Olenko tunnekylmä äiti?

Nostan vielä siinä toivossa, että joku haluais sanoa jotain. Paljonko vauvan saa antaa itkeä?

Vierailija kirjoitti:

Nostan vielä siinä toivossa, että joku haluais sanoa jotain. Paljonko vauvan saa antaa itkeä?

Tarkistapa käyttöohjeesta?!

Et kuulosta minusta mitenkään tunnekylmältä. Kun rasvaat vauvaa, ja se itkee, niin toki voisit jutella hänelle samalla rauhoittavasti. Olen samaa mieltä, että rasvausta ei kannata keskeyttää syliin ottamalla. Ja sama määrätietoinen ote on hyvä pitää jatkossakin, niin tulee vähemmän ongelmia :).

Ei sitä voi tietää. Mutta joskus väsymys ja ylikuormitus vähentää empatiaa vauvaa kohtaan. Silloin vauvanhoidosta tulee juuri tuollaista mekaanista ja sitä miettii että vauva itkee turhasta. Levänneenä on enemmän läsnä vauvalle, ja ymmärtää paremmin, mitä vauva itkee.

Voitko itse hyvin? Näetkö riittävästi ystäviä, saatko levätä ja harrastaa? Joskus ulkopuoliset, kuten puoliso, näkevät sen oman käytöksen selkeämmin ja siksi puolisoakin pitää kuunnella. Syyllistyä ei turhasta tarvitse, mutta aina välillä on hyvä miettiä onko se vauva siinä tavallaan liian lähellä, niin että vauva ottaa itsestäänselvyytenä ja puutuu siihen vauvanhoitoon. 

Eikö tuo kuulosta ihan normaalilta. En olisi huolissani.

Ei vauva siitä kärsi, että se itkee rasvauksen tai muun hoitotoimen aikana. Tärkeintä on, että itse pysyt rauhallisena, jutustelet vauvalle siinä samalla. Ei arjesta tulisi mitään, jos kaikki vaipanvaihdot ja muut keskeytettäisiin hyssyttelyyn. Jos vauva menee ihan hysteeriseksi niin silloin voi ottaa paijattavaksi hetkeksi tai tehdä vaipanvaihdot ym vähän ripeämmin loppuun. Tärkeintä pienelle vauvalle on tosiaan se, että sitä käsitellään varmoin ja rauhallisin ottein ja että hellyyttäkin saa, mutta ei sitä koko ajan tarvitse olla lääppimässä. Samoin tuo tutitus on ihan ok, jos vauva on hyvänpainoinen ja jo syönyt, että itkee vain väsymystään, ei sitä kannata alkaa silloin liikaa hyssyttelemään vaan juuri noin tassuttelemalla ja tutin kanssa saada uneen niin oppii itsekin nopeammin nukahtamaan.

Rasvaisen aikana hyvä että jatkat loppuun. Muuten jos lapsi itkee siihen pitää reagoida. On todella luonnon vastaista tämä nykyinen ohje ettei saa lasta pitää sylissä ja hyysätään jos itkee

Minäkin olen miettinyt, että puuttuuko multa nyt jokin osa äidinrakkautta kun sydäntä ei riipaise mikään muu itku kuin kipuitku. Ja sekin on koettu puolessa vuodessa vain neljä kertaa. Tottakai varsinkin pienempänä lohduttelin kovasti puhelemalla jos vaikka vaatteitten vaihdossa tuli itku, mutta en kyllä sen takia pukemista ole ikinä keskeyttänyt.

Olen alusta asti voinut käydä yksin ostoksilla ilman vauvaa ilman paniikkia tai ikävää. Luotan kyllä miehen taitoon hoitaa lasta, että ehkä jonkun muun hoitovastuulla kiirehtisin enemmän kotiin.

Usein tulee mietittyä enkö ole vain äitiäiti-ihminen kun otan näin rennosti oman lapsen kanssa. En stressaa liikoja, hoidan toki parhaiten miten ikinä pystytään, enkä koe huonoa omatuntoa oikeastaan mistään. Usein kuulee kuinka on huono omatunto kun oli huonolla tuulella tai on tiuskaissut vauvalle vaikkei saisi. Mä sallin itselle myös ne huonot päivät ja ärsytykset, enkä osaa niistä syyllistyä. Ainut mistä syyllistyn on just tämä että miksi minä en tunne kuin muut ja olenko tarpeeksi äidillinen.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen miettinyt, että puuttuuko multa nyt jokin osa äidinrakkautta kun sydäntä ei riipaise mikään muu itku kuin kipuitku. Ja sekin on koettu puolessa vuodessa vain neljä kertaa. Tottakai varsinkin pienempänä lohduttelin kovasti puhelemalla jos vaikka vaatteitten vaihdossa tuli itku, mutta en kyllä sen takia pukemista ole ikinä keskeyttänyt.

Olen alusta asti voinut käydä yksin ostoksilla ilman vauvaa ilman paniikkia tai ikävää. Luotan kyllä miehen taitoon hoitaa lasta, että ehkä jonkun muun hoitovastuulla kiirehtisin enemmän kotiin.

Usein tulee mietittyä enkö ole vain äitiäiti-ihminen kun otan näin rennosti oman lapsen kanssa. En stressaa liikoja, hoidan toki parhaiten miten ikinä pystytään, enkä koe huonoa omatuntoa oikeastaan mistään. Usein kuulee kuinka on huono omatunto kun oli huonolla tuulella tai on tiuskaissut vauvalle vaikkei saisi. Mä sallin itselle myös ne huonot päivät ja ärsytykset, enkä osaa niistä syyllistyä. Ainut mistä syyllistyn on just tämä että miksi minä en tunne kuin muut ja olenko tarpeeksi äidillinen.

Sama mulla, ei mua oikeastaan huolestuta tai stressaa paljon mikään. Joskus vaikuttaa että vauvan selkäranka on käyrä, mutta sen aion näyttää läärille. Mun huolenaiheet on aina jotain spesifejä ja mielestäni ihan järkeviä kun taas miehellä ne on välillä ihan outoja kuten vauvan mahdollinen alipainoisuus. Jos vauvaan on sattu ut tai sen maha vaikuttaa olevan kipeä, niin silloin tottakai tunnen surua ja myötätuntoa ja toivon niin paljon, että voisin tehdä jotain, mikä poistaa kivun. Meillä myös mies osaa mielestäni mies osaa hoitaa vauvaa yhtä hyvin kuin minäkin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Rasvaisen aikana hyvä että jatkat loppuun. Muuten jos lapsi itkee siihen pitää reagoida. On todella luonnon vastaista tämä nykyinen ohje ettei saa lasta pitää sylissä ja hyysätään jos itkee

No ainakin selkäni tämänhetkisestä tilasta päätellen olen kantanut vauvaa paljon :) meidän poika ei ole mikään kevyt. Pidän myös istuessa sylissä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää. Mutta joskus väsymys ja ylikuormitus vähentää empatiaa vauvaa kohtaan. Silloin vauvanhoidosta tulee juuri tuollaista mekaanista ja sitä miettii että vauva itkee turhasta. Levänneenä on enemmän läsnä vauvalle, ja ymmärtää paremmin, mitä vauva itkee.

Voitko itse hyvin? Näetkö riittävästi ystäviä, saatko levätä ja harrastaa? Joskus ulkopuoliset, kuten puoliso, näkevät sen oman käytöksen selkeämmin ja siksi puolisoakin pitää kuunnella. Syyllistyä ei turhasta tarvitse, mutta aina välillä on hyvä miettiä onko se vauva siinä tavallaan liian lähellä, niin että vauva ottaa itsestäänselvyytenä ja puutuu siihen vauvanhoitoon. 

Juu henkistä läsnäoloa voi tietysti aina parantaa. Esim. Itseltään kannattais joskus takavarikoida kännykkä päiväksi ;)

Ei muakaan kouraise sydämestä muu kuin kipuitku! Jos vauva itkee protestoidakseen esim. ulkoilemaan lähtiessä, yritän normalisoida tilannetta sanomalla vauvalle lakonisesti vain "joo joo" ja jatkan touhuja reipasotteisesti. Jos vauva säikähtää ja itkee siitä, en siinäkään ala hyysäämään ja lähde mukaan surkutteluun vaan rauhoitan kerran ssshh sshh -äänteellä ja sen jälkeen rohkaisen vauvaa katsomaan säikähdyksen kohdetta. Yritän kaikin tavoin aina viestiä, ettei asia ole niin kamala kuin vauva luulee. En tiedä mikä on omaa ansiotani ja mikä vauvan perusluonnetta, mutta ei se kyllä kauaa rääy!

Vältän myös kaikin tavoin neuvomasta miestä, kun hän kysyy että miten joku juttu vauvan kanssa nyt tehdään. Vastaan vain että päätä itse tai kokeile. Ensinnäkin siksi että mies uskaltaisi enemmän mutta varsinkin siksi, että minä en halua olla mikään kävelevä vauvanhoidon ABC. Lapsemme nyt sattuu olemaan vauva, ei se tarkoita että tietäisin tai edes haluaisin tietää kaiken vauvoista tai että minua ensinkään kiinnostaisi NIIN paljon. En ole kiinnostunut vauvoista kollektiivisesti, olen kiinnostunut vain meidän lapsestamme.