Työnhakijat, miten säilyttää motivaatio työnhaussa?

Kyllä se työ vielä löytyy, usko siihen! Minulla ollut tänään samanlaisia fiiliksiä. Sillä erolla, että minä en ole päässyt edes haastetteluun asti. Tuleen ei voi kuitenkaan jäädä makaamaan.

Kurjin tunne on siinä vaiheessa, kun on lähettänyt hakemuksen paikkaan, joka olisi todella mielenkiintoinen ja toiveet työn saamisesta korkealla. Sieltä ilmoitetaan, että haastattelut pidetään ensi kuun alussa. Odottelua, odottelua, odottelua, sähköpostin päivittelyä ja odottelua innoissaan haastetteluun. Sitten tupsahtaakin juuri tuo sähköposti "Ilmoitan, että henkilövalinta on tehty. Hyvää kevään jatkoa."

Lamauttavaa,

Sama asia nakertaa täälläkin. Olen alkanut katselemaan työhönsä tympääntyneitä ihmisiä ja miettinyt kuinka voisin vaihtaa paikkaa tämän kanssa milloin vain. Hakemuksien lähettely, soittelu ja selaaminen kotisohvalla alkaa riittää.

Samaa olen itsekin miettinyt. Vaikeaa sen motivaation ylläpitäminen on, kun koskaan ei tunnu tärppäävän. Toisaalta olen ajatellut, että mitä enemmän töitä hakee ja mitä useammin haastetteluihin pääsee, sitä korkeammaksi kasvaa todennäköisyys, että joskus sen työpaikan lopulta saa. Olen surkea työhaastatteluissa, mutta jokaisesta haastattelusta oppii, joten elän siinä toivossa, että vielä joskus joku haastattelu menee nappiin ja se työpaikka irtoaa :)

Positiivisena asiana voisi pitää sitä, että sinulla on ollut useampi paikka mitä hakea, vieläpä samassa maakunnassa. Joillakin aloilla työpaikkailmoituksia ei yksinkertaisesti ole koko maassa ja hakijoitakin markkinoilla riittää, jolloin tilanne voi tuntua todella toivottomalta.

Oletko soitellut työnantajille vai lähettänyt vain hakemuksia? Tsemppiä jokatapauksessa työnhakuun!

Useissa haastatteluissa käyneenä on jo muodostunut ikävä ja turhauttava "en kuitenkaan saa tätä paikkaa" ajatus, joka ei ainakaan motivoi. 

Ei enää mitenkään valitettavasti.

Ikää jo 39v ja kokemustakin monilta aloilta mutta ei vaan luonaa olen vähän liian sopimaton sopuli työhön kuin työhön.

Itsensä myyminen on kai se juttu, mutta en jaksa innostua mistään 7,5€/h osa-aika työstä jossain helvetin kaukana vielä ja sekin vielä että töihin soitetaan 1h varoitusajalla.

Tämä ei ole mikään vitsi, valitettavasti vaan fakta.

Minulle on sanottu usein että olen liian vanha Nestori siihen työhön. Rakennus ala kaikki lvi vahvin osaaminen.

Alue Satakunta

Itse uskon saavani jonkun määräaikaisen paikan kesäksi, mutta pidemmästä pestistä ei toivoakaan tai sellaisesta, joka olisi koulutustasoani vastaava. En siis ole kauhean motivoitunut hakija juuri nyt, mutta toisaalta en ole vielä niin epätoivoinen, että hakisin ihan mitä tahansa työtä.

En tiedä, ap. Oma motivaationi on jo lähes mennyttä vain 1 kk:n työttömyyden jälkeen! Olen näköjään aika nössö, en olisi uskonut itsestäni.

Jatkuva torjunta tekee hyvin varovaiseksi, sitä jotenkin alkaa suojaamaan psyykettään ettei tuntisi itseään niin kovin epäkelvoksi. Huomaan, että hakutahtini on jo alkanut hidastumaan tämän vuoksi. Yritän välttää jatkuvia torjutuksi tulemisen kokemuksia hakemalla harvempiin paikkoihin ja ajattelen jo etukäteen, että "en minä kumminkaan tätä saa, mutta haetaan ihan vaan huvin vuoksi silti."

Ja jossain mielen pohjalla jyskyttää jatkuva, kuristava pelko ja hyödyttömyyden tunne.

Ymm, aika kuluu nopeasti. Lähetä hakemus tänään, odota kuukausi, ei jatkoon. 

Av:n lisäksi välilehdissä auki päivittäin mol.fi, jobilla, duunitori ja muut erinäiset vuokratyö sivustot... kymmenittäin lähetettyjä hakemuksia...... Olen sortunut hakemaan jopa näitä 4tuntia/viikko paikkoja, koska toivo on mennyt.

Motivaatio syntyi itselläni siitä, että vaihtoehtojakaan ei ollut. Työtä oli pakko saada taloudellisista syistä.

Tottakai jatkuvat torjunnat ottavat päähän. Välillä otti niin päähän, että piti käydä ulkona kävelemässä höyryt pois ennen kuin kirjoitti hakemuksen.

Sitten täytyi vaan ajatella, että juuri tämä paikka ja henkilö ei ole (vielä) antanut minulle pakkeja niin että en voi purkaa katkeruuttani heihin.

Harjoitus auttaa jos pääsee haastatteluihin. Niihin tottuu ja jännittää sitten vähemmän.

Ja kyllähän se aina vähän piristää kun kehuu itsensä hakemukseen.

Tsemppiä, tiedän mistä puhutaan.

Vierailija kirjoitti:

Useissa haastatteluissa käyneenä on jo muodostunut ikävä ja turhauttava "en kuitenkaan saa tätä paikkaa" ajatus, joka ei ainakaan motivoi. 

Tiedän tunteen! Oman alani paikat ovat enimmäkseen julkisia ja siksi julkisessa haussa, vaikka olisi ajat sitten täytetty. Ilo se on pienikin ilo, kun voin sitten naljailla ihan vapaasti haastattelijoille, kun tiedän että eivät kuitenkaan valitse minua. Niinpä nautin suuresti sellaisista pikkujutuista kuten esimerkiksi kysymys "mitä tiedät tästä Ry:stä? - "olen sen perustajajäsen" ja jatkoksi kertomusta erittäin menestyksellisestä alkuvaiheesta.

Joskus olen ihmetellyt, eikö niitä haastattelijoita hävetä, kun tietävät joutuvansa valitsemaan  jonkun vähemmän ansioituneen, vaikka  niin hakijoissa kuin haastateltavissa on parempiakin. Sitäkin muuten tapahtuu, että vahvinta hakijaa ei edes kutsuta haastatteluun, jotta valitsijat eivät vahingossa erehtyisi valitsemaan häntä. Siinä on sitten valituksen paikka, jos valituksi tullut on vastakkaista sukupuolta tai kovasti nuorempi tai vanhempi, tai jos itsellään on joku syrjintää aiheuttava ominaisuus.

Mulle on käynyt pari kertaa niin, että on pyydetty töihin joko avoimen hakemuksen tai cv-netin kautta, ja sitten kun on ollut ajankohtaista työsopimuksen kirjoittaminen, ei ole kuulunutkaan enää yhtään mitään tai on tullut pahoittelu, että syystä x tai y tämä työ ei sitten toteudukaan.

Motivaatiota mulla ei ole kuin vapaa-ajan harrastuksiin. Pilkkivehkeet pitäisi kaivaa esiin, sukset on jo haettu. Kesätyöstä en edes haaveile, vaan ihailen siemenluetteloita ja suunnittelen ensi kesän kasvimaata ja kukkapenkkejä. Ensi viikolla voi jo laittaa ensimmäiset siemenet itämään.

Säilytän huolellisesti kaikki purkit tulevan kesän marjasadon säilömistä varten.