Lue keskustelun säännöt.
Aviomies sanoi: "Tapa ittes!"
12.03.2016 |
Luulen, että
Mieheni on kanssani rahan vuoksi. Minulla on vaativa työ, noin 60 h/viikko. Palkka yli 100 000 €/vuosi. Miehellä suorittava työ, 30 000€/vuosi. Tavattiin 20-v opiskelijoina ja urat on edenny näin.
Meille on kertynyt omaisutta, kun ollaan oltu 20 v yhdessä. Kolme asuntoa, joista 2 vuokralla, sijoituksia ja minulla tosi paljon käteistä. Ei avioehtoa.
Työkuormani on kauhea. Illalla oon väsynyt, pakotan itseni lenkille, jotta jaksaisin seuraavan päivän. Murehdin ja valitan työmäärääni ja jaksamistani. Olen alavireinen ja välillä vaikea löytää asioita, joista minulle tulisi hyvä mieli. Mies sanoo vaan, että jaksat kyllä, pystyt mihin tahansa. Ollaan vieraannuttu toisistamme. Mies käy illat katsomassa urheilua, lätkää ym. Lopun aja illalla katsoo urheilua, lukee. Ei tehdä mitään yhdessä, ei vuosiin oo käyty ulkona syömässä tai matkoilla. Lomilla hoidetaan ikääntyviä vanhempiamme ja heidän kotejaan.
Riidat lisääntyvät, minusta mies on passiivinen ja vetäytyvä, ei koskaan ehdota mitään yhteistä tekemistä, aloite on aina minun. Miehestä minä olen ilkeä ja vaativa ja hyökkäävä ja sanon rumasti. Viimeisin riita oli kamala ja mies repesi täysin, joutunut kestämään minua ja valitustani, oon töissä hyväksikäytetty, pitäisi fyrkkaa tulla lisää tällä ammattitaidolla ja työtunneilla, sitten mies tönäisi minut lattialle, puki vaatteet päälle ja teki lähtöä ulos ja lähtiessään huusi : "oot masentunu, tapa ittes!" Ja lähti ulos. Ei ole aiemmin koskaan mitään fyysistä pahaa minulle tehnyt.
Mies on aina ollut aloitekyvytön ja passiivinen, minä ostan asunnot, autot, sovin lainat, kutsun vieraat, keksin lomaohjelman. Mies on vain itsekseen, ei varmasti ikinä saisi aikaiseksi ottaa minusta eroa. Mietin, tarkoittiko tota. Kun koen hänen minua inhoavan, niin ihan oikeastiko toivoo, että minä - joka olen aina kaikki ratkaisut tehnyt- rstkaisisin asian näin ja poistaisin oman käden kautta hänen elämästään. Hän olisi todella varakas leski, voisi kääntää uuden lehden elämässään, ei tekisi niitä mokia, mitä minun kanssa teki ja löytäisi varmasti nopeasti uuden puolison.
Tää ajatus pyörii mielessäni ja jotenkin oudosti oon tästä alku surun ja lamaannuksesta jälkeen voimaantunutkin. Ja yritän jaksaa toimia, en vain tiedä miten. Pitkä liitto, arvo sinänsä, ero tuntuu vaikealta, kun ei ainakaan tiedossa petosta tm. Itsestäänselvää syytä erolle. Voisiko mies todella tietoisesti olla ilkeä ja piittaamaton , ja kylmästi seurata, kun äännytän itseni loppuun ja lopulta katoan ?
Niin, ja tämä ei valitettavasti ole provo, jollaiseksi melkein kaikkia aloituksia palstalla epäillään. Eli provotutkat voivat poistua.
Kommentit (34)
No ensin sun pitää vähentää töitä radikaalista ja ottaa lepoa, ainakin muutama viikko. Eihän tuollaisessa stressissä ja väsymyksessä oleva ihminen pysty aidosti ajattelemaan asioita järkevästi saati suunnittelemaan tulevaisuutta ja isoja muutoksia.
Ihan sama mitä mies, pomo, kuka tahansa ajattelee, sä tarvitset nyt lepoa. Jos et muuten saa vapaata töistä niin ota palkatonta opintovapaata kuukausi tai kaksi ja mene johonkin höpöhöpökurssille hermolomailemaan.
Ensin lepo, sitten päätät että tarvitsetko sinä esim. keskusteluapua ja kun koet pystyväsi ajattelemaan kirkkaasti niin sitten pohdit pysytkö avioliitossa vai eroatko miehestä.
Askel kerrallaan ja oma hyvinvointi edellä, ap. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tönäisyä ei voi hyväksyä. Mutta huudahdus oli lähinnä tölväisy "ongelmiasi" ja niistä nitinää kohtaan. Herää ihminen!!
En arvosta tuollaisia ihmisiä jotka hyväksyvät ja vähättelevät henkisenväkivallan vaikutusta.
Olet ällöttävä kun mitätöit tuollaista asiaa.
Mielestäni tönäisy on ehkä jopa lievempää pahuutta kun tuollaiset tölväisyt.
Että minua raivostuttaa idioottimainen suhtautumisesi ja totaalinen ymmärtämättömyytesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tönäisyä ei voi hyväksyä. Mutta huudahdus oli lähinnä tölväisy "ongelmiasi" ja niistä nitinää kohtaan. Herää ihminen!!
En arvosta tuollaisia ihmisiä jotka hyväksyvät ja vähättelevät henkisenväkivallan vaikutusta.
Olet ällöttävä kun mitätöit tuollaista asiaa.
Mielestäni tönäisy on ehkä jopa lievempää pahuutta kun tuollaiset tölväisyt.
Että minua raivostuttaa idioottimainen suhtautumisesi ja totaalinen ymmärtämättömyytesi.
Saako kysyä että miksi käyt niin kierroksilla keksityn provotarinan takia?
Vierailija kirjoitti:
Tönäisyä ei voi hyväksyä. Mutta huudahdus oli lähinnä tölväisy "ongelmiasi" ja niistä nitinää kohtaan. Herää ihminen!!
Voin arvata mikset hyväksy tönäisyä. Luulet että ihmisillä on mielin määrin oikeus, tölviä, mitätöidä, nälivä, haukkua, loukata ja satuttaa toisia vakavasti sairaiksi ja jopa hengiltä saakka.
Selllaiset ränkyttäjät ja erittäin julman väkivallan käyttäjät eivät ymmärrä mitään järkipuhetta ja heitä (siis todennäköisesti sinuakin) vastaan ainoa ase on pieksää heidät verille.
Ihan varmasti vastutetaan tönimisiä ja hyväksytään pahempi verbaalinen väkivalta jos itse on raukkamainen huutelija joka sietäisi saada turpaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tönäisyä ei voi hyväksyä. Mutta huudahdus oli lähinnä tölväisy "ongelmiasi" ja niistä nitinää kohtaan. Herää ihminen!!
En arvosta tuollaisia ihmisiä jotka hyväksyvät ja vähättelevät henkisenväkivallan vaikutusta.
Olet ällöttävä kun mitätöit tuollaista asiaa.
Mielestäni tönäisy on ehkä jopa lievempää pahuutta kun tuollaiset tölväisyt.
Että minua raivostuttaa idioottimainen suhtautumisesi ja totaalinen ymmärtämättömyytesi.
Saako kysyä että miksi käyt niin kierroksilla keksityn provotarinan takia?
Mene muualle huutelemaan provojasi. Jokainen päätelköön itse onko joku kirjoitus provo. Minä en itse pidä tätä provona, eräs mm. ystäväni elää juuri tällaisessa elämäntilanteessa eikä takuulla ole ainoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tönäisyä ei voi hyväksyä. Mutta huudahdus oli lähinnä tölväisy "ongelmiasi" ja niistä nitinää kohtaan. Herää ihminen!!
En arvosta tuollaisia ihmisiä jotka hyväksyvät ja vähättelevät henkisenväkivallan vaikutusta.
Olet ällöttävä kun mitätöit tuollaista asiaa.
Mielestäni tönäisy on ehkä jopa lievempää pahuutta kun tuollaiset tölväisyt.
Että minua raivostuttaa idioottimainen suhtautumisesi ja totaalinen ymmärtämättömyytesi.
Saako kysyä että miksi käyt niin kierroksilla keksityn provotarinan takia?
Koska olen oikeassa elämässä nähnyt vielä uskomattomampia asioita.
Sinä voi ajatella kaikki provoksi mikä pikkuisen poikkeaa sinun suppeasta elämästäsi jossa ei tapahdu mitään.
Jos sinulla on yksioikoinen elämä johon ei mitään erikoista mahdu etkä ole kokenut mitään, niin en ihmettele jos kaikki tuntuu provolta.
Maailmassa tapahtuu paljon erikoisempiakin asioita kuin perheväkivalta.
Minä uskon että perheväkivaltaa on olemassa. En kykene ignooraamaan sellaista.
Se on väärin. Kaikki eivät ole yhtä itsepetoksellisia silmiensä sulkijoita ja välinpitämättömiä naureskelijoita kuin sinä.
Joillakin on empatiakyky väkivallanuhreja kohtaan. Sinä et taida sellaisesta ymmärtää mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tönäisyä ei voi hyväksyä. Mutta huudahdus oli lähinnä tölväisy "ongelmiasi" ja niistä nitinää kohtaan. Herää ihminen!!
En arvosta tuollaisia ihmisiä jotka hyväksyvät ja vähättelevät henkisenväkivallan vaikutusta.
Olet ällöttävä kun mitätöit tuollaista asiaa.
Mielestäni tönäisy on ehkä jopa lievempää pahuutta kun tuollaiset tölväisyt.
Että minua raivostuttaa idioottimainen suhtautumisesi ja totaalinen ymmärtämättömyytesi.
Saako kysyä että miksi käyt niin kierroksilla keksityn provotarinan takia?
Mene muualle huutelemaan provojasi. Jokainen päätelköön itse onko joku kirjoitus provo. Minä en itse pidä tätä provona, eräs mm. ystäväni elää juuri tällaisessa elämäntilanteessa eikä takuulla ole ainoa.
Huoh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen valitettavasti ollut samassa tilanteessa. Otan osaa. Omalla kohdallani tilanne ei päättynyt nätisti, joten ehdottaisin seuraavaa.
Ehdota parisuhdekursia tai lomaa jos tuntuu, ettei ensimmäiseen lähtisi. Yritä palauttaa edes joku läheisyys mieheen sinä aikana. Ehkä hänkin on vaan omalla tavallaan uupunut ja purki sen niin tosi väärin. Tehkää avioehto. Tehkää suunnitelma tulevaisuudesta yhdessä ja erikseen. Valitkaa. Jos ero tuntuu ainoalta ratkaisulta, ainakin se on sitten reilu peli.
Tsemppiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tönäisyä ei voi hyväksyä. Mutta huudahdus oli lähinnä tölväisy "ongelmiasi" ja niistä nitinää kohtaan. Herää ihminen!!
Voin arvata mikset hyväksy tönäisyä. Luulet että ihmisillä on mielin määrin oikeus, tölviä, mitätöidä, nälivä, haukkua, loukata ja satuttaa toisia vakavasti sairaiksi ja jopa hengiltä saakka.
Selllaiset ränkyttäjät ja erittäin julman väkivallan käyttäjät eivät ymmärrä mitään järkipuhetta ja heitä (siis todennäköisesti sinuakin) vastaan ainoa ase on pieksää heidät verille.
Ihan varmasti vastutetaan tönimisiä ja hyväksytään pahempi verbaalinen väkivalta jos itse on raukkamainen huutelija joka sietäisi saada turpaansa.
Ööh... tarina ei tosiaan varmaan ole tosi, mutta jos olisi, niin lauseen sisältö olisi ennemmin "voi nyyh miten kurjaa sun elämä on, ootko harkinnut itsemurhaa kun noi ongelmat on niin ylitsepääsemättömiä??" kuin suoranainen "tapa itsesi".
"Pahempi verbaalinen väkivalta"?? Yksi tönäisy voi tappaa. Yksi huutelu ei tapa eikä edes vahingoita jos ei anna vahingoittaa. Ja huom, en hyväksy henkistä väkivaltaa, mutta onko mielestäsi parisuhteessa riidan aikana tosiaan parempi vahingoittaa toista fyysisesti kuin sanoa tälle jotain ilkeää? Sääli mahdollista kumppaniasi!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kommenteista, en uskonut, että saisin näin paljon kannustavaa palautetta. Tiedän, teen liikaa töitä. Tänäänkin vapaapäivänä la klo 10-16 olin töissä ensi viikkoa valmistelemassa. Minulla on ihana työ, hyvä asema ja olen töissä arvostettu ja hyväntuulinen.
Ei varmasti kukaan uskoisi, mikä itkupilli olen kotioloissa. Uskon, että töissä olen pidetty, mielellään työkaverit tekevät yhteistyötä kanssani ja myös sosiaalisissa tilanteissa pärjään. Oon kivan näköinen, hoikka, sporttinen. Nykyään kyllä jo niin väsynyt, että aamuisin meikkaaminen, hiustenlaitto ym. tuntuu turhalta ja vastenmieliseltä ajanhaaskaukselta, mutta pakollinen kuvio työimagon säilyttämiseksi. Mutta kotona; mies on tosi kyllästynyt minuun.
Mutta töiden vähentäminen: ei onnistu, tai menetän työpaikkani. Kaikki kolleegani samassa asemassa tekevät vastaavaa kakkua.
" Päitä pudonnut" kyllä vuosien varrella ja työkaverit vaihtuu/katoaa/vaihtaa työpaikkaa. Jos en tee nykyistä työmäärää, niin tulijoita on rivissä tilalleni. Minua nuorempia ja vähemmän hyytyneitä, mutta ei tietenkään samaa työkokemusta. Rahasta ei ole kysymys, varmaan työllistyisivät ja saisin ok palkan vähän helpommallakin. Mutta nykyinen työ vaan on niin stimuloivaa, mutta näännyttävää. Jaksan ton 12 h työpäivän ihan ongelmitta ja hyvällä viereellä. Mutta kun työpäivän lopuksi suljen töissä tietokoneen ja lähden kotia kohti, niin romahdan, hädintuskin jaksan kotiin kävellä.
Ja toki työpaikan vaihto olisi tapauksessani epäonnistuminenkin:en jaksanut/kyennyt/ollut tarpeeksi älykäs... Kuinka voisin kertoa, etten ole enää nykyisessä työssäni? Häpeä, mieletön häpeä. persoonallisuuteni ja omanarvontuntoni on niin pitkälti tuon työn perusteella rakentunut.
Ihmettelen tavallaan itsekin, miten mieheni kestää minua. On varmasti ihan oikeasti ollut rakastunut minuun ja alkuun tosi ylpeäkin minusta. Oli vuosia tosi lämmin ja ihana tyyppi. Mutta mielenkiinnon kohteet ja harrastukset on meillä aina olleet erilaist. Ja sitten viime vuosien aikana vain yhteys on väliltämme kadonnut. Minä olen jo vuosia halunnut viettää yhdessä enemmän aikaa, mutta mies vetäytyy. Kun nyt katson telkkarista Talk Show' ta, häipyi mies läppärille selaamaan liigasivuja. Kohta mennään omiin makkareihin nukkumaan. Muutama vuosi sitten kaipasin kovasti läheisyyttä ja yhdessäoloa, nyt viime aikoina - pelottavaa kyllä - yhä vähemmän. Pitkä yhteinen historia, kaikki yhdessä koettu, toistemme perheet, suvut, ystävät, koko elämä. Syvä kiintymys kuitenkin taustalla, en ketään tunne tällä tapaa kuin mieheni. Ero tuntuu kuitenkin mahdottomalta ajatukselta. Miten saisin sen edes kalenteriini mahtumaan! Uutta parisuhdetta en voisi edes ajatellakaan. Mahdoton ajatus, että kenestäkään kiinnostuisin.
AP
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista, en uskonut, että saisin näin paljon kannustavaa palautetta. Tiedän, teen liikaa töitä. Tänäänkin vapaapäivänä la klo 10-16 olin töissä ensi viikkoa valmistelemassa. Minulla on ihana työ, hyvä asema ja olen töissä arvostettu ja hyväntuulinen.
Ei varmasti kukaan uskoisi, mikä itkupilli olen kotioloissa. Uskon, että töissä olen pidetty, mielellään työkaverit tekevät yhteistyötä kanssani ja myös sosiaalisissa tilanteissa pärjään. Oon kivan näköinen, hoikka, sporttinen. Nykyään kyllä jo niin väsynyt, että aamuisin meikkaaminen, hiustenlaitto ym. tuntuu turhalta ja vastenmieliseltä ajanhaaskaukselta, mutta pakollinen kuvio työimagon säilyttämiseksi. Mutta kotona; mies on tosi kyllästynyt minuun.Mutta töiden vähentäminen: ei onnistu, tai menetän työpaikkani. Kaikki kolleegani samassa asemassa tekevät vastaavaa kakkua.
" Päitä pudonnut" kyllä vuosien varrella ja työkaverit vaihtuu/katoaa/vaihtaa työpaikkaa. Jos en tee nykyistä työmäärää, niin tulijoita on rivissä tilalleni. Minua nuorempia ja vähemmän hyytyneitä, mutta ei tietenkään samaa työkokemusta. Rahasta ei ole kysymys, varmaan työllistyisivät ja saisin ok palkan vähän helpommallakin. Mutta nykyinen työ vaan on niin stimuloivaa, mutta näännyttävää. Jaksan ton 12 h työpäivän ihan ongelmitta ja hyvällä viereellä. Mutta kun työpäivän lopuksi suljen töissä tietokoneen ja lähden kotia kohti, niin romahdan, hädintuskin jaksan kotiin kävellä.Ja toki työpaikan vaihto olisi tapauksessani epäonnistuminenkin:en jaksanut/kyennyt/ollut tarpeeksi älykäs... Kuinka voisin kertoa, etten ole enää nykyisessä työssäni? Häpeä, mieletön häpeä. persoonallisuuteni ja omanarvontuntoni on niin pitkälti tuon työn perusteella rakentunut.
Ihmettelen tavallaan itsekin, miten mieheni kestää minua. On varmasti ihan oikeasti ollut rakastunut minuun ja alkuun tosi ylpeäkin minusta. Oli vuosia tosi lämmin ja ihana tyyppi. Mutta mielenkiinnon kohteet ja harrastukset on meillä aina olleet erilaist. Ja sitten viime vuosien aikana vain yhteys on väliltämme kadonnut. Minä olen jo vuosia halunnut viettää yhdessä enemmän aikaa, mutta mies vetäytyy. Kun nyt katson telkkarista Talk Show' ta, häipyi mies läppärille selaamaan liigasivuja. Kohta mennään omiin makkareihin nukkumaan. Muutama vuosi sitten kaipasin kovasti läheisyyttä ja yhdessäoloa, nyt viime aikoina - pelottavaa kyllä - yhä vähemmän. Pitkä yhteinen historia, kaikki yhdessä koettu, toistemme perheet, suvut, ystävät, koko elämä. Syvä kiintymys kuitenkin taustalla, en ketään tunne tällä tapaa kuin mieheni. Ero tuntuu kuitenkin mahdottomalta ajatukselta. Miten saisin sen edes kalenteriini mahtumaan! Uutta parisuhdetta en voisi edes ajatellakaan. Mahdoton ajatus, että kenestäkään kiinnostuisin.
AP
Hanki jo ammattiapua itellesi, ei ole normaalia, että romahdat aina työpäivän jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että
Mieheni on kanssani rahan vuoksi. Minulla on vaativa työ, noin 60 h/viikko. Palkka yli 100 000 €/vuosi. Miehellä suorittava työ, 30 000€/vuosi. Tavattiin 20-v opiskelijoina ja urat on edenny näin.Meille on kertynyt omaisutta, kun ollaan oltu 20 v yhdessä. Kolme asuntoa, joista 2 vuokralla, sijoituksia ja minulla tosi paljon käteistä. Ei avioehtoa.
Työkuormani on kauhea. Illalla oon väsynyt, pakotan itseni lenkille, jotta jaksaisin seuraavan päivän. Murehdin ja valitan työmäärääni ja jaksamistani. Olen alavireinen ja välillä vaikea löytää asioita, joista minulle tulisi hyvä mieli. Mies sanoo vaan, että jaksat kyllä, pystyt mihin tahansa. Ollaan vieraannuttu toisistamme. Mies käy illat katsomassa urheilua, lätkää ym. Lopun aja illalla katsoo urheilua, lukee. Ei tehdä mitään yhdessä, ei vuosiin oo käyty ulkona syömässä tai matkoilla. Lomilla hoidetaan ikääntyviä vanhempiamme ja heidän kotejaan.
Riidat lisääntyvät, minusta mies on passiivinen ja vetäytyvä, ei koskaan ehdota mitään yhteistä tekemistä, aloite on aina minun. Miehestä minä olen ilkeä ja vaativa ja hyökkäävä ja sanon rumasti. Viimeisin riita oli kamala ja mies repesi täysin, joutunut kestämään minua ja valitustani, oon töissä hyväksikäytetty, pitäisi fyrkkaa tulla lisää tällä ammattitaidolla ja työtunneilla, sitten mies tönäisi minut lattialle, puki vaatteet päälle ja teki lähtöä ulos ja lähtiessään huusi : "oot masentunu, tapa ittes!" Ja lähti ulos. Ei ole aiemmin koskaan mitään fyysistä pahaa minulle tehnyt.
Mies on aina ollut aloitekyvytön ja passiivinen, minä ostan asunnot, autot, sovin lainat, kutsun vieraat, keksin lomaohjelman. Mies on vain itsekseen, ei varmasti ikinä saisi aikaiseksi ottaa minusta eroa. Mietin, tarkoittiko tota. Kun koen hänen minua inhoavan, niin ihan oikeastiko toivoo, että minä - joka olen aina kaikki ratkaisut tehnyt- rstkaisisin asian näin ja poistaisin oman käden kautta hänen elämästään. Hän olisi todella varakas leski, voisi kääntää uuden lehden elämässään, ei tekisi niitä mokia, mitä minun kanssa teki ja löytäisi varmasti nopeasti uuden puolison.
Tää ajatus pyörii mielessäni ja jotenkin oudosti oon tästä alku surun ja lamaannuksesta jälkeen voimaantunutkin. Ja yritän jaksaa toimia, en vain tiedä miten. Pitkä liitto, arvo sinänsä, ero tuntuu vaikealta, kun ei ainakaan tiedossa petosta tm. Itsestäänselvää syytä erolle. Voisiko mies todella tietoisesti olla ilkeä ja piittaamaton , ja kylmästi seurata, kun äännytän itseni loppuun ja lopulta katoan ?
Niin, ja tämä ei valitettavasti ole provo, jollaiseksi melkein kaikkia aloituksia palstalla epäillään. Eli provotutkat voivat poistua.
Pakko olla koska normaali ihminen ei tee näitä "mies sanoi: päläpälä"-otsikoita. Niistä aina tunnistaa.
"Pitkä liitto, arvo sinänsä, ero tuntuu vaikealta, kun ei ainakaan tiedossa petosta tm. Itsestäänselvää syytä erolle. "
Luehan nyt oma kirjoituksesi tarkemmin! Et ehkä itse huomaa aloituksessasi noin 9 syytä, jotka olen alla olevaan lainaukseen numeroinut. Eikö sinun mielestäsi henkinen väkivalta puolin ja toisin ole hyvä syy eroon? Sinä et oikein jaksa aloitekyvyttömän ja saamattoman nahjuksen kanssa vaan yrität potki vauhtia, minkä mies kokee hyökkääväksi ja ilkeäksi.
Vierailija kirjoitti:
... 1. Ollaan vieraannuttu toisistamme. 2. Mies käy illat katsomassa urheilua, lätkää ym. Lopun aja illalla katsoo urheilua, lukee. 3. Ei tehdä mitään yhdessä, ei vuosiin oo käyty ulkona syömässä tai matkoilla. ...
4. Riidat lisääntyvät, minusta 5. mies on passiivinen ja vetäytyvä, ei koskaan ehdota mitään yhteistä tekemistä, aloite on aina minun. 6. Miehestä minä olen ilkeä ja vaativa ja hyökkäävä ja sanon rumasti. Viimeisin riita oli kamala ja mies repesi täysin, 7. joutunut kestämään minua ja valitustani, oon töissä hyväksikäytetty, pitäisi fyrkkaa tulla lisää tällä ammattitaidolla ja työtunneilla, sitten 8. mies tönäisi minut lattialle, puki vaatteet päälle ja teki lähtöä ulos ja lähtiessään huusi : "oot masentunu, tapa ittes!" Ja lähti ulos. Ei ole aiemmin koskaan mitään fyysistä pahaa minulle tehnyt.
9. Mies on aina ollut aloitekyvytön ja passiivinen...
...
Voisiko mies todella tietoisesti olla ilkeä ja piittaamaton , ja kylmästi seurata, kun äännytän itseni loppuun ja lopulta katoan ?
Niin, ja tämä ei valitettavasti ole provo, jollaiseksi melkein kaikkia aloituksia palstalla epäillään. Eli provotutkat voivat poistua.
Vaihda nyt ensin ap työtä. Kyllä minuakin ketuttaisi jos mies tekisi pitkiä työpäiviä jatkuvalla syötöllä ja sitten kotona ollessaan vielä marisisi kuinka on niiiiiiiin väsynyt ja näyttäisi hapanta naamaa. Ennemmin olettaisin, että mies koittaisi olla ekstrakiva kun ei ole paljoa kotona.
Jumalauta nainen - se oma jaksamisesi on sinun ratkaistavissasi. Lopeta marina. Kuka tuota vuosikausia jaksaa kuunnella. Ei kukaan.