Miten te muut ärtyisät pidätte parisuhteenne kunnossa?

Ei kai kukaan ole koko ajan iloinen? Meillä kyllä riidellään välillä, yhteistä taivakra takana jo 30 v.

Sano sille miehelle niin suoraan, ettei tulkinnanvaraa jää. Sano vaikka näin: "kun tulen töistä, haluaisin hetken hengähtää aivan yksinäni. Tarvitsen puoli tuntia (esim.) palautuakseni työpäivästä. Jos saan vähän syödä ja sen jälkeen pötköttää sohvalla tekstiteeveetä selaten, niin olen varmasti paremmalla tuulella loppuillan. Jos en saa tätä pientä huilitaukoa, minua alkaa helposti ärsyttää, enkä haluaisi olla ärtynyt sinulle. Toivottavasti ymmärrät."

Onko sinulla oma huone, johon voisit työpäivän jälkeen vetäytyä, kunnes olo on parempi? Minulle on itsestäänselvyys, että molemmilla on omat tilat, ettei tarvitse pelätä toisen kurkkivan olan yli (teen luovaa toimintaa kotona, jolloin haluan olla rauhassa).

Toiset taas eivät edes halua asua yhdessä, koska ahdistuvat ja ärsyyntyvät. Siis seurustelevat, mutta eivät vain asu yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Sano sille miehelle niin suoraan, ettei tulkinnanvaraa jää. Sano vaikka näin: "kun tulen töistä, haluaisin hetken hengähtää aivan yksinäni. Tarvitsen puoli tuntia (esim.) palautuakseni työpäivästä. Jos saan vähän syödä ja sen jälkeen pötköttää sohvalla tekstiteeveetä selaten, niin olen varmasti paremmalla tuulella loppuillan. Jos en saa tätä pientä huilitaukoa, minua alkaa helposti ärsyttää, enkä haluaisi olla ärtynyt sinulle. Toivottavasti ymmärrät."

Ei tuo oikein auta... Mieheni on vakuuttunut siitä, että kaikki harmitukset menevät ohi puhumalla ja halimalla. Mitä enemmän yritän ilmaista etten jaksaisi kysymysten tulvaa, sitä enemmän niitä kysymyksiä tulee. Ei se vaan toimi minulla. Ja toisekseen en todellakaan haluaisi olla jatkuvasti suhteen se osapuoli, jota pitää lepytellä ja saada paremmalle tuulelle. Tuntuu siltä, että mies on se täydellinen osapuoli, joka sietää minua, ja minä se epätäydellinen, kun olen niin usein väsynyt, stressaantunut ja negatiivinen. 

Ap

Siksi sun juuri pitääkin vääntää sille rautalangasta! Lähetä vaikka sähköposti, jos ei kyselemättä kuuntele. Tuollainen ylilohduttelu on ärsyttävää - tiedän, koska olen itsekin vähän introvertti ja haluan välillä murjottaa omissa ajatuksissani olematta sen kummemmin kärttyinen.

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla oma huone, johon voisit työpäivän jälkeen vetäytyä, kunnes olo on parempi? Minulle on itsestäänselvyys, että molemmilla on omat tilat, ettei tarvitse pelätä toisen kurkkivan olan yli (teen luovaa toimintaa kotona, jolloin haluan olla rauhassa).

Toiset taas eivät edes halua asua yhdessä, koska ahdistuvat ja ärsyyntyvät. Siis seurustelevat, mutta eivät vain asu yhdessä.

Ei mies kyllä sallisi tuollaista :D Hän on ihmeellinen hiippari; ei tarvitse ollenkaan omaa tilaa tai yksityisyyttä. Häntä hämmentää välillä myös mm. se, jos en halua hänen tuijottavan tietokoneeni ruutua jos vaikka kirjoitan sähköpostia. Ei hän ihan moukka ole, hän vaan suhtautuu näihin asioihin ihan eri lailla :)

Töistä kotiin palattua minulle riittäisi se, että voisimme syödä päivällistä edes jonkinlaisessa hiljaisuudessa ja rauhassa, ja saisin käydä vaikka rauhassa suihkussa tai jotain, ilman jatkuvaa puhetulvaa... Minulle on täysi punainen vaate se, jos minulta aletaan tivata kuulumisia, johon vastaan etten jaksa vielä jutella sellaisia, ja sitten jatketaan vaan tivaamista. 

Sanottakoon kuitenkin etten minä aina ole sellainen. On niitäkin päiviä kun hyppään heti ovesta sisään tultuani miehen kaulaan ja alan selittämään miten päivä on mennyt. Nuo huonot hetket vain harmittavat. Mies tarkoittaa vain hyvää.

Ap

Älä koe syyllisyyttä persoonastasi. Ei sun kuulukaan olla kopio miehestäsi, vaan sulla saa olla ihan omat piirteesi. Sinä nyt vain tarvitset oman lepohetken. Joko sun pitää takoa se miehen kaaliin toistamalla tuota 2-vastaajan sanomaa uudestaan ja uudestaan ja mies lopulta ymmärtää tai sitten ette vain sovi toisillenne.

Meillä mies ottaa omaa aikaa. Paljon. Tekee pitkää päivää ja urheilee useita tunteja päivässä. Jos ei pääse purkamaan ylimääräistä energiaa/ottamaan omaa aikaa, on todella ärtynyt.

Ne viikot mitkä oli kotona murrettuaan jalkansa lasketellessa, olivat helvettiä.

Lenkille jos ihan tappovitutus tulee...

Kiitos rohkaisun sanoista, ne tulevat oikeasti tarpeeseen kun olen monta päivää kokenut pientä (tai suurta) kriisiä asian johdosta :') Ongelmansa kullakin... Mutta kuka nyt ei haluaisi tuntea olevansa juuri täydellinen ja rakastettava omalle kumppanilleen, ja minä, kaksi kertaa elämäni aikana seurustellut ihminen, olen nyt jo toista kertaa tällaisessa suhteessa. Pistää epäilemään olenko itse ihan normaali. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sano sille miehelle niin suoraan, ettei tulkinnanvaraa jää. Sano vaikka näin: "kun tulen töistä, haluaisin hetken hengähtää aivan yksinäni. Tarvitsen puoli tuntia (esim.) palautuakseni työpäivästä. Jos saan vähän syödä ja sen jälkeen pötköttää sohvalla tekstiteeveetä selaten, niin olen varmasti paremmalla tuulella loppuillan. Jos en saa tätä pientä huilitaukoa, minua alkaa helposti ärsyttää, enkä haluaisi olla ärtynyt sinulle. Toivottavasti ymmärrät."

Ei tuo oikein auta... Mieheni on vakuuttunut siitä, että kaikki harmitukset menevät ohi puhumalla ja halimalla. Mitä enemmän yritän ilmaista etten jaksaisi kysymysten tulvaa, sitä enemmän niitä kysymyksiä tulee. Ei se vaan toimi minulla. Ja toisekseen en todellakaan haluaisi olla jatkuvasti suhteen se osapuoli, jota pitää lepytellä ja saada paremmalle tuulelle. Tuntuu siltä, että mies on se täydellinen osapuoli, joka sietää minua, ja minä se epätäydellinen, kun olen niin usein väsynyt, stressaantunut ja negatiivinen. 

Ap

Entä jos lähdet tuollaisen päivän jälkeen yksin kävelylenkille/hölkkäämään? Saat olla yksin ja käydä harmistuksen läpi tai vaan päästää sen mennä. Lenkki saattaisi auttaa siihen väsymykseen ja liikunta tuo endorfiineja. Sinällään kannattaa harjoitella oman kiukun käsittely omin päin, mikään ei ole rasittavampaa kuin läheinen joka kaataa pahan olonsa viattomiin läheisiin. t. Kiukkuisen äidin lapsi.

Aika monissa parisuhdeneuvoissa kehotetaan etsimään kumppania joka varsin samanlainen ekstrovertti-introverttiakselilla. Jos ero on suuri on arki jatkuvaa kompromissia: toinen haluaa olla vaan kotona tai lähteä yksin lenkille/kalaan tms, toinen kaipaisi enemmän sosiaalista elämää, ihmisiä kylään yms.  Ap, jos huomasit oman ajan tärkeyden ja liian tiiviin suhteen ahdistavaksi jo edellisessä suhteessa miksi valitsit uuden kumppanin joka on yltiöekstrovertti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sano sille miehelle niin suoraan, ettei tulkinnanvaraa jää. Sano vaikka näin: "kun tulen töistä, haluaisin hetken hengähtää aivan yksinäni. Tarvitsen puoli tuntia (esim.) palautuakseni työpäivästä. Jos saan vähän syödä ja sen jälkeen pötköttää sohvalla tekstiteeveetä selaten, niin olen varmasti paremmalla tuulella loppuillan. Jos en saa tätä pientä huilitaukoa, minua alkaa helposti ärsyttää, enkä haluaisi olla ärtynyt sinulle. Toivottavasti ymmärrät."

Ei tuo oikein auta... Mieheni on vakuuttunut siitä, että kaikki harmitukset menevät ohi puhumalla ja halimalla. Mitä enemmän yritän ilmaista etten jaksaisi kysymysten tulvaa, sitä enemmän niitä kysymyksiä tulee. Ei se vaan toimi minulla. Ja toisekseen en todellakaan haluaisi olla jatkuvasti suhteen se osapuoli, jota pitää lepytellä ja saada paremmalle tuulelle. Tuntuu siltä, että mies on se täydellinen osapuoli, joka sietää minua, ja minä se epätäydellinen, kun olen niin usein väsynyt, stressaantunut ja negatiivinen. 

Ap

Entä jos lähdet tuollaisen päivän jälkeen yksin kävelylenkille/hölkkäämään? Saat olla yksin ja käydä harmistuksen läpi tai vaan päästää sen mennä. Lenkki saattaisi auttaa siihen väsymykseen ja liikunta tuo endorfiineja. Sinällään kannattaa harjoitella oman kiukun käsittely omin päin, mikään ei ole rasittavampaa kuin läheinen joka kaataa pahan olonsa viattomiin läheisiin. t. Kiukkuisen äidin lapsi.

Juuri sellainen ihminen en halua olla. Olin myös kiukkuinen lapsi. En lapsuudenkodissanikaan saanut koskaan olla rauhassa, ja varsinkin murrosiässä se oli aika rankkaa. En ole tähän päivään mennessä keksinyt muuta keinoa päästä ärsytyksestä eroon kuin sen, että saan vetäytyä omiin oloihini, mutta vuosien varrella tuo on osoittautunut yllättävän vaikeaksi toteuttaa. Olen sivumennen sanoen ollut äärimmäisen onnellinen silloin, kun olen asunut yksin. Se on ihanaa, nautin siitä suunnattomasti. Parisuhteessa on siitä huolimatta enemmän plussia :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sano sille miehelle niin suoraan, ettei tulkinnanvaraa jää. Sano vaikka näin: "kun tulen töistä, haluaisin hetken hengähtää aivan yksinäni. Tarvitsen puoli tuntia (esim.) palautuakseni työpäivästä. Jos saan vähän syödä ja sen jälkeen pötköttää sohvalla tekstiteeveetä selaten, niin olen varmasti paremmalla tuulella loppuillan. Jos en saa tätä pientä huilitaukoa, minua alkaa helposti ärsyttää, enkä haluaisi olla ärtynyt sinulle. Toivottavasti ymmärrät."

Ei tuo oikein auta... Mieheni on vakuuttunut siitä, että kaikki harmitukset menevät ohi puhumalla ja halimalla. Mitä enemmän yritän ilmaista etten jaksaisi kysymysten tulvaa, sitä enemmän niitä kysymyksiä tulee. Ei se vaan toimi minulla. Ja toisekseen en todellakaan haluaisi olla jatkuvasti suhteen se osapuoli, jota pitää lepytellä ja saada paremmalle tuulelle. Tuntuu siltä, että mies on se täydellinen osapuoli, joka sietää minua, ja minä se epätäydellinen, kun olen niin usein väsynyt, stressaantunut ja negatiivinen. 

Ap

Entä jos lähdet tuollaisen päivän jälkeen yksin kävelylenkille/hölkkäämään? Saat olla yksin ja käydä harmistuksen läpi tai vaan päästää sen mennä. Lenkki saattaisi auttaa siihen väsymykseen ja liikunta tuo endorfiineja. Sinällään kannattaa harjoitella oman kiukun käsittely omin päin, mikään ei ole rasittavampaa kuin läheinen joka kaataa pahan olonsa viattomiin läheisiin. t. Kiukkuisen äidin lapsi.

Tässähän oli ongelmana juuri se, ettei anneta mahdollisuutta käsitellä itsekseen sitä omaa kiukkua. Sitten kun ahdistellaan sitä kiukkuista ihmistä niin se kiukku purkaantuu. Jos saisi olla hetken rauhassa niin olisi saanut käsitellä sen kiukun.

Ymmärrän tämän tosi hyvin, koska olen itse aivan samanlainen. Mies yrittää höpöttää ja "auttaa" ja hössöttää halleilla ties millä ja siinä vaiheessa mulla menee se hermo, kun olen jo sanonut nätisti että nyt tarvitsen hetken rauhassa, ei nyt, jne jne. Mies ei usko/ymmärrä ja sitten älähdän ja sitten mies suuttuu. Missä meni vikaan ja kenen syy?

Musta tuntuu että mies ei jotenkin kestä sitä, että mä en ole koko ajan iloinen. Ja jos en ole iloinen, se kokee että on sen tehtävä auttaa mua, ja kun se ei mun kohdalla mene niin että jutellaan ja halitaan niin sitten on parempi mieli, niin mies kokee epäonnistuneensa ja sitä harmittaa. Mies taas itse on sellainen että kun sitä harmittaa niin sen kokee kaikki nahoissaan eikä siinä auta mikään, mies ei siis osaa itsekään rauhoittaa itseään ja purkaa kiukkunsa muihin.

Nää on vaikeita asioita, meidän suhteessa ainakin painitaan 7 vuoden jälkeen edelleen näistä. Nää on niin syvällä persoonallisuudessa ja temperamentissä että näitä on tosi vaikea muuttaa vaikka tiedostaisikin mistä ne johtuu. Monet ei edes tiedosta.

Mieheni oli kuten sinä ja minä olin kuten miehesi. Mies ei osannut koskaan sanoa tarvitsevansa omaa aikaa ja olin aina pihalla, että missä nyt on vika. Eikä hänestä saanut mitään irti, vaikka kysäisi miksi on huonolla tuulella yms. Sitten yhtäkkiä halusi erota ja totesi itse, ettei sovellu parisuhteeseen ja tarvitsee tosi paljon omaa aikaa. Ajatteli myös niin, että minun pitäisi löytää samanlainen ilopilleri mitä itse olen. Eron jälkeen hän kertoi kotioloistaan ja tajusin, että kun ei kotona saanut osoittaa tunteita ja kertoa omista tarpeista, ei osannut tehdä sitä parisuhteessa. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että jos olisin tiennyt ja ymmärtänyt hänen ajatusmaailmaansa paremmin, eroa ei olisi tullut. Toivottavasti jaksat yrittää selittää miehellesi, miksi tarvitset aikaa ja olet välillä huonommalla tuulella. Ja toivottavasti miehesi ymmärtää sinua ja kaikki menee hyvin :)

kunnon karjaisu ja Tarzan - mylväisy pitää ihan äänijänteet kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Aika monissa parisuhdeneuvoissa kehotetaan etsimään kumppania joka varsin samanlainen ekstrovertti-introverttiakselilla. Jos ero on suuri on arki jatkuvaa kompromissia: toinen haluaa olla vaan kotona tai lähteä yksin lenkille/kalaan tms, toinen kaipaisi enemmän sosiaalista elämää, ihmisiä kylään yms.  Ap, jos huomasit oman ajan tärkeyden ja liian tiiviin suhteen ahdistavaksi jo edellisessä suhteessa miksi valitsit uuden kumppanin joka on yltiöekstrovertti?

Minua vähän "huijattiin" tässäkin suhteessa :D Mieheni on siis ulkomaailmalle hyvinkin introvertti, ja viihtyy parhaiten kotona kirjaa lukien. Hyviä ystäviä hänellä on vähemmän kuin minulla, eikä hänellä ole kovin usein tarvetta tavata ketään. Mutta minun kanssani asia on sitten erilainen. Ja tietenkin minäkin olen avoimempi miehelleni kuin muille, mutta hän vain on iloisempi persoona kuin minä. Minä vaivun väsyneenä/stressaantuneena helposti synkkyyteen, ja voin käsitellä sen vain ja ainoastaan yksin. Haluan saada rauhoittua omaan tahtiini.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mieheni oli kuten sinä ja minä olin kuten miehesi. Mies ei osannut koskaan sanoa tarvitsevansa omaa aikaa ja olin aina pihalla, että missä nyt on vika. Eikä hänestä saanut mitään irti, vaikka kysäisi miksi on huonolla tuulella yms. Sitten yhtäkkiä halusi erota ja totesi itse, ettei sovellu parisuhteeseen ja tarvitsee tosi paljon omaa aikaa. Ajatteli myös niin, että minun pitäisi löytää samanlainen ilopilleri mitä itse olen. Eron jälkeen hän kertoi kotioloistaan ja tajusin, että kun ei kotona saanut osoittaa tunteita ja kertoa omista tarpeista, ei osannut tehdä sitä parisuhteessa. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että jos olisin tiennyt ja ymmärtänyt hänen ajatusmaailmaansa paremmin, eroa ei olisi tullut. Toivottavasti jaksat yrittää selittää miehellesi, miksi tarvitset aikaa ja olet välillä huonommalla tuulella. Ja toivottavasti miehesi ymmärtää sinua ja kaikki menee hyvin :)

Kiitos tästä "vastapuolen" näkökulmasta :) Parhaani mukaan olen yrittänyt uudelleen, uudelleen ja uudelleen selittää, etten ole vihainen miehelle, eikä huono tuuleni useimmiten johdu siitä että jotain pahaa olisi tapahtunut. Olen vain väsynyt. Minusta ei saa mitään irti, koska minua ei ollenkaan huvita puhua juuri sillä hetkellä. Jos painostusta silloin vain jatketaan, tunnen olevani kolmannen asteen kuulustelussa, ja se on erittäin epämiellyttävää omassa kodissa, jossa pitäisi saada olla rauhassa niin halutessaan. Mies varmasti ymmärtää mitä tarkoitan, mutta hän ei sisäistä sitä. Ja minä tunnen syyllisyyttä aina vaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mieheni oli kuten sinä ja minä olin kuten miehesi. Mies ei osannut koskaan sanoa tarvitsevansa omaa aikaa ja olin aina pihalla, että missä nyt on vika. Eikä hänestä saanut mitään irti, vaikka kysäisi miksi on huonolla tuulella yms. Sitten yhtäkkiä halusi erota ja totesi itse, ettei sovellu parisuhteeseen ja tarvitsee tosi paljon omaa aikaa. Ajatteli myös niin, että minun pitäisi löytää samanlainen ilopilleri mitä itse olen. Eron jälkeen hän kertoi kotioloistaan ja tajusin, että kun ei kotona saanut osoittaa tunteita ja kertoa omista tarpeista, ei osannut tehdä sitä parisuhteessa. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että jos olisin tiennyt ja ymmärtänyt hänen ajatusmaailmaansa paremmin, eroa ei olisi tullut. Toivottavasti jaksat yrittää selittää miehellesi, miksi tarvitset aikaa ja olet välillä huonommalla tuulella. Ja toivottavasti miehesi ymmärtää sinua ja kaikki menee hyvin :)

Kyllä se hirveän hankalaa on jos erot on suuret vaikka kuinka yrittää ymmärtää. Minun ex mies tarvitsi hirveästi omaa tilaa eikä päästänyt lähelle. Siinä jäin yksin kun minä taas olisin tarvinnut paljon enemmän puhumista ja läheisyyttä. Erohan siinä tuli, ja hyvä, että tuli, molemmille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sano sille miehelle niin suoraan, ettei tulkinnanvaraa jää. Sano vaikka näin: "kun tulen töistä, haluaisin hetken hengähtää aivan yksinäni. Tarvitsen puoli tuntia (esim.) palautuakseni työpäivästä. Jos saan vähän syödä ja sen jälkeen pötköttää sohvalla tekstiteeveetä selaten, niin olen varmasti paremmalla tuulella loppuillan. Jos en saa tätä pientä huilitaukoa, minua alkaa helposti ärsyttää, enkä haluaisi olla ärtynyt sinulle. Toivottavasti ymmärrät."

Ei tuo oikein auta... Mieheni on vakuuttunut siitä, että kaikki harmitukset menevät ohi puhumalla ja halimalla. Mitä enemmän yritän ilmaista etten jaksaisi kysymysten tulvaa, sitä enemmän niitä kysymyksiä tulee. Ei se vaan toimi minulla. Ja toisekseen en todellakaan haluaisi olla jatkuvasti suhteen se osapuoli, jota pitää lepytellä ja saada paremmalle tuulelle. Tuntuu siltä, että mies on se täydellinen osapuoli, joka sietää minua, ja minä se epätäydellinen, kun olen niin usein väsynyt, stressaantunut ja negatiivinen. 

Ap

Entä jos lähdet tuollaisen päivän jälkeen yksin kävelylenkille/hölkkäämään? Saat olla yksin ja käydä harmistuksen läpi tai vaan päästää sen mennä. Lenkki saattaisi auttaa siihen väsymykseen ja liikunta tuo endorfiineja. Sinällään kannattaa harjoitella oman kiukun käsittely omin päin, mikään ei ole rasittavampaa kuin läheinen joka kaataa pahan olonsa viattomiin läheisiin. t. Kiukkuisen äidin lapsi.

Tässähän oli ongelmana juuri se, ettei anneta mahdollisuutta käsitellä itsekseen sitä omaa kiukkua. Sitten kun ahdistellaan sitä kiukkuista ihmistä niin se kiukku purkaantuu. Jos saisi olla hetken rauhassa niin olisi saanut käsitellä sen kiukun.

Ymmärrän tämän tosi hyvin, koska olen itse aivan samanlainen. Mies yrittää höpöttää ja "auttaa" ja hössöttää halleilla ties millä ja siinä vaiheessa mulla menee se hermo, kun olen jo sanonut nätisti että nyt tarvitsen hetken rauhassa, ei nyt, jne jne. Mies ei usko/ymmärrä ja sitten älähdän ja sitten mies suuttuu. Missä meni vikaan ja kenen syy?

Musta tuntuu että mies ei jotenkin kestä sitä, että mä en ole koko ajan iloinen. Ja jos en ole iloinen, se kokee että on sen tehtävä auttaa mua, ja kun se ei mun kohdalla mene niin että jutellaan ja halitaan niin sitten on parempi mieli, niin mies kokee epäonnistuneensa ja sitä harmittaa. Mies taas itse on sellainen että kun sitä harmittaa niin sen kokee kaikki nahoissaan eikä siinä auta mikään, mies ei siis osaa itsekään rauhoittaa itseään ja purkaa kiukkunsa muihin.

Nää on vaikeita asioita, meidän suhteessa ainakin painitaan 7 vuoden jälkeen edelleen näistä. Nää on niin syvällä persoonallisuudessa ja temperamentissä että näitä on tosi vaikea muuttaa vaikka tiedostaisikin mistä ne johtuu. Monet ei edes tiedosta.

Juuri näin!! Minä olen se pääsyyllinen ja kaiken pahan alku ja juuri, jos itsehillintäni pettää ja sanon pahasti tai liian myrkyllisellä äänensävyllä jotain. Mutta kun mies tökkii, tökkii ja tökkii vaikka pyydän pientä hengähdystaukoa. Jos en jaksa kertoa työpäivän kulusta juuri sillä sekunnilla kun tulen kotiin, niin en jaksa. En minä huvikseni sano että ei juuri nyt. 

Tosi kurja ajatus että tämä jatkuisi ikuisesti näin, koska minun on vaikea hyväksyä itseäni kun toinen on aina niin hyväntahtoinen ja -tuulinen :(

Ap