Naiselle on biologisista syistä luonnotonta haluta seksiä monta kertaa viikossa!
Jos tutustumme hieman naisen biologiaan, huomaamme, ettei naisen kuulukaan haluta seksiä joka viikko ja vielä monta kertaa viikossa. Puheet naisten haluttomuudesta sairaalloisena tilana ovat siis monen hedelmällisessä iässä olevan naisen kohdalla täyttä potaskaa.
Hormonaalista ehkäisyä käyttävän naisen haluttomuus on normaalia, sillä silloin naisen normaali kuukautiskierto estyy, eikä ovulaatiota tapahdu. Ovulaatio on taas ainut syy sille, miksi naiselle on luotu seksuaaliset halut. Ja tämä maaginen hetki on useimmiten vain kerran kuussa. Toisin sanoen nainen on hedelmällinen n. viikonpäivät ennen ovulaatiota ja on luonnollista, että siihen aikaan naista panettaa.
Toki nykynaiselle seksi on osin myös harrastus eikä sitä enää harrasteta pelkästään lisääntymistarkoituksessa. Uskallan kuitenkin väittää, ettei naisen silti ole luonnollista olla himoissaan ja halukas kaikkina kierron viikkoina. Halukkuuteen vaikuttavat edelleen kuukautiskierron hormonit ja juuri ennen ovulaatiota hormonit hyrräävät eniten ja saavat naisen kaikkein himokkaimmaksi.
Eli jos ette harrasta seksiä säännöllisesti 2-3 kertaa viikossa, se voikin olla ihan normaalia! Jos taas käytät hormonaalista ehkäisyä, eikä haluta, sekin on ihan normaalia! Voimme toki yrittää muuttaa biologiaamme harrastamalla seksiä enemmän, vaikkei oikeasti kiinnostaisi kuin silloin viikkoa ennen ovulaatiota. Näin on varmasti saatu aikaan muutokset naisen perimässä, josta johtuu joidenkin naisten kohdalla ilmenevä jatkuva panetus. Toiset naiset taas ovat vielä vähän jäljessä evoluution kehityksessä, eivätkä siis kärsi jatkuvasta panetuksesta vaan toimivat vanhanaikaisen lisääntymisbiologiansa mukaisesti seksiasioissa.
Amen t. Av:n virallinen doula ja seksuaaliterapeutti
Kommentit (22)
Olen varmaan luonnoton, kun haluan joka päivä.
Olen sitten luonnonoikku, kun voisin harrastaa seksiä kuukauden joka ikisenä päivänä ja yleensä harrastankin, vaikka käytän e-pillereitä ja olen nainen.
Vierailija kirjoitti:
Seksi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Joku voi haluta vain läheisyyttä ja toinen taas kunnon orgasmin.
Paitsi että ne jotka esimerkiksi hesarin halut eivät kohtaa -artikkelissa valittivat puolison haluttomuutta tarkoittivat varmasti juurikin yhdyntää. Ainakin suurimmalle osalle miehistä seksi = yhdyntä. Ja siinäkin oli haastateltu naista, joka tykkäsi kovasti vain halia ja pusutella, mutta mies halusi muuta. Hän sanoi sitten että olisi hienoa, jos voisi haluta 2-3 kertaa viikossa. Kysynpä vain että miksi pitäisi haluta? Ap
Olen luonnoton nainen. Onneksi minulla on mies joka pitää minut luonnollisena harrastamalla seksiä n. Kerran viikossa kanssani.
Tänäänkin kieltäytyi tulemasta suihkuun kanssani.
Pari päivää sitten purki paineensa minuun minuutissa. Oottellaan minuutin settiä ensi viikolla.
No ei taatusti mikään seksuaaliterapeutti puhu noin läpiä päähänsä.
Vierailija kirjoitti:
Olen sitten luonnonoikku, kun voisin harrastaa seksiä kuukauden joka ikisenä päivänä ja yleensä harrastankin, vaikka käytän e-pillereitä ja olen nainen.
Toisilla ne pillerit sekoittaa pään toisella tavalla. Elimistö ei enää tunnista ovulaatiota ja kuvittelee varmistavansa raskautumisen antamalla naiselle jatkuvan panetuksen. T. Av:n seksuaaliterapeutti
Paskapuhetta. Kyllä nainen haluaa seksiä, jos mies vaan osaa kunnolla antaa.
T.nainen
Eläinkunnassakin on esimerkkejä aktiivisesta seksielämästä joka ei liity suvunjatkamiseen joten ongelma on ap:n itsensä, eikä sillä ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa vaan selkeästi yksilön.
Kyllä moni nainen haluaa monesti päivässäkin kaikkina kierron ajankohtina ja se on täysin normaalia.
Seksiä halutaan paljon biologisistakin syistä siksi, että hedelmöittymisen mahdollisuus kasvaa huomattavasti verrattuna vain esim pariin kertaan kuussa. Ovulaatio ei tapahdu lainkaan aina samaan aikaan, ja kierroissa on eroja.
Ja toisaalta nekin ihmiset, jotka eivät ole hedelmällisiä, haluavat seksiä. Myös hedelmättömät miehet. Luonto maksimoi mahdollisuudet, ja toisaalta seksi edistää terveyttä, mikä sekin on biologian kannalta hyvä ja toivottu asia.
Kun naisella on luonnollinen kuukautiskierto, on sen alapää väistämättä erilainen eri kierron vaiheissa. Ns. kuivana kautena voi olla hankalaa kostua, eikä sen takia kiinnosta. Ennen kuukautisia voi olla myös pms-oireita. Kuukautisten aikana voi olla kipuja ja epämukavaa oloa kuten ripulia ja ilmavaivoja estämässä seksuaalisen kiihottumisen. Kuukautisten jälkeen taas voi olla limakalvot herkkänä. On siis ihan normaalia, ettei naisen tarvitse olla aina halukas avaamaan haarojaan, kun mies sitä toivoo.
Luonnollisessa kierrossa on myös paljon hyvää. Haluttomuus voikin olla merkki luonnollisen kierron häiriintymisestä ja silloin olisi hyvä mennäkin hakemaan apua.
Hormoneja käyttävät taas eivät voi olla varmoja, milloin haluttomuus johtuu niistä ja milloin muista syistä.
Terv. Av:n viral. Doula ja seks.terap.
Voi olla ja voi olla. Oletpa hölmö ja provoilija ja niin väärässä.
Nykynainen ei välttämättä osaa edes tunnistaa ovuloivansa. Siksi sitä seksiäkin on varmasti useammin kuin entisaikoihin, kun naiset olivat herkempiä tunnistamaan oman kehonsa muutokset. Nykynaiselle se tuottaa vaikeuksia, kun on hormoneja ja ympäristötekijöitä, jotka häiritsevät luonnollista kiertoa.
Terv. Av:n viral. Doula ja seks.terap.
Nauretaan mieheni kanssa täällä ääneen :D Kiitos, paras läppä hetkeen.
T. Jatkuvasti halukas nainen ja suostuvainen mies
Haluan joka päivä vuodesta toiseen ja mies valittaa jo asiasta, sekin ärsyttää jos runkkaan yksinäni. Ei tällaiset ainakaan lohduta.
Ja tässä tulikin todistettua, että yksiavioisuus on epäluonnollista. miehellä pitää olla saman aikaisesti useampia parittelukumppaneita.
Vierailija kirjoitti:
Kun naisella on luonnollinen kuukautiskierto, on sen alapää väistämättä erilainen eri kierron vaiheissa. Ns. kuivana kautena voi olla hankalaa kostua, eikä sen takia kiinnosta. Ennen kuukautisia voi olla myös pms-oireita. Kuukautisten aikana voi olla kipuja ja epämukavaa oloa kuten ripulia ja ilmavaivoja estämässä seksuaalisen kiihottumisen. Kuukautisten jälkeen taas voi olla limakalvot herkkänä. On siis ihan normaalia, ettei naisen tarvitse olla aina halukas avaamaan haarojaan, kun mies sitä toivoo.
Luonnollisessa kierrossa on myös paljon hyvää. Haluttomuus voikin olla merkki luonnollisen kierron häiriintymisestä ja silloin olisi hyvä mennäkin hakemaan apua.
Hormoneja käyttävät taas eivät voi olla varmoja, milloin haluttomuus johtuu niistä ja milloin muista syistä.
Terv. Av:n viral. Doula ja seks.terap.
Minulla on säännöllinen, normaali kierto. En tiedä mikä on "kuiva kausi", kostun aina, kun haluttaa. Liukkari olisi ihan liikaa. En kärsi pms-oireista. Haluaisin seksiä päivittäin, en käytä hormonaalista ehkäisyä. Ikää 35. Joten tunge pyllyysi höpinäsi :)
Sukulaisemme bonobot taas harrastaa seksiä lähestulkoon kaikissa tilanteissa, luulisi että eläimiä ohjaisi nuo hormonit enemmän, mutta niillekkin seksi on enemmän kuin lisääntymistä.
Bonobot harrastavat seksiä myös saman sukupuolen kanssa ja riitatilanteiden ratkaisemiseksi, lauman lujittamiseksi jne.
No kylläpä ap selittää tosi hölmöjä. Mun halut ovat suurimmillaan ovulaation yhteydessä ja juuri ennen kuukautisia. Kuitenkin haluan seksiä miltei päivittäin ja monesti vielä useita kertoja päivässä. Erityisesti kun olen saanut hyvää seksiä, se saa minut haluamaan entistä useammin. Haluan seksiä näin hormoonikierukan kanssa myös menkkojen aikaan. Ja seksi on muuten oiva unilääke, mutta myös kipulääke. Joskus kostun heikommin, mutta liukkarit on keksitty. Seksi on myös läheisyyttä, mutta kyllä siihen myös orgasmi kuuluu.
Seksi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Joku voi haluta vain läheisyyttä ja toinen taas kunnon orgasmin.