Millainen on Asperger-lapsi 7-vuotiaana?

Ei voi sanoa mitään tiettyä asiaa, kun jokainen on ihan omanlaisensa. Meidän as oli 7-vuotiaana monessa asiassa ikätasoaan jäljessä vuoden tai parin verran. Joissakin asioissa taas edellä. Oli kiinnostunut sellaisista asioista, joista lapset eivät yleensä ole. Rutiinit tärkeitä, aistiyliherkkyyttä, vaikeus olla toisten samanikäisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Olen tässä tarkastellut omaa poikaa, ja musta tuntuu että hällä voisi olla hyvinkin jonkinasteinen Asperger. Olisin tosi kiitollinen, jos saisin kuulla vähän millaisia omat tai tuntemanne as-lapset olleet tuossa iässä, josko saisin vähän osviittaa tuon epäilyni todenmukaisuuteen...

Oletko ainoa, jonka mielestä lapsellasi on joitakin omalaatuisia piirteitä? 7-vuotias on jo koulussa tai ainakin esikoulussa, onko sieltä tullut mitään viestiä aikuisilta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tässä tarkastellut omaa poikaa, ja musta tuntuu että hällä voisi olla hyvinkin jonkinasteinen Asperger. Olisin tosi kiitollinen, jos saisin kuulla vähän millaisia omat tai tuntemanne as-lapset olleet tuossa iässä, josko saisin vähän osviittaa tuon epäilyni todenmukaisuuteen...

Oletko ainoa, jonka mielestä lapsellasi on joitakin omalaatuisia piirteitä? 7-vuotias on jo koulussa tai ainakin esikoulussa, onko sieltä tullut mitään viestiä aikuisilta?

Piirteet näkyivät jo 3-vuotiaana. Päiväkodissa asia huomattiin myös. Diagnoosin sai juuri vähän ennen kuin täytti 7 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tässä tarkastellut omaa poikaa, ja musta tuntuu että hällä voisi olla hyvinkin jonkinasteinen Asperger. Olisin tosi kiitollinen, jos saisin kuulla vähän millaisia omat tai tuntemanne as-lapset olleet tuossa iässä, josko saisin vähän osviittaa tuon epäilyni todenmukaisuuteen...

Oletko ainoa, jonka mielestä lapsellasi on joitakin omalaatuisia piirteitä? 7-vuotias on jo koulussa tai ainakin esikoulussa, onko sieltä tullut mitään viestiä aikuisilta?

Piirteet näkyivät jo 3-vuotiaana. Päiväkodissa asia huomattiin myös. Diagnoosin sai juuri vähän ennen kuin täytti 7 v.

Siis tarkoitatko, että lapsellasi on (jo) joku muu diagnoosi kuin Asperger ja nyt pohdit, että olisko hänellä se(kin)? Kun tuossa aloitusviestissä kyselit, millaisia Asperger-lapset ovat seitsemän vuoden iässä ja epäilit, että lapsellasi olisi se. Onko hänellä siis jo Asperger-diagnoosi vai ei, se jäi nyt hieman epäselväksi, ainakin minulle.

Paasaa paljon omiaan, esim. jostain planeetoista. On ylikiinnostunut niimenomaan avaruudesta. Ei ole vuorovaikutuksessa normaaliin tapaan eli ei reagoi toisten yrityksiin kääntää puheenaihetta. 

Puhe on monotonista, tavanomaiset sävyt ja ilmeet puuttuvat. Syksyllä pitäisi aloittaa normaaliluokalla koulu, päiväkodissa on erityisryhmässä. 

Ymmärtää ohjeita ja noudattaakin niitä, mutta yhteistyökyky ja joustavuus puuttuu täysin. Sosiaaliset kyvyt ihan nollassa, ei aisti toisten tunnetiloja ja tarkoituksia. Huumorintajua ei ole ollenkaan. 

Tätä en uskaltaisi missään muualla sanoa ja ei ehkä kannata täälläkään. En ole kovin kiintynyt häneen. Meillä on kaksi muutakin lasta ja tiedän mitä oikea kiintymys on. Vauvasta lähtien tuntui niin erilaiselta, en saanut mitään kontaktia häneen. 

Surullista, niin äärimmäisen surullista. Paljon mieluummin fyysisesti sairas tai vaikka kuinka pahasti liikuntavammainen lapsi olisi ollut parempi. 

Vierailija kirjoitti:

Paasaa paljon omiaan, esim. jostain planeetoista. On ylikiinnostunut niimenomaan avaruudesta. Ei ole vuorovaikutuksessa normaaliin tapaan eli ei reagoi toisten yrityksiin kääntää puheenaihetta. 

Puhe on monotonista, tavanomaiset sävyt ja ilmeet puuttuvat. Syksyllä pitäisi aloittaa normaaliluokalla koulu, päiväkodissa on erityisryhmässä. 

Ymmärtää ohjeita ja noudattaakin niitä, mutta yhteistyökyky ja joustavuus puuttuu täysin. Sosiaaliset kyvyt ihan nollassa, ei aisti toisten tunnetiloja ja tarkoituksia. Huumorintajua ei ole ollenkaan. 

Tätä en uskaltaisi missään muualla sanoa ja ei ehkä kannata täälläkään. En ole kovin kiintynyt häneen. Meillä on kaksi muutakin lasta ja tiedän mitä oikea kiintymys on. Vauvasta lähtien tuntui niin erilaiselta, en saanut mitään kontaktia häneen. 

Surullista, niin äärimmäisen surullista. Paljon mieluummin fyysisesti sairas tai vaikka kuinka pahasti liikuntavammainen lapsi olisi ollut parempi. 

Tässä kunnon asperger-ihmisen kommentti... Ei suostuta hyväksymään että niitä autistisia piirteitä on itsessä ja lapsi on perinyt ne.

Vierailija kirjoitti:

Paasaa paljon omiaan, esim. jostain planeetoista. On ylikiinnostunut niimenomaan avaruudesta. Ei ole vuorovaikutuksessa normaaliin tapaan eli ei reagoi toisten yrityksiin kääntää puheenaihetta. 

Puhe on monotonista, tavanomaiset sävyt ja ilmeet puuttuvat. Syksyllä pitäisi aloittaa normaaliluokalla koulu, päiväkodissa on erityisryhmässä. 

Ymmärtää ohjeita ja noudattaakin niitä, mutta yhteistyökyky ja joustavuus puuttuu täysin. Sosiaaliset kyvyt ihan nollassa, ei aisti toisten tunnetiloja ja tarkoituksia. Huumorintajua ei ole ollenkaan. 

Tätä en uskaltaisi missään muualla sanoa ja ei ehkä kannata täälläkään. En ole kovin kiintynyt häneen. Meillä on kaksi muutakin lasta ja tiedän mitä oikea kiintymys on. Vauvasta lähtien tuntui niin erilaiselta, en saanut mitään kontaktia häneen. 

Surullista, niin äärimmäisen surullista. Paljon mieluummin fyysisesti sairas tai vaikka kuinka pahasti liikuntavammainen lapsi olisi ollut parempi. 

Kuullostaa aika lailla tutulta, meillä juuri aikuistunut as-poika. Koulua aloittaessa hän oli myös hyvin herkkä jumittumaan asioihin, tiettyyn kirjaan tms. Sosiaaliset taidot heikot, muiden ihmisten "sietäminen" oli työlästä, tarvitsi vetäytymistä omiin oloihin. Ei helpottanut että tuolloin kommunikaatiokin oli vaikeaa fyysisestä (ei as:iin liittyvästä) syystä hyvin epäselvän puheen vuoksi. Hammaskojeen tuomat kivut lisäsivät kierroksia, eikä poikaparka osannut kertoa, että koskee.

Nyt sai juuri ajokortin, lukee kirjoituksiin, on oppinut kommunikoimaan, ymmärtää omia piirteitään. Kyllä ne piirteet siellä edelleen ovat, ne ovat osa hänen persoonaansa. Ei mikään sosiaalinen edelleenkään, ja vaikka se häntä ehkä jossain määrin kiusaakin, niin pärjää kyllä oman perheen ulkopuolellakin. Ja on aivan täysin rakastettava poika, vaikka on meille paljon työtä ja huoltakin teettänyt vuosien varrella. Ja aika paljon niistä hyvistä asioista mitä hän on tähän ikään saavuttanut, on myös tavallaan as:n "ansiota". Hän on sellainen kuin on, hänen koko persoonansa sisältää ne piirteet eikä niitä voi leikata pois niin että hän pysyisi kokonaisena ihmisenä.

Hyvin vaivaton tapaus ollut aina meidän asperger lapsi. Nukkui vauvana yli 18 tuntia vuorokaudessa ensimmäiset 1.5 vuotta. Aina tyytyväinen. Matemaattisesti ikäistään monta vuotta edellä kehityksessä. Mikään ei ole oppimisessa ollut vaikeaa, ihmissuhteita hyvin vähän ja kiusaamista oli alakoulun puolella. Pitää ihmisiä rasittavina ja tyhminä, mutta ymmärtää silti. Sairastanut nyt ainakin puolet elämästään masennusta. Istuu tietokoneella kaikki päivät. Äärimmäisen helppo lapsi. Ikäistään aikuismaisempi ja se luotettu lapsi joka laitetaan vahtimaan muita. Lapsena jo haaveili että joku päivä olisi aikuinen ja kysyi useasti koska lapsuus loppuu. Hyvin jäykkä ja ilmeetön yleisolemus. Ei voi tietää päällepäin mitään hänen tunteistaan tai mistään. Kivikasvo. En ole koskaan kuullut nauravan tai nähnyt hymyilevän spontaanisti.

Kertokaa lapsen luokkatovereille diagnoosista!

Tyttäreni luokalla on as-poika, jonka as-piirteille (huumorintajun puute, ärsykeherkkyys, mutina, mielenkiinto vain yhteen aineeseen, tunne-elämän impulsiivisuus, käyttäytyminen kuormittavissa tilanteissa, vaikeudet odottaa vuoroaan, aistiyliherkkyys jne.) nauretaan jatkuvasti, vaikkei suoranaista kiusaamista ole.

Lapset luulevat, että hän on jotenkin "hullu", kun käyttäytyy vain assina erilailla kuin neuronormaalit. Todella pahalta tuntuu, kun itse olen as-piirteinen kummajainen, joka on kärsinyt elämässään aina

Avoimuus on todella tärkeää ja varhainen puuttuminen. Lapsellasi on asperger-piirteitä, eli autismikirjolla, vaikkei ole mikään "sademies", joka diagnosoidaan jo vauvana. Rohkeasti vain yhteyttä opettajaan!

Minusta autistilapsille olisi TODELLA tärkeää päästä pieniin luokkiin, jossa hälinä ja kiusaaminen minimoidaan. En voi ymmärtää, miksi nämä ihanat erityislapset tuhotaan tavallisessa luokkaympäristössä, jossa ärsyketulva ja kiusaaminen jättävät ikuiset arvet. Tiedän kokemuksesta! Vanhemmat eivät näe lapsen tuskaa koulupäivän aikana ja haluavat hänen olevan "normaali" ummistamalla silmänsä. Opettajat eivät voi auttaa, kun erityisluokkia ei ole, eikä tarkkaavaisuushäiriöisten ja autistien paikka ole samassa erityisluokassa kuitenkaan.

Aspergereille omia luokkia tai koulu!

Sinulla on ihana poika, joka voi opettaa paljon tärkeitä asioita. Hienoa, että tuet ja suojelet häntä etsimällä rohkeasti apua <3

Vierailija kirjoitti:

Paasaa paljon omiaan, esim. jostain planeetoista. On ylikiinnostunut niimenomaan avaruudesta. Ei ole vuorovaikutuksessa normaaliin tapaan eli ei reagoi toisten yrityksiin kääntää puheenaihetta. 

Puhe on monotonista, tavanomaiset sävyt ja ilmeet puuttuvat. Syksyllä pitäisi aloittaa normaaliluokalla koulu, päiväkodissa on erityisryhmässä. 

Ymmärtää ohjeita ja noudattaakin niitä, mutta yhteistyökyky ja joustavuus puuttuu täysin. Sosiaaliset kyvyt ihan nollassa, ei aisti toisten tunnetiloja ja tarkoituksia. Huumorintajua ei ole ollenkaan. 

Tätä en uskaltaisi missään muualla sanoa ja ei ehkä kannata täälläkään. En ole kovin kiintynyt häneen. Meillä on kaksi muutakin lasta ja tiedän mitä oikea kiintymys on. Vauvasta lähtien tuntui niin erilaiselta, en saanut mitään kontaktia häneen. 

Surullista, niin äärimmäisen surullista. Paljon mieluummin fyysisesti sairas tai vaikka kuinka pahasti liikuntavammainen lapsi olisi ollut parempi. 

Eipä tarvi kauaa miettiä mistä poikasi on aspergerin perinyt: töksäyttelevältä äidiltään. Kaksi as ihmistä muuten harvoin tulevat toimeen keskenään.

Tosin poikasi vaikuttaa mielenkiintoiselta pikkukaverilta, jolla on valoisa tulevaisuus edessään tieteen parissa. Toivon mukaan ei ole perinyt taipumusta töksäyttelyyn. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paasaa paljon omiaan, esim. jostain planeetoista. On ylikiinnostunut niimenomaan avaruudesta. Ei ole vuorovaikutuksessa normaaliin tapaan eli ei reagoi toisten yrityksiin kääntää puheenaihetta. 

Puhe on monotonista, tavanomaiset sävyt ja ilmeet puuttuvat. Syksyllä pitäisi aloittaa normaaliluokalla koulu, päiväkodissa on erityisryhmässä. 

Ymmärtää ohjeita ja noudattaakin niitä, mutta yhteistyökyky ja joustavuus puuttuu täysin. Sosiaaliset kyvyt ihan nollassa, ei aisti toisten tunnetiloja ja tarkoituksia. Huumorintajua ei ole ollenkaan. 

Tätä en uskaltaisi missään muualla sanoa ja ei ehkä kannata täälläkään. En ole kovin kiintynyt häneen. Meillä on kaksi muutakin lasta ja tiedän mitä oikea kiintymys on. Vauvasta lähtien tuntui niin erilaiselta, en saanut mitään kontaktia häneen. 

Surullista, niin äärimmäisen surullista. Paljon mieluummin fyysisesti sairas tai vaikka kuinka pahasti liikuntavammainen lapsi olisi ollut parempi. 

Tässä kunnon asperger-ihmisen kommentti... Ei suostuta hyväksymään että niitä autistisia piirteitä on itsessä ja lapsi on perinyt ne.

Turha mollata. Kyseessä kuitenkin asia, jonka hyväksyminen ei tapahdu ihan tuosta vaan, kun joku vauvapalstalla asiasta huomauttaa. Itse näkisin niin, että lapsessa usein rakastuu siihen, mikä jotenkin on hänen sisintään ja ominta itseään, siihen mikä tekee hänestä juuri sen henkilön ja persoonan mikä hän oikeasti on. As-lapsen kanssa se vain on vaikeampaa nähdä tuo "sisin" hänen piirteistään johtuen, ei sille voi mitään. Mutta on se mahdollista, ja kuten tuossa #7:ssa sanoin, as-piirteet ovat myös osa lapsen persoonaa ja kokonaisuutta ja tietyllä tapaa niihinkin voi kiintyä.

Joskus myös tulee sellaisia pieniä välähdyksiä. Muistan kun meidän poika oli ehkä 8-vuotias, juuri vaikeimmassa iässään. Juhannuksena jäimme kahdestaan hiipuvalle kokolle hiljaisessa illassa, ja hän vain spontaanisti halasi minua ja sanoi liikuttuneena "tätä juhannus on". Ei sellaista ollut koskaan tapahtunut eikä varmaan ole sen jälkeenkään, mutta siinä hetkessä se kyllä pyyhki pois aika paljon murheita, ja tuntuupa tuo vieläkin tiristävän pientä usvaa tämän iskän silmiin.

Samaa olen miettinyt omasta lapsestani. Joiltain kohdin sopii näihin teidän kuvauksiin ja joiltain ei. Kuinka hyvin tämä tunnistetaan, jos lähtee kyselemään diagnoosin perään?

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa lapsen luokkatovereille diagnoosista!

Tyttäreni luokalla on as-poika, jonka as-piirteille (huumorintajun puute, ärsykeherkkyys, mutina, mielenkiinto vain yhteen aineeseen, tunne-elämän impulsiivisuus, käyttäytyminen kuormittavissa tilanteissa, vaikeudet odottaa vuoroaan, aistiyliherkkyys jne.) nauretaan jatkuvasti, vaikkei suoranaista kiusaamista ole.

Lapset luulevat, että hän on jotenkin "hullu", kun käyttäytyy vain assina erilailla kuin neuronormaalit. Todella pahalta tuntuu, kun itse olen as-piirteinen kummajainen, joka on kärsinyt elämässään aina

Tuskin on lapsen edun mukaista, että vanhemmat puhuvat lapsen ikätovereille ohi tämän, kyllä pitäisi mennä lapsen omilla ehdoilla. 

Meillä näkyi jo parin vuoden iässä.

Ei ota kontaktia muihin lapsiin, ei kiinnosta yhtään muiden seura, tekee vaan omia juttujaan.

Kielellisesti erittäin lahjakas, oppi todella aikaisin lukemaan, ja nyt (9v) hallitsee täysin englannin kielen. Motorisesti kömpelö.

Jumittuu asioihin, saa hepuleita kun rutiinit muuttuu...

Aistiherkkä, ruokailu todella valikoivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paasaa paljon omiaan, esim. jostain planeetoista. On ylikiinnostunut niimenomaan avaruudesta. Ei ole vuorovaikutuksessa normaaliin tapaan eli ei reagoi toisten yrityksiin kääntää puheenaihetta. 

Puhe on monotonista, tavanomaiset sävyt ja ilmeet puuttuvat. Syksyllä pitäisi aloittaa normaaliluokalla koulu, päiväkodissa on erityisryhmässä. 

Ymmärtää ohjeita ja noudattaakin niitä, mutta yhteistyökyky ja joustavuus puuttuu täysin. Sosiaaliset kyvyt ihan nollassa, ei aisti toisten tunnetiloja ja tarkoituksia. Huumorintajua ei ole ollenkaan. 

Tätä en uskaltaisi missään muualla sanoa ja ei ehkä kannata täälläkään. En ole kovin kiintynyt häneen. Meillä on kaksi muutakin lasta ja tiedän mitä oikea kiintymys on. Vauvasta lähtien tuntui niin erilaiselta, en saanut mitään kontaktia häneen. 

Surullista, niin äärimmäisen surullista. Paljon mieluummin fyysisesti sairas tai vaikka kuinka pahasti liikuntavammainen lapsi olisi ollut parempi. 

Tässä kunnon asperger-ihmisen kommentti... Ei suostuta hyväksymään että niitä autistisia piirteitä on itsessä ja lapsi on perinyt ne.

Näin aspergerina tuntuu pahalta lukea tällaisia kommentteja. Niin paljon ennakkoluuloja ja vääriä luuloja edelleen.

Lue netistä oirelistoja ja nettitestejä. Mutta muista, että jokainen asperger-tapaus on erilainen.

Tunnen useita aspergereita, aikuisia ja lapsia. Kaikki ovat erilaisia, samalla tavalla kuin nentitkin. Rutiinit ja niistä saatu turva yhdistää jos jotakin pitää mainita. Olen itsekin aspergerpiirteinen, samoin molemmat lapseni. Siinä missä nenttiin tutustuminen on yleensä helppoa, vaatii aspergeriin tutustuminen vaivaa ja kärsivällisyyttä, todellista yrittämistä, mikä toimii myös tavallaan testinä. "Turhat" ja mutkat suoriksi vetävät ihmiset karsiutuvat. Omalla kohdallani ainakin on näin. Mutta tutustuminen on useimpien kohdalla sen arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen miettinyt omasta lapsestani. Joiltain kohdin sopii näihin teidän kuvauksiin ja joiltain ei. Kuinka hyvin tämä tunnistetaan, jos lähtee kyselemään diagnoosin perään?

No jokainen assi on oma yksilönsä ja erilaisia mahdollisia piirteitä ja ominaisuuksia on vaikka kuinka paljon, kullakin on niistä vain pieni osa. Ja voisi melkein sanoa, että jokaisesta neuro"normaalistakin" löytyy joitakin piirteitä jos hakemaan aletaan, joten tässä on todellakin kyse hyvin laajasta kirjosta, johon jokainen asettuu johonkin kohtaa.

Millään terveyskeskuskäynnillä ei diagnooseja tehdä, joten kyllä siinä saa useamman kerran rampata lastenneurologiassa erikoislääkäreillä ja muilla ammattilaisilla. Diagnoosihan ei sitten myöskään mitään eikä ketään paranna, mutta jos tukitoimia joskus tarvitsee, niin niiden saamiseksi sitä diagnoosia sitten tarvitaan. Kaikkeen tähän menee kuitenkin palaveri jos toinenkin, joten ainakaan ihan uteliaisuuttaan ei kannata lähteä diagnooseja hakemaan. Jos kuitenkin alkaa tulla huolta, että lapsella voi olla selkeitä vaikeuksia pärjätä "normaalien" joukossa ja tahdissa, niin sitten kannattaa alkaa hakea apua.