Korkeasti koulutetut opettajat eivät osaa hoitaa kiusaamistapauksia?!!!

Ryhmätöissä, peleissä, liikuntatunnilla ja ruokatunnilla ryhmän, pöydän vaihtaminen joka kerta. Jokaisella luokka-asteella lasten sekoittaminen ryhmien välillä. Välitunnilla ohjattua toimintaa joko aikuisten ja vanhempien luokkien oppilaiden taholta. Koulupäivän jälkeen koulun tiloissa tukiopetusta tai opetusta vanhempi oppilas-nuorempi oppilas työpareina. Kunnioppilaan rooli isommaksi koulussa. Kummiuden pitää olla jokapäiväistä. Salainen ystävä teemahetkiä, jolloin tutustutaan luokkakaveriin, jota et ole tuntenut aiemmin ja esitellään hänet luokkakavereille. Esiintymisen harjoittelua jo ekasta luokasta alkaen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, ei minuakaan ole koulutettu missään vaiheessa kiusaamistapausten selvittelyyn. Totta puhuen olen niitten kanssa ihan kädetön. Otetaan vaikkapa luokka, jossa on yksi lapsenomainen ja vähän yksinkertainen luonnonlapsi-tytteli ja muut meikkaavia ja bilettäviä teinipissiksiä (turha tarttua luonnehdintoihin, tahallaan kärjistettyjä). Tämä yksi on hyvin pian eristetty joukosta, kukaan ei halua olla hänen kanssaan tekemisissä, ryhmätyöhän pakotetut pyörittelevät silmiään ja antavat ymmärtää että seura on paskaa, pojat heittelevät ivallisia kommentteja. Ei ole ketään "pääkiusaajaa" eikä kukaan hakkaa tai piilottele tavaroita yms. Erilaisen tytön maine "idioottina" leviää koko kouluun, eikä kukaan halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Miten tuollainen muka selvitetään?

Tästä selvitään sillä, että heti kun ensimmäinen sorsimisen merkki näkyy, opettaja puuttuu asiaan selvästi ja jämäkästi. Kaikkien kanssa tullaan toimeen ja ryhmien kokoonpanoja vaihdellaan. Ryhmiä kehutaan tulosten lisäksi yhteistyöstä. Kaikkeen syrjintään on puututtava HETI, ei sitten kun sairas käytös on ryhmässä jo normi.

Loistava idea kehua tuloksen lisäksi yhteistyöstä! Hienoa!

Teinit ei kyllä pahemmin kehuista piittaa. Itse olen kiristänyt kymppejä haluavia oppilaita, että heidän täytyy ottaa luokan pahimman luuserit omaan ryhmäänsä ja tulla toimeen heidän kanssaan, tai muuten kymppiä ei tipu. Tiedä sitten miten mieltä ylentävää se kuitenkaan on niille pakosta mukaan otetuille, joskus kieltäytyvät kunniasta. Mutta parempi olisi olla "hyvien kanssa" kuin että pelleilisivät keskenään saamatta mitään aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, ei minuakaan ole koulutettu missään vaiheessa kiusaamistapausten selvittelyyn. Totta puhuen olen niitten kanssa ihan kädetön. Otetaan vaikkapa luokka, jossa on yksi lapsenomainen ja vähän yksinkertainen luonnonlapsi-tytteli ja muut meikkaavia ja bilettäviä teinipissiksiä (turha tarttua luonnehdintoihin, tahallaan kärjistettyjä). Tämä yksi on hyvin pian eristetty joukosta, kukaan ei halua olla hänen kanssaan tekemisissä, ryhmätyöhän pakotetut pyörittelevät silmiään ja antavat ymmärtää että seura on paskaa, pojat heittelevät ivallisia kommentteja. Ei ole ketään "pääkiusaajaa" eikä kukaan hakkaa tai piilottele tavaroita yms. Erilaisen tytön maine "idioottina" leviää koko kouluun, eikä kukaan halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Miten tuollainen muka selvitetään?

Kertoo myös sun asenteestasi. Mulla oli esikoulussa yksi todella erilainen lapsi aikoja sitten. Herkkä ja helposti ja pienistä asioista itkemään alkava poika. Ja kyllä sitä tsempattiin koko esikoulu (soitettiin kotiin kun se oli jäänyt kotiin muutamien todella pienten asioiden takia). Luokassa painotettiin erilaisuuden ymmärtämistä ja kaikki puhalsivat yhteen hiileen.

Toisekseen olen ollut syrjäytymässä olevien nuorten tukihenkilönä. Sieltäkin on noustu kunon saatu tukea ja kunnioitusta ja uutta näkökulmaa elämään. Itse en ole koskaan hyväksynyt kiusaamista ja olen sen myös sanonut-selkeästi ja suoraselkäisesti. Jos menee tilanteeseen "kädettömänä" ja "mitä mä voin noille tehdä"-asenteella, niin tottakai ne syö elävältä.

Mutta ei mitään pitkäjänteistä voi tehdä, jos on aineenopettaja, joka näkee oppilasryhmää 1-2 kertaa viikossa. Omat opetushommat pitää hoitaa ja yhtä keskustelua ja luokanvalvojalle ilmoittamista enempää ei ole resursseja tehdä. Parasta vaan luopua kaikista ryhmätöistä, että yhden yksinäisyys ei tule niin kornisti esille. Ei sitä erilaisuuden hvyäksymistä noin vaan teineille markkinoida!

Eli jätät tämän sitten vaan tähän? Keksit lisää tekosyitä, ettei sun tarvitse puuttua tilanteeseen. Auktoriteettiä voi harjoitella tai sitten voi pyytää muita opettajia avuksi. 

Mitäs auktoriteetilla on tämän asian kanssa tekemistä? Oppilaat saa käskemällä hiljasiks mutta ei ystävällisiks.  Ja kyllä koulun joka ope tietää tällaiset tapaukset ilman "avunpyyntöjäkin".

Niinpä. Tiesin ja toivoin sun sanovan noin. Miksi ette puutu tilanteeseen kun niitä kerran näette päivittäin?

Mä sain kuulla seurakunnan työntekijältä yhdestä yläasteikäisestä pojasta, että se oli itkeskellyt välitunnin lopussa-opettaja oli tullut paikalle ja kysynyt että mitäs siinä vetistelet (?!). Koska satuin tuntemaan sen, niin seuraavalla kerralla kun sitä pilkattiin niin ladoin muutamat valikoidut sanat kiusaajille.  Ja olin siis vain viisi vuotta vanhempi.

Se, että on auktoriteettia ei tarkoita että pitäis olla isompi tai edes mies. Mitä useampi kyseisiä ihmisiä puolustaa sen parempi. Vanhempien kanssa keskustelu on myös hyvästä ja keskustelut psykologien kanssa. Kun kerran tiedätte, ketkä niitä ongelmia aiheuttavat niin kyllä niihin pitää puuttua.

Mutta... valitut sanasi valitettavasti tuskin lopettivat kiusaamista. Jos se olisi niin yksinkertaista, olisihan kiusaaminen jo loppunut. Ja tuo, kun kerran tiedätte ketkä ongelmia aiheuttaa... jospa vaikka 80% koulun oppilaista vihaa avoimesti yhtä oppilasta, joka vaikkapa "haisee" ja "on ällöttävä" esimerkiksi kaivamalla nenäänsä ja piereskelemällä kun on vähän erityinen.... Ja ne loputkin vaan sietää sitä, mutta eivät halua olla tämän kavereita.  Voihan sitä vaahdota ettei sellaista saa inhota, mutta saa tosiaan äkkiä itse kiusaajan viitan hartioilleen. Tääkin on tapaus elävästä elämästä.

Valitsen tähän aiemmin kirjoitetut sanani.

Oma asenne on hyvä työkalu.

Tämä kuuluu minulle, selvitän tämän."

Tää oli mun mielestä erinomaisesti sanottu. Jotenkin ketjun pitäis olla läpinäkyvämpi niin, että vältyttäisiin kiusaamistapauksilta ja koulu ja vanhemmat toimisivat paremmin yhteistyössä.

Mietin, että miten eskarit esimerkiksi tuolloin aikoinaan puhalsivat yhteen hiileen ja oppivat ymmärtämään toisiaan. Ja nyt mä muistin sen.. Ne oli ne vanhemmat, joiden kanssa me tehtiin uskomattoman hyvää yhteistyötä. Kaikki puhalsivat yhteen hiileen ja halusivat kaikille lähtökohtaisesti hyvää (ja siis olin tosi nuori silloin :)). Kiitokset siis heille. Ehkä se voisi ratkaista yläasteellakin ongelmia kun vanhempien kanssa tehtäisiin enemmän yhteistyötä.

Ja mitä tulee tuohon sun puolusteluun, niin oletko oikealla alalla? Otat mieluummin lisää tekosyitä kuin keksisit itse ratkaisuja. Sidot itse omat kätesi. En varmasti ole täydellinen ihminen, mutta toimin mieluummin kuin valitan. Kun joku niistä, joita kiusataan huomaa että on ihmisiä jotka puolustavat heitä niin vaikuttaa varmasti heihin positiivisesti. Että on joku, joka sanoo että tuo ei ole oikein. Vai haluatko, että tapahtuu joko henkilökohtaisia tragedioita ta isompia ongelmia?

Itkin tämän kommentin vuoksi. Tuli mieleen Arto Halosen koulusurmaaja-dokumentti. 

Aloitukseen kommentoisin sen verran, että palavereissa ja koulutuksissa opettaja istuu omalla vapaa-ajallaan. Ei juokse palkka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, ei minuakaan ole koulutettu missään vaiheessa kiusaamistapausten selvittelyyn. Totta puhuen olen niitten kanssa ihan kädetön. Otetaan vaikkapa luokka, jossa on yksi lapsenomainen ja vähän yksinkertainen luonnonlapsi-tytteli ja muut meikkaavia ja bilettäviä teinipissiksiä (turha tarttua luonnehdintoihin, tahallaan kärjistettyjä). Tämä yksi on hyvin pian eristetty joukosta, kukaan ei halua olla hänen kanssaan tekemisissä, ryhmätyöhän pakotetut pyörittelevät silmiään ja antavat ymmärtää että seura on paskaa, pojat heittelevät ivallisia kommentteja. Ei ole ketään "pääkiusaajaa" eikä kukaan hakkaa tai piilottele tavaroita yms. Erilaisen tytön maine "idioottina" leviää koko kouluun, eikä kukaan halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Miten tuollainen muka selvitetään?

Tästä selvitään sillä, että heti kun ensimmäinen sorsimisen merkki näkyy, opettaja puuttuu asiaan selvästi ja jämäkästi. Kaikkien kanssa tullaan toimeen ja ryhmien kokoonpanoja vaihdellaan. Ryhmiä kehutaan tulosten lisäksi yhteistyöstä. Kaikkeen syrjintään on puututtava HETI, ei sitten kun sairas käytös on ryhmässä jo normi.

Loistava idea kehua tuloksen lisäksi yhteistyöstä! Hienoa!

Teinit ei kyllä pahemmin kehuista piittaa. Itse olen kiristänyt kymppejä haluavia oppilaita, että heidän täytyy ottaa luokan pahimman luuserit omaan ryhmäänsä ja tulla toimeen heidän kanssaan, tai muuten kymppiä ei tipu. Tiedä sitten miten mieltä ylentävää se kuitenkaan on niille pakosta mukaan otetuille, joskus kieltäytyvät kunniasta. Mutta parempi olisi olla "hyvien kanssa" kuin että pelleilisivät keskenään saamatta mitään aikaan.

Meidän luokassa pahimmat luuserit olivat niitä kiusaajia, jotka lintsasivat eniten ja saivat huonoimpia arvosanoja.  Toinen puoli joutui kärsimään kyseisen apinalauman hölmöilyistä. Siitä nyt olisi vielä puuttunut, että kiusattavat olisivat joutuneet tekemään kyseisten aivokääpiöiden kanssa yhteistyötä.

Ja näin vanhempana korkeakoulutuksen saaneena ja ns. hyvää elämää elävänä en tunne tippaakaan myötätuntoa siitä, että ovat kaivaneet itse poteronsa. Mutta toki se, että kutakin hikaria vuorollaan kiusattiin on tehnyt musta(kin) kovakuorisemman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, ei minuakaan ole koulutettu missään vaiheessa kiusaamistapausten selvittelyyn. Totta puhuen olen niitten kanssa ihan kädetön. Otetaan vaikkapa luokka, jossa on yksi lapsenomainen ja vähän yksinkertainen luonnonlapsi-tytteli ja muut meikkaavia ja bilettäviä teinipissiksiä (turha tarttua luonnehdintoihin, tahallaan kärjistettyjä). Tämä yksi on hyvin pian eristetty joukosta, kukaan ei halua olla hänen kanssaan tekemisissä, ryhmätyöhän pakotetut pyörittelevät silmiään ja antavat ymmärtää että seura on paskaa, pojat heittelevät ivallisia kommentteja. Ei ole ketään "pääkiusaajaa" eikä kukaan hakkaa tai piilottele tavaroita yms. Erilaisen tytön maine "idioottina" leviää koko kouluun, eikä kukaan halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Miten tuollainen muka selvitetään?

Ihan turha vedota siihen, että olisit kädetön, sillä on monia erilaisia tapoja puuttua tuollaiseen. Hajota ne tyttöporukat sillä, että teet ryhmät joko arpomalla tai mielivaltaisesti itse äläkä anna aina saman ryhmän kokoontua tekemään tehtävät keskenään. Sen lisäksi huolehdi siitä, ettei tuo hyljeksitty joudu tekemään sen oikeasti hiukan erikoisen tyypin kanssa aina töitä koska kukaan muu ei halua, sillä se lisää kummankin tuskaa ja taakkaa hylkiön maineessa. Muistan itse kouluajoiltani, miten mut laitettiin aina sen koulun vajaimman kanssa tekemään ryhmiksiä ja se oli kamalaa senkin takia että olin monin kertaisesti älykkäämpi ja sosiaalisesti lahjakkaampi kuin se tampio, jonka viereen mut laitettiin istumaan ja tekemään pakolliset duunit. En oppinut mitään koska en saanut mitään palautetta ja kärvistelin sillä, kun vajukkinörtin taakka kasvoi. Onhan se toki helpompaa seistä tumput suorina ja todeta, että kun mitään fyysistä ei tapahdu, niin asia ei koske sinua. Kyllä muuten koskee. Älä tue kiusaamista antamalla kenenkään märmättää ääneen, miten joutuu Hipin viereen istumaan ja puutu siihen näkyvään huonoon käytökseen - tuon asenteen meinaan ihan varmasti näkee, ja siitä kannattaa hihkaista jopa vanhemmille. 

Sitten moni opettaja unohtaa tämänkin kauniin jutun: nämä kiusatut ja hyljeksityt kun laittavat näkyvästi vastaan kerrankin, niin opettaja puuttuu siihen hyvin näkyvästi romuttaen viimeisenkin auktoriteetin mitä lapsella on muuhun luokkaan nähden. Se on kuin avoin lupa kiusata hieman lisää. Mikä jumankauta siinä on, ettei voi näkyvästi selvittää miksi kiusattu tai hyljeksityn maineessa oleva on suuttunut ja ottaa puheeksi alkuperäistä syytä? Yleensäkin puhuminen asiasta aivan suoraan luokassa saattaa avata monen silmät. Lapset eivät ole ääilöitä, ja puhe menee yllättävän usein perille paitsi paatuneimmille tapauksille. 

Hah, itsekin siinä valitat että jouduit aina idiootin tampion kanssa töihin. Tuota se kiusaaminen just on, et ole yhtään sen parempi, vaan yksi niistä jotka vaikka vaan nenää nyrpistämällä ilmaisee sille yhdelle raukalle miten idiootti hän on...

Ja tää puheena ollut luokka oli pieni. Ei siellä ollut kuin joku 5-6 muuta tyttöä, jotka olivat kaikki ihan hyvää pataa keskenään. Joten ihan sama millä kombinaatiolla heidät yritti laittaa tämän yhden kanssa ryhmiin - ei koskaan kelvannut. Pojat aluksi huolivat ryhmiinsä, mutta ilmeisesti leimautumisen pelosta sitten alkoivat myös kietäytyä. Ääneen märmätys toki kiellettiin, mutta ilmeestä näki mielipiteen ja tämän kiusatun kanssa ei koskaan kukaan puhunut mitään "ryhmätyön" aikana. Hyvin pian hän itse kieltäytyikin liittymästä yhtään  mihinkään ryhmään. Josta häntä sitten rangaistiin...

Muistakaa, että kiusaaminen on vallan väärinkäyttöä. Valta voi tulla iästä, koosta, tukijoukoista tms. Mutta kiusaamisen kriteeri on vallan epätasapaino eli toinen on alisteisessa asemassa. Lisäksi kiusaaminen on jatkuvaa ja tiettyyn henkilöön kohdistuvaa

Kaikki riitely/välienselvittely tai väkivallan purkaukset eivät ole kiusaamista. Yleensä erimielisyydet ovat jopa suotavia ja niissä opii sosiaalisia taitoja. Jokuhan näissäkin pahoittaa mielensä, mutta kaikki huono käytös ei ole kiusaamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, ei minuakaan ole koulutettu missään vaiheessa kiusaamistapausten selvittelyyn. Totta puhuen olen niitten kanssa ihan kädetön. Otetaan vaikkapa luokka, jossa on yksi lapsenomainen ja vähän yksinkertainen luonnonlapsi-tytteli ja muut meikkaavia ja bilettäviä teinipissiksiä (turha tarttua luonnehdintoihin, tahallaan kärjistettyjä). Tämä yksi on hyvin pian eristetty joukosta, kukaan ei halua olla hänen kanssaan tekemisissä, ryhmätyöhän pakotetut pyörittelevät silmiään ja antavat ymmärtää että seura on paskaa, pojat heittelevät ivallisia kommentteja. Ei ole ketään "pääkiusaajaa" eikä kukaan hakkaa tai piilottele tavaroita yms. Erilaisen tytön maine "idioottina" leviää koko kouluun, eikä kukaan halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Miten tuollainen muka selvitetään?

Tästä selvitään sillä, että heti kun ensimmäinen sorsimisen merkki näkyy, opettaja puuttuu asiaan selvästi ja jämäkästi. Kaikkien kanssa tullaan toimeen ja ryhmien kokoonpanoja vaihdellaan. Ryhmiä kehutaan tulosten lisäksi yhteistyöstä. Kaikkeen syrjintään on puututtava HETI, ei sitten kun sairas käytös on ryhmässä jo normi.

Loistava idea kehua tuloksen lisäksi yhteistyöstä! Hienoa!

Teinit ei kyllä pahemmin kehuista piittaa. Itse olen kiristänyt kymppejä haluavia oppilaita, että heidän täytyy ottaa luokan pahimman luuserit omaan ryhmäänsä ja tulla toimeen heidän kanssaan, tai muuten kymppiä ei tipu. Tiedä sitten miten mieltä ylentävää se kuitenkaan on niille pakosta mukaan otetuille, joskus kieltäytyvät kunniasta. Mutta parempi olisi olla "hyvien kanssa" kuin että pelleilisivät keskenään saamatta mitään aikaan.

Meidän luokassa pahimmat luuserit olivat niitä kiusaajia, jotka lintsasivat eniten ja saivat huonoimpia arvosanoja.  Toinen puoli joutui kärsimään kyseisen apinalauman hölmöilyistä. Siitä nyt olisi vielä puuttunut, että kiusattavat olisivat joutuneet tekemään kyseisten aivokääpiöiden kanssa yhteistyötä.

Ja näin vanhempana korkeakoulutuksen saaneena ja ns. hyvää elämää elävänä en tunne tippaakaan myötätuntoa siitä, että ovat kaivaneet itse poteronsa. Mutta toki se, että kutakin hikaria vuorollaan kiusattiin on tehnyt musta(kin) kovakuorisemman.

Ei se nyt aina niin mene, että hikarit olisivat jotenkin luuserien jaloissa. Olen käyttänyt mainitsemaani tekniikkaa lähinnä niihin hikareihin, jotka itsekin ovat mölyäviä ja ylimielisiä ja olen todellakin pannut ne rasittavimmat sekopäät (ei mitään kilttejä surkimuksia) heidän kanssaan samaan ryhmään.

Valitettavan usein KIUSAAJA tekeytyy selvittelyissä uhriksi ja etenkin vanhemmat ovat sitä mieltä, että eihän meidän ihana lapsi mitään ole tehnyt, vaan hänellehän tässä on pahaa tehty.

Uskomattoman moni vanhempi on valmis suin päin aseet tanassa puolustamaan lastaan täysin subjektiivisesti paneutumatta ollenkaan ilman tunnetiloja tapahtumaan ja pohtimatta sitä puolueettomasti. Kun opettaja(t) ja vaikkapa koulukuraattori asiaa selvittää, ei mikään asia mene perille tai käsittelyyn, vaan lähtökohta on se, että "ope syyttää nyt meidän syytöntä lasta", "ope kiusaa", "meidän lapsi on kiusattu" jne. jne.

On myös vanhempia, joiden mielestä se, ettei lapsi saa kavereita, on kiusaamista. Eristäminen on asia erikseen eikä ole hyväksyttävää. Jos koulussa kaikki otetaan välitunnin viettoon mukaan, mutta kaverisuhteet vapaa-ajalla eivät yhden kohdalla lähde kehittymään, niin sekin on silti kuitenkin koulun syy. Kuten sekin, että yksi lapsi ei ole Whatsapplistalla jolla useimmat tietyn kaveriporukan jäsenet ovat jne. jne. Eli heti kun joku lapsi ei pääse ns. parhaisiin piireihin vapaa-ajalla, saattavat vanhemmat uhriuttaa lapsen "nyt sinua kusataan, tähän pitää puuttua" asenteellaan. Tällaisen syyttelyn kun polkaisee käyntiin tyhjän takia, on sama kuin tilaisi lapselleen sitä kunnon kiusaamista ja kunnon eristämistä jatkossa. Eli turha valitus pois ja oikeista asioista vankat epäröimättömät yhteydenotot ja avoin puolueeton mieli asioiden ratkaisemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, ei minuakaan ole koulutettu missään vaiheessa kiusaamistapausten selvittelyyn. Totta puhuen olen niitten kanssa ihan kädetön. Otetaan vaikkapa luokka, jossa on yksi lapsenomainen ja vähän yksinkertainen luonnonlapsi-tytteli ja muut meikkaavia ja bilettäviä teinipissiksiä (turha tarttua luonnehdintoihin, tahallaan kärjistettyjä). Tämä yksi on hyvin pian eristetty joukosta, kukaan ei halua olla hänen kanssaan tekemisissä, ryhmätyöhän pakotetut pyörittelevät silmiään ja antavat ymmärtää että seura on paskaa, pojat heittelevät ivallisia kommentteja. Ei ole ketään "pääkiusaajaa" eikä kukaan hakkaa tai piilottele tavaroita yms. Erilaisen tytön maine "idioottina" leviää koko kouluun, eikä kukaan halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Miten tuollainen muka selvitetään?

Kertoo myös sun asenteestasi. Mulla oli esikoulussa yksi todella erilainen lapsi aikoja sitten. Herkkä ja helposti ja pienistä asioista itkemään alkava poika. Ja kyllä sitä tsempattiin koko esikoulu (soitettiin kotiin kun se oli jäänyt kotiin muutamien todella pienten asioiden takia). Luokassa painotettiin erilaisuuden ymmärtämistä ja kaikki puhalsivat yhteen hiileen.

Toisekseen olen ollut syrjäytymässä olevien nuorten tukihenkilönä. Sieltäkin on noustu kunon saatu tukea ja kunnioitusta ja uutta näkökulmaa elämään. Itse en ole koskaan hyväksynyt kiusaamista ja olen sen myös sanonut-selkeästi ja suoraselkäisesti. Jos menee tilanteeseen "kädettömänä" ja "mitä mä voin noille tehdä"-asenteella, niin tottakai ne syö elävältä.

Mutta ei mitään pitkäjänteistä voi tehdä, jos on aineenopettaja, joka näkee oppilasryhmää 1-2 kertaa viikossa. Omat opetushommat pitää hoitaa ja yhtä keskustelua ja luokanvalvojalle ilmoittamista enempää ei ole resursseja tehdä. Parasta vaan luopua kaikista ryhmätöistä, että yhden yksinäisyys ei tule niin kornisti esille. Ei sitä erilaisuuden hvyäksymistä noin vaan teineille markkinoida!

Eli jätät tämän sitten vaan tähän? Keksit lisää tekosyitä, ettei sun tarvitse puuttua tilanteeseen. Auktoriteettiä voi harjoitella tai sitten voi pyytää muita opettajia avuksi. 

Siinä kanssa yksi puskista huutelija.

Monet vanhemmat ovat ulkoistaneet lastensa kasvattamisen koululle; oletetaan, että koulu tekee kaiken heidän puolestaan. Eihän se oikeasti noin mene, lapsilla on jo koulun aloittaesaan tietyt kotoa saadut arvot - tai arvottomuudet. Lapset toistavat kodissaan oppimiaan asioita ja asenteita.

Tälläkin palstalla huomaa, että vanhempia on joka lähtöön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, ei minuakaan ole koulutettu missään vaiheessa kiusaamistapausten selvittelyyn. Totta puhuen olen niitten kanssa ihan kädetön. Otetaan vaikkapa luokka, jossa on yksi lapsenomainen ja vähän yksinkertainen luonnonlapsi-tytteli ja muut meikkaavia ja bilettäviä teinipissiksiä (turha tarttua luonnehdintoihin, tahallaan kärjistettyjä). Tämä yksi on hyvin pian eristetty joukosta, kukaan ei halua olla hänen kanssaan tekemisissä, ryhmätyöhän pakotetut pyörittelevät silmiään ja antavat ymmärtää että seura on paskaa, pojat heittelevät ivallisia kommentteja. Ei ole ketään "pääkiusaajaa" eikä kukaan hakkaa tai piilottele tavaroita yms. Erilaisen tytön maine "idioottina" leviää koko kouluun, eikä kukaan halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Miten tuollainen muka selvitetään?

Tästä selvitään sillä, että heti kun ensimmäinen sorsimisen merkki näkyy, opettaja puuttuu asiaan selvästi ja jämäkästi. Kaikkien kanssa tullaan toimeen ja ryhmien kokoonpanoja vaihdellaan. Ryhmiä kehutaan tulosten lisäksi yhteistyöstä. Kaikkeen syrjintään on puututtava HETI, ei sitten kun sairas käytös on ryhmässä jo normi.

Onko sulla oikeasti mitään käsitystä yläkoululaisten maailmasta?

Asioiden peitteleminen muilta, siis opettajilta ja vanhemmilta, on äärettömän helppoa. Kiusatuksi tulleet potevat usein pahaa oloaan ja pelkäävät, että tilanne kärjistyy entisestään, jos kertovat asiasta. Henkisestä kiusaamisesta on vielä vaikeampi kertoa, jo sen sanoittaminen on hankalaa.

Eivät opettajat ole mitään yli-ihmisiä, vaikka moni sitä tuntuukin olettavan ja suorastaan vaativan.

.

Jos joku SELITTELEE jatkuvasti ja sujuvasti, niin eikö hälytyskellojen pitäisi opettajalla soida!?

Ei voi olla totta, että yksi ja sama poika kaikkien kanssa ongelmissa ja sitten korkeasti koulutetut opettajat hölmönä eivät ymmärrä.

Meillä koulussa tällainen valehtelija jäi kiinni. Uunotti opettajaa ja äitiään. Isä vähän epäili poikaa, mutta äiti sokeasti uskoi kaikki jutut ja sääli poikaansa.

Jäi kiinni valehtelusta ja onneksi tajusi lopettaa kiusaamisen.

Kyllä lapsen pitää tajuta, ettei vakavissa asioissa voi valehdella js siten, että toista vahingoitetaan puheilla.

Tälle sällille meni jotain perille, mutta ei kyllä koulun ansiosta eikä pojan vanhempien vaan kiusatun vanhemman puuttumisella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, ei minuakaan ole koulutettu missään vaiheessa kiusaamistapausten selvittelyyn. Totta puhuen olen niitten kanssa ihan kädetön. Otetaan vaikkapa luokka, jossa on yksi lapsenomainen ja vähän yksinkertainen luonnonlapsi-tytteli ja muut meikkaavia ja bilettäviä teinipissiksiä (turha tarttua luonnehdintoihin, tahallaan kärjistettyjä). Tämä yksi on hyvin pian eristetty joukosta, kukaan ei halua olla hänen kanssaan tekemisissä, ryhmätyöhän pakotetut pyörittelevät silmiään ja antavat ymmärtää että seura on paskaa, pojat heittelevät ivallisia kommentteja. Ei ole ketään "pääkiusaajaa" eikä kukaan hakkaa tai piilottele tavaroita yms. Erilaisen tytön maine "idioottina" leviää koko kouluun, eikä kukaan halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Miten tuollainen muka selvitetään?

Tästä selvitään sillä, että heti kun ensimmäinen sorsimisen merkki näkyy, opettaja puuttuu asiaan selvästi ja jämäkästi. Kaikkien kanssa tullaan toimeen ja ryhmien kokoonpanoja vaihdellaan. Ryhmiä kehutaan tulosten lisäksi yhteistyöstä. Kaikkeen syrjintään on puututtava HETI, ei sitten kun sairas käytös on ryhmässä jo normi.

Onko sulla oikeasti mitään käsitystä yläkoululaisten maailmasta?

Asioiden peitteleminen muilta, siis opettajilta ja vanhemmilta, on äärettömän helppoa. Kiusatuksi tulleet potevat usein pahaa oloaan ja pelkäävät, että tilanne kärjistyy entisestään, jos kertovat asiasta. Henkisestä kiusaamisesta on vielä vaikeampi kertoa, jo sen sanoittaminen on hankalaa.

Eivät opettajat ole mitään yli-ihmisiä, vaikka moni sitä tuntuukin olettavan ja suorastaan vaativan.

.

välillä kyllä tuntuu, että opettajat itse pitävät itseään rautaisina yli-ihmisinä, jotka eivät ota vakavissaan todellisia inhimillisiä ongelmia.

Kyllä ongelmatilanteissa avoin keskustelu kaikkien osallisten kanssa ja aito kohtaaminen varmasti auttavat. Jonkinlainen yhteinen luokan kehityskeskustelu.

Ei siten, että älämölö oppilaat ja opettajan lellikit ovat äänessä vaan kaikkien kanta pitää kuulla ja ongelmaan keksittävä ratksisu ja tilannetta seurattava.

Koulu puuttuu havaittuun tai kerrottuun kiusaamiseen. Kiusaamisen selvittelyn ja lopettamisen heikoin lenkki on kiusaajan vanhemmat. Mitäs ihmettä tämä nyt muka on? Ei kyllä koskaan ole ennen tämmöistä ollut. Ei kyllä meidän prinssi tai prinsessa mitään tee. Se nynny (kiusattu) on niin heikko ei kestä mitään keksii kaikkea. Meidän lasta tässä kiusataan tällä muka kiusaamisella. S.......na mitä ämmiä opettajana. Ämmät ne ei mitään osaa. Miten opettajat ei osaa olla nuorten kanssa. Sekin yks ämmä ei mitään kuria saa. S.....na kun ämmiä siellä ämmiä täällä...

Ja tämä ihan lievimmästä päästä.

Terveisiä yläkoulusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea tilanne, koska yhä useammalla lapsella on suuria psyykkisiä vaikeuksia ja opettajilla ei ole keinoja hoitaa asioita.

Keskustelu oppilaiden kanssa tilanteesta ja toivo, että edes osalla heistä on järkeä päässään ja kiusaaminen loppuu?

Oma ideani eli erityisluokat kiusatuille ja kiusaajille? 

Kiusatut saavat olla rauhassa keskenään ja kiusaajat ovat omiensa parissa.

Nopea siirto erityisluokille ikävässä kiusaamistilanteessa. Kiusattu siirtyy "turvaluokalle", jos haluaa ja saa terapiaa. Kiusaaja siirretään, halusipa hän tai ei.

Mikäli erityisluokka ei auta kiusaajalla, niin helpompi pääsy nuorille tarkoitettuun mielisairaalaan (josta käytetään sivistyneesti jotain toista nimeä nykyisin), jotta ilkeästi käyttäytyvän ja asiattoman lapsen vointi paranee.

Auttaisiko?

Mikä ihmeen erityisluokka kiusatuille? Kiusaajat omalle luokalleen pois vaivoista saamaan tukea siihen omaan pahoinvointiinsa, jota pitää muihin purkaa.

Vaikea yhtälö silloin kun tilanne on niinkuin tuossa yhdessä ylläolevassa esimerkissä. Eli luokalla yksi erilainen oppilas, joka ei saa kaveria ja eristetään ryhmästä. Miten silloin toimittaisiin?

Vierailija kirjoitti:

Palavereissä ja koulutuksissa opettajat kyllä ehtivät istua...ja sehän on paljon mukavampaa ja palkka juoksee...

Palaverit ja koulutukset eivät kyllä ole yhtään mukavia. Mieluummin tekisin vaikka mitä muuta!

Ja ihan ohiksena, että ei kyllä todellakaan juokse palkka niiden palaverien aikana.

Suuri osa kiusaamisesta loppuisi, jos vanhemmat ihan vaan viitsisivät kasvattaa niitä omia lapsia. Kyllä arvot ja käytöstavat opitaan 90 % kotoa, ei kaikkea voi ulkoistaa yhteiskunnalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palavereissä ja koulutuksissa opettajat kyllä ehtivät istua...ja sehän on paljon mukavampaa ja palkka juoksee...

Palaverit ja koulutukset eivät kyllä ole yhtään mukavia. Mieluummin tekisin vaikka mitä muuta!

Ja ihan ohiksena, että ei kyllä todellakaan juokse palkka niiden palaverien aikana.

Suuri osa kiusaamisesta loppuisi, jos vanhemmat ihan vaan viitsisivät kasvattaa niitä omia lapsia. Kyllä arvot ja käytöstavat opitaan 90 % kotoa, ei kaikkea voi ulkoistaa yhteiskunnalle.

Ei tämä nyt ihan noin mene. Eskarista ysille lapset ovat kymmenen vuotta ammattikasvattajien opetuksen ja kasvatuksen kohteina arkisin suuremman osan hereilläoloajastaan. Ja vanhempien ja koulun lisäksi he tapaavat myös kavereitaan ja kavereitten vanhempia, harrastustoiminnassa ollaan mukana jne. Lapset saavat ja omaksuvat vaikutteita ikätasonsa mukaisesti, aluksi eniten vanhemmilta, päiväkodista jonkin verran ja pienessä määrin kavereilta. Yläasteella kääntyy toisinpäin, lapset omaksuvat oman viiteryhmänsä, eli kaveriensa ajatukset pikkuhiljaa tärkeämmiksi kuin vanhempien tai muiden aikuisten. 

Vastuuta ei voi yksisilmäisesti vierittää minkään ryhmän harteille, vaan kaikki yhdessä luovat ilmapiirin, jossa sitten kehittyy kiusaamiselle mahdollisuuksia ja hiljaista hyväksyntää. 

Tyypillisesti kiusaamista tapahtuu vapaa-ajalla, koulumatkalla ja (joskus) välitunnilla. Viimeisin kiusaamistapaus, jota olin selvittelemässä, koski ulkopuolelle jättämistä eli ei kerrottu enää yhdelle porukasta, minne mennään, juostiin karkuun, sulkeuduttiin vessan, jotta tämä yksi ei pääse mukaan, sovittiin tapaaminen ja kun tämä yksi menee paikalle niin muut ovat muualla jne. Koulussa tämä kiusaaminen ei näkynyt millään tavalla oppitunneilla eikä edes välitunneilla, vaikka jokin vessaepisodi koulussa oli tapahtunutkin. Tytöt käyttäytyivät fiksusti ja nätisti opettajien silmien alla ja näyttivät edelleen parhailta kavereilta aivan niin kuin ennenkin. Onneksi kiusattu uskalsi kertova vanhemmille, jotka ottivat minuun yhteyttä. Asia hoitui ihan keskustelulla ja seurannalla. Tytöt ovat nyt sulassa sovussa (seuraan tilannetta toki edelleen, vaikka tämä tapahtui jo viime vuoden puolella).

Käytännössä vain pieni osa kiusaamisesta on niin näkyvää, että siihen pystyy puuttumaan heti. Erityisesti tyttöjen väliset kiusaamistapaukset ovat erittäin monimutkaisia. Kollegani selvittelee parhaillaan tyttöporukan kiusaamista, ja jokainen tytöistä kokee olevansa uhri.

Kyllä meillä kiusaamiseen puututaan, mutta vapaa-ajalle meillä ei ole röntgen-katsetta. Niin ikävää kuin se onkin, niin kiusatun pitäisi kyetä kertomaan asiasta jollekulle, koska tyypillisesti kiusaaminen on erittäin näkymätöntä. Kaikista helpointa on puuttua fyysiseen kiusaamiseen, vaikeinta on niihin hienovaraisiin eleisiin ja ilmeisiin, joita voi helposti joku ylitulkita - tai sitten ei. Miten paljon saa olla turhautunut, jos luokkakaveri ei tee koskaan omaa osuuttaan ryhmätöissä vaan laiskottelee? Saako ilme näyttää kärsimättömältä ja turhautuneelta? Vai onko se kiusaamista ja tämän herkän ihmisen latistamista? Mitä jos jo pelkkä kouluuntulo on tälle luokkakaverille iso haaste eikä voimavaroja riitä mihinkään muuhun? Miten voin opettajana viestiä tälle turhautuneelle, että ilmeet pitää pitää kurissa, koska toisen on vaikea tulla ylipäätään kouluun, kun salassapitovelvollisuuteni mukaan en todellakaan saa vihjaista millään tavalla asiasta muille? Aika usein en muuten itsekään tiedä tätä seikkaa vaan sen tietää vain se koulun kuraattori tai psykologi. Nykyään kun ei koskaan ajatella, että tällaisten asioiden tietäminen auttaisi opettajaa tukemaan oppilaan koulunkäyntiä.

Kyse on monimutkaisista asioista eikä niihin löydy mitään muuta vedenpitävää ratkaisua kuin se, että opettajan pitää yrittää pitää tuntosarvet herkkinä ja toivoa, että kiusattu kertoo asiasta jollekulle. Näin siihen voidaan puuttua.