Vieläkö toivoa vai ero?

minä suosittelen parisuhdeterapiaa! kokeilkaa

Olen yrittänyt löytää samassa tilanteessa olevia ihmisiä..täältähän ne löytyikin..vanhoja kirjoituksia, mutta saanpahan purkautua etes johonkin.itselläni on 10kk ikäinen tyttö vauva ja tulossa toinen syyskuussa. apua en juuri saa kuin kerjäämällä. pieni esimerkki: mieheni oli lähdössä juuri tultua kaverinsa luokse, sanoin hänelle että käyn vessassa enennen kuin hän lähtee sen jälkeen se alkoi heti sinä rupeat suunnittelemaan kaikkea tekemistä kun minä olen lähdössä jonnekkin sinulla se on kumma tapa. kuulema komentelemista jos käsken tuomaan vaipan tai muuta siihen liittyvää. Hän kyllä nousee tosi aikasen ennen meitä mutta kun me heräämme hän alkaa touhuilla kaikea hänelle tärkeitä asioita tupakkia poltaa ja ym.en tiedä kannattaako roikua huonossa suhteessa.ois paljon kirjotettavaa mutta pitää mennä tyttöä syöttämään. mies makaa sohvalla..

joilla on samanlaiset miehet. Meillä on 2,5v tytär jonka hoitoon isä osallistuu hyvin heikosti. Yleensä miehen mielestä on kiinnostavampaa istua tietokoneella kun esim leikkiä tyttärensä kanssa tai lähteä ulos. Ja näin siis on ollut aina. Kamalaa tulla töistä kotiin kun koti on aina kuin pommin jäljiltä kun tyttö on tyhjentänyt kaikki kaapit lattialle ja leluja on siellä täällä. Ja mitä tekee mies? Istuu tietokoneella. Puhumattakaan siitä mitä tytölle olisi voinut sattua..



Meillä on ongelmasta puhuttu, riidelty ja huudettu. Mies on monesti luvannut muuttaa tapansa. Tuloksetta. Nyt on kuvioihin tullut miehellä myös aivan käsistä karannut alkoholin juominen. Joka päivä on kaljaa saatava. Ja kun saa kaljaa, niin esiin tulee aggressiivinen ja pelottava ihminen. Ja baarireissuja on siis myös ihan jatkuvasti. Rahatilanne on ollut pidemmän aikaa jo todella surkea. Laskuja olisi vino pino mutta ei rahaa. Ja kaikki rahat mitä miehellä on, se juo tai pelaa.



Päätin että nyt tai ei koskaan. Ja ihme kyllä, olemme saaneet asiallisesti sovittua että mies muuttaa pois. Haluan ehdottomasti että erotaan siististi eikä riidellen, se ei ole tytön kannalta hyväksi.



Inhottavinta aikoihin oli puhua toissailtana anopin kanssa puhelimessa.. Se tuntui syyttävän mua tästä kaikesta?! En siis kertonut kaikkia likaisia yksityiskohtia, mutta juominen yms on anopin mukaan seurausta tästä erosta (vaikka oikeesti syy eroon) ja mitähän muuta paskaa sieltä tulikaan. Kovia syytöksiä oli ainakin mua kohtaan. Että kivat sinne, on minustakin kivaa opetella elämään ihan oikeasti yksin lapseni ja koirien kanssa!



Tulevaisuus pelottaa kamalasti, pelkään ettei tulla toimeen rahallisesti. Yksinäisyys ei sinänsä pelota, miehen työn takia olen tottunut siihen.

nyt tilanne jo vähän parantunut...

kaikki kohtalotoverit mailia vaan tulemaan jos se yhtään helpottaa...

jossukka85@luukku.com

Täällä myös samojen asioiden kanssa painiva...

Olipa helpottavaa lukea teidän juttujanne, kuulosti niin tutulta.

Meillä tilanne se, että mä olen itse ihan hukassa. On paha olla, mikään ei tunnu miltään, en tiedä haluanko jatkaa liitoamme, rakastanko enää jne, lista on loputon. En tiedä olisiko lähestyvä 25-vuotiskriisi vai mikä...

Ollaan oltu naimisissa reilut kaksi vuotta ja meillä on kohta 2-vuotias lapsi. Meilläkään mies ei ole juurikaan osallistunut lapsen hoitoon tai kotihommiin. Itse olen hoitanut tytön alusta asti, mies ei osallistu oma-aloitteisesti mihinkään, pyydettäessä osallistuu huokauksien kera.

Kotona olen ollut kohta 2 vuotta ja mies taitaa olla katkera siitä. Mähän " olen vaan kotona, makaan sohvalla" ... Mies on sitä mieltä, että kun hän kerran käy töissä ja elättää meidät, niin hänen ei tarvitse osallistua kotona mihinkään. Ei kertaakaan ole kylvettänyt tyttöä, ei herännyt yöllä hoitamaan, vaipan vaihtanut vain muutamia kertoja, yhden kerran yritti nukuttaa, mutta tuli liian aikaisin pois ja homman hoidin lopulta minä.

Mies ei tiedä tästä mun pahasta olosta eikä mun eroajatuksistakaan. Erota en missään nimessä haluisi, mutten toisaalta haluisi elää parisuhteessakaan, joka ei tunnu enää parisuhteelta. En haluisi loukata miestä, mun pahaa oloahan tää vaan on... Tosin onhan mies varmasti osansa aiheuttanut mun pahasta olosta.

Kateellisena katselen perheitä ja isiä, jotka touhuilee lastensa kanssa ulkona ja muualla, osallistuvat perhe-elämään jne.

Puhuminen on ollut turhaa, syntyy vaan tappelu. Minä kun vaan " syytän ja haukun" kun " itse olen niin hel*tin täydellinen" , näin mieheni sanoja lainatakseni...



Huh, olipa sekavasti kirjoitettu. Tässä tilassa en tosin ymmärrettävästi pystyisikään asioita kertomaan. Mutta teki hyvää sanoa nää asiat " ääneen" .

Meillä on kaksi lasta.Tyttö 2-vuotta ja poika 3-vuotta.Hoidan yksin kodin ja lapset.Miehellä on pätkätöitä.Viikonloppuisin ja vapaapäivinä nukkuu todella pitkään.Herää 12.00-15.00.Hän valvoo öisin pitkään n.02.00.Hän seurustelee lasten kanssa ja vie kauppaan (yksitellen).Ainoa asia mikä kiristää pinnaa on alkoholinkäyttö. Hän juo monta kertaa viikossa ja käy baarissa.Tiedän monta perhettä täälläpäin joissa isä käy usein baarissa.Hän näkee siellä kavereitaan.Mies juo harvoin lasten nähden,onneksi.Hän avaa pullon kun lapset on nukkumassa.Kerran tai kaksi puolessa vuodessa hän juo kaksi päivää putkeen.On yötä kaverilla ja jatkaa baariin.Harmittaa kun poika ihmettelee missä isi on.Emme olisi selvinneet rahallisesti ilman anopin ja appiukon apua.He antavat rahaa (ainoalle) pojalleen.Mieheni on myöntänyt että on alkoholisti ja kävi terapiassa mutta lopetti kun työnantaja alkoi ihmetellä menoja.Mieheni rakastaa lapsiamme enkä halua erota.Ehkä sen takia olemme vieläkin yhdessä.

En koskaan itse ole kehdannut kenellekkään ongelmastamme mainita, kun luulin ettei muilla varmaan ole samaa ongelmaa.



Meillä on nyt 8 kuukauden ikäinen tyttö. Mieheni ei ole koskaan herännyt yöllä syöttämään lasta, vaikka imetys on jo loppunut pari kuukautta sitten. Vaipankin on vaihtanut noin 5 kertaa koko aikana. Yhden kerran laittanut tytön päiväunille ja muutaman kerran syöttänyt ruuan. Ja nekin on tapahtunut pitemmän ajan nalkutuksen jälkeen.



Itse alkaa väsyä jo nalkuttamiseen niin olenkin sitten ajatellut että parempi kun antaa olla. Tyttö on parin kuukauden ajan jo herännyt aamuisin kello kuusi ja ainakin kaksi kertaa syö öisin. Vaikka yritänkin mennä ajoissa nukkumaan niin silti sitä on aamulla väsynyt ja mieheni ei sitä ymmärrä. Itse menee kurssille klo 8 ja kotiin tulee klo 14. Viikonloput vapaana, mutta siltikkään en ole yhtään aamua nukkunut pitkään.

Yhden kerran olen vienyt lapsen hoitoon äitini luokse, että olen saanut nukkua.



Missään en ole myöskään koko aikana käynyt ilman tyttöä.

Nyt sunnuntaina olen äitini kanssa menossa teatteriin ja olen reilun tunnin poissa. Saa nähdä miten menee.



Ystävät alkaa jo kysellä kahville, että jättäisin lapsen miehelle. Aina pitää jotain valehdella että miehellä on muita menoja ja että minun pitää ottaa lapsi mukaan. Äitini kyllä on jo huomannut miten väsynyt olen, mutten kehtaa myöntää miten asiat oikeasti ovat.



Kyllä hän tekee kotona hommia. Siivoaa ja laittaa välillä ruokaa, mutta aina hänelle on ruoka valmiina kun tulee kotiin ja pitää kehottaa, että hän tekisi illalla ruuan.



Kyllähän minä häntä rakastan, mutta aamulla valtavat silmäpussini sanovat ihan muuta.



On tullut myös uhkailtua, etten enempää lapsia halua, jos jatkuu näin.



Olipa ihana purkautua, kun nyt tietää ettei meidän perhe ole ainoa jossa on valitettavasti tilanne näin.

Mies on taas karannut baariin.



Lupasi joulun alla siistiytyä ja lopettaa juomisen, kun olin vielä raskaana. Viime perjantaina ratkesi juomaan taas, ja on nyt sitten baarissa tänäänkin. Löysin vahingossa sen laukusta jallupullon kun se kolahti lattialle, eli juo lisäksi salaa. Päätin ennen lapsen syntymää (poika 6vk), että jos mies jatkaa entistä menoaan lapsen syntymän jälkeen, minun on parempi jatkaa yksinhuoltajana kuin kasvattaa lasta alkoholisti miehen kanssa. En halua, että lapsi oppii kyselemään jatkuvasti " missä isi on, miksei se ole kotona?"

Olimme sopineet, että kylvetys olisi isän ja pojan yhteinen juttu, jotta heillä olisi keskenään jotain omaa. Se päättyi viime perjantaina, koska ei tullut kotiin ja kylvetin pojan itse. Se juuri ottaakin päähän, koska pelkään, että poika tulee eniten kärsimään petetyistä lupauksista kun isä unohtuukin baariin. Erolla en ole uhkaillut vaikka se usein mielessä onkin, koska en usko siitä olevan mitään hyötyä. Se saattaisi rauhoittaa vähäksi aikaa, mutta jos uhkaus on vain uhkaus, eikä sitä toteuta, se on tyhjää suunsoittoa ja itse menettää loppujen lopuksi uskottavuutensa.

Toisaalta jollain tavalla pitäisi pystyä varoittamaan miestä, että jaksaminen yhteiseloon alkaa olla finaalissa ilman, että se kuulostaa uhkaukselta.



Ongelma onkin kuten muillakin, että se ei ole käytännössä niin helppoa jättää, vaikkei naimisissa ollakaan. Yhteinen asuntolainakin sitoo ja on vaikea ennustaa tulevaisuutta, pohtia mikä on lapsen edun kannalta parasta. Tämä on nyt siis toinen kerta 2 kuukauden täyden juomattomuuden jälkeen kun mies on karannut baariin, joten en ole vielä pakannut kapsäkkejä.

kotitöihin mies kyllä osallistuu silloin kun jaksaa ja hoitaa myös lasta, pari kertaa olenkin päässyt kaupungille yksin. Periaatteessa ihan ihana mies ja jaksaa kehua kauniiksi, (vaikka raskauden jäljiltä olen vielä iso kuin norsu ja arpia täynnä) mutta täysi renttu.



Noh, eipä se olo paljoa helpottunut, mutta hyvä tietää ettei ole ainoa.

Meillä sama tilanne paitsi mies on työtön.Miehellä on harrastuksia niin paljon että perheelle ei jää aikaa.Torstaina sanoi että että perhe elämä ei kiinnosta ja haluaa erota sieltä tuli vuosien kaunat esiin.Kuuntelin hiljaa ja sanoin että ok erotaan sitten.Eilen hommasin meille asunnon ja maanantaina mennään lasten kanssa katsomaan.Mies vaikuttaa tyytyväiseltä tilanteeseen. Niin minäkin , minun ei tarvitse sietää miehen poissaoloja, ei juomista, lapsille tiuskimista eikä sitä että mies juo rahat.

Ja tilaan ei sinällään edes muutu kun minä meillä lapset hoidan ruokin kun miehellä on muita menoja.



Tiukkaahan meillä aluksi varmaan tekee mutta kyllä lasten kanssa pärjään paremmin.

Mekin suunnittelimme häitä ja morsiammen sijasta minusta tuli yh-äiti.

Olen kuiten erittäin tyytyväinen tilanteeseen.

Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä vähän reilu kaksi vuotta ja meillä on 8 kuinen tytär. Ennen lapsen syntymää meillä meni todella hyvin, kumpikin huolehti itsestään ja siivosi omat jälkensä, kun jaksoi (ei tarvinnut olla niin tarkka, että onko lattialla muutama roska, ym.). No meillä on kanssa nykyisin niin että minä hoidan tytön lähes kokonaan, pesen, syötän, nukutan, puen ja herään aamuisin ja öisin. Mies saattaa vaihtaa vaipan, jos oikein kauan jankutan. Mies ei tee mitään kotitöitä, hän laittaa aika usein meille ruoan, mutta aiheuttaa aina kamalat sotkut, jotka minä joudun siivota, niin olisi helpompaa laittaa se ruoka itse.



Olen yrittänyt puhua miehelleni, mutta hän on sitä mieltä että kun minä olen päivät kotona ja hän käy opiskelemassa, niin silloin on minun hommani hoitaa lapsi ja koti. Useimmiten jos pyydän miestä tekemään jotain, niin saan vastaukseksi että " sä vaan valitat koko ajan" tai " turpa kiinni" .



Me olemme miehen kanssa molemmat nuoria, minä 20, mies 18. Keskustelun alussa jotkut mainitsivat miestensä olevan kuin isoja teinejä. No minun mies on vielä teini, enkä haluisi erota sen takia, että jos mies tosta hieman kypsyessään rupeisi ottaa vastuuta enemmän kodinhoidosta ja lapsesta. Mutta kauan jaksan odottaa sitä kypsymistä...toinen asia, jonka takia en vielä " voi" erota on taloudellinen tilanne. Meillä on kaikki kodinkoneet osamaksulla ja minun nimissäni, joten miten pystyn maksamaan yksin ollessani valtavan määrän laskuja. Syksyyn mennessä on pyykinpesukone sekä astianpesukone maksettu pois, joten sen jälkeen jo pärjäisin, mutta tuntuu kamalalta pysyä suhteessa siihen saakka, jos tämä jatkuu samanlaisena.



Meillä alkoholi ei sinänsä ole ongelmana. Isäni juo todella paljon ja olen itse kärsinyt siitä kamalasti. Miehelle olen tehnyt selväksi, että minä en moista touhua ala katselemaan. Toisinaan mies käy kyllä ulkona, mutta niistä pääsemme yleensä sopuun.



Taidan lopettaa tähän, Mar_i " kahden lapsen yh, lapset 18v ja 8kk"

tietenkin aina prempi,jos avioliitto pysyy kasassa ja perheen kaikilla osapuolilla on kaikki hyvin.itse erosin kun poika oli 1v.ja hyvin päjättiin.parempi yksin kun huonossa suhteessa.ja tulihan se prinssi,kun tarpeeksi odotti.nykyisin vaadin mieheltä osallistumista perheen arkeen.reilusti vaan mies keittiönpöydän ääreen ja sovitte yhteiset pelisäännöt ja jos ei halua riitä perheen arkeen ni sit asuntoa etsimään.ja aina pääsee takas.joskus pieni asumus ero voi tehdä hyvää.suhteessa pitää olla molemmin puolinen kunnioitus!!!!!!!

Hyvä toi arean mainos kuvaamaan sitä, että jos haluaa mennä käymään äkkiä pakollisella menolla (tällä en tarkoita kaupassakäyntiä tms koska lapsi on aina sellaisissa mukana, vaan esim. työkkärin haastattelua jonne etukäteen ilmoitettiin ettei miel lapsia mukaan) niin hirvee etukäteishomma että isä pärjää lapsensa kanssa tunnin. Melkein joutuu tekemään kaikein niin valmiiksi, että isä voi sitten hiukan leegoja heilutella...

Sitten juostaan tukka putkella " rentoutumaan" hierontaan, kun selkä on niin paskana lapsen kantamisesta ja kotitöistä ja äkkiä takas. Tyttö on nyt 10kk eikä ole ollut yöhoidossa lainkaan ja isä on pitänyt lastaan n. viisi kertaa. Miellä ei ole paikkakunnalla ketään, jolle voisin lapsen viedä hoitoon että voisin käydä vaikka jumpassa vaan kaikki harrastukset ovat lapsen harrastuksia (ihan kivoja nekin, mutta pää kaipaisi jo hetken yksinäisyyttäkin ja omaa elämää)



Mein sietämätön tilanne johtuu luultavimmin siitä, että mies on ulkomailla reppuhommissa ja tekee töitä todella pitkiä pätkiä pois kotoa. Itse hän ei edes halua töitä Suomesta. Kun hän on ollut esim kolme viikkoa töissä niin ei jaksa sitten tehdä mitään muuta kuin omia harrasteitaan ja muita rentoutumisjuttuja (mukaanlukien baari-illat kavereitten kanssa) Hän ei halua/aio muuttua eikä tilannekaan ole muuttumassa vaan minun pitäsi ihan yksikseen asettua tänne kotia laittamaan, vaikka sukulaiset ovat kaukana. Kaikilla kavereillani täällä on omia lapsia, joten heistä on kyllä seuraa, mutta ei lapsenvahdiksi.



Eilen tapeltiin oikein kunnolla ja ite mielestäni koitin tapella siinä mielessä " reilusti" että sanon vain niin kuin asiat ovat, ettei tarvi jälkeenpäin sanoa niin kuin mies aina " en tarkoittanut oikeesti" .. Hän huusi, että haluaa meidän poistuvan kodista siihen mennessä kun hän palaa seuraavan kerran ja hänen mielestään hänen poissaolleessaan olemme vain vanhempieni luona ja lapsensa mummin hoidossa. Siis sekin että koitan pikkuhiljaa opettaa, ettei äiti ole joka sekunti paikalla vaan kaupassa voi käydä myös mummin kanssa, on miehestäni paha asia. Minnekään en saisi mennä, koska hän luulee, että menen etsimään uutta miestä. (juoksen kuulemma kyrvän perässä!!)Itse hän ei menojansa selittele vaan huikkaa ovelta moin ja sitten saa taas katsella kelloa, että kuinka kauan tällä kertaa.



Luojan kiitos tyttö on siinä mielessä helppo, ettei ole ollut koliikkeja eikä allergioita ja yönsäkin on nukkunut suht ok. Mies kylläkin muutti heti syntymän jälkeen sohvalle nukkumaan korvatulpat korvissaan, siinä sitä sitten koitettiin univelkaisena hyssytellä huutavaa kääröä. Katkeruutta on siis kerääntynyt alusta asti ja nykyään vituttaa kavereitten kommentit " vien vain lapsen ensin hoitoon" " Pitää viedä lapsi mummille, että saan imuroitua" " Isän vuoro olla lapsen kanssa"

Itse olen kovin sosiaalinen ja viihdyn mainiosti kaikissa mahdollisissa kerhoissa ja harrastuksissa (muuten varmaan sekoaisin täysin) mutta luulen kylläkin, että kohta vanhat kaverit lakkaavat kutsumasta minua mihinkään ei-lapsille tapahtumiin, koska tietävät etten kuitenkaan pääse. Yksiin tupareihin minut jo pyydettiin alkuillasta lapsen kanssa " kun se on kuitenkin sulle ainoa vaihtoehto" Samoilla tupareilla isä istui tiiviisti boolimaljan äärellä ja rupesi poislähdön aikaan riehumaan, että hän haluaa vielä toisiin bileisiin, uhkasi rikkoa auton tuulilasin ym mukavaa..



No, voisin jatkaa loputtomiin näitä vääryyksiä mutta ei ne tästä kirjoittelusta vähene. Tiedän kyllä että paineet ovat kovat pienten lasten vanhemmilla ja suurin osa eroaa jo ennen 1v synttäreitä. En haluaisi kuulua siihen joukkoon vaan olla ikuisesti yhdessä niinkuin vanhempani, valitsin vaan todella väärän miehen unelmaani toteuttamaan=(

Itsellä ei siis ole parisuhdekriisiä tällä hetkellä, vaan " automaattisesti" luen aina tällaiset ketjut, koska aallon pohjat on tullu ryvettyä pohjamutia myöten tässä suhteessa ja sen takia tunnen syvää myötätuntoa teitä kaikkia kohtaan.



Erolla uhkailu on todella huono vaihtoehto, sen voin omasta kokemuksestanikin sanoa. Te, joilla kriisi on tällä hetkellä akuutti, neuvoisin lähtemään lapsen/lapsien kanssa pariksi viikoksi pois, jos vain mahdollista. Saisitte hieman aikaa miettiä asioita ja ehkä mieskin ymmärtäisi, millaista todella on tulla kotiin kun siellä ei ole ketään vastassa. Toisaalta parissa viikossa ehtii jo ikäväkin tulemaan, ja ongelmat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin.



Jos taas ongelmat ovat olleet pidemmän aikaa, olen sitä mieltä että paras ratkaisu on yrittää keskustella asioista. Yrittää sopia ja neuvotella asioista, tehdä kompromisseja. Jos mies ei tähän pysty (puhuminen ei kiinnosta, hänellä ei ole mielipiteitä mihinkään asiaan, tms.), olen sitä mieltä, että te olette parhaanne silloin tehneet asian suhteen, toista ihmistä kun ei voi pakottaa keskustelemaan tai kuuntelemaan. Sen jälkeen olisi ehkä hyvä miettiä jokin aika, jonka on valmis panostamaan ja yrittämään suhteen eteen todella (ehkäpä puolesta vuodesta vuoteen?). Sinä aikana jos ei parannusta tapahdu, on mielestäni suhteeseen turha jäädä roikkumaan. Vaikka kyseessä on suht lyhyt aika (ainakin pitkäaikaisessa suhteessa), mielestäni tuona aikana pitäisi tapahtua edes jonkinlainen käänne sen suhteen että suhteella on toivoa tai puolisoilla yleensäkin halua jatkaa yhdessä.



Nämä nyt olivat minun ajatuksiani, jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee. Mutta muistakaa hyvät naiset, teillä on vain yksi elämä. Ja teidän lapsillanne on vain yksi lapsuus. Onko nykyinen koti todellakin sellainen, jossa haluatte lapsenne kasvattaa? Tai onko oma elämäntilanteenne edes tyydyttävä?

On tavallaan huojentavaa huomata että kohtalotovereita löytyy....Meillä tilanne on tämä:meillä on 3 alle 4vuotiasta lasta ja alussa kun esikoinen syntyi ja kun vielä toinenkin lapsi syntyi niin mies osallistui hoitoon mutta kun yhdessä vielä sovittiin että kolmas lapsi tehdään niin kummasti siitä raskaus ajasta lähtien olen yksin saanut hoitaa suurimman osan.



Meillä nuo 2 vanhinta ovat nukkuneet yönsä todella hyvin pienenä,mutta aloittivat yöheräilyt sitten reilun vuoden iässä ja nyt olen reilu vuoden herännyt joka yö ja monta kertaa,tällaista oli siis raskausaikakin...



Miehellä fyysinen työ ja epäsäännöliset työajat joten paljon olen yksin ja näin ollen hoidan kodin ja lapset ja lisäksi herään yöllä vähintään 2 kertaa ja aamuisin viimeistään 7:ltä



Mies kyllä hoitaa lapsia kun on kotona mutta hoito on niin erinlaista että pienintä en aina uskalla jättää hänelle.



Olen yrittänyt puhua miehelle että suhde ei toimi ja että näin ei voi jatkua koska olen aivan loppu,hoidan meillä myös kaikki paperi asiat ym. ja tuon työnsä lisäksi hän harrastaa sillon kun itselle sopii....