Lue keskustelun säännöt.
Työttömät, miten jaksatte sitä kun tunteet heittelee toivosta pettymykseen?
17.03.2016 |
On jotenkin alkanut tuntumaan todella raskaalta tämä työnhaku. Innostun jokaisesta hakemastani työstä ihan liikaa. Ajattelen jo kaikkea mitä sitten teen kun pääsen töihin. Ja sitten kuitenkin tulee se pettymys, kun ei sitä työtä saakkaan. Mokasin eilen erään työhaastattelun aivan totaalisesti. Jäädyin vaan ihan kokonaan, enkä saanut sanottua mitään järkevää. Olo on edelleen jotenkin alakuloinen ja nyt pitäisi taas tsempata itsensä, koska olisi toinen todella mielenkiintoinen työ jota voisin hakea. En vain jaksaisi tätä tunteiden vuoristorataa. :/ Olen huomannut että kirjoitan parhaat hakemukset juuri silloin kun innostun eniten, joten en oikein voi hirveästi näitä innostuksen tunteita latistaakkaan, muuten hakemuksetkin on latteita.
Ulkona on kiva ilma. Ajattelin käydä lenkillä ennen kuin aloitan tämän päiväisen hakemuksen kirjoittamisen. Jos siitä vähän piristyisi. Mitä muita keinoja olisi saada itsensä ylös aallonpohjasta?
Kommentit (20)
Siihen tottuu. Kyllähän se riipaisee kun joskus harvoin löytyy työpaikka johon ihan oikeasti kiinnostaa hakea ja jonka työtehtäviä on jopa tehnyt ennestään. Ja tietää muutenkin, että olisi siihen hyvä ja sopiva työntekijä. Ja sitten tulee se "Hei saimme paljon hyviä hakemuksia, valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun" teksti. Tai se viikkojen hiljaisuus josta saat vetää omat johtopäätöksesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen vastavalmistunut ja muistan nuo fiilikset hyvin! Kun opinnot olivat loppusuoralla, lähetin kymmeniä hakemuksia ympäri Suomea ja jokaisen kohdalla mietin miten elämäni muuttuisi, jos pääsisin kyseiseen paikkaan. Olin todella innoissani hakemuksia tehdessäni ja erittäin toiveikas.
Sitten kun en edes saanut kutsuja haastatteluihin, aloin lannistua päivä päivältä enemmän. Lopulta en enää jaksanut edes panostaa hakemuksiini, vaan lähetin vain "perustietoja" firmoihin. Ja kuinka ollakaan, yksi näistä tylsistä hakemuksista tärppäsi! Aloitin heti valmistumiseni jälkeen koulutusta vastaavassa työpaikassa :) Tsemppiä! Ei aina tarvitse loistaa ja tehdä ylivertaisen innostuneita hakemuksia. Jotkut työnantajat niitä jopa karsastavat.
Voin samaistua täysin aloitukseesi ap! Tälläkin hetkellä olen (vielä) innostunut ja odotan pääsenkö työhön, kävin jo haastattelussa ja nyt ootellaan. Tuntuu kyllä pahalta jos ei valita, vielä pahempaa on jos kukaan ei ikinä ees ilmoita saitko paikan. Mutta tsemppiä meille kaikille työnhakijoille!
N23
Tosi huonosti. Se on ehkä kamalinta koko jutussa. Ensin ei ole mitään, mitä voisi hakea, ja sit kun sellainen tulee, niin hakemusvaiheessa panostaa ihan täysillä, ja sit siitä ei seuraa silti yhtään mitään. Mulle kaameinta ei ole rahattomuus, vaan omaan identiteettiin liittyvät jutut, ja se että en saa tehdä hyödyllisiä juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Alkoholi, huumeet, pillerit. Auttaa jaksamaan hyvin pitkälle ja osalla voi elintasokin nousta näiden myötä.
Olen kyllä alkanut aavistella miksi osa työttömistä alkoholisoituu. Moni varmasti haluaa vain turruttaa nämä heittelevät tunteet. Olen nähnyt tuon niin monesti, että en ole itse menossa tuohon ansaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pidä työtä niin tärkeänä asiana. Menen töihin jos saan niitä, mutta sillä aikaa työttömänä on ihanaa! Nautin kaikista niistä asioista, joista en työllisenä ehdi nauttimaan.
Vierailija kirjoitti:
Voin samaistua täysin aloitukseesi ap! Tälläkin hetkellä olen (vielä) innostunut ja odotan pääsenkö työhön, kävin jo haastattelussa ja nyt ootellaan. Tuntuu kyllä pahalta jos ei valita, vielä pahempaa on jos kukaan ei ikinä ees ilmoita saitko paikan. Mutta tsemppiä meille kaikille työnhakijoille!
N23
Tätä ilmoitusjuttu kannattaa sitten pitää mielessä kun tekee deittiprofiilin nettiin eikä vastaile asiallisesti yhteyttä ottavien miesten viesteihin edes "Ei kiitos". Äläkä nyt vastaa että kun niitä viestejä tulee satoja. Niinhän niitä voi tulla työntantajallekin ja siellä sentään aika on rahaa kirjaimellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tosi huonosti. Se on ehkä kamalinta koko jutussa. Ensin ei ole mitään, mitä voisi hakea, ja sit kun sellainen tulee, niin hakemusvaiheessa panostaa ihan täysillä, ja sit siitä ei seuraa silti yhtään mitään. Mulle kaameinta ei ole rahattomuus, vaan omaan identiteettiin liittyvät jutut, ja se että en saa tehdä hyödyllisiä juttuja.
Minullekkaan tässä ei ole rahattomuus se pahin juttu. Elämä vaan seisoo jotenkin paikoillaan ennen kuin on selvää että minne menee ja mitä tekee. Sellainen välivaihe, josta ei tiedä milloin se loppuu vai loppuuko. Tietämättömyys tulevasta on se raskain juttu itselleni. En haluaisi alkaa rakentamaan minäkuvaani sen ympärille että olen työtön ja näkemään itseni vain työttömänä, osallistun johonkin työttömien tapaamisiin... sellaistahan siitä tulee ennen pitkää jos ei mitään löydy.
Ap
Huonosti kestän. Se on aika kamalaa, kun huomaa että alkaa pelätä ja inhota sitä omaa innostusta. Kai se on joku alkava mielenterveyshäiriö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En pidä työtä niin tärkeänä asiana. Menen töihin jos saan niitä, mutta sillä aikaa työttömänä on ihanaa! Nautin kaikista niistä asioista, joista en työllisenä ehdi nauttimaan.
Se tuntuu hauskalta vain siihen asti, kunnes tajuaa että se ei välttämättä lopu koskaan. No ehkä jos on jo lähellä eläkeikää ja tietää että pian pääsee eläkkeelle, niin ei enää välitä, mutta itse olen kuitenkin vasta kolmikymppinen ja nyt jo ajamassa sivuraiteelle elämästä. Olisi eri asia jos tietäisi että ensi syksynä saa töitä, silloin voisi oikeasti nauttia siitä ajasta ennen sitä.
Ap
Sama tunne täällä. Tänään selasin uudet 24h sisällä tulleet ilmoitukset vapaista työpaikoista, ja ai että mikä tunne, kun hakuun oli tullut paikka, jota hain helmikuussa ja kävin haastattelussakin, josta tuli jälkeenpäin viesti "valinta ei kohdistunut sinuun". Valinta selkeästi kohdistui sellaiseen ihmiseen, joka ei edes ottanut paikkaa vastaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kestänyt. Vaihdoin alaa. Olihan se kamalaa aloittaa yli kolmikymppisenä vähän kuin alusta kaikki, mutta minusta alkoi tuntua, ettei muuta vaihtoehtoa ole. Alallani oli hyvin vähän avoimia paikkoja, niihin valtavasti minua pätevämpiä hakijoita. Kun ei ole paikkoja mitä hakea eikä mitään mahdollisuuksia päästä edes haastatteluun, ei vaan tiedä mitä tehdä. Hain kaikkia muitakin töitä joihin vain pystyin hakemaan, selvitin lisäkoulutusmahdollisuudet, oppisopimukset, kaikki. Kaikkialla oli seinä vastassa.
Uuden koulutuksen myötä sain jo opiskeluaikana töitä. Se tuntui hirveän hyvältä, antoi toivoa että kyllä tää tästä.
Vierailija kirjoitti:
En kestänyt. Vaihdoin alaa. Olihan se kamalaa aloittaa yli kolmikymppisenä vähän kuin alusta kaikki, mutta minusta alkoi tuntua, ettei muuta vaihtoehtoa ole. Alallani oli hyvin vähän avoimia paikkoja, niihin valtavasti minua pätevämpiä hakijoita. Kun ei ole paikkoja mitä hakea eikä mitään mahdollisuuksia päästä edes haastatteluun, ei vaan tiedä mitä tehdä. Hain kaikkia muitakin töitä joihin vain pystyin hakemaan, selvitin lisäkoulutusmahdollisuudet, oppisopimukset, kaikki. Kaikkialla oli seinä vastassa.
Uuden koulutuksen myötä sain jo opiskeluaikana töitä. Se tuntui hirveän hyvältä, antoi toivoa että kyllä tää tästä.
Minulla on jo kaksi tutkintoa yo-tutkinnon jälkeen. Opiskelu on kivaa, mutta miltä sekin näyttää papereissa kun on vain opiskellut koko aikuisikänsä ja työkokemusta on jostain vuosien takaa muutama vuosi. Opiskelukin tuntuu vain siltä että se on tapa lykätä työttömyyttä vähän kauemmaksi. Kukaan ei kuitenkaan halua palkata mitään ikuista opiskelijaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä on vaan haettava elämään sisältöä jostakin muusta kuin työstä. Ei enää jaksa innostua, hyvä kun jonkun perushakemuksen saa väännettyä vaihtamalla vanhaan päiväykset ja vastaanottajan tiedot. Aluksi sitä suurella innolla, huolella ja vaivalla teki mahdollisimman hyviä hakemuksia. Into laski, kun ei sitten kutsuttu edes haastatteluihin sellaisiin varmoihin paikkoihin, joihin olisi pitänyt itseään parhaana mahdollisena hakijana. Eikä valituksi ole tullut aina paremminkoulutettu lisensiaatti eikä tohtori vaan joku tradenomi tai merkonomi.
Haastatteluun pääseminen vielä lämmittää mieltä, mutta ei mitenkään voi olla pettymättä, jos on ottanut palkattoman vapaan ja matkustanut omalla kustannuksellaan satoja kilometrejä suurin toivein, ja valintapäätöksessä lukee perusteluissa " NN:lla on asetuksen mukainen kelpoisuus ja hän on jo 15 vuotta hoitanut moitteettomasti tehtävää..."
Työttömänä ollessa ei sentään niitä palkattomia vapaita joudu ottamaan ja matkoihinkin saa liikkuvuusavustusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kestänyt. Vaihdoin alaa. Olihan se kamalaa aloittaa yli kolmikymppisenä vähän kuin alusta kaikki, mutta minusta alkoi tuntua, ettei muuta vaihtoehtoa ole. Alallani oli hyvin vähän avoimia paikkoja, niihin valtavasti minua pätevämpiä hakijoita. Kun ei ole paikkoja mitä hakea eikä mitään mahdollisuuksia päästä edes haastatteluun, ei vaan tiedä mitä tehdä. Hain kaikkia muitakin töitä joihin vain pystyin hakemaan, selvitin lisäkoulutusmahdollisuudet, oppisopimukset, kaikki. Kaikkialla oli seinä vastassa.
Uuden koulutuksen myötä sain jo opiskeluaikana töitä. Se tuntui hirveän hyvältä, antoi toivoa että kyllä tää tästä.
Minulla on jo kaksi tutkintoa yo-tutkinnon jälkeen. Opiskelu on kivaa, mutta miltä sekin näyttää papereissa kun on vain opiskellut koko aikuisikänsä ja työkokemusta on jostain vuosien takaa muutama vuosi. Opiskelukin tuntuu vain siltä että se on tapa lykätä työttömyyttä vähän kauemmaksi. Kukaan ei kuitenkaan halua palkata mitään ikuista opiskelijaakaan.
Tämä siis myös Ap.
Olen ollut kaksi kuukautta työttömänä ja tunteiden kirjoa olen selannut innostumisesta masentumiseen. No, ei auta kuin hakea ja toivoa, vaikka ihan voi olla niinkin että ei saakaan enää töitä. Haluaisin vaihtaa alaa, mutta en ole saanut keskitettyä ajatuksia lukemiseen, joten se siitä sisäänpääsystä. Tänään sentään ei ole väsymys vaivannut.
Kun on hakemuksen laittanut, pitää se yrittää unohtaa, ja seuraavaa ja seuraavaa sisään, ja ajatella niinkuin huippumyyjät, mitä nopeammin haet 99 "ei" vastausta, pääset siihen Kyllä vastaukseen. Tämä työtilanne on ihan järkyttävän vaikea. Ei auta vaikka on koulutus, täsmälleen sama kokomus, kielitaito , lapset tehty ja haen työssä olevana, en silti pääse edes haastatteluun kuin 1/20 hakemuksesta jossa kaikki siis täsmää ja enemmän. Ehkä sitten oikeasti jos työkokemusta pyydetään 1-5v, 10 vuotta on liikaa....pitäiskö koittaa heittää 5 vuoden vanhempain vapaa keskelle cv :t ä :D ( olin siis 1v´1v poissa työelämästä )
Vierailija kirjoitti:
Tosi huonosti. Se on ehkä kamalinta koko jutussa. Ensin ei ole mitään, mitä voisi hakea, ja sit kun sellainen tulee, niin hakemusvaiheessa panostaa ihan täysillä, ja sit siitä ei seuraa silti yhtään mitään. Mulle kaameinta ei ole rahattomuus, vaan omaan identiteettiin liittyvät jutut, ja se että en saa tehdä hyödyllisiä juttuja.
Tämä ongelma mullakin oli vielä pari vuosikymmentä sitten. Sen jälkeen olen saanut kasvatettua lapseni maailmalle - hyödyllistä, eikö vaan?
Keksi itsellesi jotain muuta hyödyllistä palkkatyön sijasta. Lähde kyläilemään kaikkien tuntemiesi yksinäisten vanhusten luona, tämä sillä riskillä, että kaikki heistä eivät suinkaan ilahdu tulostasi. Lähde "talkoolaiseksi" maatilalle ja lohduta itseäsi sillä tiedolla, että heillä on kyllä siellä töitä, mutta rahaa ei ole. Sinä voit olla hyödyksi vaikka siivoamalla jonkun sellaisen paikan, jota talonväki itse ei koskaan ehdi.
Ole hyödyksi edes itsellesi,eli tee itsesi hemmotteluksi jotain muutakin kuin vaan laiskottele. Kudo oikein lämpimät villasukat, valmista itsellesi jotain herkkua, tee ylellinen kylpy sellaisista aineksista, joita kesällä saat jokamiehenoikeudella poimia ...
Oon ollut vuoden alusta työtön. Speksit ovat omalle alalleni kunnossa, hyvät todistukset, suosittelijat, pitkä työsuhde takana, olen työsuhteessa. Olen laittanut paljon hakemuksia. En ole useimmiten päässyt haastatteluun asti. Sisällä tuntuu hirveä kouraisu, kun ilmoitus "valinta ei kohdistunut sinuun" tulee. Tai se pitkä hiljaisuus taitaa olla tavallisempaa. Olen miettinyt, etten varmaan kestäisi henkisesti, jos tätä jatkuisi vuosia... Missä vaiheessa lannistuisi, kun nyt jo tuntuu, että panostaminen hakemuksiin yms. taitaa olla ihan turhaa. Olen saanut keikkaluontoisesti koulutusta vastaamatonta (ja pienipalkkaista) työtä. Saan kesäksi todennäköisesti täydet tunnit, jos en löydä oman alan töitä. Olo olisi varmasti kurjempi ilman tätä vaihtoehtoa.
Alkoholi, huumeet, pillerit. Auttaa jaksamaan hyvin pitkälle ja osalla voi elintasokin nousta näiden myötä.