"Ei ole varaa syödä terveellisesti" on usein pelkkää uusavuttomuutta
Olen itse ollut sekä opiskelija että työtön enkä ymmärrä valitusta siitä, että köyhällä ei muka ole varaa syödä terveellisesti. Yleensä kuitenkin kyse on siitä, ettei osaa tai viitsi laittaa itse ruokaa tai kerätä luonnon antimia. Ja ajatellaan, että se terveellinen ruoka on jotain gojimarja-smoothieta ja sisäfilettä.
Tiedoksi, että Suomessa saa ilmaiseksi kerätä esim: sieniä, mustikoita, puolukoita, vadelmia, aroniamarjoja, omenoita (monissa kaupungeissa kasvaa julkisilla paikoilla omenapuita), pihlajanmarjoja, lakkaa, karpaloita, nokkosta, vuohenputkea, voikukan lehtiä, kuusenkerkkiä. Ja sitten on tietysti kalaa järvissä.
Kaupungin viljelypalsta maksaa pari kymppiä vuodessa ja sen voi ottaa vaikka puoliksi kaverin kanssa. Siemenet ei maksa juuri mitään. Palstalla kasvattaa helposti koko kesän salaatit, kurkut, kesäkurpitsat, yrtit jne. Ja talven varalle juureksia.
Kaupasta saa halvalla kyllä hedelmiäkin, jos ostaa sesongin mukaan. Mutta terveellinen ruokavalio ei vaadi että syö hedelmiä. Kotimaisilla marjoilla, juureksilla ym. pärjää ihan hyvin. Talvella halpaa on mm. kaali (enemmän c-vitamiinia kuin appelsiinissa), lanttu, nauris, porkkanat ja punajuuret.
Linsseistä, herneistä, kuivatuista pavuista saa monipuolisia ja hyviä ruokia kun vain opettelee maustamaan oikein. Pakastevihannekset on pahoja ja kalliita, en ole koskaan ymmärtänyt kuka niitä ostaa.
Siis okei, on pieni osa oikeasti todella köyhiä eivätkä ehdi välttämättä tehdä kaikkea itse, esim. monen lapsen yh:t, mutta joku solukämpässä asuva opiskelija ei mielestäni ole niin köyhä, että rahanpuute olisi esteenä terveelliselle syömiselle. Ja nämä "yhyy en voi syödä kunnon ruokaa" -tyypit sitten syövät jotain tonnikalaa ja purkkiananasta, joka on oikeasti sikakallista. Ja kurkkua ja leikkelettä pitää olla leivän päälle. Puhumattakaan kahvista, teestä, kaljasta, sipseistä jne.
Ajanpuute ei ole mikään tekosyy sille, ettei voisi itse tehdä ruokaa (ainakaan lapsettomille aikuisille!). Tuoreista kasviksista ruuan valmistaminen kestää ehkä 15 minuuttia kauemmin kuin jos söisi jonkun mikroaterian. Kuitenkin ihmiset tuhlaavat aikaansa netissä roikkumiseen, tv:n edessä löhöämiseen ja muuhun turhaan.
Tiedän, että alapeukkua ropisee nyt, mutta sainpahan mieleni kevennettyä :) Monesti on tehnyt mieli avautua näille valittajille päin naamaa, mutta olen hillinnyt kieleni...
Kommentit (325)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakastimeen ei mahdu kovin paljoa marjoja, kasvikuivuria ei ole. Ne on aika kalliitakin.
200 gr suomalaisia mustikoita maksaa alle 2 euroa. Laitan aina vähän aamupuuroon, kestää monta päivää. Ei ole kallista.
No ei kai sitä pelkällä lusikallisella mustikoita täytä päivittäistä kasvisten tarvetta
No vähän enemmän kun lusikallinen :D Ei sen tarkotus ole täyttyä aamupalalla tai pelkistä mustikoista hönö! Puuro halpa ja hyvä aamupala, mustikat hyvä lisä. Pahaa ilman.
No ymmärrät kai, että jos syö sen 200g musrikoita päivässä. Maksaa 2€. Lisäksi pitää jostain saada se 300g lisäksi. Ja sekin taas maksaa hönö.
Ei kukaan syö 200 gr niitä päivässä, se on ihan törkeästi, eli ei se pointti. Kil2o punajuuria maksaa euron, sama porkkanoita. 200 gr kurkun saa jollain eurolla, pakkasesta saman verran vaikka vihreitä papuja maksaa 1 e. Tosi kallista joo.
No kai kilon porkkanoiden lisäksi muutakin pitäisi syödä nelihenkisen perheen per päivä. Eli kyllä vihanneksia saa halvalla, mutta kun ei riitä errä syö joka päivä porkkanaa ja punajuurta. Kala on todella kallista esimerkiksi. Siksi moni ostaa kalapuikkoja eikä tuoretta siikaa.
No totta kai! Mutta ei teidän päivän budjetti ole 1 v*tun euro eihän? Porkkanat siihen lisukkeeksi tai itse ruokaan lisättynä maksaa sen YHDEN ekstra euron.
Se on ihan omaa idioottimaisuutta ostaa kalapuikkoja eikä 400000 kertaa terveellisimpiä ja saman hintaisia papuja.
Jos haluaa syödä kalaa niin pavut ei oikeen korvaa sitä. Köydän on vaan ostettava niitä kalapuikkoja, koska ne on niin halpaa kalaa. Vrt tuore kala, jonka hinnalla syödään monta päivää.
Kalapuikkojen kilohinta taitaa halvimmillaankin olla n. 3e? Minä köyhänä nipistäisin jostain pari euroa ja ostaisin silloin tällöin lohta kilohintaan 5e.
Joo, niin minäkin. Mistä saa lohta 5€/kg? Meidän Prisman (Viikki) tiskissä lohi on yleensä vähintään 16,90/kg, tarjouksessa 12,90. Vakuumissa 9,90€. Muut kalat ovat tähtitieteellisissä hinnoissa (ei ole muikkua, silakkaa). Siis mistä saa lohta 5€/kg? Ihan konkreettinen kaupan nimi. Matkakulut ei kärsi olla paljon, muuten kilohinta nousee.
Ja tällekin tulee alapeukkua, koska tokihan JOKAISESTA Suomen kaupasta saa lohta tuohon hintaan, kun kirjoittaja niin sanoo. Se on vain uusavuttomuutta, jollei löydä/tajua sitä.
K-kaupoissa ainakin täällä päin (K-Supermarket / K-Citymarket) on usein tarjouksessa 5-7 e/kg. Ei tietystikään viikoittain, vaan näiden mammuttimarkkinoiden yms. yhteydessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakastimeen ei mahdu kovin paljoa marjoja, kasvikuivuria ei ole. Ne on aika kalliitakin.
200 gr suomalaisia mustikoita maksaa alle 2 euroa. Laitan aina vähän aamupuuroon, kestää monta päivää. Ei ole kallista.
No ei kai sitä pelkällä lusikallisella mustikoita täytä päivittäistä kasvisten tarvetta
No vähän enemmän kun lusikallinen :D Ei sen tarkotus ole täyttyä aamupalalla tai pelkistä mustikoista hönö! Puuro halpa ja hyvä aamupala, mustikat hyvä lisä. Pahaa ilman.
No ymmärrät kai, että jos syö sen 200g musrikoita päivässä. Maksaa 2€. Lisäksi pitää jostain saada se 300g lisäksi. Ja sekin taas maksaa hönö.
Ei kukaan syö 200 gr niitä päivässä, se on ihan törkeästi, eli ei se pointti. Kil2o punajuuria maksaa euron, sama porkkanoita. 200 gr kurkun saa jollain eurolla, pakkasesta saman verran vaikka vihreitä papuja maksaa 1 e. Tosi kallista joo.
No kai kilon porkkanoiden lisäksi muutakin pitäisi syödä nelihenkisen perheen per päivä. Eli kyllä vihanneksia saa halvalla, mutta kun ei riitä errä syö joka päivä porkkanaa ja punajuurta. Kala on todella kallista esimerkiksi. Siksi moni ostaa kalapuikkoja eikä tuoretta siikaa.
No totta kai! Mutta ei teidän päivän budjetti ole 1 v*tun euro eihän? Porkkanat siihen lisukkeeksi tai itse ruokaan lisättynä maksaa sen YHDEN ekstra euron.
Se on ihan omaa idioottimaisuutta ostaa kalapuikkoja eikä 400000 kertaa terveellisimpiä ja saman hintaisia papuja.
Jos haluaa syödä kalaa niin pavut ei oikeen korvaa sitä. Köydän on vaan ostettava niitä kalapuikkoja, koska ne on niin halpaa kalaa. Vrt tuore kala, jonka hinnalla syödään monta päivää.
Kalapuikkojen kilohinta taitaa halvimmillaankin olla n. 3e? Minä köyhänä nipistäisin jostain pari euroa ja ostaisin silloin tällöin lohta kilohintaan 5e.
Jos kaikesta ajattelee noin, niin sitten ei enää nipistetä mistään. Leivälle ei saa juustoa eikä leikkelettä. Lauantaimakkara on halpaa.
Mihin tarvitsee leikkeleitä? Lauantaimakkarakin on kilohinnaltaan kalliimpaa kuin tarjouslohi. Mieluummin jätän siis joku viikkon sen makkarapaketin ostamatta ja ostan sillä rahalla tuoretta lohta. Paljon terveellisempää, enkä jää mistään paitsi, kun lauantaimakkaran ravintosisältö on aikalailla olematon.
En kai sitten mihinkään. Sanon lapsille, että nyt syödään pelkkää leipää ja margariinia, että saadaan kerran kuussa lohta pöytään. Näinhän se menee.
Annat lapsille mieluummin lauantaimakkaraa kuin kalaa?
Kyllä, jos vaihtoehto on saada kerran kuussa kalaa tai joka päivä lauantaimakkaraa. Koulussa saa kalaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.
Enhän niin ole sanonut. Leivänpäälinen on usein lauantaimakkaraa, koska se vaan on halvinta. Juusto todella kallista. Jos on tuore kala 10€ kilo ja vieressä kalapuikot 3€ kilo, niin pakko valita halvempi. Ja edelleen syödä niitä porkkanoita, perunaa jne. Kyllä voin ostaa salaattia, mutta sittenhän se on pois jostain muusta.
(Lauantaimakkara ei ole halvinta, vaikka halpaa onkin). Juusto ei aina ole kallista; ostat Lidlistä kilon paketin kermajuustoa, alle 5e kilo. Siitä riittää! Kananmunista saa hyvää leivänpäällistä myös.
Ja leipä: esim. reissumiehet ovat todella halpoja, 250g paketti alle 30 senttiä.
Mikä makkara / leikkele on halvempaa? Ja terveellisyys menikin nyt ohi jos kermajuustoa suositellaan. Kyllä köyhäkin haluaa leivän päälle muuta kuin kananmunaa joka päivä.
Sitä lauantaimakkaraa voi kuitenkin ongelmitta syödä joka päivä? :D

Siis tietysti me syömme Lidlin kermajuustoa, sinulta vaan meni terveellisyys ohi sitä suositellessa. Kysehän oli halvasta ja terveellisestä ruuasta ketjun alussa. Niitä vinkkejä odotin 👍

Lauantaimakkarahan on tunnetusti erittäin ravintorikasta ja pitää sisällään kaikki ihmisen tarvitsemat vitamiinit. Varsinaista superruokaa, jolla yksinään ihminen elää. Semmoiset juorut, että halpojen makkaroiden jauhopitoisuus olisi niin korkea, että menisi leivoksesta ja lihaa ei ole nimeksikään, on vain kateellisten ituhippien panettelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.
Enhän niin ole sanonut. Leivänpäälinen on usein lauantaimakkaraa, koska se vaan on halvinta. Juusto todella kallista. Jos on tuore kala 10€ kilo ja vieressä kalapuikot 3€ kilo, niin pakko valita halvempi. Ja edelleen syödä niitä porkkanoita, perunaa jne. Kyllä voin ostaa salaattia, mutta sittenhän se on pois jostain muusta.
(Lauantaimakkara ei ole halvinta, vaikka halpaa onkin). Juusto ei aina ole kallista; ostat Lidlistä kilon paketin kermajuustoa, alle 5e kilo. Siitä riittää! Kananmunista saa hyvää leivänpäällistä myös.
Ja leipä: esim. reissumiehet ovat todella halpoja, 250g paketti alle 30 senttiä.
Mikä makkara / leikkele on halvempaa? Ja terveellisyys menikin nyt ohi jos kermajuustoa suositellaan. Kyllä köyhäkin haluaa leivän päälle muuta kuin kananmunaa joka päivä.
Kermajuusto on nimenomaan terveellistä. Miksi halveeraat kanamunaa? Siitä puuttuu vain c-vitamiini.

Lue ketjua tarkemmin, niin näet, mikä makkara on halvempaa kuin lauantaimakkara.
Ja siihen, mitä köyhä haluaa: Haluaminen ja pystyminen ovat kaksi eri asiaa. Voit haluta vaikka kuun taivaalta, mutta jos et pysty sitä saamaan, niin sinun on tyytyminen siihen mitä voit saada omine avuinesi.
Tässä ketjussa on lueteltu todella monenlaista edullista ruokaa, josta voi valita, JOS VAIN VIITSII. Kuka on sanonut, että kananmunaa tulisi syödä joka päivä? Etkö osaa poimia ketjusta eri asioita ja vaihdella niiden mukaan? Kermajuusto ei ole epäterveellistä, kun syö muutakin. Täällä huomaa niin hyvin, että näiden köyhyydestä valittavien asenne vaan on kaikkea vastaan, eikä edes haluta pärjätä, vaan ryvetään itsesäälissä vain eikä viitsitä edes yrittää saati haluta (kyetä?) soveltaa. Ja kun saavat neuvoja, ohjeita ja vinkkejä, niin tarttuvat lillukanvarsiin eivätkä edes halua tajuta. Vai ovatko sittenkin oikeasti noin tyhmiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakastimeen ei mahdu kovin paljoa marjoja, kasvikuivuria ei ole. Ne on aika kalliitakin.
200 gr suomalaisia mustikoita maksaa alle 2 euroa. Laitan aina vähän aamupuuroon, kestää monta päivää. Ei ole kallista.
No ei kai sitä pelkällä lusikallisella mustikoita täytä päivittäistä kasvisten tarvetta
No vähän enemmän kun lusikallinen :D Ei sen tarkotus ole täyttyä aamupalalla tai pelkistä mustikoista hönö! Puuro halpa ja hyvä aamupala, mustikat hyvä lisä. Pahaa ilman.
No ymmärrät kai, että jos syö sen 200g musrikoita päivässä. Maksaa 2€. Lisäksi pitää jostain saada se 300g lisäksi. Ja sekin taas maksaa hönö.
Ei kukaan syö 200 gr niitä päivässä, se on ihan törkeästi, eli ei se pointti. Kilo punajuuria maksaa euron, sama porkkanoita. 200 gr kurkun saa jollain eurolla, pakkasesta saman verran vaikka vihreitä papuja maksaa 1 e. Tosi kallista joo.
No kai kilon porkkanoiden lisäksi muutakin pitäisi syödä nelihenkisen perheen per päivä. Eli kyllä vihanneksia saa halvalla, mutta kun ei riitä errä syö joka päivä porkkanaa ja punajuurta. Kala on todella kallista esimerkiksi. Siksi moni ostaa kalapuikkoja eikä tuoretta siikaa.
Jos kerran ostaa pakastekalaa, niin samalla vaivalla voisi ostaa seitä ja tehdä esim. kalakeiton, tai mantelikalaa. Nelihenkisessä perheessä on olettaakseni kaksi lasta, jotka oletettavasti ovat päivähoidossa/koulussa, jolloin he saavat siellä osan päivän kasvistarpeestaan täytettyä.
Ei tarvitse syödä joka päivä porkkanaa ja punajuurta, vaan voit ostaa lisäksi keräkaalia, lanttua, parsakaalia, kukkakaalia ja vaikka bataattia. Siinä on jo jokaiselle viikonpäivälle eri kasvis, josta voi tehdä mieleisiään lisukkeita.
Helvetin hienoa 😀 Joka päivälle oma kasvis. Syödäänkö lapset taas porkkanaraastetta vai otetaanko tänään vaihteeksi lantturaastetta. Salaattiin ei ollut rahaa. Bataatti on muuten todella kallista.
Niin, noitahan ei tietenkään voi yhdistellä ja tehdä vaikka uunijuureksia...[/
Otetaanko siis uuniporkkanaa vai uunilanttua, tai sitten kahtena päivänä putkeen on näiden sekoitusta. Salaattiin ei ollut taaskaan lapset rahaa.
Elinikäinen neuroosi porkkanasta ja lantusta on valmis 😂
Eipä se lehtisalaattikaan maksa kuin alle euron / ruukku, jos sinulla on pakkomielle juuri sitä saada. Voit vieläpä kasvattaa ruukusta uutta salaattia, kun et heitä kantaa pois.
Onhan se kallista, kun porkkanaa saa kilon eurolla. Mietis nyt itsekin. Porkkanapussista syödään monena päivänä, salaattiruukku menee yhdellä aterialla.
Eli sinun on pakko elää kalapuikoilla ja lauantaimakkaralla, koska juureksia ei voi syödä joka päivä, koska niistä tulee traumoja, mutta lehtisalaattiakaan ei voi ostaa edes silloin tällöin, koska se ei riitä kuin yhdelle aterialle?
Jäävuorisalaatti on muuten halpaa ja riittoisaa.

Mihin tarvitset lauantaimakkaraa? Käyttäisit senkin rahan siihen salaattiin, jota btw voi laittaa myös leivän päälle.
Joo, ostan jatkossa joka päivä salaattiruukun. Lauantaimakkaraa saisin 300g eurolla, ja siitä riittää viikoksi. Nyt salaattia riittää euron ruukusta puolilas lehdenpala ehkä jokaiselle leivälle. Mutta ei se mitään, onhan terveellisempää.
Kuinka paljon teillä oikein syödään leipää, jos joutuisit päivittäin ostamaan salaattiruukun, että siitä riittäisi puolikas lehti jokaiselle leivälle?
Ei siinä mitään. Eläkää te lauantaimakkaralla ja leivällä, mutta turha sinun on valittaa, ettei teillä olisi varaa syödä terveellisemmin.
Siis samalla hinnalla 300g lauantaimakkaraa tai salaattiruukku. Molempien pitäisi riittää viikoksi.
Miksi ihmeessä tuhlaat vähiä rahojasi lauantaimakkaraan? Tottumuksesta ilmeisesti, mutta jos oikein mietit, niin voisit käyttää senkin rahan johonkin terveellisempään. Vaikka porkkanoihin, joista voisit mm. tehdä sämpylöitä.

En ole halveeranut, ei vaan ole kiva syödä munia joka päivä. Sitä kaipaa vaihtelua, köyhäkin.

Leivälle on joskus kiva laittaa jotain muuta kuin margariinia. Toki sitä voi viipaloida porkkanaakin leivälle. Teen itse leipää viikottain.
Jos ajatellaan opiskelijasolua tai köyhää vuokrakämpässä, niin onko siellä kylmäkellaria, jossa säilyttää ne palstalla viljellyt juurekset? Onko pakastinta marjoille ja sienille? Onko mehumaijaa, jolla mehustaa? Onko tilaa mehu- ja hillopurkeille? Mehumaija ja ne purkit/pullot maksavat puhumattakaan pakastimesta. Opiskelijalla ja köyhällä ei ole varaa tuollaisiin investointeihin tai siihen onkeen, jolla voi onkia silakoita (mieheni naureskeli - silakoita ei kuulemma saa ongella).
Ja sitten kun latelette niitä kilo- ja kappalehintojanne, niin muistakaa ettei ne hinnat ole jokaisessa Suomen kaupassa samat - ei edes valtakunnallisissa ketjuissa. Jos teidän lähikaupasta saa lohta 5€/kg, niin älkää olettako, että hinta on sama jokaisessa Suomen kaupassa.
Ja vielä: kaikki eivät ole kasvissyöjiä vaan kaipaavat kasvisten seuraksi lihaa/kalaa. Ja meidän Prismasta saa extran meetvurstia 5,90/kg puolen kilon paketti 2,95 ja riittää pitkään. Se on leikkeletiskin toiseksi halvin tuote. Lauantaimakkaraa saa alle 5€/kg.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.
Enhän niin ole sanonut. Leivänpäälinen on usein lauantaimakkaraa, koska se vaan on halvinta. Juusto todella kallista. Jos on tuore kala 10€ kilo ja vieressä kalapuikot 3€ kilo, niin pakko valita halvempi. Ja edelleen syödä niitä porkkanoita, perunaa jne. Kyllä voin ostaa salaattia, mutta sittenhän se on pois jostain muusta.
(Lauantaimakkara ei ole halvinta, vaikka halpaa onkin). Juusto ei aina ole kallista; ostat Lidlistä kilon paketin kermajuustoa, alle 5e kilo. Siitä riittää! Kananmunista saa hyvää leivänpäällistä myös.
Ja leipä: esim. reissumiehet ovat todella halpoja, 250g paketti alle 30 senttiä.
Mikä makkara / leikkele on halvempaa? Ja terveellisyys menikin nyt ohi jos kermajuustoa suositellaan. Kyllä köyhäkin haluaa leivän päälle muuta kuin kananmunaa joka päivä.
Sitä lauantaimakkaraa voi kuitenkin ongelmitta syödä joka päivä? :D
Siis tietysti me syömme Lidlin kermajuustoa, sinulta vaan meni terveellisyys ohi sitä suositellessa. Kysehän oli halvasta ja terveellisestä ruuasta ketjun alussa. Niitä vinkkejä odotin 👍
Sinulle on kahdeksan sivun verran yritetty antaa vinkkejä halvasta ja terveellisestä ruoasta, mutta sinä jankutat, että on pakko syödä kalapuikkoja ja lauantaimakkaraa, vaikka samalla rahalla saisit jotain oikeasti ravinteikasta syötävää.
[/quote]
Siis tietysti me syömme Lidlin kermajuustoa, sinulta vaan meni terveellisyys ohi sitä suositellessa. Kysehän oli halvasta ja terveellisestä ruuasta ketjun alussa. Niitä vinkkejä odotin 👍[/quote]
Vinkkejä odotti arvon rouva (herra?) ja vinkkejä on saanut. On hyvä ja lukee koko ketjun ajatuksella. Kermajuustp ja makkarat ovat ihan ok joskus ja tuovat vaihtelua, mikä on tärkeää myös mielelle. Kohtuutta. Juureksia ja kananmunia on suositeltu rouvalle ja vähän asennemuutosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakastimeen ei mahdu kovin paljoa marjoja, kasvikuivuria ei ole. Ne on aika kalliitakin.
200 gr suomalaisia mustikoita maksaa alle 2 euroa. Laitan aina vähän aamupuuroon, kestää monta päivää. Ei ole kallista.
No ei kai sitä pelkällä lusikallisella mustikoita täytä päivittäistä kasvisten tarvetta
No vähän enemmän kun lusikallinen :D Ei sen tarkotus ole täyttyä aamupalalla tai pelkistä mustikoista hönö! Puuro halpa ja hyvä aamupala, mustikat hyvä lisä. Pahaa ilman.
No ymmärrät kai, että jos syö sen 200g musrikoita päivässä. Maksaa 2€. Lisäksi pitää jostain saada se 300g lisäksi. Ja sekin taas maksaa hönö.
Ei kukaan syö 200 gr niitä päivässä, se on ihan törkeästi, eli ei se pointti. Kilo punajuuria maksaa euron, sama porkkanoita. 200 gr kurkun saa jollain eurolla, pakkasesta saman verran vaikka vihreitä papuja maksaa 1 e. Tosi kallista joo.
No kai kilon porkkanoiden lisäksi muutakin pitäisi syödä nelihenkisen perheen per päivä. Eli kyllä vihanneksia saa halvalla, mutta kun ei riitä errä syö joka päivä porkkanaa ja punajuurta. Kala on todella kallista esimerkiksi. Siksi moni ostaa kalapuikkoja eikä tuoretta siikaa.
Jos kerran ostaa pakastekalaa, niin samalla vaivalla voisi ostaa seitä ja tehdä esim. kalakeiton, tai mantelikalaa. Nelihenkisessä perheessä on olettaakseni kaksi lasta, jotka oletettavasti ovat päivähoidossa/koulussa, jolloin he saavat siellä osan päivän kasvistarpeestaan täytettyä.
Ei tarvitse syödä joka päivä porkkanaa ja punajuurta, vaan voit ostaa lisäksi keräkaalia, lanttua, parsakaalia, kukkakaalia ja vaikka bataattia. Siinä on jo jokaiselle viikonpäivälle eri kasvis, josta voi tehdä mieleisiään lisukkeita.
Helvetin hienoa 😀 Joka päivälle oma kasvis. Syödäänkö lapset taas porkkanaraastetta vai otetaanko tänään vaihteeksi lantturaastetta. Salaattiin ei ollut rahaa. Bataatti on muuten todella kallista.
Niin, noitahan ei tietenkään voi yhdistellä ja tehdä vaikka uunijuureksia...[/
Otetaanko siis uuniporkkanaa vai uunilanttua, tai sitten kahtena päivänä putkeen on näiden sekoitusta. Salaattiin ei ollut taaskaan lapset rahaa.
Elinikäinen neuroosi porkkanasta ja lantusta on valmis 😂
Eipä se lehtisalaattikaan maksa kuin alle euron / ruukku, jos sinulla on pakkomielle juuri sitä saada. Voit vieläpä kasvattaa ruukusta uutta salaattia, kun et heitä kantaa pois.
Onhan se kallista, kun porkkanaa saa kilon eurolla. Mietis nyt itsekin. Porkkanapussista syödään monena päivänä, salaattiruukku menee yhdellä aterialla.
Eli sinun on pakko elää kalapuikoilla ja lauantaimakkaralla, koska juureksia ei voi syödä joka päivä, koska niistä tulee traumoja, mutta lehtisalaattiakaan ei voi ostaa edes silloin tällöin, koska se ei riitä kuin yhdelle aterialle?
Jäävuorisalaatti on muuten halpaa ja riittoisaa.
Enhän niin ole sanonut. Leivänpäälinen on usein lauantaimakkaraa, koska se vaan on halvinta. Juusto todella kallista. Jos on tuore kala 10€ kilo ja vieressä kalapuikot 3€ kilo, niin pakko valita halvempi. Ja edelleen syödä niitä porkkanoita, perunaa jne. Kyllä voin ostaa salaattia, mutta sittenhän se on pois jostain muusta.
Mihin tarvitset lauantaimakkaraa? Käyttäisit senkin rahan siihen salaattiin, jota btw voi laittaa myös leivän päälle.
Joo, ostan jatkossa joka päivä salaattiruukun. Lauantaimakkaraa saisin 300g eurolla, ja siitä riittää viikoksi. Nyt salaattia riittää euron ruukusta puolilas lehdenpala ehkä jokaiselle leivälle. Mutta ei se mitään, onhan terveellisempää.
Kuinka paljon teillä oikein syödään leipää, jos joutuisit päivittäin ostamaan salaattiruukun, että siitä riittäisi puolikas lehti jokaiselle leivälle?
Ei siinä mitään. Eläkää te lauantaimakkaralla ja leivällä, mutta turha sinun on valittaa, ettei teillä olisi varaa syödä terveellisemmin.
Siis samalla hinnalla 300g lauantaimakkaraa tai salaattiruukku. Molempien pitäisi riittää viikoksi.
Miksi ihmeessä tuhlaat vähiä rahojasi lauantaimakkaraan? Tottumuksesta ilmeisesti, mutta jos oikein mietit, niin voisit käyttää senkin rahan johonkin terveellisempään. Vaikka porkkanoihin, joista voisit mm. tehdä sämpylöitä.
Leivälle on joskus kiva laittaa jotain muuta kuin margariinia. Toki sitä voi viipaloida porkkanaakin leivälle. Teen itse leipää viikottain.
Voithan vaihtaa sen margariinin voihin, olisi terveellisempää. Eikä maksa paljon.

Et ole koskaan kuullut porkkanasämpylöistä? Hyvin tehdyn leivän päälle ei oikeasti kaipaa kuin sipaisun voita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.
Enhän niin ole sanonut. Leivänpäälinen on usein lauantaimakkaraa, koska se vaan on halvinta. Juusto todella kallista. Jos on tuore kala 10€ kilo ja vieressä kalapuikot 3€ kilo, niin pakko valita halvempi. Ja edelleen syödä niitä porkkanoita, perunaa jne. Kyllä voin ostaa salaattia, mutta sittenhän se on pois jostain muusta.
(Lauantaimakkara ei ole halvinta, vaikka halpaa onkin). Juusto ei aina ole kallista; ostat Lidlistä kilon paketin kermajuustoa, alle 5e kilo. Siitä riittää! Kananmunista saa hyvää leivänpäällistä myös.
Ja leipä: esim. reissumiehet ovat todella halpoja, 250g paketti alle 30 senttiä.
Mikä makkara / leikkele on halvempaa? Ja terveellisyys menikin nyt ohi jos kermajuustoa suositellaan. Kyllä köyhäkin haluaa leivän päälle muuta kuin kananmunaa joka päivä.
Lue ketjua tarkemmin, niin näet, mikä makkara on halvempaa kuin lauantaimakkara.
Ja siihen, mitä köyhä haluaa: Haluaminen ja pystyminen ovat kaksi eri asiaa. Voit haluta vaikka kuun taivaalta, mutta jos et pysty sitä saamaan, niin sinun on tyytyminen siihen mitä voit saada omine avuinesi.
Tässä ketjussa on lueteltu todella monenlaista edullista ruokaa, josta voi valita, JOS VAIN VIITSII. Kuka on sanonut, että kananmunaa tulisi syödä joka päivä? Etkö osaa poimia ketjusta eri asioita ja vaihdella niiden mukaan? Kermajuusto ei ole epäterveellistä, kun syö muutakin. Täällä huomaa niin hyvin, että näiden köyhyydestä valittavien asenne vaan on kaikkea vastaan, eikä edes haluta pärjätä, vaan ryvetään itsesäälissä vain eikä viitsitä edes yrittää saati haluta (kyetä?) soveltaa. Ja kun saavat neuvoja, ohjeita ja vinkkejä, niin tarttuvat lillukanvarsiin eivätkä edes halua tajuta. Vai ovatko sittenkin oikeasti noin tyhmiä?
Näköjään köyhyyttä ei voi ymmärtää ihminen, joka ei ole köyhä. Meillä ei vaan ole varaa valota niitä terveellisiä vaihtoehtoja aina. Arkena leivälle ei ole varaa laitaa kuin margariinia, lauantaimakkaraa ja kermajuustoa. Näitä vaihdellen. Lapsetei tykkää munasta leivällä, itse toki pidän. Eikä oikein ne pelkät salaatinlehdetkään leivällä maistu lapsille. Kun rahattomuus on kroonista, niin on vaan valittava halvin leivänpäälinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.
Enhän niin ole sanonut. Leivänpäälinen on usein lauantaimakkaraa, koska se vaan on halvinta. Juusto todella kallista. Jos on tuore kala 10€ kilo ja vieressä kalapuikot 3€ kilo, niin pakko valita halvempi. Ja edelleen syödä niitä porkkanoita, perunaa jne. Kyllä voin ostaa salaattia, mutta sittenhän se on pois jostain muusta.
(Lauantaimakkara ei ole halvinta, vaikka halpaa onkin). Juusto ei aina ole kallista; ostat Lidlistä kilon paketin kermajuustoa, alle 5e kilo. Siitä riittää! Kananmunista saa hyvää leivänpäällistä myös.
Ja leipä: esim. reissumiehet ovat todella halpoja, 250g paketti alle 30 senttiä.
Mikä makkara / leikkele on halvempaa? Ja terveellisyys menikin nyt ohi jos kermajuustoa suositellaan. Kyllä köyhäkin haluaa leivän päälle muuta kuin kananmunaa joka päivä.
Kermajuusto on nimenomaan terveellistä. Miksi halveeraat kanamunaa? Siitä puuttuu vain c-vitamiini.
En ole halveeranut, ei vaan ole kiva syödä munia joka päivä. Sitä kaipaa vaihtelua, köyhäkin.
Lauantaimakkaraa on kuitenkin saatava päivittäin?
Pirkanmaalla on about kerran kuussa citymarketeissa ja K-kaupoissa lohta 5e kilo, samoin silakkaa ja muikkua saa osan vuodesta 3-6e kilo, tällöin tulee hamstrattua silakkafileetä pakastimeen useampi pussi.Edullisten kalapuikkojen kalapitoisuus on muuten 60 prosentin paikkeilla, eli niissä se kala ei tule edelleenkään halvemmaksi, vaan rahaa menee korppujauhoon ym.
Ymmärrän kyllä, että pieni pakastin ja jääkaappi tuo hommaan oman haasteensa, mutta eikö teillä ole kavereita ja sukulaisia joita pyytää avuksi? Itse lähdin marjametsälle syksyllä kavereiden kanssa. Aika meni näin nopeammin ja samalla tuli jaettua säästövinkkejä ym aiheeseen liittyvää. Meilläkin miehen kanssa pakastustilaa on rajallisesti, mutta tarpeen tullen lainataan sukulaisten ja tuttujen pakastimia, ettei hyvät tarjoukset mene kaupassa sivu suun.
Pakastimen jakamisesta tuli mieleen toinenkin vinkki, nimittäin kannattaa hyödyntää eteen tulevat tarjoukset ystävien kesken myös. Harva pystyy aina lähtemään kauppaan halvan kalan ym perässä, mutta joku muu saattaa olla menossa kauppaan samana päivänä. Meillä ainakin molempien vanhemmat vinkkaa aina jos tiedossa on halvalla jotain, mikä normaalisti ei mahdu ruokabudjettiin. Toki tämä vaatii hyviä välejä läheisten kanssa ja hieman yhteisöllisyyttä toimiakseen.
Vierailija kirjoitti:
Siis tietysti me syömme Lidlin kermajuustoa, sinulta vaan meni terveellisyys ohi sitä suositellessa. Kysehän oli halvasta ja terveellisestä ruuasta ketjun alussa. Niitä vinkkejä odotin 👍
Vinkkejä odotti arvon rouva (herra?) ja vinkkejä on saanut. On hyvä ja lukee koko ketjun ajatuksella. Kermajuustp ja makkarat ovat ihan ok joskus ja tuovat vaihtelua, mikä on tärkeää myös mielelle. Kohtuutta. Juureksia ja kananmunia on suositeltu rouvalle ja vähän asennemuutosta.
No eihän me paljoa muuta syödäkään kuin niitä juureksia, tulee jo korvistakin. On se kiva arvostella huonompiosaisia. Pahan mielen täältä taas vaan saa.
Cittarissa oli just lohi 4,90€/kg