Halusin oman perheen mutta en koskaan saanut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just joo! Edellisen mukaan jokainen on oman onnensa seppä. No, elämä ei oo aina niin yksoikosta.

Jos tarkoitat minua, jonka ensimmäinen varsinainen parisuhde alkoi 38-vuotiaana (sitä ennen ollut vain joitain tapailuja), niin olen kyllä sitä mieltä, että jokainen on vastuussa omasta elämästään. Kenen muun vastuulla se sinusta on? Luuletko että minä en saanut osaani huolista ja murheista kun elin 38 vuotta ilman lasta ja parisuhdetta? Olen aina pitänyt lapsista ja kuvittelin että minä saisin hyvän aviomiehen ja suurperheen. Kaikesta huolimatta koen eläneeni omanlaistani elämää ja voineeni vaikuttaa asioihin, vaikka en kaikkiin.

Miten se on muka sinun itsesi ansiota että sattumalta tapasit miehesi? Olit puhtaasti onnekas, kaikki ei ole. Ihan hyvin olisit voinut olla tapaamatta miestäsi ja olisit yhä lapsetta ja miehettä.

Ihan sivusta seuranneena, niin kirjoittaja kyllä kirjoitti että pääasia on että päätökset on omassa hallussa niin pitkälle kuin ne voivat olla. Mainitsi myös että sinkkuudelle ja lapsettomuudellehan ei voi mitään. Helpompaahan se on tietysti lukea se minkä haluaa lukea, ja pahoittaa mielensä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just joo! Edellisen mukaan jokainen on oman onnensa seppä. No, elämä ei oo aina niin yksoikosta.

Jos tarkoitat minua, jonka ensimmäinen varsinainen parisuhde alkoi 38-vuotiaana (sitä ennen ollut vain joitain tapailuja), niin olen kyllä sitä mieltä, että jokainen on vastuussa omasta elämästään. Kenen muun vastuulla se sinusta on? Luuletko että minä en saanut osaani huolista ja murheista kun elin 38 vuotta ilman lasta ja parisuhdetta? Olen aina pitänyt lapsista ja kuvittelin että minä saisin hyvän aviomiehen ja suurperheen. Kaikesta huolimatta koen eläneeni omanlaistani elämää ja voineeni vaikuttaa asioihin, vaikka en kaikkiin.

Miten se on muka sinun itsesi ansiota että sattumalta tapasit miehesi? Olit puhtaasti onnekas, kaikki ei ole. Ihan hyvin olisit voinut olla tapaamatta miestäsi ja olisit yhä lapsetta ja miehettä.

Ihan sivusta seuranneena, niin kirjoittaja kyllä kirjoitti että pääasia on että päätökset on omassa hallussa niin pitkälle kuin ne voivat olla. Mainitsi myös että sinkkuudelle ja lapsettomuudellehan ei voi mitään. Helpompaahan se on tietysti lukea se minkä haluaa lukea, ja pahoittaa mielensä. 

ÄLÄ SINÄ PUUTU TÄHÄN KUN ET OLE IKINÄ OLLUT SINKKU

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kun on hedelmällisessä iässä, pitää tehdä se päätös hankkiiko lapsen jollakin keinolla, vaikka joutuisi hoitamaan hänet yksin. En oikein ymmärrä niitä, jotka muka huomaavat liian myöhään, että eivät enää pystykään saamaan biologista lasta. Jos sitä lasta ei ole sanotaanko vaikka 35-vuotiaana ja elämänkumppani jahkailee vielä, niin silloin kannattaa miettiä tosissaan tyytyykö siihen että lasta ei todennäköisesti saa vai olisiko ratkaisujen paikka. Minä päätin, että lapsi ei ole minulle se tärkein vaan keskityn ennemmin hyvän parisuhteen saamiseen. Olin 38 v. kun löysin aviomieheni ja ajattelin että olen jo liian vanha saamaan lapsia ja unohdamme sen, kun mieskään ei tiennyt haluaako lapsia vai ei, mutta meidän mieli muuttui vähitellen ja ainokaisemme syntyi kun minä olin 40 v. Äitinä olo on ollut niin ihanaa, että tältä pohjalta ajattelen, että olisi voinut olla ihan hyvä juttu hankkia lapsia yksinkin. Jos en olisi saanut lasta, ajattelisin varmaan, että kannatti odottaa hyvää parisuhdetta ja että ilman lapsiakin voi saada hyvän elämän.

Onnellisuuden salaisuus on varmaan se, että kokee päätösten olleen omissa käsissään niin pitkälle kuin se on mahdollista (lapsettomuudelle ja sinkkudelle ei aina voi mitään) ja pyrkii välttämään jossittelua.

Sitä ei voi etukäteen tietää, milloin on liian myöhäistä. Joillain alkaa vaihdevuodet jo alle 30-vuotiaana. Joku taas tulee ensimmäistä kertaa raskaaksi reilusti yli 40-vuotiaana. (Itse tulin raskaaksi ensimäistä kertaa 39-vuotiaana ihan luomusti heti kun alettiin yrittämään, tosin meni kesken.) Sairaudet voivat tehdä hedelmättömäksi ihan minkä ikäisenä tahansa, vaikka 15-vuotiaana. Ne lapset pitäisi hankkia heti kun saavuttaa hedelmällisen iän (mikä ei tietenkään muista syistä ole suositeltavaa), jos ihan varma haluaa olla, koska etukäteen et tiedä milloin juuri sinulla päättyy hedelmällisyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just joo! Edellisen mukaan jokainen on oman onnensa seppä. No, elämä ei oo aina niin yksoikosta.

Jos tarkoitat minua, jonka ensimmäinen varsinainen parisuhde alkoi 38-vuotiaana (sitä ennen ollut vain joitain tapailuja), niin olen kyllä sitä mieltä, että jokainen on vastuussa omasta elämästään. Kenen muun vastuulla se sinusta on? Luuletko että minä en saanut osaani huolista ja murheista kun elin 38 vuotta ilman lasta ja parisuhdetta? Olen aina pitänyt lapsista ja kuvittelin että minä saisin hyvän aviomiehen ja suurperheen. Kaikesta huolimatta koen eläneeni omanlaistani elämää ja voineeni vaikuttaa asioihin, vaikka en kaikkiin.

Miten se on muka sinun itsesi ansiota että sattumalta tapasit miehesi? Olit puhtaasti onnekas, kaikki ei ole. Ihan hyvin olisit voinut olla tapaamatta miestäsi ja olisit yhä lapsetta ja miehettä.

Näin on. Minä voisin aivan hyvin elää sitä sinkkuelämääni, jonka olin itselleni rakentanut. Olisin luultavasti ihan onnellinen silloinkin. Minulla olisi luultavasti tukiperhelapsi. Olin MLL:n hoitajana ja pidin sukulaisten lapsia monesti yökylässä luonani, mutta harkitsin virallistakin tukiperhelasta. Tämä siksi, koska tykkäsin/tykkään hoitaa lapsia, mutta minulla ei sellaisia ollut. Minulla ei tosiaan ollut yhtään seurustelusuhdetta enkä asunut kenenkään miehen kanssa, kun en löytänyt sopivaa miestä ja olin nuorempana toivottoman ujo. Minä mietin noita naisia, joilla on kuitenkin ollut se parisuhde. Eikö niihin ole liittynyt hyviäkin asioita? On tehty asioita yhdessä, on matkusteltu ja on saanut olla rakastunut ja rakastettu, vaikka ne suhteet ovat kuitenkin kariutuneet. Jokainen suhde kaiketi opettaa paljon itsestä ja parisuhteista. Ymmärrän että välillä on surullinen tai katkera olo, kun elämä ei ole mennyt niin kuin toivoisi, mutta itse koitin välttää niitä tunteita järjestämällä oma elämä muuten mielekkääksi.

Otin oman tilanteeni tuohon ihan vaan sen takia, kun halusin tuoda esille noita valintoja. Itselleni oli parisuhde tärkeämpi kuin lapsi, mutta jos olisi ollut toisin päin, olisin pyrkinyt hankkkmaan lapsen, jos suinkin mahdollista ilman parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Nelikymppisenä ei vielä kannata luopua toivosta.

Kyllä kannattaa. Sen jälkeen on toivottavasti helpompi kun päästää irti turhasta toivosta. Se on ihan turha enää jatkaa elättelyä sellaisesta asiasta jonka toteutumiseen ei parikymmentä vuottakaan ole riittänyt. Eihän siihen enää ole oikeasti edes mahdollisuuksia.

N39

Jos ei miestä näy, suosittelen hedelmöityshoitoja, jos todella haluaa lapsen. Välillä mietin, että olisi ollut itsenikin fiksumpi hakeutua vaan klinikalle kuin ryhtyä suhteeseen lasteni isän kanssa. Mutta sitä kun tahtoi yrittää ja uskoi liikaa asioitten voivan vielä muuttua hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Meitä on muitakin. Tärkeintä on elää hyvä elämä.

Miten, jos on halunnut aina perheen ja sen kautta löytää onnen?

26 jatkaa. Vaihtoehtona olisi myös ollut tutustua ensin oikeasti. Joskus sen lapsen saa, kun on tarpeeksi hullu. Joskus täytyy uskaltaa. Siihen mulla taas ei ole vastausta, että millä saisi koko paketin eli myös sen ihanan miehen. Mulla on tainnut mahikset mennä siihen. Ei jaksa enää etsimällä etsiä.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Nyt nelikymppisenä pitää vaan tyytyä tähän mitä on. Mun suurin toive elämässä oli löytää rakastava puoliso ja saada lapsi.

Hö, älähän nyt vielä kirvestä kaivoon heitä, hyvin vielä ehdit lapsia hankkia äitini synnytti kolmannen lapsensa +50 vuotiaana eikä mitään ongelmaa ollut missään vaiheessa, tämä viimeinen on 14 vuotta minua nuorempi.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei miestä näy, suosittelen hedelmöityshoitoja, jos todella haluaa lapsen. Välillä mietin, että olisi ollut itsenikin fiksumpi hakeutua vaan klinikalle kuin ryhtyä suhteeseen lasteni isän kanssa. Mutta sitä kun tahtoi yrittää ja uskoi liikaa asioitten voivan vielä muuttua hyväksi.

Ei sinne hedelmöityshoitoihin vain mennä ja hankita yksin lapsi. Se maksaa, ihan tajuttomasti, eikä sittenkään ole varmaa onnistuuko. Samoin siihen liittyy myös haastattelut sun muut ihan kuten adoptiossakin. Edellytyksenä esim. vahva tukiverkko jne. jos keinohedelmöityksellä yksin sitä lasta alkaa hankkia. Helppoahan se on neuvoa lapsettomia, jos niitä lapsia on itse luontaisesti saanut...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei miestä näy, suosittelen hedelmöityshoitoja, jos todella haluaa lapsen. Välillä mietin, että olisi ollut itsenikin fiksumpi hakeutua vaan klinikalle kuin ryhtyä suhteeseen lasteni isän kanssa. Mutta sitä kun tahtoi yrittää ja uskoi liikaa asioitten voivan vielä muuttua hyväksi.

Ei sinne hedelmöityshoitoihin vain mennä ja hankita yksin lapsi. Se maksaa, ihan tajuttomasti, eikä sittenkään ole varmaa onnistuuko. Samoin siihen liittyy myös haastattelut sun muut ihan kuten adoptiossakin. Edellytyksenä esim. vahva tukiverkko jne. jos keinohedelmöityksellä yksin sitä lasta alkaa hankkia. Helppoahan se on neuvoa lapsettomia, jos niitä lapsia on itse luontaisesti saanut...

Ainakin joillakuilla oli tässä ketjussa ongelmana että perhettä ei tullut esim sen takia kun kunnollista miestä ei tullutkaan vastaan, niin siihen joku tuon hedelmöityshoito-kommentin varmasti tarkoitti. Ja joo lapset maksaa tekipä sen millä tavoin tahansa. Köyhemmät, silti yksin lapsen tahtovat voivat hakea sen seksiseuran baaristakin ja sitten vain sänkyyn - sama lopputulos?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei miestä näy, suosittelen hedelmöityshoitoja, jos todella haluaa lapsen. Välillä mietin, että olisi ollut itsenikin fiksumpi hakeutua vaan klinikalle kuin ryhtyä suhteeseen lasteni isän kanssa. Mutta sitä kun tahtoi yrittää ja uskoi liikaa asioitten voivan vielä muuttua hyväksi.

Ei sinne hedelmöityshoitoihin vain mennä ja hankita yksin lapsi. Se maksaa, ihan tajuttomasti, eikä sittenkään ole varmaa onnistuuko. Samoin siihen liittyy myös haastattelut sun muut ihan kuten adoptiossakin. Edellytyksenä esim. vahva tukiverkko jne. jos keinohedelmöityksellä yksin sitä lasta alkaa hankkia. Helppoahan se on neuvoa lapsettomia, jos niitä lapsia on itse luontaisesti saanut...

Ainakin joillakuilla oli tässä ketjussa ongelmana että perhettä ei tullut esim sen takia kun kunnollista miestä ei tullutkaan vastaan, niin siihen joku tuon hedelmöityshoito-kommentin varmasti tarkoitti. Ja joo lapset maksaa tekipä sen millä tavoin tahansa. Köyhemmät, silti yksin lapsen tahtovat voivat hakea sen seksiseuran baaristakin ja sitten vain sänkyyn - sama lopputulos?

Ai, jos kunnollista miestä ei tule vastaan, niin sitten pitäisi mennä hedelmöityshoitoihin ja hankkia yksin lapsi? Kuka on väittänyt, että lapset eivät tulisi maksamaan sitten, kun niitä on? Eri asia sitä lastakin on kasvattaa kahden ihmisen tuloilla kuin yhden. Ei tuossa keinohedelmöityksessä kuitenkaan, pelkästään, ole rahasta kysymys. Kaikki ei todellakaan halua muutenkaan yksin hankkia lasta. On lukuisia syitä, miksi joku ei halua/voi hankkia keinohedelmöityksellä lasta. Ehkä maailman tyhmin kommentti tuo sun vika lause.