Miksi jotkut vetävät puoleensa kritisoivia ja vähätteleviä tyyppejä?

Vierailija kirjoitti:

Ne ihmiset tekee sitä samaa kaikille.

Tarttuvat sitten niihin jotka eivät eivät osaa tai ymmärrä pistää heille luuta kurkkuun. Ja kun tämmöisen arvostelua hyvin kestävän ja sietävän saavat lähelleen napattua, niin pitävät hänestä kiinni ja koventavat panoksia.

Sitä en ymmärrä miksi tämmöistä tekevät, vaikka olen useita tällaisia ihmisiä tavannut. Vasta nelikymppisenä olen tajunnut että heidän kanssaan pätee eri säännöt kuin muiden ihmisten kanssa. Heidän kohdallaan täytyy unohtaa empatia ja kiltteys.

Juuri noin. Olen päässyt näkemään, miten pitkälle  jotkut pystyvät viemään tuon panosten koventamisen, kun ovat kerran vauhtiin päässeet. Ihminen, joka osaa olla ihan fiksun oloinen työyhteisössä ja useimpien ihmisten kanssa, muuttuu kaltaiseni pehmohölmön seurassa melkoiseksi orjaplantaasin omistajaksi. Minun on hyvin vaikea antaa samalla mitalla takaisin, siis esimerkiksi sanoa rumasti toisen ulkonäöstä, joten ainoa keinoni välttyä tuollaiselta seuralta on pysyä tiukasti käsivarren mitan päässä ja mahdollisuuksien mukaan kadota kokonaan. Joskus on käynyt mielessä, mahtaako joku tälläkin palstalla ystävän/tuttavan kertakaikkista, selittämätöntä katoamista ihmettelevä ihminen joku juuri minun entisistä "omistajistani".

Numero 3

Minä oon myös sellainen joka vetää puoleensa tuollaisia ihmisiä. Siksi oonkin nykyään niin yksinäinen kun oon ruvennut vaistomaisesti välttelemään ja pelkäämään ihmisiä. Vähän vaikea on kokonaan kuitenkaan vältellä kun oma lähipiiri äiti, veli ja täti kuuluu just nuihin arvosteleviin ja vähätteleviin ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Minä oon myös sellainen joka vetää puoleensa tuollaisia ihmisiä. Siksi oonkin nykyään niin yksinäinen kun oon ruvennut vaistomaisesti välttelemään ja pelkäämään ihmisiä. Vähän vaikea on kokonaan kuitenkaan vältellä kun oma lähipiiri äiti, veli ja täti kuuluu just nuihin arvosteleviin ja vähätteleviin ihmisiin.

Ei sukulaistensakaan kanssa ole pakko olla tekemisissä. 

Ap täällä!

Koen silti edelleen etten ole liian herkkä - pikemminkin siedän liikaa huonoa käytöstä tai ainakin olen aiemmin niin tehnyt. Mm. opiskeluaikana ja nyt työelämässä en ota saatua palautetta henkilökohtaisena vaan tunne vähättelystä ja alemmuudentunteesta on vapaa-ajan läheisissä ihmissuhteissa esiintynyt ongelma.

Ymmärrän sen miten tärkeää on puolustautua. Hetkeen en ole joutunut tätä (onneksi) tekemään, mutta tein ketjun jos täältä saisi tulevaa varten vinkkejä jos sama alkaa taas toistumaan. Pitää kasvattaa omien rajojen vahvuutta ja jotenkin luoda uskoa siihen, että jos joudun tuolla tavalla käyttäytyvien seuraan uskallan reagoida, ottaa etäisyyttä ja tarvittaessa poistua.

Varmasti kommenttieni perusteella ei saa kuin aika jyrkän kuvan ihmissuhteistani, mutta kyseessä eivät ole lopulta kuitenkaan olleet mielestäni kusipäät ja kaikille ilkeät, vaan ihan fiksut ja peruskohteliaat ihmiset. Minustahan juuri pahempaa on sellainen naispuolisen ystävän vaivihkainen "en kyllä koskaan uskois, että Mikko olisi juuri sun kanssa suhteen halunnut" kommentoiminen kuin suoranainen ilkeily....

Hei taas, ap, et ole liian herkkä! Täällä 14.

Käyn keskusteluterapiassa, tällä viikolla juteltiin juuri tuosta rajojen asettamisen vaikeudesta ja ensi viikolla varmaan jatketaan samasta. Vedän puoleeni lähisuhteita, joissa minun rajojani rikotaan, mutta sen toisen osapuolen rajoista pidetään kiinni. Olen aika introvertti, enkä pidä luontevana koko ajan olla vahtaamassa, että aikooko joku nyt käyttää valtaa minuun, vaikka sellainen kylläkin haittaa ja satuttaa minua. Olisin mieluiten sellaisten ihmisten lähellä, joilla on pidäkkeitä omasta takaa, varsinkin kotioloissa. Olen maistellut lukemaani ajatusta "ei ole olemassa normaalia käytöstä parisuhteessa", mutta tuntuu jotenkin, ettei ajatus toimi minulle. Jos sitä normaalia löytyy työpaikoilta, koulusta, vanhemmuudesta, sukulaissuhteista, arjen suoriutumisesta, kuntoutuksista yms., niin miksi sitä jollain logiikalla ei voisi löytyä juuri parisuhteista? Tai kuinka sitä voisi olla niissä vain yhteen suuntaan? Minä kuitenkin saan paljon palautetta, mitkä kaikki asiat minun tulisi hoitaa ja millä standardeilla, koska kaikki normaalit ihmiset. Tilanteita ja suhteiden lopettamista mutkistaa, että kumppanini ovat olleet suhteessa minuun jollain tavalla "hoidokkeja".

En myöskään usko hetkeäkään, että vähäteltävien valkointi olisi sattumaa ja siihen taipuvaiset ihmiset etsisisivät ihan hakuammunnalla sopivia kohteita. Pikemminkin ajattelen, että nämä lähisuhdekriitikot hakevat soveltuvia ihmisiä lähelleen. Vähän samalla tavalla kuin lasten hyväksikäyttäjät inostuvat, kun tunnistavat lapsen, jolla on rikkinäinen perhe tai päällekarkaajat etsivät kerrospukeutuvia hissukoita. Eivätköhän ihan kaikki ihmiset tee toisista ennakko-oletuksia. Miksi olettaa satunnaisuutta juuri vähättelijöiden kohdalla? Ei siinä ole mitään järkeä.

Tarvitsisin varmaan sellaista assertiivisuutta, joka näkyisi uloskinpäin. Jos sellaista voisi jotenkin harjoitella jossain, niin menisin ilman muuta.

25: sitä minäkin olen miettinyt, että minun omassa käytöksessäni on joku, joka vetää puoleensa ja yksi tuota oletusta tukeva piirre on se, että ihmisten käytös ei ole ilmennyt hetkessä vaan ajan myötä kehittynyt pahemmaksi ja oloni on alkanut tuntua huonolta. Yhdistelmä sitä millainen toinen on ja mitä itse "antaa" tapahtua. Kun olen vielä saanut juuri vasta tuntemiltani ihmisiltä kommenttia miten empaattinen ja mukava ihminen oikein olen, joten se sinisilmäisyyteenkin menevä persoonani on hyvä kohde tietyntyyppisille.  En ole koskaan kokenut kiusaamista koulussa, vaan juuri eräänlaista kiusaamista vain niissä läheisissä ihmissuhteissa. Sekin siis mietityttää miksi olen hyvä kohde hiljaiseen alistamiseen kulissien takana mutten muualla.

Vetäydyin juuri yhdestä ihmissuhteesta, jossa oli selkeä tilanne että meihin pätivät eri säännöt. Ts. toinen kunnioitti omia rajojaan ja samanaikaisesti ei sallinut samaa minulle, vaan oikeutti mm. oman käytöksensä oikeaksi. Lopulta välit vaan tulehtuivat kun aloin pitämään puoliani ja se ei toiselle sopinutkaan enää niin hyvin.

Olen puhunut enemmän ystävyyssuhteissa tapahtuvasta, mutta pahempaahan tämä on ollut suhteessa miehiin ja tästä syystä en ole tapaillut vuosiin kun jonkin ajan kuluttua huomaan, että mies itsessään voi vaihtua mutta käytös ei. Vaikka alussa olisi mukava ja tunnen, että ihmeellistä tämä mies onkin erilainen kuin ne aiemmat tilanteen oikea kanta näyttäytyy parin kk jälkeen...

Ehkä ne vähättelijät aistii että ketä voi piikitellä ja se vain alistuu? Vainukoirat. Seuraavan kerran sanot että jaaha, enpä kaipaa tätä elämääni, morjes! Tiedän monta ihmistä jotka pitävät loukkaajia/vähättelijöitä parhaina kavereinaan, vaikka aivan hirveitä asioita on sanottu. Joskus ihan normaalitkin ihmiset voi muuttua vähättelijöiksi jos näkevät tilaisuutensa nujertaa toista ja kierre vaan jatkuu. Mutta muista, sillä vähättelijällä on aivan satavarmasti ongelmia,on todennäköisesti kateellinen sinulle ym. Tämä on fakta ja totuus.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ne vähättelijät aistii että ketä voi piikitellä ja se vain alistuu? Vainukoirat. Seuraavan kerran sanot että jaaha, enpä kaipaa tätä elämääni, morjes! Tiedän monta ihmistä jotka pitävät loukkaajia/vähättelijöitä parhaina kavereinaan, vaikka aivan hirveitä asioita on sanottu. Joskus ihan normaalitkin ihmiset voi muuttua vähättelijöiksi jos näkevät tilaisuutensa nujertaa toista ja kierre vaan jatkuu. Mutta muista, sillä vähättelijällä on aivan satavarmasti ongelmia,on todennäköisesti kateellinen sinulle ym. Tämä on fakta ja totuus.

Ymmärrän tuon jollain tasolla. Silti itsetuntoni on vuosien mittaan huonontunut kun positiivistenkin tapahtumien seurauksena sama jatkuu.

Esimerkiksi yhdessä ystävyyssuhteessa en voinut kertoa enää lainkaan mitään elämässäni ihmissuhteisiin liittyneistä jutuista, sillä mitä enemmän kerroin sitä pahemmin tuo nainen suhtautui. Esimerkiksi näytin kenen tahansa tapailemani miehen kuvaa löysi hän aina jotain moitittavaa, sama viihteellä eli jos olimme kahdestaan ja vain minua lähestyttiin oli sekin taas väärin. En silti kykene näkemään, että onko tuo kateutta?

ap (unohtui äskeisestä)

Minua kyllä kiinnostaisi, miten ihan normaalista ihmisestä voi kuoriutua kurja tyyppi, jos joku ei pidä kurinpalautusta. Meneeköhän se ajatus jotenkin näin: "Hei, tuo tyyppi ei ojenna minua, vaikka olisin ihan mulkero. Ryhdynpä sellaiseksi, olenkin aina halunnut olla"? Haluaisiko normaali ihminen keskimäärin olla inhottava, jos vain uskaltaisi? Vai onko minulla turhan idealisoitu kuva normaalista ihmisestä? Siis, jos joku haluaisi ratakiskosta vääntää. :D 14

Vierailija kirjoitti:

minun omassa käytöksessäni on joku, joka vetää puoleensa ja yksi tuota oletusta tukeva piirre on se, että ihmisten käytös ei ole ilmennyt hetkessä vaan ajan myötä kehittynyt pahemmaksi ja oloni on alkanut tuntua huonolta. Yhdistelmä sitä millainen toinen on ja mitä itse "antaa" tapahtua.

Luulisin, että kyse on vain siitä, kuinka äkkiä kukin tuon huonon käytöksen tunnistaa. Itsellä on sama ongelma, että joidenkin ihmisten kanssa on mennyt vuosia ja vuosia, kunnes olen uskonut/ymmärtänyt/huomannut että minua kohdellaan huonosti, eikä kyseessä ole vain "vahinko" kerta toisensa jälkeen. Pitäisi vaan oppia tunnistamaan nuo ihmiset paljon aiemmin, jotta voisi heti tyssätä ihmissuhteen siihen. Jos yritän listata näitä "jälkiviisauden" asioita joista jälkikäteen mietittynä olisi pitänyt jo aiemmin hoksata millainen toinen on, niin asioita olisivat:

* Yhteydenpito on koko ajan enimmäkseen / huomattavasti minun harteilla

* Minuun otetaan yhteyttä enimmäkseen vain silloin, kun tarvitaan jotain tai kun ei ole muita saatavilla

* Kaveri tekee säännöllisesti ohareita, tai pitää minua varalla. Esim. saattaa kutsua tapahtumiin tyyliin "Huomasitkos että perjantaina on tällainen? Mä varmaan menen Mirkun kanssa, lähdetkö säkin?". Jos Mirkku todella lähtee, on kaveri vain sen Mirkun kanssa, ja minä päädyn tapahtumaan yksin. Kerrankin olin siinä luulossa että olemme menossa porukalla, mutta kaveri etkoilikin Mirkun luona (eikä minua kutsuttu), ja saapui lopulta tapahtumaan klo 02 kun olin jo lähdössä pois.. Jos taas Mirkku peruukin, olen minä valmiina "varakaverina" odottamassa.

* Kaveri tölvii toistuvasti muka pikkuhiljaa, tyyliin "punaiset hiukset on kyllä kauheita, kato tuotakin" juuri kun olen värjännyt hiukseni, tai "kuulitko että Mervin ulkomaalainen mies jätti sen, sellaisia ne on kaikki, tulevat tänne vain oleskeluluvan takia, ei ne oikeasti suominaiseen rakastu" jos seurustelen ulkomaalaisen kanssa jne. Eli muka puhutaan jostakusta muusta, kun oikeasti vain vittuillaan jostain minun asiasta. Kuitenkin vaivihkaa, mutta joka tapauksessa paha mielessä. 

Kaikki nämä asiat on sellaisia, joita on hyvin vaikea alkuun huomata, kun ne tapahtuvat pikkuhiljaa ja välissä toinen on "normaali". Esim. ohareista eka, toka ja vielä kolmaskin menee sattuman piikkin, joten voi mennä vuosia ennen kuin huomaa että niissä on joku sääntö, esim. tuo "varalla oleminen". Tölvimisen ja mitätöinnin jatkuvuudenkin huomaaminen on vaativaa, kun sitä alkuun yrittää selittää parhain päin jne. Samoin tuo yhteydenpidon yksipuolisuus - ainakin itselläni on niin, että jos/kun en ole itse se yhteydenpitäjä, niin sitten yhteyksiä ei yksinkertaisesti ole. Sittemmin olen raa'asti kyllä alkanut karsimaan näitä yksipuolisia ystävyyksiä, ja jäljelle on jäänyt vain 2 pitkäaikaisinta ystävää. Mieluummin kuitenkin vähemmän ja parempia, niin ei tule tuhlattua aikaa ja vaivaa ihmisiin, jotka eivät sitä ansaitse. 

Mulla on ollut 2 vähättelevää vittuilijakaveria. Heivasin menemään ja nykyään ympärillä on vain ihania ystäviä <3

Vierailija kirjoitti:

Olet liian kiltti, etkä sano koskaan vastaan? Ihmiset ovat helposti arvostelevia kaikkia kohtaan. Suurin osa sanoo oman mielipiteensä takaisin ja se on siinä. Se on keskustelua.

Jotkut eivät sano koskaan takaisin mitään tai vastaavasti arvostele muiden elämää. Nämä sitten kokevat, että muut ovat kritisoivia ja vähätteleviä.

Kerro esimerkki miten sinua on vähätelty ja kritisoitu?

En ole se, jolle osoitit kysymyksen, mutta voin vastata omasta puolestani.

Mies kommentoi, että olen pulsiksitunut ja pitäisi laihduttaa (bmi 20,4), huonoitsetuntoisena katson peiliin ja totean masentuneena, että pitäähän se paikkansa.

Mies taputtaa vatsaa ja kysyy, että mikäs tämä on. Hävettää, että mulla on tosiaankin nykyään pömppövatsa, vaikka olen normaalipainoinen.

Mies sanoo, että vaate x näyttää rumalta päälläni ja tukka on huonosti. Katson peiliin ja totean, että niin taitaa olla ja päätän jäleen kerran jatkossa kiinnittää enemmän huomiota ulkonäköön.

Mies valittaa, etten huomioi häntä tarpeeksi. Omasta mielestäni huomioin, mutta sehän on subjektiivinen kokemus. Tunnen syyllisyyttä ja yritän huomioida häntä enemmän ja huomioida myös enemmän lasta.

Mies sanoo, että en osaa tehdä asiaa x. Ehkä en osaa, tuntuu, että pitää yrittää paremmin.

Eli pohjalla on huono itsetunto ja pyrkimys täydellisyyteen, ajatus, ettei koskaan ole tarpeeksi hyvä ja että aina on kehittämisen varaa. Siksi toisen kritiikki kuulostaa totuudenmukaiselta eikä hyökkäykseltä, jota kohtaan pitäisi puolustautua.