Lue keskustelun säännöt.
Vanhempien katkeruus lapsenlapsettomuudesta
30.03.2016 |
"ongelma" on se, että sekä mieheni että omat vanhempani ovat pikkuhiljaa tajunneet luultavasti jäävänsä ilman lapsenlapsia. Me olemme siis heidän "viimeinen" toivonsa.
Mieheni veli vaimoineen eivät yrityksistä huolimatta ole saaneet lapsia, eivätkä halua rankkoihin hoitoihin. Sisareni taas ei kumppaninsa kanssa halua lapsia. Enempää sisaruksia ei kummallakaan ole.
Olen aina kuvitellut haluavani perheen, se on tuntunut aina normaalilta valinnalta. Silti koskaan ei ole tullut se oikea aika. Olen koko työurani tehnyt "pätkää" eli luokanopena elo-touko ja kesät "työttömänä", virkaa ei vaan kuulu. Miehellä on kyllä hyväpalkkainen vakityö. Rakastan asuntoamme, joka olisi kyllä lapsiperheelle liian pieni. Enkä ole vielä valmis luopumaan omasta vapaa-ajastani, harrastuksistani ja matkailusta. Olen varmaan liian itsekäs äidiksi..
Ongelma on siis se, että kummankin vanhemmat ovat vihaisia/surullisia/katkeria tästä. Vihjailua ja ihan suoria kommentteja sinkoilee joka kerta kun nähdään. Ennen läheiset välit ovat muuttuneet kylmiksi ja etäiseksi, mikä surettaa myös meitä.
Mitä ihmettä tässä pitäis tehdä? (ei nyt niitä lapsia sentään..) mitä sanoa?
Kommentit (49)
Rupesin tässä miettimään mihin lapseton tarvitsee perintöä. Oikeudenmukaista olisi että ne jotka ovat tehneet lapsia myös saavat perintöä jotta se taas siirtyisi sukupolvelta toiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän ystäväperheessä kävi noin:( heillä kaksi yli kolmekymppistä tytärtä. Kumpikaan ei halunnut/saanut lapsia. Vanhempansa ovat hyväkuntoisia, nuorekkaita ja lapsirakkaita. On ollut sydäntäsärkevää seurata heidän suruaan. Aluksi jaksoivat toivoa ja haaveilla, vuosi vuodelta toivo on hiipunut. Ennen läheiset tyttäret ovat nykyään kaukaisia, kuin ilmaa heille. Eivät onnitelleet vanhempiani isovanhemmiksi tulosta eivätkä ikinä puhuneet asiasta. Näkivät vihdoin minut ja vauvani, onnittelivat vedet silmissä, olemme aina olleet tosi hyvissä väleissä. Pyysivät myös käymään. Nykyään käyn poikani kanssa heillä viikottain. Hellivät ja hemmottelevat minua ja poikaani, ovat varamummu ja pappa. Toivon, että pystymme edes vähän lievittämään heidän surua ja tuskaansa, jotka tyttäret tahallisesti ja itsekkäästi aiheuttivat:(
Ehkä voisit vähän vinkata varamummolla ja -papalle, että laittavat sinut / lapsesi edunsaajaksi testamenttiin. Ehkä he voisivat kiertää lastensa lakiosan siirtämällä omaisuuttaan vähitellen sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette ap miehesi kanssa? Onko mahdollista, että se halu saada lapsia vielä syntyy?
Joka tapauksessa niin tai näin se ei per..le kuulu isovanhemmille pätkääkään. Heillä ON oikeues tunteisiinsa ja pettymykseensä, mutta sitä ei ole oikeus sanoa teille. Koska ketään ei vaan yksinkertaisesti VOI velvottaa tekemään lapsia - elinikäinen sitoumus - pelkästään isovanhempien takia.
Minä sinuna sanoisin aivan suoraan. Että "meidän lapsettomuutemme on meidän oma päätös, ja koemme todella loukkaavaksi vihjailut lapsenlapsista. Lapset ovat elinikäinen sitoumus, eikä lapsia voi hankkia vain siksi, että isovanhemmista ois kivaa jos niitä olisi. Jos te ette kykene pitämään mielipidettä sen suhteen omananne, niin meille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa nämä tapaamiset tähän. Miettikää rauhassa - me emme nimittääin aio minkään painostuksen takia muuttaa kumminkaan mieltämme, eli lapsia ei ole tiedossa kumminkaan, mutta jankuttamalla asiasta, joka ei teille edes KUULU, te katkaisette välit myös meihin."
Ja sitten todellakin toteutatte uhkauksenne, jos homma ei oikene.
Tuon jälkeen ei ihmeemmin kannata odotella kutsuja sukupäivälliselle. Tädin ainoa poika ja vaimonsa teki juuri noin 15 vuotta sitten eli uhkauksen kautta vaati, että heidän valintansa menee kaiken edelle. Täti teki omat johtopäätöksensä, valitsi minut ja perheeni "uudeksi lapsekseen" ja nyt täti elää kuin poikaa ei olisi. Niinhän miniä aikanaan uhkasi, että katkaistaan välit.
Kun täti joskus kuolee, voi pojalleen olla aika ankea paikka, että hän ei peri mitään. Kesämökki ja tädin asunto on jo myyty minulle.Ihan verottajan hyväksymällä hinnalla.
No, jos välit ovat nyt yhtä piinaa, en näe mitään järkeä ap:n alkaa pelkän perinnön toivossa kärvistellä.
Ja huom - se ettei joku halua tehdä lapsia EI ole mikään peruste jättää perinnöttömäksi. Joten ikävämpi juttu sulle: tuollainen testamentti ei päde oikeudessa. Lakiosan saa aina, eli puolet siitä, mitä muuten saisi (tätisi tapauksessa siis puolet tädin omaisuudesta).
Nyt pitäisi sitten tietää, että mitä se täti on testamentannut, kun se ei enää omista ainakaan asuntoa eikä kesämökkiä.
Saisivat ruveta varaisovanhemmiksi. Onneksi mun porukat tajuavat, että tällä naamalla ei pillua saa eikä ole tullut ahdistelua, vaikka ikää on kohta 30
Samalla tavalla, kuin lapsenteko on teidän oma päätöksenne, on myös vanhempien oma suhtautuminen asiaan heidän päätöksensä. On täysin heidän omalla vastuullaan, katkeroidutaanko asiasta, vai mennäänkö eteenpäin ja mietitään, mitä muita vaihtoehtoja on (kuten jo aiemmin mainittu vapaaehtoistoiminta), jos lapsirakkautta löytyy. Se, miten vanhemmat reagoivat ja asian käsittelevät, ei ole teidän vastuullanne. Eikä lasta kannata todellakaan hankkia vain siksi, että siitä tulisi jollekulle muulle hyvä mieli. Kukaan ei tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu - vanhemmilla voi vaikka terveys heiketä yhtäkkiä tai tapahtua jotakin muuta, minkä takia lapsenlapselle ei olekaan aikaa tai jaksamista. Luulisi vanhempien jo olevan sen verran elämää nähneitä, että tietävät, ettei elämässä aina saa mitä haluaa, tai kaikki mene omien suunnitelmien mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja koska mulla on todella läheiset ja lämpivät välit kummilapsiini ja tietysti ammattini takia meiltä on varmasti odotettu lapsia.
Pidän lapsista samalla lailla kuin aikuisistakin, osa on mukavia ja osa ei, mutta suhtaudun kaikkiin lapsiin positiivisesti. En vain näe itseäni äitinä.
Jotenkin tässä maailmassa, joka on täynnä kurjuutta, surua, työttömyyttä, leikkauksia ja epävarmuutta, ei tunnu luontevalta kasvattaa omia lapsia.
Ap
Alkuperäisessä viestissä syy oli kiva asunto ja vapaa-aika, harrastukset, matkailu. Ei kuullosta kurjalta ja surulliselta.
Eivätkö ne kaikki ole syitä?
En ole saanut virkaa eli työsuhdettani ei välttämättä uusita. Mitäs sitten kun olemme ostaneet pienen kotimme sijaan isomman asunnon perheen tarpeisiin ja joudunkin työttömäksi?
Koulutuksesta leikataan jatkuvasti, kouluja lakkautetaan ja lapsia syntyy yhä vähemmän eli työttyömyyteni todennäköisyys kasvaa päivä päivältä
Näen joka päivä työssäni lapsia, joilla ei ole kotona kaikki hyvin. Näen vanhempia, jotka ovat Väsyneitä, voimattomia ja puhki. Näinä hetkinä osaan arvostaa omia harrastuksiani ja vapaa-aikaani.
AP
Luuletko tosiaan ettei sitten enää voi harrastaa ja luuletko etteikö vapaa-aikaakin voisi olla?
Olet aivan "ulalla" kertakaikkiaan.
Ja olet itsekäs. Sääliksi käy vanhempiasi.
Kadut ajatuksiasi kun olet ikäihminen.
Mikään ei oo niin karmeaa kun suku loppuu tyystin. Tiedän pari tapausta jossa perheen ainoa lapsi on lapseton ja ikää jo niin paljon ettei voisi enää saadakaan lasta.
Nyt on yksi tytär ilman vanhempia, ilman lapsia.
Parikymmentä vuotta ja ketään siitä suvusta ei enää ole täällä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rupesin tässä miettimään mihin lapseton tarvitsee perintöä. Oikeudenmukaista olisi että ne jotka ovat tehneet lapsia myös saavat perintöä jotta se taas siirtyisi sukupolvelta toiselle.
No kukas siitä perinnöstä saa nauttia jos se pitää aina vaan siirtää eteenpäin seuraavalle polvelle?
Näinkin voi käydä: kymmenen vuoden kuluttua hyväpalkkainen miehesi saa vauvakuumeen ja hankkii lapsen kakkosvaimon kanssa. Miehillehän vauvanteko onnistuu vanhempanakin.
Eikä tarkoitus ole väittää, että miehet suunnittelisi näitä. Elämä vaan vie.