Koirankasvattajia syrjitään törkeästi!
Yritän esittää asiani lyhyesti vaikka voisin kirjoittaa aiheesta vaikka kirjan.
Minusta on todella outoa ja törkeää että lain ja ihmisten silmissä koirankasvattajia syrjitään verrattuna muihin eläintuotantomuotoihin. Aion käyttää maidontuotantoa esimerkkinä, vaikka voisin verrata melkein mihin tahansa muuhunkin perinteiseen eläinmaatalouteen.
Jos koiria ei kasvata silkkihansikkain ja ole suunnilleen täydellinen varaemo pennuille viikkotolkulla, leimataan "pentutehtailijaksi" ja saattaa saada jopa sakkoja ja eläintenpitokieltoa.
Jos vertaa "pentutehtaita" lailliseen maidontuotantoon, en näe yhtään syytä miksi koiria ei voisi tuottaa hiukan tehokkaammin. Vasikka revitään emonsa luota yleensä heti syntymässä, koska mitä vahvempi eläinten side on, sitä kovempaa ne saattavat tapella vastaan. Emon utareet imetään sen jälkeen kuiviin niin tehokkaasti että utareet useimmiten vaurioituvat ainakin joissain määrin.
Lehmän luontainen elinikä on 20 v, mutta maitolehmät teurastetaan noin 4 vuoden iässä koska niiden keho ei kestä enää maidontuotannon tuottamaa rasitusta.
.
.
Miettikää ihan oikeasti ihmiset kuinka TÄMÄ on laillista, mutta vieroitapa pennut pari viikkoa liian aikaisin tai pidä useita pentueita pienessä tilassa, niin johan alkaa itku ja parku.
Kommentit (27)
Mammat selvästi on samaa mieltä, muuten joku olisi varmasti jo esittänyt eriävän mielipiteen.
Luon huomenna adressin purkaakseni turhan byrokratian koirankasvatukseen liittyen, linkkaan sen sitten tänne niin voitte olla mukana vaikuttamassa koiranpentujen hinnan laskuun.
Vierailija kirjoitti:
Ruoka ja lemmikit on kuitenkin hiukan eri asia.
Jos ne koirat kasvatettaisi syötäviksi, kannattaisitko sitten turhien normien purkua?
Vierailija kirjoitti:
Ruoka ja lemmikit on kuitenkin hiukan eri asia.
Tarkoitat varmaan että sinä satut käyttämään maitoa, joten haluat puolustella sitä. Sen sijaan et tarvitse "pentutehtaiden" pentuja vaan joko et halua koiraa tai hankit sen muualta, ja siksi voit esittää että sinusta lemmikeillä olisi jotenkin eri tarpeet tai oikeudet.
Vastutat varmaan myös turkistarhausta, sattumalta siksi ettei sinulla ole siihen varaa tai tarvetta? :)
Vastustan myös tehotuotantoa. Se, että yksi kärsii, ei ikinä missään olosuhteissa ole syy kiduttaa muita!
Vierailija kirjoitti:
Vastustan myös tehotuotantoa. Se, että yksi kärsii, ei ikinä missään olosuhteissa ole syy kiduttaa muita!
Miten "vastutat" tehotuotantoa?
Vahvistat vain kohdallasi hyvin huonoa imagoa mitä ns. koirankasvattajista yleisesti ajattelen.
Kodittomia koiria on myös maailma täysi.
Ja pennuttajat sen kun teettävät omahyväisesti lisää epäterveitä rotuja eläimen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin katsomatta. Todella ällöttävää.
Tulevaisuudessa toivottavasti rajataan lailla paremmin.
Kansalaisaloitteita, -anyone?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastustan myös tehotuotantoa. Se, että yksi kärsii, ei ikinä missään olosuhteissa ole syy kiduttaa muita!
Miten "vastutat" tehotuotantoa?
En kannata sitä, enkä käytä maitoa, munia, lihaa (poislukien riista ja itse kalastettu kala) tai nahkatuotteita. Villaa vain harkitusti. Selvitän käyttämieni eläinperäisten tuotteiden alkuperän.
Et kai OIKEASTI luovuta pentuja 4-6 viikon ikäisinä? Ja kunnollisella kasvattajalla ei kyllä ole kuin 1-2 pentuetta kerrallaan. Kammottavalta kuulostaa toimintasi :(
Vierailija kirjoitti:
Vahvistat vain kohdallasi hyvin huonoa imagoa mitä ns. koirankasvattajista yleisesti ajattelen.
Kodittomia koiria on myös maailma täysi.
Ja pennuttajat sen kun teettävät omahyväisesti lisää epäterveitä rotuja eläimen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin katsomatta. Todella ällöttävää.
Tulevaisuudessa toivottavasti rajataan lailla paremmin.
Kansalaisaloitteita, -anyone?
Jos juot esimerkiksi tippaakaan maitoa, sinulla ei ole mitään rahkeita alkaa tuomita minua. Kas kummaa kun se maidontuotanto ei nyt sitten olekaan kamalaa, vaikka se tuhoaa planeettaa, sen takia kituu ja kuolee eläimiä, ne lehmätkin on muuten jalostettu sairaiksi ja kärsivät kroonisesta kivusta... Mutta ei, kyllä mamman pitää saada maitoviikset tutisten tuomita sellaiset ihmiset joilla on eri tarpeet kuin hänellä :)
Vai 4 v iässä. Eihän se lypsäkään kuin vasta poikimisen jälkeen, joten kahdessa vuodessa pilalle? Mistä ne satatonnarit sitten tulee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastustan myös tehotuotantoa. Se, että yksi kärsii, ei ikinä missään olosuhteissa ole syy kiduttaa muita!
Miten "vastutat" tehotuotantoa?
En kannata sitä, enkä käytä maitoa, munia, lihaa (poislukien riista ja itse kalastettu kala) tai nahkatuotteita. Villaa vain harkitusti. Selvitän käyttämieni eläinperäisten tuotteiden alkuperän.
Eli käytät villaa, syöt kalaa ja riistaa - vähät välität eläinten kärsimyksestä silloin kun sinä tarvitset näitä tuotteita. Eiköhän koirankasvattajakin toimi "harkitusti", mitä järkeä olisi toimia järjettömäksi bisneksessä?
Hyvä aloitus! Se on jännää, miten monet ihmiset kääntävät tuon asian niin, että lemmikki- ja tuotantoeläimet eivät ole yhtä hyvän kohtelun arvoisia. Mikseivät ole? Onko se vasikan ja lehmän kokema hätä jotenkin vähemmän arvoista, kuin koiranpennun ja sen emon kokema hätä? Jos on, niin miksi? Onko kiinassa ok kohdella koiria todella julmasti, koska he syövät niitä?
Vierailija kirjoitti:
Vai 4 v iässä. Eihän se lypsäkään kuin vasta poikimisen jälkeen, joten kahdessa vuodessa pilalle? Mistä ne satatonnarit sitten tulee?
Se, että joku yksittäinen eläin kykenee tuottamaan maitoa tarpeeksi pidemmän aikaa, ei tarkoita että se olisi mitenkään tavallinen käytäntö. Fakta on se, että muutamassa vuodessa lehmä yksinkertaisesti ei tuota enää niin paljon maitoa että sitä voisi myydä sillä hinnalla mitä ahneet kuluttajat vaativat.
Sama juttu koirien kanssa - vaaditaan ties mitä runohetkiä pennuille, mutta ei olla valmiita maksamaan tarpeeksi jotta se olisi oikeasti kannattavaa.
Mikä ongelma siinä parissa viikossa on, jotka lain mukaan joudut kestämään? Ei muutkaan voi lakia tulkita omien halujensa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ongelma siinä parissa viikossa on, jotka lain mukaan joudut kestämään? Ei muutkaan voi lakia tulkita omien halujensa mukaan.
Miksi minun pitäisi kärsiä ja tehdä huonompaa tulosta, koska kasvatan tiettyä lajia? Miksei muiden tarvitse?
Vierailija kirjoitti:
Ruoka ja lemmikit on kuitenkin hiukan eri asia.
Miksi? Minkä takia toisen elämä ja kärsimys on vähempiarvoista, kuin toisen?
Vierailija kirjoitti:
Koiria ei tarvitse tuottaa.
Mutta ihan hyvin voisi, jos kerran muidenkin lajien käyttäminen eläintuotannossa on ok.
Siis mikä se ongelma oikeastaan on? Mitä sinun pitäisi saada tehdä?
Sinänsä ymmärrän pointtisi, minusta eläimiä pitäisi kohdella samanarvoisesti. Mutta tällöin tuotantoeläinten oloja tulisi parantaa, ei koirien huonontaa. Sen sijaan on hullua, että esim .hevosten karsinan kokoja piti uusien lakien mukaan suurentaa, monet talliyrittäjät joutuivat tekemään kalliita uudistuksia muutaman neliön takia. Kun hevosilla on muutenkin pääasiassa erittäin mukavat olot, oli jo ennen uudistusta. Sen sijaan tuotantopuolella on eläinten kohtelussa niitä oikeita epäkohtia.
Ruoka ja lemmikit on kuitenkin hiukan eri asia.