Lue keskustelun säännöt.
Äkkipikaisesta luonteenlaadusta =o/
18.02.2006 |
Kärsin siitä, että olen sangen äkkipikainen luonne. Olen siis äiti-ihminen, ja melko herkästi korotan ääntäni ja huudan lapsille joskus pahastikin, en jaksa kuunnella kauaa narinoita enkä katsella ylimääräistä temppuilua, vaan nostan metakan. TIEDÄN, että annan väärän käyttäytymismallin lapsilleni jne. mutta minkäs teen kun tällainen olen. Mutta jos hetkessä suutun niin hetkessä myös lepyn. Huomaan jo esikoisen olevan hieman varuillaan, kun hän " kuulostelee" että millähän tuulella äiti nyt on. Koskaan en käy käsiksi lapsiini mutta huudan kyllä. Sitten jos on ollut paha päivä tai olen " joutunut" erityisen paljon huutamaan niin illalla itken yksin, kun niin harmittaa kun lapsille sillä tavalla karjuin... Mieheni taasen on viimeisen päälle tasainen ja pitkäpinnainen.
Muita äkkipikaisia äitejä?
Kommentit (3)
Kun tiedät että olet kiukustumaisillaan, laula vaikka jotain. Mulla auttaa se että mä alan " laulaa" monotonisella äänensävyllä esim. kylläpä ottaa, kylläpä ottaa, kylläpä ottaa aivoon. Ei voi sillee mittää, kun mua suutututtaa, kylläpä ottaa, kylläpä ottaa, kylläpä ottaa aivoon..." karhu nukkuu, karhu nukkuu talvipesässänsä -sävelellä. :D
Sillai se raivostus laantuu. Kokeile, keksi itse sanat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muakin oikein hävettää, kun tulee äristyä lapsille julkisestikin... En yksinkertaisesti ehdi edes ajatella, ennenkuin suusta on jo päässyt ties mitä :(
Keskustelen kyllä lasteni kanssa asiasta, ja pyydän anteeksi käytöstäni! Tuo laulu juttu ei mulla toimisi; olen liian äkkipikainen siihen.
asiaa. se on ihan susta itsestäsi kiinni kuinka pitkä pinna sulla on tai miten sen näytät kun se palaa. mieheni oli ennen samanlainen kuin sinä mutta kykeni kuitenkin tasoittamaan itseään kun meille tuli lapsia. kyllä sinäkin pystyt siihen kun oikein yrität.