Paluumuuttaja etsii töitä. Aina tulee vakiovastaus:" kiitos hakemuksestasi. Mutta ei kiitos."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin hetki sitten työmatkalla yrityksemme eräässä Euroopan konttorissa, töissä oli lähes 70 naisia osa-aikaisina ja työntekijöiden teinejä oli myös tekemässä tuntitöinä skannauksia ja postituksia. Jotenkin niin käsittämätöntä millaista on maassa missä on jo työvoimasta pulaa ja perushommiin riittää että osaa juuri skannata tai vielä vanhanakin kelpaa toimistohommiin, ja toimistosiivoojat oli täysin ummikkoja.

Ketkä yrityksenne suomalaisessa konttorissa hoitavat skannauksen ja postituksen?

Varmaan joku sujuvasti ainakin 3 kieltä puhuva jolla on sertifikaatit yleisimmistä kopiokoneista ja skannereista ja paperityökortti ja postituskortti sekä lisenssit sekä sähkö- että perinteisen postin lähetyksiin.

-

-

Pyydän jo etukäteen anteeksi jos "vitsini" antoi jollekin työnantajalle idean tulevaan työpaikkailmoitukseen...

kansainvälisesti kokenut, vähintään alempi korkeakoulututkinto, sujuvasti 2 kieltä, useamman vuoden kokemuksella vaativista assitentin tehtävistä omaava henkilö, eli minä. 3 haastettelukierrosta sis. kognitiiviset testit. Kastelen myös kukat. 

Suomalainen työelämä on todellakin vääristynyt. Työstä tai sen saannista on tullut rakettitiedettä. Kaverini myös on maisteri, työskentelee assarin hommissa 2000 Euron kuukausipalkalla. Pätkätyö luonnollisesti, äitiyslomasijainen toiselle maisterille, joka kuulemma saa kokemuslisää satkun enemmän. Tehtäviin kuuluu sellaiset työt, että niihin pitäisi riittää peruskoulupohjainen merkonomi. Silti tämä työ oli suorastaan lottovoitto. Hakijoita oli kymmenittäin, haastattelivat kahdeksan yliopistokoulutettua ja tämä kaverini pääsi sitten psykologisten testien jälkeen. Uskomatonta. Kauhea härdelli yhden sijaisuuden takia perustason töihin. Eikö tuollainen duuni pitäisi lohjeta aikalailla heittämällä?

Itse teen tällä hetkellä sijaisuuksia ja oikeasti miltei itkettää aamuisin. Minä, ikää pian 40, yliopistokoulutettu, osaava ja kokenut ihminen, istun kotona odottamassa puhelua, josko minua tarvittaisiin tänään töihin. Sitten juoksen kuin joku opiskelijatyttö sinne 30 minuutin varoitusajalla nöyristelemään ja iloisin ilmein, että soittivat juuri minulle. Miksi suostun tähän? Että pysyisin "hyvän kirjoissa" ja ehkä saisin pidemmän työpätkän. Vakityöstä en jaksa edes uneksia...