Onko teillä ystäviä, joista pidätte, mutta jotka ovat ihmisinä todella kuormittavia energiasyöppöjä?

En lähtökohtaisesti pidä ystävänä ihmisiä, joiden kanssa olo on kuluttavaa. Selviää välttelemällä. Simple

Olisiko niin että olet itse introvertti etkä vain jaksa ihmisiä liian usein?

On yksi. Sopivina annoksina oikein kivaa seuraa, enemmässä määrin käy todella raskaaksi. Siksi olenkin yhteydessä sen verran ettei rupea ahdistamaan.

On mutta sellaisten kavereiden näkemiseni onkin vähentynyt aikalailla. Joskus joku kysyi multa: "Etkö sä tykkää musta kun et koskaan esimerkiksi soita?" ja vaikeahan tuohon oli vastata. Hyvä keskittyä menestykseen ja sitten joskus vielä ehkä luoda uusia ystävyyssuhteita. Turhan moni vain puhuu paskaa ja junnaa paikallaan bilettäen vaan. Sitten ollaan katkeria kun ei ollakaan menestytty.

Omat vanhempani :( Äiti on epävakaa ja isä äärimmäisen negatiivinen, jopa ilkeä. Hyvälle päälle sattuessaan ovat mahtavaa seuraa mutta usein ovat niin raskasta seuraa että olen aivan poikki vierailujen jälkeen :(

On joo. Jokaiseen puheluun tai viestiin en jaksa vastata. Mulle riittäisi jos käytäis yksi tai kaksi kertaa vuodessa kahvilla. Meillä on aika vähän yhteistä elämässä tällä hetkellä. Mutta toisaalta on niin vanha ja rakas ystävä, meillä on pitkä historia niin en halua välejä katkaista.

Oli, ei enää. Kuin taakka olisi nostettu harteilta kun viilensin välit kahteen energiasyöppöön.

En tunne, mutta itse olen mitä ilmeisemmin sellainen. 

Pari tyyppiä on ihan suoraankin sanonut, että tarvitsevat parin päivän lepoloman aina minun jälkeeni. 

Olen yrittänyt kovasti parantaa, mutta en oikein ole saanut konkreettisia neuvoja asiaan. 

Eli en ole edes kovin puhelias, en kuormita siis jatkuvalla puhetulvalla.. Mutta ilmeisesti olen hyvin vaativa keskustelun suhteen. En hyväksy löysiä heittoja, vaan olen kuin lapsi, joka kyselee miksi-kysymystä loputtomiin. 

Tästä huolimatta minulla on ystäviä, mutta enemmänkin saisi olla. Siksi tutkailen tässä asiassa itseäni herkeämättä. 

On eräs joka kirjoittaa ja soittelee.

Ne puhelut on rasittavia!!

Ihan kuin olisin työssä..

On. Kaikki kunnia aspergereille, ihania omaperäisiä ihmisiä, mutta... raskasta seuraa mitä enemmän ikää karttuu. <- Tämä saattaa olla yksilöllistä, en tarkoita yleistää tätä ikäasiaa.

Joo kyllä. Yksi ystäväni, joka on aivan ihana ihminen, mutta kun en vaan aina jaksaisi. Jos kysyn vaikka miten joku ilta on mennyt, jos sillä on joku häppeninki ollut niin se selitys alkaa jostain aamupalan syömisestä alkaen enkä mä tosiaan jaksais kuunnella.

Ei ole varsinaisina ystävinä, mutta lähipiiriin kuuluu yksi. Olen tapaamisen jälkeen ihan loppu ja pettynyt, sillä tapaamisen aikana puheenaiheet ovat lähinnä hänen asioitaan, murheitaan, ilojaan ja hänen kertomuksiaan siitä kuinka pidetty hän on. Omat asiani jäävät hyvin vähälle. En tapaa häntä enää paljoakaan. En vaan enää jaksa.

On. Yksi ystävä ottaa sydänsurut ja suhteet maailmanloppuna. Siis todella paljon raskaammin kuin muut. Saattaa vatvoa eroa päivittäin pari tuntia puhelimessa, masentuu ja ahdistuu eikä nää mitään valoa missään. Joskus ei vaan jaksaisi, vaikka muuten on ihana ihminen.

On yksi. Ihan hyvää tarkoittava ihminen pohjimmiltaan, mutta hyvin vaativa.kauheeta häseltämistä ja draamaa on hänen elämänsä. Ja joka asiasta hän löytää järjettömän määrän stressattavaa.hän on myös hyvin takertuva, tai ainakin omasta mielestäni.. olen nimitäin itse vähän erakko, ja en jaksa joka päivä lätistä turhan päiväisyyksiä, en edes joka toinen. Ystävä on myös hyvin mustasukkainen seurastani, joten en viitsi kiusata kertomalla jos olen käynyt jonkun muun kanssa kahvilla. Ja selviän sillä etten pidä aina puhelinta päällä, ja etukäteen suunnittelen menoni ja tekemiseni jos haluan olla rauhassa. Minulla on vielä henkisesti raskas asiakaspalvelutyö, joten vapaa aikana ei hirveästi ole annettavaa.. kun on tuo perhekkin vielä, joka vie oman aikansa. Tänäänkin tuo ystävä on soittanut jo kahteen otteeseen...

Vierailija kirjoitti:

Ei ole varsinaisina ystävinä, mutta lähipiiriin kuuluu yksi. Olen tapaamisen jälkeen ihan loppu ja pettynyt, sillä tapaamisen aikana puheenaiheet ovat lähinnä hänen asioitaan, murheitaan, ilojaan ja hänen kertomuksiaan siitä kuinka pidetty hän on. Omat asiani jäävät hyvin vähälle. En tapaa häntä enää paljoakaan. En vaan enää jaksa.

Minä tunnen yhden tällaisen ihmisen. Mutta kävi hetki sitten niin, että hän hermostui minulle (kun en jaksanut kuunnella enää) ja sanoi, että olen niin negatiivinen ja liiallisesti tunteva ettei hän jaksa minua. Minä taas koen hänestä täsmälleen samoin, enkä nyt enää tiedä mitä ajatella. Itsestäni siis.

up