Halusin oman perheen mutta en koskaan saanut

Meitä on muitakin. Tärkeintä on elää hyvä elämä.

Mikä on tai on ollut esteenä?

Mulla ainakin 10 vuotta nuorempi mies tolkutti, että sit kun hän valmistuu. Kun valmistu, selitti, että "olen koko aikuisikäni ollut sun kans ja haluan olla yksin". Lähti ja oli samantien uus emäntä. Minä jäin sit 37-v. yksin ja niin hajalla, ettei tehny mieli kattoa miehiin päinkään. Nyt 41 ja näin...

Vierailija kirjoitti:

Mikä on tai on ollut esteenä?

Kumppanit ei koskaan halunnut, ainakaan mun kanssa. Enää ei ole edes niitä ja nyt on jo myöhäistä..

Sama täällä. Nyt nelikymppisenä pitää vaan tyytyä tähän mitä on. Mun suurin toive elämässä oli löytää rakastava puoliso ja saada lapsi.

Adoptio on yhä mahdollinen, samoin sijaisvanhemmuus tai tukiperhetoiminta. Ehkä myös biologinen lapsi hedelmöityshoidolla.

Vierailija kirjoitti:

Adoptio on yhä mahdollinen, samoin sijaisvanhemmuus tai tukiperhetoiminta. Ehkä myös biologinen lapsi hedelmöityshoidolla.

Sijaisvanhemmuutta ei voi verrata "oikeaan" vanhemmuuteen, koska lapsella on jo omat, biologiset, oikeat vanhemmat -sinä hoidat häntä. Adoptiota ei yksinäinen ihminen käytännössä voi saada, koska adoptiossa etsitään lapselle perhettä, ei lasta perheelle - ja kaksi aikuista on aina parempi valinta kuin yksi. Monet maat eivät edes luovuta lapsia yksineläville.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adoptio on yhä mahdollinen, samoin sijaisvanhemmuus tai tukiperhetoiminta. Ehkä myös biologinen lapsi hedelmöityshoidolla.

Sijaisvanhemmuutta ei voi verrata "oikeaan" vanhemmuuteen, koska lapsella on jo omat, biologiset, oikeat vanhemmat -sinä hoidat häntä. Adoptiota ei yksinäinen ihminen käytännössä voi saada, koska adoptiossa etsitään lapselle perhettä, ei lasta perheelle - ja kaksi aikuista on aina parempi valinta kuin yksi. Monet maat eivät edes luovuta lapsia yksineläville.

Mutta jos löydät miehen, et ole liian vanha vielä. Miksi et menisi yksin hedelmöityshoitoon?

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Nyt nelikymppisenä pitää vaan tyytyä tähän mitä on. Mun suurin toive elämässä oli löytää rakastava puoliso ja saada lapsi.

Tästä viestistä tuli kanssa surullinen olo

Nelikymppisenä ei vielä kannata luopua toivosta.

Vierailija kirjoitti:

Nelikymppisenä ei vielä kannata luopua toivosta.

Koskas sitten? Olen luopunut jo kolmekymppisenä

Eikös nelivitonenkin voi adoptoida?

Mies ehtii hetken luulla, että "meillä" on oma perhe. Jonain päivänä nainen lähtee  etsimään itseään ja uutta onnea. Sen jälkeen mies saa toteuttaa perheunelmia yksiössään joka toinen viikonloppu, mutta vain jos osaa käyttäytyä riittävän kunnioittavasti lasten äitiä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen surullinen, elämä on pilalla

Ei oo elämä pilalla. Perhe-elämä on yliarvostettua. Nauti muista asioista, vapaudesta, matkustelusta, harrastuksista.

Mä olen aina ollut aika yksinäinen ja haaveilin parisuhteesta ja perheestä. No ei ole edes parisuhdetta vieläkään vaikka ikää on jo 30v. Onhan tää aika ankeaa.

Jos olet uskossa ja elät pyhää elämää, voit luottaa siihen, että Herra tavalla tai toisella siunaa maallisen vaelluksesi ja antaa sinulle perheenkin, joko fyysisen perheen tai hengellisen.

Jos et ole uskossa, ota vastaan evankeliumi. Jeesuksessa sinulle on enemmän kuin mies, lapsi, äiti ja isä, ura, omaisuus ja ajallinen onnellisuus.

Niin kauan kun on hedelmällisessä iässä, pitää tehdä se päätös hankkiiko lapsen jollakin keinolla, vaikka joutuisi hoitamaan hänet yksin. En oikein ymmärrä niitä, jotka muka huomaavat liian myöhään, että eivät enää pystykään saamaan biologista lasta. Jos sitä lasta ei ole sanotaanko vaikka 35-vuotiaana ja elämänkumppani jahkailee vielä, niin silloin kannattaa miettiä tosissaan tyytyykö siihen että lasta ei todennäköisesti saa vai olisiko ratkaisujen paikka. Minä päätin, että lapsi ei ole minulle se tärkein vaan keskityn ennemmin hyvän parisuhteen saamiseen. Olin 38 v. kun löysin aviomieheni ja ajattelin että olen jo liian vanha saamaan lapsia ja unohdamme sen, kun mieskään ei tiennyt haluaako lapsia vai ei, mutta meidän mieli muuttui vähitellen ja ainokaisemme syntyi kun minä olin 40 v. Äitinä olo on ollut niin ihanaa, että tältä pohjalta ajattelen, että olisi voinut olla ihan hyvä juttu hankkia lapsia yksinkin. Jos en olisi saanut lasta, ajattelisin varmaan, että kannatti odottaa hyvää parisuhdetta ja että ilman lapsiakin voi saada hyvän elämän.

Onnellisuuden salaisuus on varmaan se, että kokee päätösten olleen omissa käsissään niin pitkälle kuin se on mahdollista (lapsettomuudelle ja sinkkudelle ei aina voi mitään) ja pyrkii välttämään jossittelua.

Just joo! Edellisen mukaan jokainen on oman onnensa seppä. No, elämä ei oo aina niin yksoikosta.

Vierailija kirjoitti:

Just joo! Edellisen mukaan jokainen on oman onnensa seppä. No, elämä ei oo aina niin yksoikosta.

Jos tarkoitat minua, jonka ensimmäinen varsinainen parisuhde alkoi 38-vuotiaana (sitä ennen ollut vain joitain tapailuja), niin olen kyllä sitä mieltä, että jokainen on vastuussa omasta elämästään. Kenen muun vastuulla se sinusta on? Luuletko että minä en saanut osaani huolista ja murheista kun elin 38 vuotta ilman lasta ja parisuhdetta? Olen aina pitänyt lapsista ja kuvittelin että minä saisin hyvän aviomiehen ja suurperheen. Kaikesta huolimatta koen eläneeni omanlaistani elämää ja voineeni vaikuttaa asioihin, vaikka en kaikkiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just joo! Edellisen mukaan jokainen on oman onnensa seppä. No, elämä ei oo aina niin yksoikosta.

Jos tarkoitat minua, jonka ensimmäinen varsinainen parisuhde alkoi 38-vuotiaana (sitä ennen ollut vain joitain tapailuja), niin olen kyllä sitä mieltä, että jokainen on vastuussa omasta elämästään. Kenen muun vastuulla se sinusta on? Luuletko että minä en saanut osaani huolista ja murheista kun elin 38 vuotta ilman lasta ja parisuhdetta? Olen aina pitänyt lapsista ja kuvittelin että minä saisin hyvän aviomiehen ja suurperheen. Kaikesta huolimatta koen eläneeni omanlaistani elämää ja voineeni vaikuttaa asioihin, vaikka en kaikkiin.

Miten se on muka sinun itsesi ansiota että sattumalta tapasit miehesi? Olit puhtaasti onnekas, kaikki ei ole. Ihan hyvin olisit voinut olla tapaamatta miestäsi ja olisit yhä lapsetta ja miehettä.