Lue keskustelun säännöt.
Kirjailija ei jaksa lapsiaan viikonloppuisin, arkipyhinä ja lomilla
Kommentit (55)
En minäkään jaksaisi, edes arkena. Sen takia olenkin vela.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sitten hankkii lapsia, en tajua.
Kirjoittaja uskoo olevansa uniikki kukkanen, kun ei joka hetki jaksa olla lastensa kanssa. Uutinen hänelle: kaikki äidit tarvitsevat omaa aikaa.
Jotenkin tuntuu, että introverttiydestä tässä ei ole kyse. Ovathan varmaan noin puolet ihmisistä introvertteja ja sellaisia pariskuntiakin on pilvin pimein eivätkä silti masennu ainakaan lastensa seurassa viettämänsä ajan takia. (Eikä kaikilla introverttipariskunnilla ole vain yhtä lasta.) Ja vielä kun ottaa huomioon, että Vanhatalolla on työ jossa saa olla täysin yksin omassa seurassaan ja lapset ovat päivähoidossa ja koulussa ja mies ilmeisesti alkuaankin on jaksanut puuhailla enemmän lasten kanssa... Siis pelkkään introverttiuteen eivät noin voimakkaat yksinolon tarpeet kuulu varsinkin jos niitä tarpeita voi vielä työnsä puolesta noin paljon toteuttaa. Tuli mieleen, että miten noin paljon yksinoloa tarvitseva ihminen voi olla sellaisessa parisuhteessa, jossa asutaan saman katon alla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kirjoittaja uskoo olevansa uniikki kukkanen, kun ei joka hetki jaksa olla lastensa kanssa. Uutinen hänelle: kaikki äidit tarvitsevat omaa aikaa.
Nimenomaan näin! Hyvin moni uupuu ja väsyy pikkulasten tarvitsevuuden takia. Onneksi lasten kasvaessa se helpottaa, mutta olisi kaikille helpompaa, jos äitikin saisi puhua todellisista tunteistaan. Ja ihan tavallinenkin äiti, ilman mitään erityisyyksiä.
Tuohan on niinkuin minä... Mä olen kyllä aina pitänyt itseäni ekstroverttinä, mutta tunnistan tuon tarpeen syventyä yksinään. Harmi, että meillä mies tai lapset eivät tunnu hyväksyvän mun pakoani perheestä omiin ajatuksiini, vaan kokevat sen loukkauksena :-(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ooh, joku on sanoittanut ja diagnosoinut ajatukseni! Voin äärettömän huonosti ollessani hoitovapaalla x 2 - olin NIIN paljon lasten kanssa että pää räjähti. Lisäksi kun puoliso on yrittäjä ja teki pitkiä päiviä, olin haljeta koska omaa aikaa oli ehkä kerran kk jokunen tunti...
Tiedän, näitä ajatuksia lienee kaikilla. Mutta itselläni juuri lasten saanti on tuonut tullessaan epämiellyttävän tunteen, johon en ole päässyt käsiksi. Se on juuri tuo introverttius! Ne illat, kun mies on muualla, ovat mahtavia. Ne päivät, tunnit kun mies lähtee lasten kanssa touhuamaan, ovat mahtavia! Rakastan lapsiani, haluan huolehtia heistä mutta ne hetket kun saan juurikin keskittyä pitkäksi toviksi ihanaan kirjaan tai netflixiin, ovat itselleni todella tärkeitä. Noina hetkinä ei tulisi mieleenkään soittaa ystävälle tai lähteä jonnekin (ellei ole ihan pakko). Sen sijaan käperryn sohvan nurkkaan ja nautin itseni seurasta.
Voisiko olla, että kun kirjailija viittaa masennukseen, kysymys olisi enemmän tuosta oireilevasta masennuksesta. Ei se nyt ole ihan normaalia, ettei ikinä jaksa lapsiaan. Siis milloin hän jaksaa lapsiaan? Arki-iltaisin yhden tunnin?
70-luvun äitien lapset eivät ole järin onnellisia. Heidän sukupolvi aloitti massiivisen terapiassa käynnin. 70-luvulla äitiyslomakin oli joku 3 kk ja sitten vauva hoitoon. Sen lisäksi tietysti piti parantaa maailmaa (no, se koski ehkä tosi pientä osaa äideistä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En sinänsä yhdistäisi introverttiutta ja lapsiin väsymistä. Ekstroverteista monet kaipaavat nimenomaan aikuista seuraa ja kaipaavat vaihtelua.
Vierailija kirjoitti:
Ooh, joku on sanoittanut ja diagnosoinut ajatukseni! Voin äärettömän huonosti ollessani hoitovapaalla x 2 - olin NIIN paljon lasten kanssa että pää räjähti. Lisäksi kun puoliso on yrittäjä ja teki pitkiä päiviä, olin haljeta koska omaa aikaa oli ehkä kerran kk jokunen tunti...
Tiedän, näitä ajatuksia lienee kaikilla. Mutta itselläni juuri lasten saanti on tuonut tullessaan epämiellyttävän tunteen, johon en ole päässyt käsiksi. Se on juuri tuo introverttius! Ne illat, kun mies on muualla, ovat mahtavia. Ne päivät, tunnit kun mies lähtee lasten kanssa touhuamaan, ovat mahtavia! Rakastan lapsiani, haluan huolehtia heistä mutta ne hetket kun saan juurikin keskittyä pitkäksi toviksi ihanaan kirjaan tai netflixiin, ovat itselleni todella tärkeitä. Noina hetkinä ei tulisi mieleenkään soittaa ystävälle tai lähteä jonnekin (ellei ole ihan pakko). Sen sijaan käperryn sohvan nurkkaan ja nautin itseni seurasta.
Ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän tuota omaa aikaa kaipaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla, että kun kirjailija viittaa masennukseen, kysymys olisi enemmän tuosta oireilevasta masennuksesta. Ei se nyt ole ihan normaalia, ettei ikinä jaksa lapsiaan. Siis milloin hän jaksaa lapsiaan? Arki-iltaisin yhden tunnin?
70-luvun äitien lapset eivät ole järin onnellisia. Heidän sukupolvi aloitti massiivisen terapiassa käynnin. 70-luvulla äitiyslomakin oli joku 3 kk ja sitten vauva hoitoon. Sen lisäksi tietysti piti parantaa maailmaa (no, se koski ehkä tosi pientä osaa äideistä).
Tätä juuri taisin hakea tuolla kommentilla, ettei tämä nyt kuulu ihan tavanomaiseen introverttiyteen. Masentunut ihminen ei jaksa läheisiään vaan haluaa olla vaan rauhassa ja fantasioi sairastumisesta ja laitostumisesta, jotta saisi olla rauhassa. Tosiaan lasten kanssa ei kyllä oikein ikinä jaksa olla, jos ei jaksa yhtään sellaisia päiviä, jolloin lapset ovat kotona.
Nämä tunteet ovat jotensakin luonnollisia, jos on esimerkiksi sellainen tilanne kuin yhdellä kommentoijista - hoitovapaa ja käytännössä koko aika lasten kanssa aamusta iltaan, kun yrittäjämies on paljon poissa kotoa. Ja suurin osa äideistä kaipaisi varmaan enemmän omaan rauhaan vetäytymistä kuormittavan pikkulapsivaiheen aikana ja tuntee välillä ristiriitaisiakin tunteita. Kirjailijan tilanne vaikuttaa melko poikkeukselliselta juuri siksi, että olosuhteet eivät olisi tavanomaiselle introvertille erityisen kuormittavia. t: 6
Vierailija kirjoitti:
En sinänsä yhdistäisi introverttiutta ja lapsiin väsymistä. Ekstroverteista monet kaipaavat nimenomaan aikuista seuraa ja kaipaavat vaihtelua.
Ei jutun pointti ole juuri lapsiin väsyminen, vaan se jatkuva läsnäolo ja itsestään antaminen. Se ettei saa olla yksin ajatuksissaan, vaan lapset tunkeilevasti keskeyttävät jatkuvasti.. sitä on varmaan vaikea ymmärtää tuomitsematta, jollei ole itse samanlainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuntuu, että introverttiydestä tässä ei ole kyse. Ovathan varmaan noin puolet ihmisistä introvertteja ja sellaisia pariskuntiakin on pilvin pimein eivätkä silti masennu ainakaan lastensa seurassa viettämänsä ajan takia. (Eikä kaikilla introverttipariskunnilla ole vain yhtä lasta.) Ja vielä kun ottaa huomioon, että Vanhatalolla on työ jossa saa olla täysin yksin omassa seurassaan ja lapset ovat päivähoidossa ja koulussa ja mies ilmeisesti alkuaankin on jaksanut puuhailla enemmän lasten kanssa... Siis pelkkään introverttiuteen eivät noin voimakkaat yksinolon tarpeet kuulu varsinkin jos niitä tarpeita voi vielä työnsä puolesta noin paljon toteuttaa. Tuli mieleen, että miten noin paljon yksinoloa tarvitseva ihminen voi olla sellaisessa parisuhteessa, jossa asutaan saman katon alla?
Tuohon viimeiseen: hankitaan introvertti mies ja ollaan tarpeen mukaan eri huoneissa. Tää ei ole mitään sarkasmia, vaan ihan totta.
Vierailija kirjoitti:
En sinänsä yhdistäisi introverttiutta ja lapsiin väsymistä. Ekstroverteista monet kaipaavat nimenomaan aikuista seuraa ja kaipaavat vaihtelua.
Tuo on totta. Ekstrovertit tuttuni hyppivät enemmän seinille lasten kanssa olemisen kanssa, koska kodin ulkopuolinen aikuisten ihmisten seura, ns. oikea elämä, polttelee enemmän. Ainakin omassa tuttavapiirissäni meille useimmille introverteille riittää kuitenkin, että sitä omaa aikaa omille ajatuksille on edes jossain määrin. Pikkulapsivaihehan on kuitenkin ohimenevä ja muuttuva vaihe ja oman ajan lisääntyminen siintää joka tapauksessa horisontissa lasten kasvaessa. Itsekin pienten äitinä otan omaa aikaa nukkumisesta. Valvon itsekseni omissa touhuissa pikkaisen enemmän kuin olisi järkevää sen jälkeen kun lapset ovat menneet nukkumaan. Enemmän kuin omien, tuttujen lapsieni seurasta, ahdistun työelämän siitä osasta, jossa täytyy kohdata jatkuvasti uusia ihmisiä ja olla sosiaalisena seurassa. Kykenen siihen teknisesti hyvin, mutta kuormitun henkisesti todella paljon. Onneksi se ei muodosta jatkuvaa eikä suurta osaa työstäni.
En ole lukenut juttua mutta epäilemättä on myös Erityisherkkä.
Palstapsyko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En sinänsä yhdistäisi introverttiutta ja lapsiin väsymistä. Ekstroverteista monet kaipaavat nimenomaan aikuista seuraa ja kaipaavat vaihtelua.
Ei jutun pointti ole juuri lapsiin väsyminen, vaan se jatkuva läsnäolo ja itsestään antaminen. Se ettei saa olla yksin ajatuksissaan, vaan lapset tunkeilevasti keskeyttävät jatkuvasti.. sitä on varmaan vaikea ymmärtää tuomitsematta, jollei ole itse samanlainen.
No jaa. Jos sekin on liikaa, että kirjaa lukiessa joku keskeyttää välillä, koska haluaa jotain niin on se aika äärimmäinen käsitys jatkuvasta läsnäolosta ja itsestään antamisesta. On se nyt oikeasti aika kova vaatimus perheelliseltä ihmiseltä, että kirjaakin pitäisi saada lueskella niin, ettei kukaan ole samoissa tiloissa. Samoin kuin tuo äärettömän pitkien yöunien vaatimus.
Eikö kukaan muu nähnyt tässä pointtia että jokaisella perheenjäsenellä on oikeus olla oma itsensä? Myöa äidillä. Tässähän nimen omaan sanottiin että kun ko. henkilö oli hyväksynyt itsensä perhe-elämäkin tasaantui.
Vierailija kirjoitti:
Palstapsyko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En sinänsä yhdistäisi introverttiutta ja lapsiin väsymistä. Ekstroverteista monet kaipaavat nimenomaan aikuista seuraa ja kaipaavat vaihtelua.
Ei jutun pointti ole juuri lapsiin väsyminen, vaan se jatkuva läsnäolo ja itsestään antaminen. Se ettei saa olla yksin ajatuksissaan, vaan lapset tunkeilevasti keskeyttävät jatkuvasti.. sitä on varmaan vaikea ymmärtää tuomitsematta, jollei ole itse samanlainen.
No jaa. Jos sekin on liikaa, että kirjaa lukiessa joku keskeyttää välillä, koska haluaa jotain niin on se aika äärimmäinen käsitys jatkuvasta läsnäolosta ja itsestään antamisesta. On se nyt oikeasti aika kova vaatimus perheelliseltä ihmiseltä, että kirjaakin pitäisi saada lueskella niin, ettei kukaan ole samoissa tiloissa. Samoin kuin tuo äärettömän pitkien yöunien vaatimus.
Mä luen erittäin usein toisessa huoneessa ovi kiinni, kun isä ja lapsi katsovat teeveetä.
Olin ihan varma, että kyse on mieskirjailijasta! Mieshän voisi sanoa noin ja vaatia täydellistä hiljaisuutta kun kirjoittaa tärkeää kirjaa.