60- ja 70-luvuilla syntyneet itsekkäin ikäryhmä mitä on

Ahaa, se on jo vaihtunut. Vähän aikaa sitten haukuttiin vielä 40-ja 50-luvulla syntyneitä. 

Eiköhän se ole 90-10-luvuilla syntyneet kuitenkin.

Eiköhän se niin ole, että suurten ikäluokkien synnyttämät 1970-luvun lapsoset ovat niitä, joiden persnahoista on revitty kohtuuttoman suurta siivua kautta aikain.

X-sukupolveen kuuluvat valmistuivat opinnoistaan 90-luvun laman ollessa päällä, ja iso osa tippui siinä vaiheessa laman ja huonon työllisyystilanteen takia syrjään työelämästä.

Pitää paikkansa. Kavereideni nuoremmat äidit 60-luku, omat siskoni 70-luku. Vain oma napa. Hyi!!!

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän se niin ole, että suurten ikäluokkien synnyttämät 1970-luvun lapsoset ovat niitä, joiden persnahoista on revitty kohtuuttoman suurta siivua kautta aikain.

Ikäluokat noin keskimäärin pienenevät, mutta kuulun siihen 70 luvun ikäluokkaan joka oli paikallisesti pienin ja synnytti eniten lapsia jotta XD vaan.

Olis kiva kuulla jotain esimerkkejä miten tämä itsekkyytemme ilmenee?

Jokaisella vuosikymmenellä on syntynyt itsekästä sakkia, mutta kyllä 90-lukuiset on pahimmasta päästä.

Jaahas ap ja mitenkäs perustelet väitteesi? Itse olin kesätöissä 13-vuotiaasta ja omalla rahalla ostin siitä lähtien lähes kaiken, siis vaatteet, levyt, stereot jne. en tietenkään ruokaa. 17-vuotiaana lähdin opiskelemaan, asuin soluasunnossa ja sain opintotukea + asumistukea 430 mk / kk, vuokra oli 450 mk. Itse maksoin siitä lähtien myös ruuat ja tuon vuokran sekä opiskelutarvikkeet kirjoineen. Eli lainaa oli pakko ottaa, vaikka kävinkin viikonlopputöissä. Lisää lainaa tuli kun mieskin opiskeli. Ajokortin maksoin itse lainasta. 20-vuotiaasta olen ollut töissä, ohessa olen käynyt iltalukion ja suorittanut amk-tutkinnon, ollut välillä 10 v kotona lasten kanssa, samalla työskennellen perhepäivähoitajana.

Olemme eläneet 80-90-lukujen vaihteen laman, jolloin monet valmistuivat suoraan työttömäksi alalle, jolla oli huonot tulevaisuudennäkymät, niin myös mieheni, joka joutui sittemmin opiskelemaan uuden ammatin. Asuntolainaa ei saanut, oli pakko asua kalliisti vuokralla. Sitten kun lainan sai ja pystyi rakentamaan talon, oli korot korkealla, moneen vuoteen ei laina lyhentynyt juuri lainkaan. Ja rakentamiskustannukset olivat karanneet pilviin. Maksamme lainaa vielä eläkkeellääkin, jos nyt sellaiselle pääsemme.

Tällä hetkellä hoidan muistisairasta, iäkästä äitiäni, hoitopaikkaan ei pääse, kun ei ole tarpeeksi sairas. Aamuin-illoin käyn hänen luonaan, joka päivä, tämä siis työni ja perheen lisäksi. Lisäksi huolehdimme miehenikin vanhemmista.

Mutta en väitä, etteikö nykynuorilla tule olemaan vielä vaikeampaa. Todennäköisesti tulee.

Ainakin omalta työpaikaltani puuttuvat 60-luvulla ja 70-luvun alussa syntyneet, koska rekrytointikielto oli päällä kymmenen vuotta 90-luvulla, ja sitten nuoremmat menivät jonon ohi työelämään. En tiedä missä he ovat ja mitä saaneet helpolla, työmarkkinatuen?

Itse olen syntynyt 70-luvun lopulla. Pääsin vakitöihin jo ennen valmistumistani, se oli sitä 2000-luvun alkua, kun työelämä veti. Piti ottaa eka työ ja pitää siitä kiinni, kun oli nähnyt niin paljon laman kärsimyksiä. Edelleen muistan miten kaverin isä ampui itsensä. Se oli meidän nuoruutta se.

Olen opiskellut lainarahalla, muuttanut töiden perässä toiselle puolelle Suomea, ollut työttömänä 90-luvun melkein kokonaan, tehnyt määrä- ja osa-aikaisia töitä, tehnyt töitä nollatuntisopimuksella, ostanut miehen kanssa ensiasunnoksi pienen kerrostalokaksion 13 %:n lainakorolla (asutaan tässä vieläkin).

Yt-neuvotteluja on ollut monet, kolme kertaa olen saanut kenkää. Työeläke alkoi kertyä vasta 23-vuotiaana ja nyt tuli 2 vuotta lisää eläkeikään. Viimeisimmät potkut tuli viisikymppisenä, tuskin enää työllistyn eli laihat vuodet on edessä. Onneksi tajusimme säästää lapsille opiskelurahoja, tämä onnistui, kun emme vaihtaneet asuntoa isompaan vaikka ahdasta oli.

Minäminä-vuodet ajattelin elää sitten, kun lapset ovat valmistuneet eikä heillä ole vielä lapsia. Luultavasti tosin olen silloin omien vanhempien omaishoitaja.

Kaikilla on aina vaikeeta, jotenkin huvittavaa aatella että se oma kurjuus ja itsekkyys olis oikeutettua ja jotenki erilaista ku muilla. Kaikilla ikäluokilla on omat "ristinsä".

T. N 23, vuosimallia -93 siis.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin omalta työpaikaltani puuttuvat 60-luvulla ja 70-luvun alussa syntyneet, koska rekrytointikielto oli päällä kymmenen vuotta 90-luvulla, ja sitten nuoremmat menivät jonon ohi työelämään. En tiedä missä he ovat ja mitä saaneet helpolla, työmarkkinatuen?

Itse olen syntynyt 70-luvun lopulla. Pääsin vakitöihin jo ennen valmistumistani, se oli sitä 2000-luvun alkua, kun työelämä veti. Piti ottaa eka työ ja pitää siitä kiinni, kun oli nähnyt niin paljon laman kärsimyksiä. Edelleen muistan miten kaverin isä ampui itsensä. Se oli meidän nuoruutta se.

Opiskelimme, teimme pätkätöitä, opiskelimme taas uuden ammatin, saimme lisää pätkätöitä. Moni ymmärsi jo ajoissa muuttaa maasta, eivätkä ole takaisin tulleet. Itse jäin mieheni takia, jolla töitä onneksi oli. Hänet irtisanottiin sitten yli nelikymppisenä 20 vuoden aukottoman työhistorian jälkeen. Eli hyvin menee meillä 70-luvun alun lapsillakin.

Olen itse syntynyt 60 -luvulla ja olen täysin samaa mieltä. 60 ja 70 -luvulla syntyneet ovat päässeet helpolla ja saaneet nauttia hyvinvointiyhteiskunnasta. Me olemme eläneet kuin "pellossa", ottaneet surutta lainaan lastemme maksettavaksi. Olemme lähstulkoon tuhonneet ympäröivän luonnonkin kokonaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo ikäryhmä on aina saanut kaiken niin helpolla ja silti edelleen koko sukupolvi tuntuu olevan sellaista minä-minä-minä-ikäryhmää. Mikään muu ei merkkaa kuin oma napa, ja itselleen pitäisi saada kaikki mutta mitään ei olla valmiita tekemään toisten eteen. Mä en jaksa.

Mitäs mun pitäisi sun eteesi tehdä?

Mulla on kokemusta vain 70-luvulla syntymisestä, mutta itse olen saanut tehdä töitä jos jotain olen halunnut. Ei oo tarjottu hopeatarjottimella ammattia, asuntoa eikä koulutusta.

Kuhnuri kirjoitti:

Olen itse syntynyt 60 -luvulla ja olen täysin samaa mieltä. 60 ja 70 -luvulla syntyneet ovat päässeet helpolla ja saaneet nauttia hyvinvointiyhteiskunnasta. Me olemme eläneet kuin "pellossa", ottaneet surutta lainaan lastemme maksettavaksi. Olemme lähstulkoon tuhonneet ympäröivän luonnonkin kokonaan. 

kyllä ne luonnon tuhoajat ovat ne edeltävät polvet, ne joille esim. metsä on pelkkä taloushyödyke. Eihän 60-70-luvulla syntyneet edes omista juuri mitään, luonto on suurten ikäluokkien hallussa.

Vierailija kirjoitti:

Kuhnuri kirjoitti:

Olen itse syntynyt 60 -luvulla ja olen täysin samaa mieltä. 60 ja 70 -luvulla syntyneet ovat päässeet helpolla ja saaneet nauttia hyvinvointiyhteiskunnasta. Me olemme eläneet kuin "pellossa", ottaneet surutta lainaan lastemme maksettavaksi. Olemme lähstulkoon tuhonneet ympäröivän luonnonkin kokonaan. 

kyllä ne luonnon tuhoajat ovat ne edeltävät polvet, ne joille esim. metsä on pelkkä taloushyödyke. Eihän 60-70-luvulla syntyneet edes omista juuri mitään, luonto on suurten ikäluokkien hallussa.

60 ja 70-luvulla syntyneillä pitää olla auto tai kaksi. Tämä ikäryhmä käy lentäen ulkomailla. Lähes kaikkien kotona on turhia kodinkoneita (leipäkonetta, yms) kaapit täynnä. Me 60-70 -luvulla syntyneet ovat saanet kaiken, mutta suurin osa ei osaa edes olla kiitollisia. Olemmeko me valmiit joustamaan mistään, että muille sukupolville jäisi edes kohtalaisen asuttava maapallo. 

Syntynyt -58, kyllä 60-luku oli muutoksen aikaa, jonkinlaista nousukautta.  Paljon uhottiin töistä ja arvostus meni sen mukaan.

Helpolla emme päässeet, välillä koettiin epätoivoa, muistan muutamia nälkäpäiviäkin.  Enimmäkseen kärsittiin psykologisesta kiusaamisesta.  Palelin jossain nurkassa ja sain lainaksi villatakin, sitten piti mennä kotiin ja antaa villatakki pois.  Lupasin itselleni kun olen aikuinen teen monta villatakkia, näin kävikin.

Leimaa iskettiin jo alaikäisiin, ei teistä mihinkään ole. 

Joka ikäryhmässä niitä itsekkäitä kermaperseitä on. Ei se ole syntymävuodesta kiinni. Tunnen itsekkäitä 40-, 50-, 60-, 70-, 80- ja 90-luvulla syntyneitä. Samoilta vuosikymmeniltä tunnen myös nöyriä ja vähään tyytyviä, iloisia ihmisiä.  Arvostelu kertoo aina enemmän arvostelijasta itsestään, kuin kohteesta. 

Vierailija kirjoitti:

Joka ikäryhmässä niitä itsekkäitä kermaperseitä on. Ei se ole syntymävuodesta kiinni. Tunnen itsekkäitä 40-, 50-, 60-, 70-, 80- ja 90-luvulla syntyneitä. Samoilta vuosikymmeniltä tunnen myös nöyriä ja vähään tyytyviä, iloisia ihmisiä.  Arvostelu kertoo aina enemmän arvostelijasta itsestään, kuin kohteesta. 

Et ole oiken ymmärtänyt pointtia. Kysymyshän ei ollut yksittäisistä ihmisistä vaan ihmisryhmästä. 

-40 luvulla ja vielä pitkälti 50-luvulla syntyneet elivät pitkään sodan jälkeisessä kurjuudessa, he rakensivat hyvinvointiyhteiskunnan.

60-70 -luvulla syntyneet, alkumme oli aika vaatimattomissa oloissa, mutta tulimme valmiiseen pöytään. Olemme nauttineet hyvinvointiyhteiskunnasta ja olemme eläneet parhaat vuotemme lähes täystyöllisyydessä. Autot, ulkomaanmatkat, kesämökit, kodinkoneet ovat kuuluneet meille. Olemme ottaneet surutta velkaa. 

90-00 luvulla syntyneet ovat juuri tuleet työelämään. He joutuvat tinkimään tulevaisuudessa elintasostaan pelkästään ilmastonmuutoksen takia.