En sinänsä inhoa tai halveksi yksinhuoltajaäitejä, mutta...

kyllä lapset on aika iso miinus puolisossa jos niitä ei itsellä ole. Ihan ymmärrettävää.

kyllähän lapset tuo haastetta lisää suhteeseen. tosin joskus voi osua kohdalle niin mahtava ihminen että hänet hyväksyy lapsista huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Kai jokaisesta tuntuu ikävältä kuulla, että ei ole kiinnostava romanttisessa mielessä. Jotkut sitten tuovat pahastumisensa esiin tarpeettoman näyttävästi.

En itsekään olisi suostunut seurustelemaan miehen kanssa, jolla on lapsia. Enkä mitenkään erityisesti arvosta yksinhuoltajia minäkään, miehiä enkä naisia. Samanlaisia ihmisiä he ovat kuin muutkin.

On muuten jännä ettei sitä ymmärrystä vaan löydy niille miehille jotka ovat tässä asemassa. Aina täällä huudellaan miehille että oma vika, lopeta ruikuttaminen. Haukutaan lassukaksi yms. Mutta nyt kyllä löytyy ymmärrystä kun on yh-nainen kyseessä?

En mä tajua mikä tuossa on ongelmana; kuka sinulle on väittänyt ettei erota noita kahta asiaa toisistaan? En itsekään aikoinani etsinyt erityisesti naista jolla on lapsia, en edes nuorena sinkkumiehenä osannut jotenkin edes ajatella rakastuvani naiseen jolla on lapsia. Näin kuitenkin kävi, että elämäni naisella oli kaksi lasta jo tavatessamme. Elämä osaa yllättää, joskus ihan positiivisesti. Nyt on jo 20 v takana eikä päivääkään ole kaduttanut.

Vierailija kirjoitti:

en ole myöskään ensimmäisenä valitsemassa sellaista seurustelukumppanikseni. Itse asiassa voin lopettaa muuten kiinnostavan naisen tapailun, koska tällä on lapsia. En myöskään mitenkään erityisesti kunnioita tai arvosta sitä taakkaa, mikä heillä on kannettavanaan.

Miksi joillekin on niin vaikea erottaa toisistaan nämä kaksi kantaa: sitä, että halveksii yksinhuoltajaäitejä ja pitää heitä huonoina ihmisinä, ja sitä, ettei ole vain kiinnostunut heistä romanttisessa mielessä?

Jos haluat että pohditaan kysymystäsi, niin kerro miksi et ole kiinnostunut yksinhuoltajasta romanttisessa mielessä?

Kysymys ei ole siis voi olla mikään tuon naisen persoonassa vaan ongelma on ne lapset. Kerro miksi niin päästään pohtimaan.

Vierailija kirjoitti:

Hahahh..ja ikää oli 20+ 

Olen yksinhuoltaja ja minulla ei todellakaan otsassa lue, etttä seitsemän lasta..ei todellakaan. 

Ja minua ei ole koskaan lempattu lasten takia, päinvastoin on jopa kiinnostuttu enemmän, että miten olen selviytynyt ja ihan tervepäisenä pysynyt.

Olenhan toki jo yli neljänkympin ja seurustelen vakavasti pari vuotta vanhemman miehen kanssa, jolla ei ole lapsia lainkaan.. Eikä minun romanttista viehätystä ole todellakaan lapset vieneet..

Taakka..nojaa, minulla on lapsivapaatakin aikaa ja suurin osa on jo aikuisia, joten pitävät huolen tarvittaessa pikkusisaruksistaan.  Olen jopa vapaampi kuin koiran omistaja..

Eli makunsa kullakin, mutta löytyy meillekkin ottajansa..

Ja ikä oli?!

Kuka täällä oli ensinmäisenä puolustelemassa " heikkouksiaan" :D

Vierailija kirjoitti:

Entä mistä se kertoo, että kokee tarpeelliseksi tehdä avauksen siitä, että ei halua juuri tietynkaltaisia ihmisiä? Miksi sinulle on noin tärkeää ilmoittaa muille, että yksinhuoltajia et sitten huoli? Mitä tarvettasi tyydyttää yksinhuoltajista keskusteleminen, jos et kerran itse ole yh etkä ole suhteessa yh:n kanssa eikä sinulla siis mitä ilmeisimmin ole mitään kosketuspintaa asiaan?

En tehnyt avausta siitä, etten halua seurustella tietynlaisten ihmisten kanssa, vaan siitä, miten joillekuille on vaikeaa tehdä eroa kahden aloituksessani mainitsemani suhtautumistavan välillä. Minun kosketuspintani asiaan on se syyllistäminen ja vääristely, jonka kohteeksi voi joutua, kun ei halua seurustella yksinhuoltajaäidin kanssa.

Toivottavasti tämä oikaisi väärinkäsityksesi.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos tiedosta, kuulemiin.

T: katkera yksinäinen yh-äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset rakastavat, toiset listaavat ominaisuuksia. Hyvä että tiedostaa omat kykynsä.

Tuo oli niin hyvin sanottu!

Silloin kun oikeasti ihastuu/rakastuu, niin sillä ihmisellä vain on väliä, ei sillä, onko hänellä lapsia. Mitä väliä lapsilla on sen tunteen kannalta? Ja miten voi kylmäpäisesti laittaa suhteen poikki, jos toinen tuntuu juuri oikealta ja ihanalta, vain sen takia, että toisen elämäntilanne ei vaan ole se paras mahdollinen toivottu?

1. Onnistuneeseen serustelusuhteeseen tarvitaan paljon muutakin kuin näitä miellyttävä rakastumisen tunteita. Yhteiset arvot, yhteensopivat luonteenpiirteet ja samanlainen käsitys siitä, mitä elämältä haluaa, ovat vain esimerkkejä tällaisista edellytyksistä. Kaikki meistä eivät suinkaan ryntää suhteeseen kenen tahansa kivalta tuntuvan ihmisen kanssa.

2. Se, että jollakulla on lapsia, voi vähentää näitä miellyttäviä tunteita ihan samalla lailla kuin vaikkapa toisen perussuomalainen maailmankuva, puutteellinen hygienia, huono tapa kohdella asiakaspalvelun ammattilaisia tai mikä tahansa muu asia, jossa omat arvot ovat ristiriidassa toisen arvojen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Oli mullakin kaikenlaisia deal brakereita miehelle, se on normaalia, oudompaa olisi ihastua kaikkiin vastaantuleviin. Kummallista lähinnä on se, että joku jaksaa luetella näitä kriyeereitään jossain keskustelupalstalla ja haluaa vielä käydä niistä debattia. Tulee vaikutelma, että ap ei ehkä ole itse sinut itsensä kanssa vielä.

En todellakaan halua debatoida siitä, onko hyväksyttävää olla haluamatta seurustella yksinhuoltajien kanssa. On itsestäänselvyys, että niin voi tehdä, Miksi tällainen asia tuli sinulle edes mieleen? Mielestäni olin aika selvä siinä, mikä tämän ketjun aihe on.