Lue keskustelun säännöt.
Miten onnelliset parisuhteet syntyvät?
Vilpittömästi kateellinen
20.03.2016 |
Vastasin tänään aiheeseen, että "mistä löydätte kaikki mieslapaset ja psykopaatit jne" ja tunnistan itseni oikeaksi sarjaepäonnistujaksi parisuhderintamalla, olen jo kerännyt koko sarjan.
Mutta entä te jotka elätte onnellisessa, tasa-arvoisessa ja tasapainoisessa parisuhteessa. Millä te sen selitätte? Johtuuko se teidän molempien perhetaustasta ja opitusta parisuhdemallista? Paljonko ulkonäkö, koulutus ja taloudellisesti turvattu elämäntilanne selittää?
Vai onko joidenkin kohdalla kysymys vain onnellisesta sattumasta ja sen jälkeen kovasta työnteosta auhteen eteen?
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnioitus on kaiken a ja o. Ja kyllä, ulkonäöllä on mielestäni iso merkitys, jotta suhde pysyy kiintoisana. Taloudellisella seikoilla ei niinkään. Ja kun löytää sen oikean, niin mitään töitä ei edes tarvi suhteessa tehdä. T:19v. yhdessä, 15v. naimisissa.
Lähes samaa mieltä ja ihmiset näyttävät olevan ulkonäön suhteen erilaisia. Meillä arvostus ja kunnioitus toista kohtaan on tärkeitä, mutta ulkonäöllä ole ollut mitään merkitystä koskaan. T: kohta 30v. naimisissa.
En ole lainaamasi kirjoittaja mutta vastaan tähän. Ulkonäöllä ei sinänsä ole merkitystä - mieheni on raamikas muttei komea vaikka tiettyjä upeita yksityiskohtia hänestä löytyykin (mm maailman upeimmat ja pisimmät sääret:D). Sillä ei ole koskaan ollut merkitystä meidän suhteelle.
Mutta ulkonäköön meillä kuuluu itsestään huolehtiminen, hygienia, siisti ja kivannäköinen pukeutuminen. Enkä mä kiellä etteikö mun silmää miellytä erityisesti kun miehellä on jotain muuta päällä kuin iltaisin kotona käyttämänsä lökarit ja t-paita. Tai kuinka näen kipinän mieheni silmissä joka aamu kun pukeudun omiin biz vaatteisiini lähteäkseni töihin. Siinä on mukana ihailua mutta myös arvostusta ja tyytyväisyyttä siitä että vau tuo hyvännäköinen nainen on mun vaimoni!
vielä näin 20v jälkeenkin ja 50+ ikäisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähes kaikki kumppanin ja omat ominaisuudet, joita tänne on tähän mennessä listattu, ovat olleen jotain muuta kuin ulkonäköön liittyviä.
Ehkä voisi päätellä, että ulkonäkö kiinnittää aluksi huomion toiseen ja aiheuttaa sen vetovoiman, jolla tapailu saadaan käyntiin, mutta muut asiat vaikuttavat sitten siihen, millaiseksi se suhde muodostuu ja miten se kestää. Ajan kuluessa se ulkonäkö ei sitten enää paljon vaikuta koska se on jo alkuvaiheessa kelpuutettu, paitsi ehkä sitten, jos se jotenkin dramaattisesti muuttuu vaikka useamman kymmenen kilon lihomisella? Jollain sporttisella pariskunnalla, joka käy yhdessä liikkumassa, varmaan vaikuttaa enemmän, koska siihen lihomiseen liittyy varmaan sitten jokin elämäntapamuutos, joka on aiemmin yhdistänyt paria?
Olisikin kiva kuulla, onko sellaisia pareja, joiden ulkonäkö on muuttunut paljon suhteen aikana ja miten se on vaikuttanut? Itse olen lihonut suhteen aikana reilu kymmenisen kiloa, sitten taas laihtunut, eikä se ole vielä vaikuttanut, mutta eipä se ole ihan hirveästi ulospäin näkynyt edes kun olin alun perin aika hoikka. Mieheni on tukenut minua jokaisessa vaiheessa - tuntiessani oloni lihavaksi hän on kertonut minun olevan kaunis ja hyvä juuri tällaisena, mutta aloittaessani laihdutusprojektin hän on tukenut ja kannustanut minua siinä, onnistuessani hän on sanonut olevansa ylpeä minusta ja ilonen puolestani. Mihinkään hän ei ole koskaan painostanut, ja tätä arvostan hänessä. Olen aina kokenut olevani hänelle tarpeeksi hyvä, joten en ole ollut riippuvainen muiden mielipiteistä vaan olen tehnyt omat päätökseni toisen tukiessa niitä.
No kyllä minusta siinä tutustumisvaiheessa voi käyttää järkeään ja silloin ei kyllä ole kyse ihan sattumasta kuten jotkut väittävät. Toki toinen voi muuttua jne mutta kyllä viimeistään seurusteluvaiheessa voi karsia pois selvästi epäsopivaa suhteita.
Eka poikakaverini kanssa olisin ollut valmis menemään kihloihin parin kuukauden seurustelun jälkeen ja näin yhteisen tulevaisuuden. Mutta poikakaveri halusi välillä pitää taukoa seurustelusta kun kävi ulkomailla opiskelemassa pätkän. Seurusteltiin sitten vielä pari vuotta on off tyyppisesti. Ja aloin tajuta että en olisi onnellinen tämän kanssa koska jätti kaikki asiat aina viimetippaan ja minä taas halusin olla ajoissa paikoissa jne. Muutenkin alkoi tuntua että poikakaveri oli liian "saamaton" eli makoili tunteja sängyllä radioa kuunnellen. Eli jotenkin kunnioitus toista kohtaan rakoili. Ja kun tämä mies soitti pari vuotta myöhemmin ja kosi olin jo varma ettei minulla ole tämän kanssa yhteistä hyvää tulevaisuutta.
Seurustelin vain muutamien poikien kanssa. En ole koskaan opetellut meikkaamaan enkä ole viihtynyt baareissa. Eli vaihtoehtoja törmätä mahdollisiin poikakavereihin ei ollut kovin paljon. Ja olen ollut hyvin tarkka eli tiesin etten halua baareissa viihtyvää miestä koska en itse viihdy niissä enkä arvosta siellä roikkumista säännöllisesti. Tupakkaa ei toinen saa polttaa koska olen aina inhonnut polttamista. Ja olen halunnut rehellisen ja perhekeskeinen miehen.
No uudessa työpaikassa huomio kiinnittyi heti yhteen työkaveriin. Tosin heti tuli ajatus että tuo on kiinnostava mutta en tule saamaan kun on "yli minun tason". No reilun puolen vuoden jälkeen aloimme seurustella. Ja nyt ollaan oltu naimisissakin jo yli 10 vuotta. Kunnioitan miestäni sekä siitä millainen hän on että siitä mitä hän saa aikaiseksi. Meillä on hyvin samanlaiset arvot elämässä. Perhe ja koti on tärkeintä. Emme juuri riitele ehkä kerran vuodessa on erimielisyyttä. Usein jo pelkästä katseesta tiedämme mitä toisella mielessä. Olemme toistemme parhaita ystäviä, rakastajia, vanhempia.