Miten toivuit avioerosta, kun syynä toinen nainen?

Noin neljä kuukautta riitti siihen että aloin pääsemään miehestä yli ja elämän ilo palasi. Meillä tosin ero ei tullut yllätyksenä vaan mies oli jäänyt kiinni pettämisestä jo vuosia aiemmin. Nyt pari vuotta erosta ja olen aidosti onnellinen siitä etten enää jaa elämääni exäni kanssa.

Mies lähti lokakuun lopussa, takana 6 yhteistä vuotta. Mun olo parani kuukaudessa kun sain kerrottua miehelle kaikki negatiiviset fiilikset.

Viime viikollahän ilmoitti, että suhde on ohi ja hän ikävöi ja kaipaa minua. Totesin että paska juttu, yritä pärjätä. Mulla ei ole enää mitään tunteita miestä kohtaan. Ei rakkautta eikä vihaa. Olen täysin välinpitämätön.

Pari vuotta sitten mies jäi kiinni pitkästä salasuhteesta. Olimme hetken erossa ja itse oli niin rikki, että ajattelin, etten enää ikinä selviä siitä. Mies kuitenkin onnistui vakuuttamaan, että suhde toiseen naiseen on ohi ja haluaa vain minut ja meidän perheen. Vuosi yritettiin elää pariskuntana, mutta se epäilyjen määrä mitä koin oli jotain ihan hirveää. Kun selvisi, että toinen nainen on edelleen kuvioissa mukana, tosin kuulemma vain ystävänä, kaikki viimeisetkin tunteet miestä kohtaan kuoli. Enää en tuntenut mitään. En edes mustasukkaisuutta.

Pysyimme kuitenkin vielä muutaman kuukauden yhdessä lähinnä lasten takia. Sitten tapasin itse toisen miehen ja erosin. Nyt ex-mieheni on aivan rikki. Käy terapiassa ja miesten eroryhmässä. Itkee perääni ja nyt minä olen tämän tarinan pettäjä ja roisto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vakavasti tarkoitettu kysymys ap:lle:

Olisiko olosi yhtä petetty ja oksettava, jos miehesi olisi lähtenyt sinua huomattavasti vanhemman tai esim. lihavamman naisen matkaan? Onko tilanteessa nimenomaan pahinta se, että nainen on nuorempi tai ehkä hoikempi, vai ylipäänsä se, ettei miehesi halunnut sinua enää?

En ole ap enkä ollut tuossa tilanteessa, mutta näin ulkopuolisen korvaan pahimmalta kuulostaa tuo, että äijä häipyy ja jättää lapsensa kuin roskat. Miten miehet pystyvät tuohon, eikö näistä toisen naisen perään ryntäävistä YKSIKÄÄN rakasta omia lapsiaan?

Mutta miten tuo ex-mies suhtautuu lapsiin? Tietysti on aika sydämmetön, jos ei koskaa edes halua tavata lapsiaan, mutta on myös paljon isejä, jotka haluavat kuitekin olla mukana lastensa elämässä. 

Vierailija kirjoitti:

Pari vuotta sitten mies jäi kiinni pitkästä salasuhteesta. Olimme hetken erossa ja itse oli niin rikki, että ajattelin, etten enää ikinä selviä siitä. Mies kuitenkin onnistui vakuuttamaan, että suhde toiseen naiseen on ohi ja haluaa vain minut ja meidän perheen. Vuosi yritettiin elää pariskuntana, mutta se epäilyjen määrä mitä koin oli jotain ihan hirveää. Kun selvisi, että toinen nainen on edelleen kuvioissa mukana, tosin kuulemma vain ystävänä, kaikki viimeisetkin tunteet miestä kohtaan kuoli. Enää en tuntenut mitään. En edes mustasukkaisuutta.

Pysyimme kuitenkin vielä muutaman kuukauden yhdessä lähinnä lasten takia. Sitten tapasin itse toisen miehen ja erosin. Nyt ex-mieheni on aivan rikki. Käy terapiassa ja miesten eroryhmässä. Itkee perääni ja nyt minä olen tämän tarinan pettäjä ja roisto.

Sanoisin että karma is a bitch. =D

Mäkin kaipaisin kokemuksia, miten olette pärjänneet ja miten elämä vienyt eteenpäin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun pahin olo alkaa helpottaa kannattaa miettiä liittoa omalta ja toisen kannalta. Eikö todellakaan ollut varoitusvaloja ennen miehen lähtöä, millaiset oli välinne? Kuinka sinä voit liitossanne, miten miehesi näytti voivan? MItä sinä haluat tulevaisuudelta? Kuinka muuttaisit omaa käytöstäsi uudessa parisuhteessa?  Viha voi auttaa jonkin aikaa, mutta sen jälkeen kannattaa miettiä tulevaisuutta ja oppia menneisyydestä.

Juuri näin! Väitän että onnellisesta liitosta ei ole vieteltävissä sen enempää mies kuin nainenkaan. Voi tietysti olla että mies oli vaan itsekäs paska, mutta ei se liitto siinäkään tapauksessa onnellinen ollut- naisen kannalta.

Oli kuin hyvänsä, jos puoliso lähtee toisen matkaan niin kannattaa myös katsoa peiliin.

Aikaa se toipuminen vie ja vaatii helkkaristi itsetutkiskelua.

Vaatii suurta viisautta erottaa parisuhteen ongelmat henkilökohtaisista ongelmista.

Suurimmassa osassa pettämistapauksista kyse on nimenomaan henkilökohtaisesta kriisistä.

Miten niin sinulle jäi kolme lasta? Ne on miehenkin lapsia. Jos ukkoni kehtaisi tehdä minulle tuollaisen tempun, olisi hänellä saman tien uusperhe koossa. Siinä se uusi suhde testattaisiin samalla. Minähän tarvitsisin toipumisaikaa, yksin. Ihme kynnysmattoja, mies saa kaiken huvin, teille jää vain paskat lapioitaviksi.

Ongelmahan tässä on se, että kukaan ei oikeastaan tiedä, millainen suhde on ollut toiselle osapuolelle, vaikka oma kokemus olisi, että hyvästä suhteesta toinen vie. Ja pettää sekä hyljätä voi vain sellainen, joka on jonkun kanssa. Jotkut sanoo, että ero on jopa helpompi käsitellä, kun voi ns. syyttää, että joku vei, mutta muuten kaikki oli hyvin. On ikäänkuin joku, jota syyttää ja vihata. Tosiasiassa mies on lähtenyt, ei joku vienyt.

Ystäväni on nuori ja kaunis sinkku. Jatkuvasti todistan hänen kauttaan pikkulasten isien isku yrityksiä. Ei kerrota, että perhe on tai sanotaan, että eropäätös on jo tehty. Monella menossa ja ties monesko yritelmä luoda suhdetta avioliiton ulkopuolella. Jättäisin siis kohdistamatta vihan siihen naiseen. Kyllä se on se mies, joka temput teki. Ja ehkä tekee uudelleenkin.

Minulle tapahtui noin 20 v jälkeen. Kaksi alakoululaista. Ero tuli täysin puskista.

Ensimmäiset 1,5 v menin syvällä. 2 vuoden jälkeen elämä alkoi voittaa. Mutta kyllä vielä 5 vuoden jälkeenkin vielä joskus iski suru, etten saanut sitä, mitä halusin.

Kipuaminen ylös oli hidasta, mutta sitä hidasti minun kohdallani se, että mies loukkasi, kritisoi ja puuttui minun elämääni vielä vuosien jälkeen. Kuulin olevani pienisydäminen, kun en hyväksy toista naista, kuulin olevani huono ihminen, kun en tue hänen uutta liittoaan. Lisäksi kuulemman haluam tuhota lapsemme.

Tein kaikkeni päästäkseni yli. Kävin Fisherin eroseminaarin, kirjoitin päiväkirjaa, kävin luotaishoidoissa, luin luin luin luin erokirjoja ja kaikkea aiheeseen liittyvää, hain vertaistukea, tein kaikkia harjoitteita ja tehtäviä. Kuten lapsuuden kaivamista ja tutkiskelua, mihin traumaan olin kyseisen miehen aikanaan valinnut. Tai tein työtä erottaakseni, mikä meillä oli parisuhteen ongelma ja mikä miehen kriisin osuus. yms. Kaikesta tärkeimpänä: jossain vaiheessa tein joka päivä anteeksiantoharjoituksen, etten jää kiinni menneeseen.

Tästä on jo kymmenisen vuotta ja en enää oikein edes muista, mitä silloin tapahtui. Olen jo nykyään uusissa naimisissa.

Aika auttaa vain, jos on valmis hyväksymään tapahtuneen ja antamaan anteeksi niin miehelle kuin itselle.

Kiinnitä huomio itseesi. Siihen mitä sinä haluat ja tarvitset. Millainen elämä olisi hyvä sinulle ja lapsille. Teidän perheelle. Älä mieti toista naista. Äläkä kiduta itseäsi kuvitelmalla siitä että tämä olisi jotain enemmän kuin sinä. Sillä kun ei ole merkitystä. Vihaa miestä jos siltä tuntuu, mutta lasten takia yritä hoitaa käytännön asiat asiallisesti. Jos et aina siinä onnistu, ole itseäsi kohtaan armollinen. Kyllä se siitä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun pahin olo alkaa helpottaa kannattaa miettiä liittoa omalta ja toisen kannalta. Eikö todellakaan ollut varoitusvaloja ennen miehen lähtöä, millaiset oli välinne? Kuinka sinä voit liitossanne, miten miehesi näytti voivan? MItä sinä haluat tulevaisuudelta? Kuinka muuttaisit omaa käytöstäsi uudessa parisuhteessa?  Viha voi auttaa jonkin aikaa, mutta sen jälkeen kannattaa miettiä tulevaisuutta ja oppia menneisyydestä.

Juuri näin! Väitän että onnellisesta liitosta ei ole vieteltävissä sen enempää mies kuin nainenkaan. Voi tietysti olla että mies oli vaan itsekäs paska, mutta ei se liitto siinäkään tapauksessa onnellinen ollut- naisen kannalta.

Oli kuin hyvänsä, jos puoliso lähtee toisen matkaan niin kannattaa myös katsoa peiliin.

Aikaa se toipuminen vie ja vaatii helkkaristi itsetutkiskelua.

Usein varmasti juuri noin. On kuitenkin niin, että yhtäkkinen ero tai muu hyvin tempoileva käytös voi johtua myös jättäjän omista ongelmista ja pahasta olosta, jota hän yrittää epätoivoisesti helpottaa tekemällä minkä tahansa suuren muutoksen. Eihän se toimi ennen kuin omat asiansa selvittää, mutta ihminen ei aina ole looginen. Sellaisessa tapauksessa tyypin omat ongelmat räjähtävät toiseen osapuolen päälle kuin pommi. 

Eikö ole ihan samantekevää, onko uusi kymppani nuori, vanha vai peräti samaa sukupuolta. Paitsi jos kyseessä nuorempi nainen, suhde ei yleensä kestä. Nainen lähtee, kun tajuaa, että miehen mukana tulee lasten kautta entinen elämä.

Omalla kohdalla tosi hyvä juttu oli tuo, että talo, autot ja muu omaisuus olivat minun. Miehen talous romahti eron jälkeen, yritti toki rahastaa mutta minulla on hyvä juristi. Pahinta oli, että todennäköisesti oman syyllisyytensä vuoksi ex alkoi syyttää minua rankasti kaikesta. Se on usein tyypillistä, että pettäjä syyllistää petetyn.

Aloitin uudelleen nuoruuden urheiluharrastuksen eron jälkeen ja kova treenaaminen auttoi toipumisessa. Harrastuksen kautta löytyikin sitten uusi kumppani, joka sopii minulle paremmin kuin ex. Oikeastaan vasta tämän uuden kumppanin kanssa olen alkanut nauttia todella seksistä. Uuden kumppanin myötä olen myös tajunnut, ettemme exän kanssa sopineet yhteen. Olisin toivonut exältä suoraselkäisyyttä eli rnsin ero ja sitten uusi suhde. Erosta olisi tullut parempi ja olisin säilyttänyt kunnioitukseni exää kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vakavasti tarkoitettu kysymys ap:lle:

Olisiko olosi yhtä petetty ja oksettava, jos miehesi olisi lähtenyt sinua huomattavasti vanhemman tai esim. lihavamman naisen matkaan? Onko tilanteessa nimenomaan pahinta se, että nainen on nuorempi tai ehkä hoikempi, vai ylipäänsä se, ettei miehesi halunnut sinua enää?

En ole ap enkä ollut tuossa tilanteessa, mutta näin ulkopuolisen korvaan pahimmalta kuulostaa tuo, että äijä häipyy ja jättää lapsensa kuin roskat. Miten miehet pystyvät tuohon, eikö näistä toisen naisen perään ryntäävistä YKSIKÄÄN rakasta omia lapsiaan?

Tässä laitetaan toteen kuinka paljon suhteessa on puhuttu ja kuunneltu toista.

Voihan olla että mies on sanonut voivansa suhteessa huonosti ja vaimo ei ole kuunnellut kun suorittaa elämää kun nää lapset.

Hyvästä suhteesta yksikään ei lähde pois.

On peiliin katsomisen paikka myös apllä ja nyt rohkeasti pää pois pensaasta.

Vastuu parisuhteen päättymisestä on molemmilla. Toki häipyminen mitään ilmoittamatta (vrt. ghoustaus tapailuvaiheessa) on vastuuttoman ihmisen teko.

Apn on turha ruoskia itseään "millä saan mieheni takaisin" koska ei varmasti ole tulossa tai kokea mitättömyyttä häviämisellä nuoremmalle tms.

Tärkeintä on että lapsilla säilyy suhde isään. Lapsilla on oikeus isään ja jokainen isä tekee oman suhteensa lapseen/lapsiin.

Parisuhde on päättynyt. Vanhemmuus ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vakavasti tarkoitettu kysymys ap:lle:

Olisiko olosi yhtä petetty ja oksettava, jos miehesi olisi lähtenyt sinua huomattavasti vanhemman tai esim. lihavamman naisen matkaan? Onko tilanteessa nimenomaan pahinta se, että nainen on nuorempi tai ehkä hoikempi, vai ylipäänsä se, ettei miehesi halunnut sinua enää?

En ole ap enkä ollut tuossa tilanteessa, mutta näin ulkopuolisen korvaan pahimmalta kuulostaa tuo, että äijä häipyy ja jättää lapsensa kuin roskat. Miten miehet pystyvät tuohon, eikö näistä toisen naisen perään ryntäävistä YKSIKÄÄN rakasta omia lapsiaan?

Jos mies jättää lapset taakseen, niin hänellä ei ole tunneyhteyttä omiin lapsiinsa. Ne ovat hänelle vain lapsia, vähän kuin naapurin kakarat. Oikea kysymys kuuluu: miksi mies ei ole pystynyt luomaan tunneyhteyttä omiin lapsiinsa? Syynä on varmaan aika usein se, ettei hän ole viettänyt lapsiensa kanssa niin paljoa aikaa, että sellaineb olisi edes pystynyt muovautumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vakavasti tarkoitettu kysymys ap:lle:

Olisiko olosi yhtä petetty ja oksettava, jos miehesi olisi lähtenyt sinua huomattavasti vanhemman tai esim. lihavamman naisen matkaan? Onko tilanteessa nimenomaan pahinta se, että nainen on nuorempi tai ehkä hoikempi, vai ylipäänsä se, ettei miehesi halunnut sinua enää?

En ole ap enkä ollut tuossa tilanteessa, mutta näin ulkopuolisen korvaan pahimmalta kuulostaa tuo, että äijä häipyy ja jättää lapsensa kuin roskat. Miten miehet pystyvät tuohon, eikö näistä toisen naisen perään ryntäävistä YKSIKÄÄN rakasta omia lapsiaan?

Tässä laitetaan toteen kuinka paljon suhteessa on puhuttu ja kuunneltu toista.

Voihan olla että mies on sanonut voivansa suhteessa huonosti ja vaimo ei ole kuunnellut kun suorittaa elämää kun nää lapset.

Hyvästä suhteesta yksikään ei lähde pois.

On peiliin katsomisen paikka myös apllä ja nyt rohkeasti pää pois pensaasta.

Vastuu parisuhteen päättymisestä on molemmilla. Toki häipyminen mitään ilmoittamatta (vrt. ghoustaus tapailuvaiheessa) on vastuuttoman ihmisen teko.

Apn on turha ruoskia itseään "millä saan mieheni takaisin" koska ei varmasti ole tulossa tai kokea mitättömyyttä häviämisellä nuoremmalle tms.

Tärkeintä on että lapsilla säilyy suhde isään. Lapsilla on oikeus isään ja jokainen isä tekee oman suhteensa lapseen/lapsiin.

Parisuhde on päättynyt. Vanhemmuus ei.[/quote

Totuus on, että vain ja ainostaan pettäjällä on peiliin katsomisen paikka. On aivan sama mikä on ollut ongelma, mutta pettää ei tarvitse normaalissa parisuhteessa ikinä. Erota voi ilman sitä pettämisesn tuottamaa tuskaa, se on täysin tarpeeton ja itsekäs tapa jättää toinen. Myös lapset, varsinkin isommat hyväksyvät aivan varmasti helpoimmin sen, että vanhemmat eroaa ns. normaalisti, kuin sen, että toinen vanhemmista loukkaa toista pahimmalla mahdollisella tavalla , eli pettämällä. Yleensä se petetty joutuu oman tuskansa keskellä kantamaan myös lasten tuskan erosta, kun se pettäjä kulkee siinä uutuudenviehätyksen huumassa ja ajattelee vain alapäällään ja vain itseään. Sitten  vielä kehtaavat vaatia, että lapset hyväksyisivät sen uuden naisen/miehen tuosta vain. Pettäjät keksivät selityksiä aina ja myös nämä varattuihin sekaantujat ovat ihan yhtä hyviä selityksiä keksiviä. Kuvottavaa toimintaa. 

Lopputuloshan on se, että pettäjä saa itselleen uuden naisen joka ei ilmiselväsitkään välitä siitä, että kumppani pettää ja uusi nainen saa juuri sen mitä halusikin, eli kumppanin josta ei voi olla ikinä varma lähteekö toisen mukaan. Myös näissä suhteissa kun se arki tulee aivan varmasti vastaan ja todennäköisesti vielä nopeasti.

Alukis olin aivan hajalla. Piti hoitaa käytännönasiatenkä sietänyt miestä silmissäni. Piti peitellä raivoa lapsilta, en halunnut heille puhua pahaa isästään.

N. 3kk kuluttua erilleenmuutosta aloin tajuamaan että niin monia asia oli pielessä suhteessa emmekä olleet vuosiin tehneet kaikkea suhteemme hyvinvoinnin eteen. Toki miehen olisi pitänyt puhaltaa peli poikki ennen pettämistä. Tunteille ei tietenkään voi mitään.

Ja kai meidän suhde olisi ennen pitkää kaatunut ilman pettämistäkin. Se vain nopeutti.

Nyt 3,5 vuotta aika tarkalleen erosta, nään sen tavallaan hyvänä asiana. Opetti paljon ja oli tarpeeseen.

Voidaan nyt paljon paremmin molemmat.

Exällä on uusi kumppani, ei tosin hän jonka kanssa petti, vaikka oli hänenkin kanssaan eron jälkeen. Minä löysin uuden rakkauden n. 1,5 vuotta sitten, olemme edenneet hitaasti eikä suunnitelmiiin kuulu edes yhteenmuutto vielä vuoteen pariin.

Vierailija kirjoitti:

Vakavasti tarkoitettu kysymys ap:lle:

Olisiko olosi yhtä petetty ja oksettava, jos miehesi olisi lähtenyt sinua huomattavasti vanhemman tai esim. lihavamman naisen matkaan? Onko tilanteessa nimenomaan pahinta se, että nainen on nuorempi tai ehkä hoikempi, vai ylipäänsä se, ettei miehesi halunnut sinua enää?

Mieheni jätti minut vanhemman ja lihavamman naisen vuoksi. Halusi yksinkertaisesti vain pettää, halusi näpäyttää ja näyttää valtaansa. Myöhemmin on tullut ilmi, että katuu tilannetta. En usko, että hän rakastaa uutta, mutta mies valitsi uralleen sopivamman naisen. Uusi nainen on melkoinen tahtonainen, mutta sellaisen hän halusi eikä arvostanut kilttejä. Kovien arvojen ihmiset löysivät toisensa, mutta suhde vaikuttaa hyväksikäyttösuhteelta molemmin puolin.

Perheen hylkäämisestä pitäisi tulla linnaa. Erot tietysti saa, mutta kenellekään ei voi "jäädä kolmea lasta" kun toinen häipyy. Jos ei vastuta halua ottaa niin mielestäni oikea paikka olisi miettiä vankilaolosuhteissa asiaa esim puolisen vuotta. Pois pääsisi sitten kun ymmärtäisi että kyllä ne omat lapset on rakkaita ja niiden kanssao leminen nyt vain menee kaiken muun ylitse.

KUINKA SAIN EXIN AVIOMEEHENI TAKAISIN LOITSUJEN LAUTAJAN {PAPPI ADU} AVULLA JA HÄNEN JÄLLEENYTTÄMISRAKKAUDEN LOITSUNSA VOIMANA 7 PÄIVÄN SISÄLLÄ. LÄHETÄ HÄNELLE SÄHKÖPOSTIA OSOITTEESEEN (PRIESTADU@GMAIL.COM)