Tukea eropäätökseen
Parisuhdetta takana melkein 6 v. Ei yhteisiä lapsia. Nyt koen, että suhde on tullut päätökseen, mutta päätös mietityttää ja kaduttaakin, vaikka en ollut onnellinen. Lähteminen on ollut vaikeaa ja syynä oma, jonkinlainen läheisriippuvuus ja kumppanin varsistiset piirteet. Tästä sotkusta on vaikea lähteä! Olen lähes viisikymppinen, ja suhteessa pitää myös pelko, että jään yksin. Olen ajatellut, että parempi paska parisuhde kun ei sitä ollenkaan.
Toivon, että puhutte mulle järkeä, että päätös on oikea!
Ykkössyyni eroon on miehen äärimmäinen itsekkyys (tai suoraan sanoen narsismi). Kaikki päätökset teki omista lähtökohdista, ja lähes 6 v suhteen jälkeen minulta ei kysynyt mitään. Viimeisin tempaus on, että hän päätti viihtyvänsä Suomen sijaan paremmin Espanjassa, jossa on parempi sää ja voi elellä lomamoodissa. Joo, eikös me kaikki sitä toivota, mutta esim. minulle se ei ole mahdollista työn ja vuoroviikoin lasten takia. Nämä vuodet olen ensin katsellut sitä, että kesäkuusta elokuuhun mies on ollut kesämökillään 3,5 h ajomatkan päässä, ja 2,5 kk vuodesta tapaamiset ovat olleet sen varassa, että minä sinne työvapailla viikonlopuilla junalla matkustan.
Saatuaan potkut töistä viime toukokuussa hän on sitten ollut lähes kaiken ajan poissa:
Toukokuu: 2 viikkoa Espanjassa
Kesäkuu: 2 viikkoa Espanjassa, sen jälkeen mökillä loppukuu, muutamaa päivää lukuunottamatta
Heinäkuu: mökillä
Elokuu: mökillä, välissä 5 päivää mun kanssa pakotetulla reissulla, josta valitti koko ajan, loppukuu Espanjassa
Syyskuu: 2 vkoa Espanjassa
Lokakuu: Suomessa, kun miehellä alkoi työt, jotka vaativat läsnäoloa
Marraskuu: 2 viikkoa Espanjassa
Joulukuu: harvinaisesti lähes 3 viikkoa kotona, 5 päivää mun kanssa Espanjassa
Tammikuu: alle 2 viikkoa Suomessa, sen jälkeen takaisin Espanjaan loppukuuksi (kuukaudeksi). Keväälle on suunnitellut 2-3 matkaa Espanjaan.
Tajusin, että hänhän on ollut luonani vain satunnaisia viikkoja ja päiviä. Kun erosta ilmoitin, niin hän vetosi ehdottaneensa yhdessä asumista Suomessa. No se olisi tarkoittanut, että irtisanoo vuokra-asuntonsa, koska se on turha ollessaan koko ajan poissa. Minulle olisi maksanut kuin majatalolle niistä irtopäivistå, kun luonani on. Tämähän ei olisi mitään muuttanut.
Eron jälkeen hän ei ymmärrä syytä eroon, vaikka olen selvästi sen esiin tuonut: emme voi jatkaa, jos nämä reissut jatkuvat. En halua olla osa-aika tyttöystävä. Kuulemma tämä ei ole oikea syy, vaan haluan hänen mukaansa vain etsiä muualta seksiä. Se nyt on viimeisenä mielessä.
Miten pääsen tästä eteenpäin, kun selvästihän omassa päässäni on vikaa, kun en ole kyennyt lähtemään. Kuka muu ihan nätti, nuorekas hoikka, koulutettu, taloudellisesti toimeentuleva, fiksu ja mukava nainen jäisi tällaiseen suhteeseen, jossa selkeästi narsistinen, itseään vanhempi, persaukinen, tavallisen näköinen mies käyttää hyväkseen ja lokkeilee? Silmät avautuivat yhtäkkiä tähän todellisuuteen.
Ja miten vältän sen, etten takaisin ota. Sillä takaisin hän tulee pyrkimään, koska se häntä hyödyttää. Ei tule taatusti löytämään vastaavaa osa-aikaista, joka mukautuisi hänen toiveisiinsa.
Kommentit (10)
Tottakai eropäätös on oikea. Ethän sinä enää juuri edes nää miestä. Anna reissulassen jatkaa reissujaan ihan rauhassa, elä sinä omaa elämääsi. Eikä se sitä paitsi ole hänen murheensa jos sinä haluaisit elämääsi enemmän seksiä, häneltä kun sitä et selkeästi koin usein ole mahdollista saada. Narsistia hän ei tietty halua, että joku muu haluaisi sinua, mutta you go girl! Possu pihalle palmun alle jatkamaan narsisointiaan.
Tämähän se outo asia on. Miksi rakastan ihmistä, joka ei selkeästi rakasta minua. Joko ei halua rakastaa tai ei kykene ketään ylipäätänsä rakastamaan.
Niistä hyvistä puolista keksin vain yhden: ei tarvitse olla kokonaan yksin. Edes se viikko kuukaudessa on joku. Tai päivä. Vähän kuin sunnuntai-poikaystävä. Olen myös voinut olla varma, että hän ei jätä. Diili on hänelle liian hyvä. Mutta eihän nämä voi olla oikeita syitä jäädä.
Aiemmin syynä oli myös, että pelkäsin lasten (ei yhteisiä) kärsivän erosta. Sitä mies oli maalailut, että mitään yhteyttä ei aio heihin pitää ja lapset eivät näe heille rakasta koiraa enää koskaan. Noh, ero tuli kun lapset olivat paikalla. Hän pakkasi kamansa ja sanoi, että hyvää elämää pojat, hyvästelkää koira lipullisesti. Repi pienemmän pojan seinältä lahjoittamansa lätkäpaidat kun 10 v itki kippurassa vieressä. Sanoin, että jos nyt lähtee, niin lähtee vain kerran poikien elämästä. Yllättäen pojat ovatkin ottaneet eron ihan rauhallisesti. Voi toki olla, että suojelevat äitiään, eivätkä suruaan näytä. Mutta onhan heillä isänsä ja minut (kuten pienempi totesi). Ja onni onnettomuudessa, mies on ollut täällä niin satunnaisesti, että taisi itsekin yllättyä miten vähän pojille merkitsi.
Ei hele mikä sankari! Muutos on tietty aina vaikea, mutta tuollaisen tyypin jättämisestä tuskin suuria traumoja tulee. Narsistikiristäjä. Koira oli varmaan ihan mukava, isäntä selvästikään ei. Onneksi koiria voi hankkia halutessaan itsekin.
Itkettää lapsiasi tahallaan? Vaihda lukot ja estä numero. -eka vastaaja
Minä voin ottaa sen ukkosi. Annatko yhteystiedot?
Lähteminen on todella vaikeaa. Itsensä irti repiminen huonosta suhteesta, etenkin jos suhteessa narsismia on todella vaikeaa.
Mutta se kannattaa. Ja yksin on paljon parempi olla kun huonossa parisuhteessa.
Se on pelottavaa, mutta siihen oppii ja yksinolosta oppii nauttimaan. Teet just mitä haluat ja milloin haluat, sinun ei tarvitse ajatella toista ihmistä jonka kanssa toiveet ei kohtaa.
Itse pelkäsin eroa, pelkäsin yksin jäämistä niin paljon että voin todella huonosti oltuani vuosia huonossa ja alistavassa, narsistisessa parisuhteessa kunnes minut lopulta jätettiin. Olin ihan hukassa ja paniikissa. Kunnes pääsin omille jaloilleni ja nykyään nautin elämästäni aivan valtavasti. En todellakaan halua parisuhdetta sotkemaan omaa rauhaani ja itsemääräämisoikeuttani.
Sinä pystyt siihen kyllä! Vaikeaa se on, mutta älä riko itseäsi huonossa suhteessa enää pidempään.
Voimia!!!
Vierailija kirjoitti:
Minä voin ottaa sen ukkosi. Annatko yhteystiedot?
Löytyy Aurinkorannikon Suomi-baareista. Tuntomerkit: 53 v, kaljamaha, harventuneet hiukset, oravanhampaat. Puhuu taukoamatta (itsestään), eikä anna muille suunvuoroa. Ole hyvä, ojennan tämän palkinnon eteenpäin.
Tavallaan olisi helpompaa, jos olisin tullut jätetyksi. Silloin olisi selvää, että minä en asialle mitään voi ja eteenpäin on jatkettava. Toisaalta mies on minut tavallaan jättänytkin, koska valitsi reissuelämän. Annoin lopussa viel ä mahdollisuuden valita, mutta hän ei parisuhdetta valinnut.
Yksin on paljon parempi kuin huonossa parisuhteessa. Usko pois. Kokemusta on.
Onko tässä miehessä jotain hyviä puolia? Mä kehotan lähtemään parisuhteesta, jos se tuottaa enemmän murhetta kuin iloa. Se ilo ei voi olla pelkkä suhteessa olemisen status.
Rakastatko?