Ns. turhin kuolinsyy jonka tiedät sattuneen tuntemallesi/tietämällesi ihmiselle?
Minä tiedän näitä kaksi. Vähän päälle 2-kymppinen nuori mies kuoli tukehduttuaan oksennukseensa baari-illan jälkeen, 4-kymppinen nainen kuoli kolarissa koska ei käyttänyt turvavyötä vaikka keliolosuhteet oli haastavat ja tie todella liukas.
Kommentit (311)
En tiedä onko tosijuttu varmasti, mutta eräs mies tappoi vahingossa sukulaisensa vauvan hypittämällä tätä ilmaan. Pään aukile osui kattokruunuun :(
Yläasteella kouluun mopolla ajava poika törmäsi maantien vieressä kulkevalla pyörätiellä lumiauraan. Ei nähnyt auraa.
Siis lumisateessa tapahtui tuo mopojuttu
Tuttu kuoli traktorilla junan alle. Traktori oli sammunut raiteille, yritti käynnistää traktoria eikä huomannut lähestyvää junaa. Kyseisessä kohdassa ei puomeja ja juna menee erittäin harvoin. Oli siis todella huonoa tuuria.
Kaverini kuoli yöllä nukkuessaan pitkittyneeseen epilepsiakohtaukseen.
Epilepsia hänellä oli ollut aina, mutta hänen äitinsä oli jostain syystä kieltänyt tutkimukset ja väitti kaveriani luulosairaaksi. Lisäksi myös väittä että kaveri feikkaa kohtauksensa koska on huomionkipeä. Oli kuollessaan 19-vuotias, ja harkitsi itse noihin aikoihin tutkimuksiin hakeutumista.
armadillo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
armadillo kirjoitti:
Sydämmen pysähdys lääkkeen sivuvaikutuksesta.
Mikä lääke?
En tiedä.
Mielenkiitnoista, että kysymykseen mikä lääke on 26 uteliasta ollut tykkäämässä, ja tähän vastaukseen en tiedä samat uteliaat ovat peukuttaneet alaspäin. Miksi noin surumielisiä alaspeukuttajat? Eihän sillä lääkkeellä itsellään ole oikeastaan väliä, kun tavallinen buranakin voi aiheuttaa kuoleman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole henkkoht. kokemusta, mutta ns. pikaistuksissaan tehdyt itsemurhat lienevät aika turhia. Näitä on joka vuosi tietty osa itsemurhista ja itse veikkaan osuutta aika suureksikin lopulta. Viime vuonna kirjoitettiin Englannissa lehdissä kuinka ihan tunnettu journalisti sekä rauhanaktivisti, brittiläinen nainen, hirtti itsensä Istanbulin lentokentällä koska oli missannut lentonsa Irakiin.
Former BBC journalist Jacky Sutton, 50, is understood to have been found dead in a toilet at the city’s main airport. The circumstances of her death are as yet unknown. Local media reported it appeared that Sutton, who was travelling to Irbil, northern Iraq, had killed herself after missing a flight connection.
No jotain muutahan tuossa täytyy olla taustalla, päässä vikaa, kuin pelkkä pikaistuminen. Kukaan normaali ihminen ei tapa itseään sen takia, että missaa jatkolennon.
Totta kai voi olla, ettei kovin hyvin mene muutenkaan, mutta kyllä tuo oma segmenttinsä on itsemurhan tekijöissä kuitenkin.
“Jacky was one of the top development professionals working on Iraq, and she devoted nearly 10 years of her life to helping the country,” he said. “She was extremely bright, highly competent, and well able to handle herself in difficult environments, and she was universally loved. We are in total shock.”
Friends and colleagues expressed their disbelief about reports in Turkish media that claimed Sutton had taken her own life after becoming distressed when she missed a flight to Iraq and did not have enough money for a new ticket. It was reported that Sutton had arrived in Istanbul on Turkish Airlines flight TK-1986 at about 10pm local time on Saturday night, and was due to fly to Irbil at about midnight, but missed her flight.
Eli täysi idiootti ja perfektionisti joka ei kestänyt mitään pettymyksiä. "vitut mun perheestä ja muista ja siitä joka mun ruumiin löytää ja traumatisoituu. Tapan itteni ku en ehtiny lennolle!!"
Itsekkään ihmisen tekosia ovat tuollaiset itsarit.Pikkasen lähdekritiikkiä!
Ei tartte kauaakaan miettiä, että tajuaa, ton toimittajan kuoleman olleen poliittinen murha.
Häh? Se ei ollut murha vaan tutkimuksen mukaan ihan itsari. Toimi yksin
En tajua sanaa ns. turha kuolema. Onko kuolema ns. turha jos vaikka syö hyvää synttärikakkua omana merkkipäivänään ja tukehtuu siihen, ja hyödyllinen kuolema, jos se tulee vaikka syövän takia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuori mies hyppäsi baari-illan päätteeksi junankatolle ja kuoli sähköiskuun. :(
Näitä on joka vuosi joitakin ja ihmetyttää miksi sähköjunan katolle kiivetään tai hypätään. Ihan yleistietoa on että se on hengenvaarallista joten lieneekö kyse itsemurhista?
Ei välttämättä itsenurhia.. Paljon junalla matkustavana on tullut nähtyä paljon läheltä piti -tapauksia, joita voisi miltein jo itsaruyrityksinä pitää. Ehdoton suosikkini on se, kun yritetään ehtiä jo asemalle tulleeseen junaan ja juostaan yli raiteiden sen junan edestä... Samoin lähiasemalla surutta loikitaan raiteiden yli. Yhtenä talvena jäi kaksi sankaria sitten junan alle (eri aikaan).. Kun on se niin tärkeää säästää siitä matkasta pari minuuttia.
En tiedä turhasta, mutta liian hätiköidyn toiminnan takia menetti nainen henkensä.
Varmaan meni niin paniikkiin ettei osannut muuta tehdä.
Naisen koira oli mennyt heikoille jäille. Jää petti koiran alta ja nainen lähti pelastamaan koiraansa, jolloin nainenkin hukkui.
Yksi (aikuinen) tuttu jäi rattijuopon alle. Juoppo tietty karkasi paikalta mutta saatiin myöhemmin kiinni.
Eveliina Lappalaisen murha Imatralla.
Millä nimellä murhaaja Otto martikainen nykyään sikailee,
voisin kertoa hänen työkavereilleen, olisi pikkujouluissa puhuttavaa???
Sukulaismies viivytteli hammaslääkäriin menoa. Hampaasta levisi bakteeri elimistöön ja lopulta sydämeen. Varakkaalla miehellä olisi ollut varaa mennä heti yksityiselle. Meni lääkäriin vasta kun kuume nousi.
Tasapainoili rantabulevardin kiviaidalla. Putosi ja kuoli.
Nainen ajoi autoa ja kopeloi toisella kädellä tupakoita käsilaukusta ja teki ohjausvirheen. Ajovirheen seurauksen ajoi jalkakäytävällä kävelevän äidin lastenrattaiden yli. Muutaman kuukauden ikäinen vauva kuoli. Kuolleen vauvan äiti oli yliajaneen naisen lapsen luokanvalvoja.
Kahden kaverin isät kuolivat lenkkeillessään krapulassa. Toinen kuoli heti, toinen virui sairaalassa yli vuoden.. Oli lapsen tasolla kun aivot kärsineet hapenpuutteesta. 🌷
kurki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se joka sanoi että huonosti hoidettuun diabetekseen, oliko ykkös vai kakkostyyppiläinen? Kauan oli sairastanut ja minkä ikäinen oli kuollessaan? Mihin siis kuoli tarkalleen? (Insuliinishokki, ketoasidoosi, sydänkohtaus..) kiitos jos vastaat :) t: ykköstyyppiläinen
Oma isäni joutui sairaalahoitoon hoitamattoman 2-tyypin diabeteksen takia. Verensokeriarvot olivat pahimmillaan 38. Oman ymmärrykseni mukaan oli erittäin vakavasta tilasta kyse. Nyt käyttää insuliinipiikkiä.
Jos olisi kuollut, niin itse pitäisin täysin turhana kuolemana, sillä ei ole hoitanut tilaansa vaikka olisi siihen täysin kykenevä. Tosin.. Hieman olen samaa mieltä toisen keskustelijan kanssa siitä, ettei omalla toiminnallaan aiheutettu kuolema ole turha vaan "ansaittu".
Itse olen ykköstyyppiläinen ja en ole saanut alkuopastusta enkä neuvontaa. Sain tietää sairastumiseni kun menin itse yksityisellä ja vanhalla lähetteellä labraan. Soitin kunnalliseen ajanvaraukseen mistä kerrottiin ettei nyt ole mikään auki ja käski mennä yksityiselle.
Yksityisiä oli loma-aikaan sinä päivänä vain yleislääkärin tehtävissä ja sellaiseen pääsin. Olisin kuulunut sairaalaan ketoosiasidoosin takia, mutta ei kun mulle määrättiin lääkkeet ja kotiin. Siellä sitten pistelin insuja ja join henkeni pitimiksi siirappia kun meinasi taju lähteä.
Myöhemmin selvinnyt, että insun annostukset oli yli puolet liikaa.
Jojoilua kesti pari vuotta ja kukaan ei hoitanut minua, omalekuri vaan hoki aina, että pitäisi saada arvot alemmas.
Ainoa mikä minut ehkä pelasti oli se, että tyttönikin sairastui ykköseen ja minun piti hoitaa hänet ja tähän sain tarkat ohjeet joten sovelsin niitä myös itseeni.
Sillä tiellä olen edelleen. Ei kukaan kanna vastuuta, vaikka pyydän neuvoja ja apua!
En saa niitä. Olen kirjoittanut ylilääkärille jne. Ei ole auttanut kun ei kukaan usko kun ei kai tälläistä tänä päivänä pitäisi tapahtua edes.
Onko tosissaan diabeetikon vika jos väsyy? Jos ei osaa ja ei saa apua ja tekee niin hyvin kun taitaa, mutta taidot ei ole riittävät.
Itse yritän niin perhanasti, mutta kun apua pyydän niin saan vaan ihmettelyä. Korkealla menee pitkäaikaissokeri. Tilanteen ahdistavaksi tekee se kun tiedän mitä siitä seuraa ja en osaa paremmin!!!!!
Ihan kun hengelläni ei olis väliä. Myös tärkeä ja iso leikkaus siirretään kun sokeri on liian korkea.
Toinenkin sairaus pahenee ja sen aiheuttama tila nostaa sokereita eli syvässä suossa mennään jo...
Vierailija kirjoitti:
Kaverin mummo haki syöpään "ihmelääkettä" Virosta. Jalat turposi, mutta ei mennyt lääkäriin. Kuoli viikossa lääkkeiden aloittamisesta. Syöpä ei ollut edes levinnyt.
Sukulaiseni kieltäytyi eturauhassyövän hoidosta ja alkoi "lääkitä" itseään netistä löytämillään luontaistuotteilla, joita tilaili ympäri maailmaa. Kuoli seitsemän vuotta myöhemmin, kun maksa petti. Diagnoosi oli tuntemattomasta syystä johtuva maksakirroosi (sukulainen ei käyttänyt ollenkaan alkoholia). Syöpä ei ollut levinnyt pätkän vertaa...
Eikös se Jumala ole kaikki nämä tapaukset jo ennalta jokaisen elämänpolulle suunnitellut????