Miksi hoikat naiset haukkuvat lihavampia?
Jos he kerran tietävät oikeasti olevansa parempia niin luulisi, ettei ole tarvetta haukkua?
Onko se sitten niin, että todellisuudessa tietävät, etteivät ole mitenkään parempia tai halutumpia, koska yhtä paljon miehissä löytyy tykkääjiä niille isommillekin ja sitäpaitsi monet jotka mainostaa koviten ja äänekkäimmin tykkäävänsä vain hoikista naisista, tykkäävät oikeasti myös niistä isommista, mutta häpeävät huonoitsetuntoisena tykätä avoimesti.
Onko siis hoikat naiset todellisuudessa jotenkin kateellisia ja katkeria siitä, että myös lihavampia naisia halutaan? Tuntuu olevan jotenkin heiltä pois. Taitaa ärsyttää kun itse yritetään olla mahdollisimman kauneusihanteita vastaava ja nähdä vaivaa sen eteen, niin silti niistä tykätään jopa yhtä paljon, jotka eivät yritä.
Aikuisilla naisilla kun ei ole yleensä muuta syytä haukkua tai kiusata muita naisia, kuin kateus. Ja miehillä iästä riippumatta se syy on tykkääminen
Kommentit (29)
Lihavat naiset ovat olleet tyrkympiä ja röyhkeämpiä teineinä. Se on kosto teille rupsahtaneille. Nyt on meidän vuoro saada ne jäljelle jääneet urokset, jotka eivät ole teihin haksahtaneet. Esim entisistä nörteistä löytyy kasvettuaan tarpeeksi alfojakin ja ne teidän teiniajan alfathan ovat jo osoittautuneet eri tavoin riippuvaisiksi.
Aha. Ja lihavat ei hauku hoikkia vai? Luusäkki, pulkannaru?
Se on se epäterveellisyys ja verorahoilla leikkiminen. Ja en kyllä tiedä miehiä jotka isoista tykkää. Sen verta kyllä kuullu et heiltä saa helpommin. Mutta en yleistä. Kai ne ei kehtaa sit vaan sanoo. Mutta samahan se mistä miehet tykkää kunhan ite tykkää.
zz kirjoitti:
Tuo on juuri päinvastoin. Naisen mieli on kyllä sairas.
Mitä tarkoitat? Haukkuuko lihavammat naiset jatkuvasti hoikkia naisia? Ei hauku. Ainoastaan silloin, jos koittavat puolustaa itseään. Kateelliset naiset haukkuu muita naisia, se on fakta.
Ap
Jatkuvastihan lehdessäkin tyrkytetään isompaa kauneusihannetta. Harmi vaan että näillä kurvikkailla naisilla on yleensä vain yksi kurvi.
En hauku koskaan, mutta mielessäni ajattelen ettei lihavalla ole mitään itsekuria ja ihmettelen naisihmisen estetiikan puutetta.
Hienoa että joku uskaltaa sanoa miten asiat ovat.
Hoikilla naisilla on järjestään heikko itsetunto, he elävät usein miesten kehujen kautta. Tämän vuoksi he eivät kestä sitä että miehet näyttävät kiinnostuksensa muodokkaampia naisia kohtaan.
zz kirjoitti:
Tuo on juuri päinvastoin. Naisen mieli on kyllä sairas.
Ja sekin on fakta, että miehellä jolla on tarve jatkuvalla syötöllä haukkua tiettyä naista tai naisryhmää, oikeasti vain tykkää niistä ja on katkera koska ei ole saanut vastakaikua tai huomiota. Pikku pojatkin kiusaa tyttöjä, koska tykkäävät. Jotkut epäkypsät aikuiset miehet ei ole yhtään erilaisia.
Ap
Vierailija kirjoitti:
En hauku koskaan, mutta mielessäni ajattelen ettei lihavalla ole mitään itsekuria ja ihmettelen naisihmisen estetiikan puutetta.
No eipä ne ruikulat skeletoritkaan mitään kaunottaria ole. Kroppa kuin pikkupojalla, rinnoista lähes aina täysin lauta ja naama norsunvitulla. :D
Miksi lihavat naiset haukkuvat hoikempia?
Jos he kerran tietävät oikeasti olevansa parempia niin luulisi, ettei ole tarvetta haukkua?
Onko se sitten niin, että todellisuudessa tietävät, etteivät ole mitenkään parempia tai halutumpia, koska yhtä paljon miehissä löytyy tykkääjiä niille hoikemmillekin ja sitäpaitsi monet jotka mainostaa koviten ja äänekkäimmin tykkäävänsä vain isommista naisista, tykkäävät oikeasti myös niistä hoikemmista, mutta häpeävät huonoitsetuntoisena tykätä avoimesti.
Onko siis lihavat naiset todellisuudessa jotenkin kateellisia ja katkeria siitä, että myös hoikempia naisia halutaan? Tuntuu olevan jotenkin heiltä pois. Taitaa ärsyttää kun itse yritetään olla mahdollisimman kauneusihanteita vastaava ja nähdä vaivaa sen eteen, niin silti niistä tykätään jopa yhtä paljon, jotka eivät yritä.
Aikuisilla naisilla kun ei ole yleensä muuta syytä haukkua tai kiusata muita naisia, kuin kateus. Ja miehillä iästä riippumatta se syy on tykkääminen
Vierailija kirjoitti:
zz kirjoitti:
Tuo on juuri päinvastoin. Naisen mieli on kyllä sairas.
Mitä tarkoitat? Haukkuuko lihavammat naiset jatkuvasti hoikkia naisia? Ei hauku. Ainoastaan silloin, jos koittavat puolustaa itseään. Kateelliset naiset haukkuu muita naisia, se on fakta.
Ap
Eli Ep tunnustaa tässä olevansa kateellinen haukkuessaan hoikempia naisia? :D
En ole ssss enkä hänen juttujaan muutoin ihaile, mutta tuo läskidenialismi ja läskien ylistäminen on jotakin kuvottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En hauku koskaan, mutta mielessäni ajattelen ettei lihavalla ole mitään itsekuria ja ihmettelen naisihmisen estetiikan puutetta.
No eipä ne ruikulat skeletoritkaan mitään kaunottaria ole. Kroppa kuin pikkupojalla, rinnoista lähes aina täysin lauta ja naama norsunvitulla. :D
Ei ole tullut mieleen että se on se tarkoituskin laihuudessa?
Minä olen tosi lihava, enkä ole haukkunut koskaan ketään. Mielestäni paino on asia, joka ei kuulu muille.
Minulla on normaali, ihana, suomalainen mies. Ja ei, minulta EI "saa helposti".
Ei vaan hoikat ovat surullisia lihavien puolesta, koska elämä olisi niin paljon helpompaa hoikkana, mitä lihavat eivät tunnu tajuavan.
Niitä vituttaa et jollakin on perse ja tissit 😂
En ymmärrä miksi kenenkään pitäisi haukkua yhtään ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En hauku koskaan, mutta mielessäni ajattelen ettei lihavalla ole mitään itsekuria ja ihmettelen naisihmisen estetiikan puutetta.
No eipä ne ruikulat skeletoritkaan mitään kaunottaria ole. Kroppa kuin pikkupojalla, rinnoista lähes aina täysin lauta ja naama norsunvitulla. :D
Jep, tässä tulikin taas todistettua miten lihavat naiset eivät ole katkeria / kateellisia hoikemmille naisille. Röh röh.
Vierailija kirjoitti:
Niitä vituttaa et jollakin on perse ja tissit 😂
Onhan ne rumat katsella mutta ei se mua vituta kun itselläni ei ole :)
Tuo on juuri päinvastoin. Naisen mieli on kyllä sairas.