Lue keskustelun säännöt.
Tunnetteko yhtään miestä, joka olisi jäänyt vastoin tahtoaan lapsettomaksi, koska nainen "ei halunnut lapsia ihan vielä"?
14.03.2016 |
Tuntuu vähän siltä, että miehet päättää senkin täyksin tuleeko lapsia vai ei ja milloin tulee. Vai onko olemassa miehiä, jotka ovat jääneet vasten tahtoaan lapsettomiksi naisen viivyttelyn takia? Eiköhän nämäkin aina jonkun uuden löydä, jonka siittää tiineeksi.
Kommentit (26)
En. Olen tuntenut joitakin naisia, jotka ovat äänekkäästi julistaneet, miten "minä ja mieheni emme siis todellakaan halua mitään lapsia", ja joiden miehet ovat sitten etsineet uuden kumppanin ja hankkineet näiden kanssa lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tunne, mutta en tunne kyllä yhtään sellaista naistakaan, päinvastaisessa tilanteessa siis.
En mut tunnen monta jotka on vasten tahtoaan tulleet isäksi.
Pari pariskuntaa tiedän, joissa nainen julistaa olevansa vela ja mies katselee vähän haikeana muualle. Aika monta nelikymppistä tiedän (miehiä ja naisia), jotka ovat ns. onnellisia lapsettomia. Mutta sitten lähemmin jutellessa tai viinilasin äärellä tunnustavat että lapsettomuus on elämän suurin epäonnistuminen ja suru. :-( Kaikkia asioita ei kannata lykätä tulevaisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ainakin tähän mennessä mun siskon mies. Sisko on vähän sellainen vela-tyyppinen. Ei nyt ihan täysin, mutta kolmeaviittä vetelee, ja vielä vaan on "ei nyt ihan vielä tunnu oikealta ajalta"-tyyppinen asenne.
Miehensä haluaa kovasti lapsia. Käsittääkseni ovat kyllä jutelleet että jossain vaiheessa sitten, mutta toistaiseksi siskoni painaa kyllä jarrua siinä hommassa, kun on niin kiireinen ja haluaa pitää kiinni vähästä vapaa-ajastaan.
Eikä siinä mitään väärää siis ole! Lähinnä sääliksi käy hänen miestään, jos ei sitten niitä lapsia koskaan tulekaan.. mies on todella lapsirakas ja kaikinpuolin ihan täydellistä isämatskua.
No mut, vielä ehtii... ehkä.
En tiedä. Ei ole ollut rohkeutta tai oikeastaan haluakaan kysellä, joltain pariskunnalta, että miksi heillä ei ole lapsia... Mutta hyvä aihe, sillä meitä lapsia haluaviakin miehiä on, kun jotenkin tuntuu sille, että vieläkin ajatellaan, että vain naiset haluaisivat lapsia. - Ajatelkaa nyt vaikka kuinka moni mies voi sanoa silmät sädehtien sanoa, että hän on suunnitellut adoptoivansa yksin lapsen, koska ei nyt välttämättä tarvitse sitä naista kolmanneksi, Tai kuinka moni mies voi sanoa menettämättä uskottavuuttaan (naisten tai miesten silmissä) kertoa haaveilevansa, että hän saa paljon lapsia kumppaninsa, nais tai mies -kumppaninsa kanssa ja omistautuu tämän jälkeen vallan kodille ja lapsille; samalla kun huoltajista (e. kumppanuksista) toisen velvollisuutena on huolehtia rahan hankkimisesta, ainoana, kodin ulkopuolella työssäkäyvänä henkilönä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En, mutta tunnen yhden miehen jonka exä ei kyennyt saamaan lapsia. Oli siis ihan todettu lääketieteellinen vika sillä naisella. Mies jätti naisen tämän takia noin 35 iässä ja on jo vuosia etsinyt kuumeisesti uutta naista joka suostuisi vielä lapsentekoon. Mies on jo yli 40, joten taitaa mahikset olla aika finaalissa. Mies on huippu vieraiden lasten kanssa mutta en ole ihan satavarma toivoisinko hänen saavan omia. Hänellä on nimittäin jonkinasteinen mielenterveysongelma enkä oikein jaksa uskoa että kestäisi jatkuvaa lasten mekastusta ja sotkemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä sitä, että sitoudutaan ja naimisiinkin mennään tietämättä tai ottamatta tosissaan puolison kantaa lasten tekemiseen. Minä olen aina ihan seurustelun alkuvaiheessa tehnyt miehille selväksi sen, että lapsia en tee. Yksikään mies ei ole minua sen vuoksi jättänyt, vaan minun on pitänyt olla se suhteen lopettaja. Sekään ei ole ollut ongelma, koska minulta kiinnostus parisuhteeseen häviää heti, kun miehen reaktio on "no tehdään ne sitten myöhemmin" tai "kyllä sinun mielesi vielä muuttuu, jokainen nainenhan haluaa lapsen" tai "yritätkö sinä olla jotenkin erikoinen, vai".
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä sitä, että sitoudutaan ja naimisiinkin mennään tietämättä tai ottamatta tosissaan puolison kantaa lasten tekemiseen. Minä olen aina ihan seurustelun alkuvaiheessa tehnyt miehille selväksi sen, että lapsia en tee. Yksikään mies ei ole minua sen vuoksi jättänyt, vaan minun on pitänyt olla se suhteen lopettaja. Sekään ei ole ollut ongelma, koska minulta kiinnostus parisuhteeseen häviää heti, kun miehen reaktio on "no tehdään ne sitten myöhemmin" tai "kyllä sinun mielesi vielä muuttuu, jokainen nainenhan haluaa lapsen" tai "yritätkö sinä olla jotenkin erikoinen, vai".
Mieli muuttuu, toinen valehtelee, onhan näitä syitä, naisilla varsinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mies. Todella kultainen ja ihana isä olisi.
Olemme vielä nuoria (kolmekymppisiä) ja olenkin miehelle korostanut, että jos tuntuu elämä kolkolta ilman lapsia niin suuri suru erosta tulisi, mutta rakkaudesta haluaisin hänen tavoittelevan isyyttä toisen naisen kanssa.
Ei kuulemma pysty tähän, olen hänen elämänsä rakkaus ja sielunkumppani.
Jos aihe häntä tulee todella kaihettamaan, mutta paukkuja ei ole lähteä ja syyllisyys alkaisi ahdistaa molempia suhteessa, nostaisin otse kytkintä.
Äiteys ei tekisi minusta onnellista, päin vastoin.
Itse olen 24-vuotias ja lapseton siitä syystä että naiset ei huoli kilttejä miehiä.
Vitun jännämiehet..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä kohtaa hieman kadehdin joitakin uskossa eläviä tuntemiani pariskuntia, joilla on jotenkin luonnollinen tai pitsikö sanoa konservatiivinen suhde lapsien saamiseen. He kun ovat usein sanoneet asiasta ennen kenenkään tai ainakaan ilman minun osoittamaa utelua tai ilman, että sitä olisi itse tohtinut ottaa heidän kanssaan puheeksi -kuinka tämän sanoisi..- No: yleisemmällä tasolla ,että saavat lapsia jos saavat. Siis saavat tai eivät saa, kun joskus tuntuu, kiusalliselta kun puhutaan lasten tekemisestä. Kysymys Milloinkas te olette ajatelleet tehdä lapsia, ikäänkuin lapsia noin vain tehtäsiin, silloinkaan kun on isompi ja suuri halu tulla isäksi tai äidiksi. Eikä mikään adoptio tai sijaisvanhemmaksi ryhtyminenkään ole asia, joka kävisi noin vain "korvikkeena," jonka voisi hakea lähikaupasta tai tilata netistä. Toisaalta en tiedä. Ehkä se lapsien saaminen -ei siis lasten tekeminen- on kai, myös jollain tavalla luonteva puheen aihe. En tiedä mitä pitäisi ajatella niistä joiden kanssa ei koskaan haluaisi puhua tällaisesta aiheesta yhtään mitään. Vai pitäisikö ajatella välttämättä mitään. - Joidenkin ihmisten kanssa on vain jotenkin paljon luontevampaa puhua ja jaka mielipiteitä niin monesta muusta asiasta, etttä ei edes huomaa heidät kohdatessaan ajatella, että hänellä tai heillä muuten ei ole lapsia. Kuitenkin me kaikki olemme jonkun lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä sitä, että sitoudutaan ja naimisiinkin mennään tietämättä tai ottamatta tosissaan puolison kantaa lasten tekemiseen. Minä olen aina ihan seurustelun alkuvaiheessa tehnyt miehille selväksi sen, että lapsia en tee. Yksikään mies ei ole minua sen vuoksi jättänyt, vaan minun on pitänyt olla se suhteen lopettaja. Sekään ei ole ollut ongelma, koska minulta kiinnostus parisuhteeseen häviää heti, kun miehen reaktio on "no tehdään ne sitten myöhemmin" tai "kyllä sinun mielesi vielä muuttuu, jokainen nainenhan haluaa lapsen" tai "yritätkö sinä olla jotenkin erikoinen, vai".
Mieli muuttuu, toinen valehtelee, onhan näitä syitä, naisilla varsinkin.
Miksi pitää ottaa se riski, että toisella ei mieli muutukaan ja hän puhuu asiasta täyttä totta? Tai oikeastaan: miksi pitää ottaa se riski ja sitten, kun niitä lapsia ei sovitun mukaisesti tehdä, ruvetaan surkuttelemaan ja nyyhkimään omaa kauheaa lapsetonta kohtaloa? Maailmassa on niin paljon lapsia ehdottomasti haluavia naisia, että takertuminen vapaaehtoisesti lapsettomaan tai edes epävarmaan naiseen on silkkaa typeryyttä.
En varsinaisesti tunne, mutta tiedän. Isäni. Hän ei siis loppujen lopuksi jäänyt lapsettomaksi, mutta pitkä ensimmäinen avioliitto oli lapseton, koska vaimo ei halunnut lapsia. En tiedä, tiesikö vaimo minun olemassaolostani vai ei. Vanhempani eivät siis koskaan avioituneet. Vanhoilla päivillään isä sitten oli avioitunut yllättäen itseään nuoremman naisen kanssa ja sai sitten aviolapsiakin. Mutta siinä iässä, kun lapsia yleensä hankitaan, isä oli ns. lapseton. Vain harva tiesi olemassaolostani.
Oma mieheni. Elää kuulemma paljon mielummin kanssani kuin hankkisi lapsia jonkun toisen kanssa.
Siskoni mies. Sisko on tiennyt aina, ettei halua lapsia. Julisti asiaa jo 15-vuotiaana ja nyt 36-vuotiaana alkaa suvullekin realisoitumaan ettei hän tosiaankaan niitä lapsia hanki. :D
Ei muuttunut mieli ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä sitä, että sitoudutaan ja naimisiinkin mennään tietämättä tai ottamatta tosissaan puolison kantaa lasten tekemiseen. Minä olen aina ihan seurustelun alkuvaiheessa tehnyt miehille selväksi sen, että lapsia en tee. Yksikään mies ei ole minua sen vuoksi jättänyt, vaan minun on pitänyt olla se suhteen lopettaja. Sekään ei ole ollut ongelma, koska minulta kiinnostus parisuhteeseen häviää heti, kun miehen reaktio on "no tehdään ne sitten myöhemmin" tai "kyllä sinun mielesi vielä muuttuu, jokainen nainenhan haluaa lapsen" tai "yritätkö sinä olla jotenkin erikoinen, vai".
Mieli muuttuu, toinen valehtelee, onhan näitä syitä, naisilla varsinkin.
Miksi pitää ottaa se riski, että toisella ei mieli muutukaan ja hän puhuu asiasta täyttä totta? Tai oikeastaan: miksi pitää ottaa se riski ja sitten, kun niitä lapsia ei sovitun mukaisesti tehdä, ruvetaan surkuttelemaan ja nyyhkimään omaa kauheaa lapsetonta kohtaloa? Maailmassa on niin paljon lapsia ehdottomasti haluavia naisia, että takertuminen vapaaehtoisesti lapsettomaan tai edes epävarmaan naiseen on silkkaa typeryyttä.
Kivasti hyökkäät keskustelukumppaniasi vastaan raivolla ja ehdottomalla oikeamielisyydellä. Olet varmasti huippuseuraa. Kaitpa naiselle on seuranhaku niin helppoa, ettei osaa edes ajatella, mitä se on eronneen miehen kohdalla. Halusin lapsia, olin kärsivällinen, rakastin, tulin kusetetuksi. Kerro, mitä olisi pitänyt tehdä toisin?
Mä en suoraan tiedä, mutta luulen, että mieheni siskon mies olisi halunnut lapsia. Hän kuoli nuorehkona, joten enää ei ehdi. Aina kun miehen sisko julisti, ettei halua lapsia, tämä mies ei kommentoinut mitään ja oli todella lapsirakas, piti paljon vaimonsa sisarusten lapsista ja touhusi näiden kanssa. Toki se ei paljon kerron, oli ja on miehen sisko itsekin lapsirakas ja otti lapsia omasta tahdostaan hoitoon, mutta ei silti halunnut omia. Mutta hänen miehensä ei koskaan sanonut ääneen, etteikö haluaisi omia. Se ilme oli jotenkin alistuva, kun miehen sisko asiasta puhui. Nyt hänkin on liian vanha saamaan jo omia.