Miksi miehiltä odotetaan niin vähän perhe-elämän suhteen?
Täälläkin näkee usein sitä, miten käsketään olla kiitollinen vaikka olis minkälainen mies jos mies kuitenkin "osallistuu kotitöihin" ja hoitaa lapsia.
Miksi se on muuten mies joka osallistuu, eikä vain tee yksinkertaisesti osuuttaan? Osallistumisella viitataan usein positiiviseen tekoon johon ei välttämättä tarvitsisi ryhtyä. Jossa toinen on johtaja.
Jos lapsi riehuu, kysytään äiti on. Kun lapsi pukeutuu säähän sopimattomiin vaatteisiin, ihmetellään mitä äidin päässä liikkui.
Ei kukaan ihmettele tai tuomitse, jos isä ei tiedä lastensa kuravaatteiden kokoa. Ei kukaan sano, että miksei isä ennakoinut ja ostanut kunnollisia pakkaskenkiä.
En ole ikinä kuullut miesten puhuvan keskenään, että sun pitää olla kiitollinen kun se on edes kiinnostunut lapsista. Tai että miehille sanottaisiin, miten miehen pitää pitää vaimostaan huolta (tota hoetaan joka puolella, miten suomalaisnaiset eivät "osaa pitää huolta" miehistään. En ole ikinä nähnyt samaa toisinpäin.
Naisten uravalintoja, työssäkäymistä ja kastenhoitoa kytätään. Kukaan ei kysy mieheltä miksi menit jo töihin.
Jo ihab siitä lähtien, että niitä lapsia PITÄISI hankkia ja perhe PITÄÄ perustaa on tuntemattomienkin oikeus udella tai painostaa. Lapsista pitämättömiä naisia halveksitaan, miehiä ei. Milloin omet viimeksi lukenut haastattelun miestähdestä, jolta tiukataan milloin tulee perheenlisäystä?
Yleisesti ottaen lapsistaan ja kotitöistä huolehtivan miehen nähdään olevab valioyksilö, harvinaisuus josta pitää olla kiitollinen. Toisinpäin asia ei todellakaan ole noin. Sitä pidetään normina.
Kommentit (55)
Niinpä. Ei uskoisi, että elämme 2010-luvulla.
Ihan feministisessä mielessäsi näin siis tapahtuu. Miksiköhän ne miehet ei osallistu, kun kaikki tehdään kuitenkin väärin, ja äitylit omivat lapset asusteikseen ja uhriutumisvälineekseen? Missä menee feministin mielestä vikaan?
Vierailija kirjoitti:

Tarkoitan juuri tätä, kiitos annoit hyvän esimerkin. Kaikki vastuu perhe-elämässä on naisella.
Se kun mies ei hoida osuuttaan on asia naisen syy.
Juuri vähän aikaa sitten väestöliittoa myöten valitettiin, miten mies typistetään lapseksi, "ei anneta tehdä".
Mulla on ihan oikeasti mysteeri, miten aikuinen voi olla noin riippuvainen toisesta. Miten voit estää miestä esim. menemästä sinne kauppaan ja ostamasta uusia pakkaskenkiä? Miten lapsen- tai kodinhoitoon tarvitaan lupa tai antamista?
Miksi toinen antaa alistaa itsensä lapseksi? Onko tosiaan niin, että mies epätoivoisesti varaa lääkäriaikoja, imuroi, sovittelee synttärit ja harrastukset aikatauluun niin vaimo raivostuu, sanoo että väärin tehty ja peruu kaiken?
Vai olisiko se yksinkertaisesti paljon mukavempaa ja helpompaa asettua sinne lapsen asemaan?
Kun syytetään naista siitä, ettei mies "osallistu", niin voisiko joku kädestä pitäen selittää miten naisen pitää mahdollistaa tämä osallistuminen? Koska eikö se taas ole sitä lapsen asemaan laittamista?
Juuri tuota tarkoitan sillä, että naisella on vastuu perhe-elämästä. Kun mies lyö laimin kotityöt, ei ole kiinnostunut lapsista, hylkää perheensä jne. niin syy nähdään naisessa.
Kun nainen tekee samoin, syy nähdään naisessa. Ei kukaan hauku naisen miestä jos nainen lyö kotityöt, lastenhoidon, kasvatuksen läskiksi tai lähtee jopa nostelemaan jättäen lapset isälle.
Yleisesti ottaen naisia kehotetaan katsomaan peiliin, miehiä etsimään vika naisesta.
Ihan kummia nämä.naisten luomat käyttäytymissäännöt.Mies on tehnyt aina meillä puolet kotitöistä.Jos ei tee, ei tuota osaa tee kukaan muukaan.Niin helppoa.
Taas on naisten luomat käyttäytymissäännöt :D Tää on jo koomista.
Vierailija kirjoitti:
Ihan kummia nämä.naisten luomat käyttäytymissäännöt.Mies on tehnyt aina meillä puolet kotitöistä.Jos ei tee, ei tuota osaa tee kukaan muukaan.Niin helppoa.
Myöskin silloin kun jonkun poikaystävä on laiska sika, syytellään, että mitäs äitimuori passas pilalle.
Se on joko äiti, vaimo tai tyttöystävä joka on syyllinen.
Mua ärsyttää usein käytetty verbi auttaa silloin kun mies tekee jotain. Mies auttaa lasten hoidossa, mies auttaa siivouksessa jne... Miten niin auttaa? Lähinnä tekee oman osuutensa mun mielestä. Yhteisiähän nuo jutut on.
Vierailija kirjoitti:
Ihan feministisessä mielessäsi näin siis tapahtuu. Miksiköhän ne miehet ei osallistu, kun kaikki tehdään kuitenkin väärin, ja äitylit omivat lapset asusteikseen ja uhriutumisvälineekseen? Missä menee feministin mielestä vikaan?
Vastaan vaikka en ole aloittaja.
Olen feministi, nainen ja vapaaehtoisesti lapseton. Olen parisuhteessa pro-feministi miehen kanssa, joka ei myöskään halua lapsia. Olemme jo keski-ikäisiä.
On uskomatonta lukea ja kuulla kuinka perinteisissä parisuhteissa edelleen suurin työtaakka (ja syyllisyys) tyrkätään naiselle. Olen aina kunnioittanut ihmisiä, jotka tekevät päätöksen perheen perustamisesta (tähän kuuluu myös päätös siitä ettei halia perhe-elämää) ja myös vastuunkantaminen päätöksensä mukaisesti.
Näen asian enemmän vastuunkantokysymyksenä. Ei kukasn voi sekä syödä kakkua että sitä säästää. Jos mies on halunnut perheen, ja hänhän on sen halunnut kun on isäksi ryhtynyt, niin siitä aiheutuva kuormitus tulee myös jakaa.
Ja se kun miehet ovat lapsenvahtina. Jos se on oma mukula niin sitä kutsutaan vanhemmuudesksi.
Vierailija kirjoitti:
Mua ärsyttää usein käytetty verbi auttaa silloin kun mies tekee jotain. Mies auttaa lasten hoidossa, mies auttaa siivouksessa jne... Miten niin auttaa? Lähinnä tekee oman osuutensa mun mielestä. Yhteisiähän nuo jutut on.
Valitettavasti myös joillakin naisilla vanhat sukupuoliroolit kuristavat sen verran, että ei oikein olla kuitenkaan valmiita jakamaan vastuuta kodin asioista, vaikka halutaankin että mies niihin tasaveroisesti osallistuu. Tuollaisessa tilanteessa on ihan oikein puhua auttamisesta, koska mieshän ei tosiasiallisesti silloin ole tasaveroinen vaan ennemminkin apulainen.
Kyse on oikeastaan ihan samasta ilmiöstä kuin naisten siirtymisessä työelämään. Osalle miehistä vallan ja vastuun luovuttaminen naisille työelämssä on ollut ja on edelleen todella vaikeaa.
Se on vaan niin, jos mies jotakin kotona hoitaa tai sanoo, niin akka haukkana teilaamassa.
Eiköhän nämä ole niitä patriarkaattisia jäänteitä ajoilta jolloin naiset hoiti kodin ja miehet kävi töissä.
Täytyy muistaa, että näiden jäänteiden takia myös isien hoitokykyyn ei usein uskota ja miehiin ei luoteta lasten- ja kodinhoitoasioissa.
Kaikki me voidaan vaikuttaa näihin asenteisiin omalta osaltamme. Lakataan vähättelemästä toista/samaa sukupuolta keskiaikaisten uskomusten perusteella!
Naiset usein omivat lapsen. Kun tulee monikot, niin naiset antavat miehenkin osallistua, koska yksin ei vain pärjää. Tuli mieleen tuosta vauvan sivuilla olevasta artikkelista, jossa perhe saa kolmoset ja äiti sanoi, että silloin "miehestäkin tuli tasavertainen vanhempi". Heillä oli yksi lapsi ennestään, joten lastenhoito ei tainnut jakautua yhtä paljon sitä ennen. Vaatiiko se vähintään kaksoset ennen kuin uskalletaan antaa isänkin hoitaa lapsia. Samoin ei voi olla imetysfanaatikko silloin, kun saa monikot.
Kuka sanoo että äiti on pilannut lapsen, mieskö? Uskoisin ettei kaikilla vain käy flaksi parinvalinnassa ja turhautuneina etsitään syyllistä, hyvin tavista. Jokainen voi kuitenkin tehdä omat valintansa katsoa niihin syyllistä sieltä peilistä.
Vierailija kirjoitti:
Naiset usein omivat lapsen. Kun tulee monikot, niin naiset antavat miehenkin osallistua, koska yksin ei vain pärjää. Tuli mieleen tuosta vauvan sivuilla olevasta artikkelista, jossa perhe saa kolmoset ja äiti sanoi, että silloin "miehestäkin tuli tasavertainen vanhempi". Heillä oli yksi lapsi ennestään, joten lastenhoito ei tainnut jakautua yhtä paljon sitä ennen. Vaatiiko se vähintään kaksoset ennen kuin uskalletaan antaa isänkin hoitaa lapsia. Samoin ei voi olla imetysfanaatikko silloin, kun
saa monikot.
Mä en ymmärrä, ettekö te oikeasti tajua koko ideaa? Sinunkin viestisi on tätä samaa vanhaa.
Kaikilla on se oletus, että äiti on se johtaja ja vastuunkantaja. Sinunkin viestissäsi ihmettelet sitä miten naiset ei "anna" hoitaa. Mitä helvetin antamista siinä tarvitaan? Se on miehen lapsi, senkun hoitaa omaa lastaan.
Omiminen on mahdotonta silloin kun toinen pitää omastaan tiukasti kiinni.
Joku imetysaika on eri asia. Silloinkin mies voi tehdä kaiken muun kuin imettää.
Se ei ole mistään antamisesta tai naisen tahdin määräämisestä kyse. Mies on hyvä vaan ja tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ärsyttää usein käytetty verbi auttaa silloin kun mies tekee jotain. Mies auttaa lasten hoidossa, mies auttaa siivouksessa jne... Miten niin auttaa? Lähinnä tekee oman osuutensa mun mielestä. Yhteisiähän nuo jutut on.
Valitettavasti myös joillakin naisilla vanhat sukupuoliroolit kuristavat sen verran, että ei oikein olla kuitenkaan valmiita jakamaan vastuuta kodin asioista, vaikka halutaankin että mies niihin tasaveroisesti osallistuu. Tuollaisessa tilanteessa on ihan oikein puhua auttamisesta, koska mieshän ei tosiasiallisesti silloin ole tasaveroinen vaan ennemminkin apulainen.
Kyse on oikeastaan ihan samasta ilmiöstä kuin naisten siirtymisessä työelämään. Osalle miehistä vallan ja vastuun luovuttaminen naisille työelämssä on ollut ja on edelleen todella vaikeaa.
Ei olla valmiita vaikka halutaan?
Hei oikeasti, nyt jonkun on ihan tosi pakko selittää mulle miten tää kuuluisa antaminen näkyy tosielämässä.
Joku tosielämän esimerkki.
Koska jos ihan oikeastu on niin, että mies herää yksi aamu ja päättää, että tänään teen kyselemättä, hoitaa aamutoimet, hakee koulusta, kuskaa harrastukset ja kokkaa illallisen, niin nainen on silleen hei en antanu lupaa, nyt palataan ajassa taaksepäin ja perut kaiken. Tästä eteenpäin et koskaan pakkaa eväitä tai osta syntymäpäivälahjaa mun kysymättä.
Pointti on se, että jokaisen teidänkaltaisen viestissä se on edelleen se nainen jonka pitäisi muuttua nahdollistaakseen miehen muutoksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset usein omivat lapsen. Kun tulee monikot, niin naiset antavat miehenkin osallistua, koska yksin ei vain pärjää. Tuli mieleen tuosta vauvan sivuilla olevasta artikkelista, jossa perhe saa kolmoset ja äiti sanoi, että silloin "miehestäkin tuli tasavertainen vanhempi". Heillä oli yksi lapsi ennestään, joten lastenhoito ei tainnut jakautua yhtä paljon sitä ennen. Vaatiiko se vähintään kaksoset ennen kuin uskalletaan antaa isänkin hoitaa lapsia. Samoin ei voi olla imetysfanaatikko silloin, kun
saa monikot.Mä en ymmärrä, ettekö te oikeasti tajua koko ideaa? Sinunkin viestisi on tätä samaa vanhaa.
Kaikilla on se oletus, että äiti on se johtaja ja vastuunkantaja. Sinunkin viestissäsi ihmettelet sitä miten naiset ei "anna" hoitaa. Mitä helvetin antamista siinä tarvitaan? Se on miehen lapsi, senkun hoitaa omaa lastaan.
Omiminen on mahdotonta silloin kun toinen pitää omastaan tiukasti kiinni.
Joku imetysaika on eri asia. Silloinkin mies voi tehdä kaiken muun kuin imettää.
Se ei ole mistään antamisesta tai naisen tahdin määräämisestä kyse. Mies on hyvä vaan ja tekee.
Kuulostaa tosi terveelliseltä kasvuympäristöltä lapselle, äiti kiskoo käsistä ja isukki jaloista, kuvainnollisesti tietenkin (toivottavasti ainakin).
Ja näin asiaa pohdiskellessa niin tuli myös mieleen, että lapsensa hylkääviin vanhempiin suhtaudutaan sukupuolesta riippuen täysin eri tavoin.
Jos isä hylkää lapsensa ja muuttaa vaikka toiseen maahan uuden, kauniin ja nuoremman parisuhteensa kanssa, asiaa kyllä paheksutaan mutta vikaa nähdään myös naisessa. Ajatellaan, että eksässä oli pakko olla jotain syytä kun piti nostaa kytkintä. Myöskin tilanteissa missä mies lähtee nuoremman matkaan, niille jätetyille naisille on tosi tiukat käyttäytymissäännöt mitä pitäisi noudattaa. Hoetaan, ettei saa olla katkera (mikä voisi mahdollusesti olla traumatisoivampaa kuin tuo temppu? Miksei siitä saa olla katkera?), ei saa käyttää lapsia aseena (eli pitää myöntyä miehen määräämiin aikoihin, silloin kuin hänelle sopii. Ei ajatella lainkaan, että isä on kyllä hylännyt edes hieman oikeuttaan isyyteen jos valitsee helpon, lapsettoman arjen ja kuorii esim. lomilla parhaat yhdessäolothetket päältä), ei saa puhua pahaa isistä jne.
Jos nainen tekee saman, on asia skandaali. Etä-äiti on kauhistus. Miestä ei todellakaan syytetä vaan säälitään ja voivotellaan urheata raukkaa, joka jäi yksin lasten kanssa. Millainen äiti tekee noin?