Teetkö vapaapäivinä yhden vai kaksi lämmintä ruokaa?
Kun mulla ei oikein aika meinaa riittää edes että yhden tekisi, saati useamman päivässä!
Kommentit (18)
Syön 2, mutta saattaa olla valmisruokaa, jämiä eiliseltä tai jotain pakkasesta kaivettua. Mun mielestä ruuanlaittoon menee aina ihan liikaa aikaa, joten teen sitä mahdollisimman harvoin. Elämässä on muutakin.
Yleensä yhden pääruoan eli lounaan, joskus harvemmin päivälliseksi myös jotain kevyempää kuten salaattia / keittoa. Tein kaksi pääateria silloin kun lapset olivat vielä ihan pieniä, nyt en enää aina jaksa kun olen töissä ja viikonloppuna on muutenkin paljon hommaa. Mutta yhdelläkin pärjää.
Mitä merkitystä sillä ruuan lämpötilalla on? Eikö sisältö ole tärkeämpi?
Lomilla ja viikonloppuisin aina vain yksi lämmin ateria.
Nukumme pitkään ja syömme myöhäisen aamupalan.
Kaksi. Saattaa toki olla tähteitä tai einestä. Itse en välttämättä syö kuin kerran.
Tehdään kolme. Aamulla paistettiin pekonia ja tehtiin munakokkelia.
Lounaalla syötiin siskonmakkarakeittoa.
Päivällisellä on kaikille siikafileet, keitetään perunoita ja tehdään salaatti. Alkuun mies tekee savusilakkamousseleivät.
Kun lapset oli pieniä niin söimme 2 lämmintä ateriaa eli normaalit lounas ja päivällinen.
Nyt kun ovat jo teinejä niin syömme viikonloppuisin ja lomalla vain 1 lämpöisen aterian n. klo 15 kun teinit herää niin myöhään että lounas on aamiainen.
Kylmänä kautena 2-3. Helteellä 0-1.
Vain yhden. Nukumme pitkään ja syömme lämpimän ruoan vasta joskus klo 17-18. Tosin tänään grillasimme makkaraa hiihtoretkellä.
En yhtään. Syön ulkona tai valmista.
Yhden. Syömme tukevan myöhäisen aamupalan puolilta päivin, välipalan ja lämmin ruoka yleensä klo 18-20 viikonloppuisin
Miehen kanssa syödään 1, lapset (7 ja 1v) syövät 2. Lasten toinen ruoka tulee joko pakkasesta (itse tehtyä kuitenkin) tai on esim munakas. Joskus kaupan pinaattiletutkin..
Huono kysymys, niinkuin aina vapalla tekisi samanlailla ruokaa.
0 - 3.
Usein tulee viikonloppuisin tehtyä yksi ruoka, jonka jämiä syödään illalla. Jos ei jää, niin sitten tehdään lämpimiä leipiä tai vastaavaa pikaista.
Syön vapaapäivänä, kuten arkenakin aina kaksi lämmintä ateriaa (lounaan ja illallisen). vapaapäivänä jos olen kotona niin valmistan kummatkin ateriat, muuten syön todennäköisesti ulkona.
Yhden. Lounaaksi syödään kahvia/teetä/kaakaota ja voileipää, illansuussa sitten se varsinainen lämmin ruoka.
Viikonloppuna 1 lämmin ateria, mutta toisaalta aamiainenkin on "lämmin" kun paistetaan munia/munakokkelia. Miehen kanssa kahdestaan eletään, ei niin väliä aterioilla tai niiden ajankohdalla. jotain parempaa tehdään yleensä lauantai-iltana. Tänään tosin "vain" kanafileitä , jotain perunaa ja jotain kastiketta, kunhan tulee nälkä:).
Yhden. Muuten syödään leipää, herkkuja tms.