Huuto.ne ja tori.fi ostajat ja myyjät; käytöstapoja kiitos.
Myyn ja ostan paljon tavaraa netissä ja minua on alkanut ärsyttää kauppakumppaneiden käytöstavat.
Eka esimerkki; Laitoin toriin annetaan palstalle ilmoituksen säkkituolista, sain n.20 viestiä jotka oli kirjoitettu tyyliin: mä otan sen! ( siis ei Hei sanaa alussa eikä lopussa nimeä, vain tuo mä otan sen, pari kertaa jopa pötköön kirjoitettuna). Kaikki viestit olivat siis eri ihmisiltä. Aina tuo huutomerkki ärsyttää, ei mulle tarvi huutaa ja mielelläni annan tavaran jollekin joka vaikuttaa edes vähän ystävälliseltä ja perus käytöstavat omaavalta. Annoin säkkituolin ekalle joka oli laittanut mielestäni normaalin viestin, siis tyyliin; Hei, voisin ottaa säkkituolin jos vielä on vapaana? T. Nimi.
Toka esimerkki; Asun isossa kaupungissa ja huutonetissä oli läheisessä pikkukaupungissa myynnissä rakennuspalikoita hintaan 50e vain nouto, laitoin viestiä että voisin ne ostaa mutta en pääse hakemaan mutta toiveikkaana kyselen joskos heillä olisi ajoa tännepäin, heillä olikin tulossa ajoa tänne, sovittiin päivä ja aika. Menin tapaamispaikalle, ketään ei näkynyt, laitoin viestiä, vastaus; Sori, meni jo. Ei sitten viitsinyt ilmoittaa etukäteen.
Muutenkin tuntuu että kauppakumppaneiden käytöstavat ovat todella huonot ja minusta on ikävä tehdä kauppoja ihmisten kanssa jotka vaikuttavat tylyiltä. Usein torissa jossa kauppakumppanit voi vapaammin valita, jätän huomioimatta viestit jotka ovat tylyjä tai huonoa suomea. Usein laitan tavarat annetaan palstalle koska haluan nopeasti eroon ylimääräisistä ja luulisi että kun ilmaiseksi saa jotain niin voisi edes ystävällinen olla.
Kommentit (31)
Mulkkuja ostajia ne, jotka ei osaa lukea, jos ilmoitksessa lukee toimitustapana NOUTO, niin silti kinutaan postitusta tai peräti tuotteen heille kuljettamista.
Toinen mulkkujen ryhmä on sitten tinkijät, jotka tarjoaa hintapyynnistä puolet tai jopa vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Parhaimmat on juuri nää jotka laittaa tekstiviestiä tyyliin "maksan 5e". Siis mistä maksat? Minulla kun on useita tuotteita myynnissä.
Toinen ärsyttävä porukka on ne jotka ilmoittaa ostavansa koko vaatepaketin ja haluaa noutaa jostain metroasemalta. Paikka ihan fine, mutta... paikanpäällä alkaa vaatteiden jumalaton syynääminen ja ne tippuu maahan ja likaantuu jne. Loppujen lopuksi ostetaa yhden t-paidan jonka hinta on 1 euro ja siitäkin aletaan tinkaamaan. Huh, huh. Nämä tyypit poikkeuksetta olleet ulkomaalaisia.Sit toivoisin myös että ilmoitusta voidi lukea eikä kysellä samoja tietoja kun jo ilmoituksessa on.
Näitten takia mulla on ainoastaan postitus vaihtoehtona. En jaksa kun jengi kyselee että VOISINKO MÄ TULLA TEILLE SOVITTAAN SITÄ KAHDEN EURON PAITAA KUN ENHÄN MÄ VOI SOVITTAMATTA MITÄÄN OSTAA. :D
Huutiksessa rasittavia on myös ne jotka huutaa tavaran ja voittaa huudon eikä sitten kuitenkaan maksa sitä. Ei ole edes sitä mahdollisuutta että tarjoaisi edelliselle huutajalle, huutiksessa kun saa vain voittavan huutajan yhteystiedot. Argh. (Laitan noille tyypeille negapalautteeseen aina heidän nimensä, tyyliin "HANNES HUPI-HUUTAJA HUMPPILASTA ei lunastanut huutamaansa käsilaukkua". :)
Jos minulla lukee huutiksessa, että vain nouto, niin tarkoitan oikeasti, että vain nouto. En ymmärrä ostajaa, joka alkaa pyytelemään, että käyttekö sattumalta täälläpäin, maksan sitten, kun nähdään. Kiitos ei, en halua ajella ympäriinsä tuotteen kanssa tietoisena siitä, että ostaja ei välttämättä vaivaudu paikalle. Jos sovitaan, että vien tuotteen, niin hinta+matkakorvaus pitää näkyä tilillä ennen sitä.
Menee vähän aiheen ohi. Olen töissä nettikaupassa. Saamme aivan järkyttävän ala-arvoisia viestejä ja puheluita asiakkailta jos lähetetty tilaus ei ole saapunut parissa päivässä. Huutoa, kiroilua ja uhkailua. Tosiasia on että sen jälkeen kun olemme postittaneet tuotteen niin paketti ei ole meidän hallinnassamme. Toki teemme kaikkemme selvittääksemme tilanteen ja tarpeen vaatiessa lähetämme uuden tuotteen.
Vähän aikaa olin aidosti yllättynyt siitä että saimme kohteliaan ja hyvällä suomenkielellä kirjoitetun viestin tyyliin "Hei. Tilasin 3 kpl (tuote) (päivämäärä). Siitä on jo yli viikko. Voitteko ystävällisesti tarkistaa missä tilaukseni viipyy. Parhain terveisin, Matti Meikäläinen."
On mennyt luottamus Suomen koululaitokseen, ihmisiin, käytöstapoihin, kirjalliseen ilmaisuun ja paljoon muuhun.
Näille muutamille harvoille kohteliaille tiedustelijoille laitamme aina pienen kaupanpäällisen mikäli tilaus on lähetettävä uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Myyn ja ostan paljon tavaraa netissä ja minua on alkanut ärsyttää kauppakumppaneiden käytöstavat.
Eka esimerkki; Laitoin toriin annetaan palstalle ilmoituksen säkkituolista, sain n.20 viestiä jotka oli kirjoitettu tyyliin: mä otan sen! ( siis ei Hei sanaa alussa eikä lopussa nimeä, vain tuo mä otan sen, pari kertaa jopa pötköön kirjoitettuna). Kaikki viestit olivat siis eri ihmisiltä. Aina tuo huutomerkki ärsyttää, ei mulle tarvi huutaa ja mielelläni annan tavaran jollekin joka vaikuttaa edes vähän ystävälliseltä ja perus käytöstavat omaavalta. Annoin säkkituolin ekalle joka oli laittanut mielestäni normaalin viestin, siis tyyliin; Hei, voisin ottaa säkkituolin jos vielä on vapaana? T. Nimi.
Toka esimerkki; Asun isossa kaupungissa ja huutonetissä oli läheisessä pikkukaupungissa myynnissä rakennuspalikoita hintaan 50e vain nouto, laitoin viestiä että voisin ne ostaa mutta en pääse hakemaan mutta toiveikkaana kyselen joskos heillä olisi ajoa tännepäin, heillä olikin tulossa ajoa tänne, sovittiin päivä ja aika. Menin tapaamispaikalle, ketään ei näkynyt, laitoin viestiä, vastaus; Sori, meni jo. Ei sitten viitsinyt ilmoittaa etukäteen.
Muutenkin tuntuu että kauppakumppaneiden käytöstavat ovat todella huonot ja minusta on ikävä tehdä kauppoja ihmisten kanssa jotka vaikuttavat tylyiltä. Usein torissa jossa kauppakumppanit voi vapaammin valita, jätän huomioimatta viestit jotka ovat tylyjä tai huonoa suomea. Usein laitan tavarat annetaan palstalle koska haluan nopeasti eroon ylimääräisistä ja luulisi että kun ilmaiseksi saa jotain niin voisi edes ystävällinen olla.
Muuten ok mutta mua arsyttää toi onko ajoa tänne päin-kysymys. Mulla on yleensä parikymmentä ilmoitusta torissa. Kun kaikkiin tulee 2-3 kysymystä oisko ajoa milloin minnekin päin niin ärsyttää se. Niinpä minulla ei ole enää ajoa minnekään päin. En ala poikkeamaan reitistä tai sopimaan treffeja tavaran takia joka tulee kirjeen postimaksulla. Myyn tavaran suoraan sille joka noutaa tai maksaa postituksen. Meilä on ihan yhtä pitkä matka sinne jonnekin päin ajoa kuin sieltä meille.
Mua taas nyppii eniten Torin ns. kiinnostuneet. Eivät siis suoraan ilmoita ostavansa, vaan tavallaan varaavat tavaraa x-ajaksi ja vetävät sitten herneet nekkuun, jos myy tämän edeltä määrittelemättömän odotusajan kuluessa tavaran jollekin aidosti ostohalukkaalle. Aion jatkossa noudattaa miehen neuvoa ja vastata kiinnostuneille vain että kiva että kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Särähti korvaan tuo, että jätät huomioimatta viestit, missä huonoa suomea.
Tuttavapiirissäni kun useita ulkomaalaisia, jotka sitkeästi puurtaen opettelevat suomen kieltä ja pyrkivät käyttämään sitä mahdollisimman usein virheistä huolimatta.
Suomi ei todellakaan ole helppo maa maahanmuuttajille, kun paikalliset halua rankaista siitä, jos suomea ei osaa ja nyt siitä, jos osaakin, mutta ei tarpeeksi hyvin.
Minun tehtäväni ei ole opettaa suomenkieltä, opetelkoot muualla.
Huutismyyjänä toivoisin että mulle ei soiteltaisi tai läheteltäisi tekstareita YÖLLÄ. Niinkin on joskus tapahtunut.
Ehkä sosiaaliluokkien eriytyminen yhä kauemmaksi toisistaan näkyy erilaisina tapoina käydä kauppaa, viestiä ja muutenkin käyttää äidinkieltä. Jos kaunokirjallisuuden lukeminen ja koulunpenkin kuluttaminen on jäänyt vähäiseksi, ei voi odottaa että tekstiviestienkään taso olisi päätähuimaava.
Asiahan taitaa olla niin, että Suomessa eivät kaikki todellakaan saa kotikasvatusta eli ei kerrota, miten vieraidne ihmisten kanssa eletään. Koulussa on paljon opiskeltavaa, mutta mikään ei olisi niin tärkeä asia oppia kuin alkeelliset käytöstavat.
Esim. täällä Tampereella en ole kovin usein nähnyt kenenkään nostavan pyrstöään invapaikalla istuessaan, vaikka vieressä seisoisi vanhus tai raskaana oleva. En ihmettele, että sama jengi pyöriessään vaikka torissa olisivat kovinkaan kummoisia kaupantekijöinä.
Mutta nämä asiat ovat opittavissa, tarvitaan vain opettaja.