En uskaltaisi mennä kauppaan ja viedä roskia, tsempatkaa!!

Vierailija kirjoitti:

Mulla on nykyään samaa kun olen lapsen kanssa ollut vähän yli vuoden kotona. Useimpina päivinä päätän vain että nyt on lähdettävä ja alan nopeasti pukemaan lasta, ettei enää voi perääntyä. Keksin välillä jotain mitä on pakko tehdä, viimeaikoina olen myynyt nettikirppareilla lapsen pieniä vaatteita jotka on pakko viedä postiin. Välillä on kyllä päiviä kun ei vaan uskalla lähteä ulos mutta en jaksa niistä syyllisyyttä kokea.

Ja kauppaan lähdössä usein auttaa se että alan miettiä jotain herkkua mitä tekee mieli ja lupaan itselleni että saan ostaa sen. Olen kauhea herkkuhiiri joten tämä toimii lähes aina.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kahdeksasta asti yrittänyt, kävin jo rappukäytävässä mutta sumeni silmissä, tuli kylmä hiki, sydän hakkasi kurkusta ulos ja sisälle päästyäni oksensin. Tärisen vieläkin. :(

Suutu itsellesi. Vihaisena sitä tekee vaikka mitä. Itseäni ainakin auttaa :)

Ja ajattele, että mitä sitten vaikka pyörtyisin. Ei haittaa. Sen kuin pumppu läpätät, ja taju lähdet, mutta minä menen nyt kauppaan. 

Itsensä psyykkaus on todella tärkeää. Itse pystyn usein jo käymään ilman Diapamia liikenteessä(muuta lääkitystä ei ole). Joissakin paikoissa on vaikeampaa kuin toisissa, mutta esim. ruokakauppa ei ole enää ongelma.

T:6

Mä otan nyt kädestä kiinni tota ap:tä.

Uskaltaisitko lähteä paremmin, jos sulla olisi seurana koirakaveri haliberni?

🐕 *iso halaus* jokatapauksessa täältä 💜

Kuulostaa tyhmältä, mutta itse samankaltaisessa tilanteessa motivoin itseäni selailemalla tuttujen Facebook- ja Instagram-tilejä. Katsoin miten hauskaa heillä on kavereiden kanssa, miten kivoja reissuja, työpaikkoja ja hetkiä elämässä muilla on ja miten säälittävä itse olin neljän seinän sisällä istuessa, turhaan peläten. Päätin etten tuhlaa omaa, ainutta ja kallista elämääni ahdistumalla mitättömistä. Aloitin työnteon osa-aikaisesti ja pienellä sopimuksella, siitä se itsevarmuus kasvoi.

Ketään ei ihan oikeasti kiinnosta sinun kaupassakäyntisi tai roskien vientisi. Sinua ei tarkkailla, muut ihmiset eivät arvostele sinua vaikka kuulisit jonkun nauravan lähelläsi tai katseenne kohtaisivat. Ihmisillä on oma elämä ja omat murheet.

Tulta päin vaan.

Hirveää elämää tuommoinen :(

No niin, roskat sain edes vietyä nopeasti kiitos teidän kannustuksenne ja ystävän kanssa sovin treffit tuohon viereen kauppakeskukselle. Naamioin sen kahvilassa tapaamiseksi, vaikka minun on ihan pakko myös hakea "samalla" ruuat kaupasta. Näimme ostoskeskuksen kulmalla ja huppukaan ei ole epäilyttävä tuolla tuiskussa. Töihin pitäisi päästä, kun sekoaa pää täällä kotona ja ei ystävät todellakaan(eikä kehtaa edes pyytää kiireisiä työssäkäyviä perheenäitejä) ehdi aina mukaani kauppaan. AP