Selviääkö lapset.. (eroasiaa)

Narkkareilla, lasboilla ja varkailla hankalampaa.

Tota, onko nuorin lapsi tehty terapian aloittamisen jälkeen, siis ongelmasuhteeseen? Vai menittekö terapiaan, kun raskaus selvisi? Terapia ei ole mikään taikasauva, vaan molempien pitää haluta ottaa sieltä saadut eväät käyttöön. Onko siitä ollut tähän mennessä mitään apua? Jos ei, niin miksi ei?

Minä kyllä kannatan ydinperhettä ja lasten takia viimeiseen asti yrittämistä. Siksi en suosittele eroa kenellekään, ellei suhteessa ole päihde- tai väkivaltaongelmaa. Kaikki muu on ratkaistavissa.

Käy terapiassa, käykää välillä omin päin, pariterapiassakin voi niin tehdä (ainakin meillä tehtiin). Hoida omaa päätäsi kuntoon. Lapse pärjää sitä paremmin mitä aikuisempi ja rauhallisempi sinä osaat tuossa olla. Ekaluokkalainen tajuaa eniten, muut teillä pieniä, eivät niin kamalasti kummastele jos asiat selittää rauhallisesti. Älä tappele eksäsi kanssa hoidoista tai mistään lapsiin liittyvästä lasten kuullen, älä missään nimessä puhu pahaa lapsillesi eksästä, hän on heidän isänsä. Erota parisuhde ja vanhemmuus, hyvä yhteisvanhemmuus on mahdollista vaikka parisuhteesta ei mitään tulisikaan etkä eksän kanssa nokitusten haluaisi jutella, tekstarit ja meilit kulkee. Mieti kaksi kertaa ennen kuin tutustutat lapset uuteen kumppaniehdokkaaseen, vapaaviikot tai viikonloput on sinun aikaa, silloin voit deittailla rauhassa.

Tuossa ohjeita joita noudatin, ja osaa toivon jälkikäteen, että olisin noudattanut erossa.

Vierailija kirjoitti:

Tota, onko nuorin lapsi tehty terapian aloittamisen jälkeen, siis ongelmasuhteeseen? Vai menittekö terapiaan, kun raskaus selvisi? Terapia ei ole mikään taikasauva, vaan molempien pitää haluta ottaa sieltä saadut eväät käyttöön. Onko siitä ollut tähän mennessä mitään apua? Jos ei, niin miksi ei?

Minä kyllä kannatan ydinperhettä ja lasten takia viimeiseen asti yrittämistä. Siksi en suosittele eroa kenellekään, ellei suhteessa ole päihde- tai väkivaltaongelmaa. Kaikki muu on ratkaistavissa.

No minä taas suosittelen eroa sellaisille, jotka kokevat, että suhteen toimimisen eteen on tehty kaikkensa, mutta siltikään yhteiselo ei innosta eikä sillä nää mitään toivoa. Lapset selviävät kyllä, kunhan heitäkin kuunnellaan erossa ja annetaan heidän käsitellä sitä eroa. 

Parhaiten selviävät, jos eroatte ystävällisissä tunnelmissa. Ei haukuta toista ja kumpikin pitävät kiinni sopimuksista. Ja että lapsilla on mahdollisuus nähdä molempia vanhempiaan niin paljon kuin tahtovat. Ei tätä "nyt on mun viikonloppu, joten sä et saa näkyä ees kaupassa samaan aikaan" vaan jos tulee olo ekaluokkalaisella, että tänään haluaakin iskän luo vaikka on äiti viikko, niin pyritään mahdollistamaan tämä.

Itse suosittelen sitä mallia, jossa lapset jäävät yhteiseen kotiin ja aikuiset vuorottelevat siellä asumista. Kannattaa lukea netistä esimerkkejä miten ihmiset toteuttavat tätä. Yksi tapa on esimerkiksi vuokrata yhteinen yksiö/kaksio ja siellä asua vuorotellen (vaatii tosin yhteistä makua ja siisteys käsitystä) tai sitten molemmilla oma pikkukämppä. Yhteisessä kodissa kummallakin voi olla omat ruokatavarat, siivousta varat yms. tai "kaikki yhteistä, se hankkii kumman vuorolla loppuu". Riippuu ihan kuinka puhe väleissä erotaan.

Jos lapsi on 1v ja terapiassa käyty 1.5v. Ellei lapsi syntynyt keskosena niin tuskin.

1-vuotias ja ekaluokkalainen ja ilmeisesti ainakin yksi välissä kuulostaa niin aikaavievältä yhdistelmältä, että en uskaltaisi tehdä päätöksiä perheeni tulevaisuudesta. Pystyisittekö neuvottelemaan jonkun ratkaisun, jossa elätte yhdessä, mutta ette yritä leikkiä paria? Hieman tilaa ja rauhaa miettiä asioita, ilman että tarvitsee lähteä eron käytännön järjestelyihin.

Lapset kärsivät erosta pitkälle aikuisuuteen. Se vaikuttaa heidän perusturvallisuudentunteeseensa, vaikka ero olisi kuinka hienosti hoidettu. Toki vaikuttaa vielä enemmän, mikäli se on hoidettu huonosti.

Suosittelisin myös jatkamaan yhdessä pariterapiaa ja sen lisäksi kummankin käymään yksilöterapiassa. Parisuhde on isolta osin tahtokysymys. 

Minusta on hienoa, että otat lapset näin hyvin huomioon ja se kertoo sinun olevan hyvä äiti. Hyvä äiti voit olla myös, jos tilanne kaikesta huolimatta päätyy eroon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tota, onko nuorin lapsi tehty terapian aloittamisen jälkeen, siis ongelmasuhteeseen? Vai menittekö terapiaan, kun raskaus selvisi? Terapia ei ole mikään taikasauva, vaan molempien pitää haluta ottaa sieltä saadut eväät käyttöön. Onko siitä ollut tähän mennessä mitään apua? Jos ei, niin miksi ei?

Minä kyllä kannatan ydinperhettä ja lasten takia viimeiseen asti yrittämistä. Siksi en suosittele eroa kenellekään, ellei suhteessa ole päihde- tai väkivaltaongelmaa. Kaikki muu on ratkaistavissa.

No minä taas suosittelen eroa sellaisille, jotka kokevat, että suhteen toimimisen eteen on tehty kaikkensa, mutta siltikään yhteiselo ei innosta eikä sillä nää mitään toivoa. Lapset selviävät kyllä, kunhan heitäkin kuunnellaan erossa ja annetaan heidän käsitellä sitä eroa. 

Miten määrittelet, että "on tehty kaikkensa"? Ja oletko tosiaan sitä mieltä, että se kun "ei innosta yhteiselo" on oikea syy hajottaa lapsen perhe ja perusturva?!? Ja tuo "lapsen kuunteleminen" on nyt vaan ihan täyttä sontaa, jolla hiljennetään omatuntoa. Jos lapsia kuunneltaisiin, ei erottaisi. Piste.

Voin kertoa, ettei minuakaan "aina innosta" olla mieheni kanssa. Kuusitoista vuotta ollaan kuitenkin jo yhdessä oltu, eikä koskaan eroa vakavissaan harkittu. Elämässä on kausia, jolloin "into" vaihtelee, mutta minkään niin triviaalin takia ei perhettä hajoteta.

Lapset selviävät kyllä kunhan eivät joudu kiistakapuloiksi tai koston välineiksi.

Omat lapseni ovat kiittäneet eroani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tota, onko nuorin lapsi tehty terapian aloittamisen jälkeen, siis ongelmasuhteeseen? Vai menittekö terapiaan, kun raskaus selvisi? Terapia ei ole mikään taikasauva, vaan molempien pitää haluta ottaa sieltä saadut eväät käyttöön. Onko siitä ollut tähän mennessä mitään apua? Jos ei, niin miksi ei?

Minä kyllä kannatan ydinperhettä ja lasten takia viimeiseen asti yrittämistä. Siksi en suosittele eroa kenellekään, ellei suhteessa ole päihde- tai väkivaltaongelmaa. Kaikki muu on ratkaistavissa.

No minä taas suosittelen eroa sellaisille, jotka kokevat, että suhteen toimimisen eteen on tehty kaikkensa, mutta siltikään yhteiselo ei innosta eikä sillä nää mitään toivoa. Lapset selviävät kyllä, kunhan heitäkin kuunnellaan erossa ja annetaan heidän käsitellä sitä eroa. 

Miten määrittelet, että "on tehty kaikkensa"? Ja oletko tosiaan sitä mieltä, että se kun "ei innosta yhteiselo" on oikea syy hajottaa lapsen perhe ja perusturva?!? Ja tuo "lapsen kuunteleminen" on nyt vaan ihan täyttä sontaa, jolla hiljennetään omatuntoa. Jos lapsia kuunneltaisiin, ei erottaisi. Piste.

Voin kertoa, ettei minuakaan "aina innosta" olla mieheni kanssa. Kuusitoista vuotta ollaan kuitenkin jo yhdessä oltu, eikä koskaan eroa vakavissaan harkittu. Elämässä on kausia, jolloin "into" vaihtelee, mutta minkään niin triviaalin takia ei perhettä hajoteta.

Lapsellisuuden ja kapeakatseisuuden kärkeä tämä kommentti. On kuule paljon eri tilanteita ja liittoja. Ero on joskus ehdottomasti paras ratkaisu lapsillekin. Unohdetaanko jo nämä 'elämä meni kuin elokuvissa' -ajatukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tota, onko nuorin lapsi tehty terapian aloittamisen jälkeen, siis ongelmasuhteeseen? Vai menittekö terapiaan, kun raskaus selvisi? Terapia ei ole mikään taikasauva, vaan molempien pitää haluta ottaa sieltä saadut eväät käyttöön. Onko siitä ollut tähän mennessä mitään apua? Jos ei, niin miksi ei?

Minä kyllä kannatan ydinperhettä ja lasten takia viimeiseen asti yrittämistä. Siksi en suosittele eroa kenellekään, ellei suhteessa ole päihde- tai väkivaltaongelmaa. Kaikki muu on ratkaistavissa.

No minä taas suosittelen eroa sellaisille, jotka kokevat, että suhteen toimimisen eteen on tehty kaikkensa, mutta siltikään yhteiselo ei innosta eikä sillä nää mitään toivoa. Lapset selviävät kyllä, kunhan heitäkin kuunnellaan erossa ja annetaan heidän käsitellä sitä eroa. 

Miten määrittelet, että "on tehty kaikkensa"? Ja oletko tosiaan sitä mieltä, että se kun "ei innosta yhteiselo" on oikea syy hajottaa lapsen perhe ja perusturva?!? Ja tuo "lapsen kuunteleminen" on nyt vaan ihan täyttä sontaa, jolla hiljennetään omatuntoa. Jos lapsia kuunneltaisiin, ei erottaisi. Piste.

Voin kertoa, ettei minuakaan "aina innosta" olla mieheni kanssa. Kuusitoista vuotta ollaan kuitenkin jo yhdessä oltu, eikä koskaan eroa vakavissaan harkittu. Elämässä on kausia, jolloin "into" vaihtelee, mutta minkään niin triviaalin takia ei perhettä hajoteta.

Kaikkensa on tehty silloin, kun suhteen eteen on käytetty kaikki saatavilla olevat vaihtoehdot. Jos suhteen tilaa on selvitelty jo 1,5 vuotta terapiassa eikä paha olo ole helpottanut, niin kyllä minusta silloin voi sanoa, että ei enää innosta. Totta kai aina välillä toinen ottaa päähän ja voi vaikuttaa ihan täydeltä ihmisperseeltä, mutta joskus käy niin, että siitä tunteesta ei vaan pääse eroon. Ihmiset muuttuu, ja innostus katoaa. Mukavaa teille, että olette yhdessä jaksaneet mennä eteenpäin, mutta kaikille ei käy niin onnistuneesti. Jos suhteessa on paha olla, ei se voi olla näkymättä perhe-elämässä tai siinä, miten vanhemmat kohtelevat toisiaan. Ero ei ole ikinä kevyesti otettava asia tai läpihuutojuttu , mutta joskus se on parempi kuin roikuttaa koko perhettä löysässä hirressä.

Toi neuvo "älkää leikkikö paria, mutta olkaa yhdessä" oli kyllä hyvä! Kun nuorin on kaksi tai kolme, niin sen jälkeen on pahin ohi lasten ikien puolesta. Käyttö töissä itse/kumpikaan? Voisi myös meinaan helpottaa tilannetta. Mikä liitossa mättää? Miksi ei tunnu hyvältä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tota, onko nuorin lapsi tehty terapian aloittamisen jälkeen, siis ongelmasuhteeseen? Vai menittekö terapiaan, kun raskaus selvisi? Terapia ei ole mikään taikasauva, vaan molempien pitää haluta ottaa sieltä saadut eväät käyttöön. Onko siitä ollut tähän mennessä mitään apua? Jos ei, niin miksi ei?

Minä kyllä kannatan ydinperhettä ja lasten takia viimeiseen asti yrittämistä. Siksi en suosittele eroa kenellekään, ellei suhteessa ole päihde- tai väkivaltaongelmaa. Kaikki muu on ratkaistavissa.

No minä taas suosittelen eroa sellaisille, jotka kokevat, että suhteen toimimisen eteen on tehty kaikkensa, mutta siltikään yhteiselo ei innosta eikä sillä nää mitään toivoa. Lapset selviävät kyllä, kunhan heitäkin kuunnellaan erossa ja annetaan heidän käsitellä sitä eroa. 

Miten määrittelet, että "on tehty kaikkensa"? Ja oletko tosiaan sitä mieltä, että se kun "ei innosta yhteiselo" on oikea syy hajottaa lapsen perhe ja perusturva?!? Ja tuo "lapsen kuunteleminen" on nyt vaan ihan täyttä sontaa, jolla hiljennetään omatuntoa. Jos lapsia kuunneltaisiin, ei erottaisi. Piste.

Voin kertoa, ettei minuakaan "aina innosta" olla mieheni kanssa. Kuusitoista vuotta ollaan kuitenkin jo yhdessä oltu, eikä koskaan eroa vakavissaan harkittu. Elämässä on kausia, jolloin "into" vaihtelee, mutta minkään niin triviaalin takia ei perhettä hajoteta.

Lapsellisuuden ja kapeakatseisuuden kärkeä tämä kommentti. On kuule paljon eri tilanteita ja liittoja. Ero on joskus ehdottomasti paras ratkaisu lapsillekin. Unohdetaanko jo nämä 'elämä meni kuin elokuvissa' -ajatukset.

Elämän ei tarvitse "mennä niin kuin elokuvissa", mutta silti voit aikuisena tehdä sellaisia valintoja, jotka eivät tuhoa lasten maailmaa. Kevein syin, pelkästä kyllästymisestä eroaminen jos mikä on lapsellista ja kapeakatseista ja erityisesti äärimmäisen itsekästä. Mitäs sitten, kun kyllästyt siihen seuraavaan, eroat taas?

Totta kai on tilanteita, jolloin ero on parempi ratkaisu (päihteet, väkivalta). Ap ei kertonut heillä olevan mitään tällaista. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että innostuksen puute tai kyllästyminen ei anna oikeutta erota.

Up