Lue keskustelun säännöt.
Naapurissa asunut aikuinen tytär vauvansa kanssa jo kuukausia
09.03.2016 |
En voi olla ihmettelemättä, miten aikuinen ihminen vauvan saatuaan asettuu lapsuudenkotiinsa. Eikö tuo ole juuri se aika, jolloin muodostetaan oma perhe-elämä? Tällä tytöllä on mieskin, joka käy vuorotyössä. Ilmeisesti oleskelevat omassa kodissaan silloin kun miehellä useampi vapaapäivä. Oppiiko ihminen "äitiyttä", jos oma äiti on vierellä suunnilleen 24/7 neuvomassa ja laittamassa ruokaa, vaihtamassa vaippaa yms.? Eikö nykynuoret koskaan aikuistu, jos päälle kaksikymppisenä vielä majaillaan vauvan kanssa lapsuudenkodissa?
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Onpa omituinen keskustelu.
Olen jo aikuinen, mutta lapsuudenperheeni asui isoäitini luona, kun olin ihan pieni vauva. Työtön isoäitini katsoi perääni päivisin, kun vanhemmat olivat töissä, enkä joutunut vuoden ikäisenä päiväkotiin. Töiden ohella vanhemmat rakensivat lapsuudenkotiani, johon sitten muutimme jokusen vuoden päästä.
Järjestely oli mielestäni fiksu, ja kaikki osapuolet ovat jälkikäteen muistelleet sitä onnellisena aikana. Ei ehkä toimisi kaikilla perheillä, mutta meillä toimi.
En ole koskaan ajatellut, että vanhempani olisivat olleet "epäitsenäisiä". Päin vastoin, he tekivät nuoresta asti enemmän töitä ja pidempää päivää kuin kukaan tuntemani, ja ovat myöhemmin auttaneet kumpikin omia vanhempiaan kaikin mahdollisin tavoin. Eikö elämä ole sitä, että vuorotellen kannatellaan toinen toisiamme ja autetaan kehdosta hautaan?
Ylipäänsä meidän suvussa rakastetaan ja pidetään huolta. Olen yhä edelleen, aikuisena, aina tervetullut "kotiin" vanhemmilleni ja sukulaisilleni - ja he ovat tervetulleita minun ja mieheni luokse.
Juuri näin!
Myös meidän perheessä asui mummo, kun olin pieni. Kun synnyin, niin äitini, isäni ja mummoni ostivat nykyiseltä paikkakunnalta yhteisen asunnon ja asuivat yhdessä koko varhaislapsuuteni.
Minä onnellinen sain elää 5 ensimmäistä elinvuottani mummon hoivissa! Minä ja mummoni asuimme samassa huoneessa ja sain elää hyvin turvattua ja ihanaa lapsuutta rakkaan mummoni kanssa. Äitini ja isäni olivat nuoria, he kävivät töissä ja opiskelivat iltaisin.
Lapsuuteni ikävin kokemus olikin se, kun vanhempani päättivät ostaa isomman asunnon ja minä jouduin muuttamaan sinne ilman mummoani. Onneksi muutimme suhteellisen lähelle, joten näimme mummon kanssa melkein päivittäin. Sitten myöhemmin, kun sisareni syntyi, hoiti mummoni myös hänet. Kumpikaan meistä sisaruksista ei koskaan tarvinnut päiväkotia, koska meillä oli mummomme.
Ihana, rakas mummomme, joka antoi meille rakastavan ja hellän lapsuuden. Sitä onnea ei mikään korvaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä sinäkin, typerä besserwisser, tiedät onko haukkumillasi äideillä edes miestä?
Jos sinulla on mies, niin kaikilla naisilla ei todellakaan ole ja silti he hankkivat lapsen.
Kannattaisi jo kömpiä sieltä 1800-luvun impivaarasta 2010-luvun Suomeen!
Ei ihan avautunut tämä kommentti. Naapurin tytöllä on mies, joka on vak. työssä. Mieskin on välillä naapurissa.
-ap
Kultainen keskitie on varmaan paras. Ei ole mitään järkeä, että tuore perhe tulee mummilaan kuukausiksi, mutta kyllähän apu jossain määrin on hyväksi. Meillä on 3 lasta ja anoppi on ollut meillä kotona auttamassa ensimmäisen viikon jokaisen lapsen synnyttyä. Minua se viikko on auttanut ihmeesti. Niin kiva anoppi kuin minulla onkin, en kuitenkaan haluaisi häntä meille yhtään pidemmäksi aikaa. Siihenkin on useita syitä. Mieheni jostain syystä lakkaa hoitamasta lapsia, kun äitinsä on meillä. Hän makaa sohvalla tv:n ääressä, kun anoppi laittaa ruokaa jne. Nämä ovat heiltä lapsuudenkodin roolijakoja, joita meillä taas arjessa ei ole. Toisaalta anoppi nukkuu meillä huonosti, joten olen ajatellut häntäkin, ettei tarvitse huonoilla yöunilla olla ainakaan viikkoa kauemmin.
Hienoa, että joillain on tohon mahdollisuus. Itse totaaliyksinhuoltajana ei ole ollut tukiverkkoa kuin puhelimen välityksellä mikä on ajoittain ollut rankkaa.