Päästääkö miehesi sinut kavereidesi kanssa tai yksin viihteelle, jos niin halaut?
Minun mieheni ei päästä minnekään ilman häntä. Pikkujouluihinkin kun menin, niin haki pois ennen aikojaan ja soitteli koko ajan muutenkin. Ollut aina tuollainen, vaikka itse tekee mitä tahtoo. Muutenkaan ei anna pitää yhteyttä kavereihin tapaamisten merkeissä, jos ei ole itse mukana.
On siis mustasukkainen, mutta onko tuo tervettä. Tunnen olevani hänen vankinsa jotenkin. Lapsiakin on, mutta eivät enää pieniä.
Kommentit (32)
Todellakin päästää. Olin ulkomaanreissullakin kummitytön kanssa. Lähetä miehesi terapiaan tuo ei ole tervettä.
Ja jos mies on aina ollut tuollainen miksi teit lapsiakin sen kanssa?
Todellakin päästää. Hui pelottava mies sulla. Tuon on sairaus ja miehes tarvitsee apua.
Tehtiin lapset aika pian, eikä silloin ollut tarvetta käydä missään ilman häntä, vaan halusinkin olla aina yhdessä. Nyt tilanne on se, ettei niitä kavereita edes juuri ole, koska mies ärsyyntyi niistä.
Keskustelu ei auta, vaan hän alkaa aina huutamaan. Suuttuu ihan hirveästi, raivoaa niin, etten uskalla enää edes ehdottaa, että kävisin jossakin joskus.
Rakastan miestä kuitenkin, mutta onhan tuo minustakin sairasta varsinkin, kun itse menee miten tykkää.
Niin ja mies ei näe tuossa mitään vikaa. Jos ehdottaisin terapiaa, niin sanoisi minua sairaaksi ja lähtisi ovet paukkuen. ap.
Ei todellakaan ole normaalia. Ainoa kerta, kun ollaan keskusteltu siitä "saanko" mennä illanviettoon, on ollut eräät synttärit lapsen ollessa 4kk.
Ap.Ei tietenkään ole tervettä ja yleensä tuo mustasukkaisuus vielä muodostuu niin,että tietää itse olevansa flirtti tai jopa pettää tilaisuuden tullen.
Olen ollut ihan vastaavassa tilanteessa,mutta se lievittyi.Enää en suostuisi,vaikutti minun ajatuksiini itsestä niin paljon.Älä sinäkään suostu,vaan mene vaikka mikä tulisi,se voi auttaa.
Jätä se sika! Tai sitten lakkaat olemasta lannistunut tossukka, ja kaivat itsenäisen naisen itsestäsi.
Minä olen mies, ja voin sanoa, että huonolta näyttää tulevaisuutenne. Älä yritä muuttaa tilannetta pikkuhiljaa, se on turhaa. Teet kerralla selväksi, ja jos se ei auta... no, minä lähtisin kävelemään.
Ei haluaisi, koska lapsien kanssa on kuulemma vaivalloista. En mää siltä paljon kysele, jos haluan lähteä. Pitäähän minunki pärjätä hänen reissujensa ajan, joten....
Älä kerro mihin menet, ei voi hakea pois. Jos soittelee jatkuvasti, älä vastaa tai laita tekstari. Sano, että haluat nauttia illasta, etkä kuunnella mustasukkasta vikinää.
Jos kilaroi ja heittäytyy väkivaltaiseksi, tiedät lähteä laputtamaan.
Vierailija kirjoitti:
Niin ja mies ei näe tuossa mitään vikaa. Jos ehdottaisin terapiaa, niin sanoisi minua sairaaksi ja lähtisi ovet paukkuen. ap.
No anna lähteä. Kyllähän sä itsekin tajuat, ettei tuo ole tervettä. Mun mies esim. ei "päästä" mua mihinkään, koska mun ei tarvitse pyytää lupaa, en ole holhouksen alainen emmekä asu Saudi-Arabiassa. Asioista keskustellaan yhdessä, ja sovitaan molempien ns. omat menot yhteisiin aikatauluihin sopiviksi. Herää jo nainen!
Mieti ap, haluatko oikeasti elää tuollaisessa suhteessa? SInä päätät sinun ystävistä ja asioista, miehellä ei ole oikeus sanella niitä.
En edes puhuisi päästämisestä, koska ei menemisilläni ole mitään tekemistä sen kanssa mitä mies niistä ajattelee. Päästäminen kuilostaa verbinä siltä, että olet miehen luvan varassa. En tarvitse miehen lupaa, hyväksyntää tai edes mielipidettä siitä minne menen, mitä teen ja kenen kanssa. Käyn yksin ulkomailla, kavereiden kanssa juhlimassa, minulla on miespuolisia ystäviä joiden kanssa käyn syömässä, drinkeillä ja leffassa jne.
Kun luottamus on, ei tuollaisia asioita tarvitse edes miettiä.
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni ei päästä minnekään ilman häntä. Pikkujouluihinkin kun menin, niin haki pois ennen aikojaan ja soitteli koko ajan muutenkin. Ollut aina tuollainen, vaikka itse tekee mitä tahtoo. Muutenkaan ei anna pitää yhteyttä kavereihin tapaamisten merkeissä, jos ei ole itse mukana.
On siis mustasukkainen, mutta onko tuo tervettä. Tunnen olevani hänen vankinsa jotenkin. Lapsiakin on, mutta eivät enää pieniä.
Ei ole tervettä.
Meillä akka saa tulla ja mennä niin kuin haluaa ja jos jakaa persettä muille tietää ettei takaisin ole tulemista ja itse asiassa mulle olisi ihan sama vaikka suksisi vittuun koko akka.
Hauska tuo päästää-verbi otsikossa, ikäänkuin parisuhde olisi joku vankila, josta vartijat päästävät lomille. Jos päästävät.
Mieheni ja minä olemme itsenäisiä ihimisiä ja liikumme itsenäisesti: yksin, yhdessä tai lasten kanssa. Molemmilla on omat ystävänsä ja harrastuksensa yhteisten lisäksi. Yhdessäolomme perustuu rakkauteen ja vapaaehtoiseen valintaan.
Päästäisi, jos haluaisin mennä. Yleensä kuitenkin käymme pariskunnittain tai keskenämme ulkona.
Eikös se oo ihan perusjuttuja, että pettäjä kieltää puolisoltaan kaiken menemisen, koska kuvittelee puolisonsakin pettävän mahdollisuuden tullen, kun kerran itsekin niin tekee.
Eipä oo tullut kysyttyä, eikä kiinnosta. Menen kunnmenen ja hän menee kun menee. Ollaan aikuisia ihnisiä.
Älä syytä "olet mustasukkainen" jne. Siitä tietenkin suuttuu.
Vaan kerro: "olisi kiva mennä N:n kanssa konserttiin, kun..." "harmittaa, kun en voi lähteä, haluaisin kovasti". Jos tällä tavalla kauniisti puhuu, niin kyllä siinä toinen vastaa myös jotain kaunista. Ja vaikkei muutos tapahdu heti, se voi tapahtua. Minulla kokemuksia. Hän alkoi itse puhua, että tietää olevansa mustasukkainen eikä voi sille mitään jne. Oli pohtinut asiaa ja ajatellut itsekin.
Ei ole tervettä. Onko asiasta keskusteltu vakavasti ja avoimesti? Miksi alistut tuollaiseen kohteluun?