Kuinka usein harrastat seksiä, alle 2-vuotiaan vanhempi?
Meillä on ollut 4-6 kertaa kuussa ja se tuntuu tosi vähältä, mutta miehelle ilmeisesti sopiva määrä.
Kommentit (32)
Vähintään 4 kertaa viikossa. Mies tosin pärjäisi vähemmälläkin.
1-2krt/kk. Ihan liian vähän mutta mies yleensä nukahtaa samaan aikaan lasten kanssa.
Aina kun haluttaa ja siihen on aikaa ja jaksamista. 0-30 krt/kuussa. Riippuu kuusta
meillä alle 6kk vauva ja just 2v on vanhempi. muutaman kerran viikossa, pari iltaa voi mennä että ei jaksa. viikkoa pidempään tuskin oltu ilman muuta kuin poikkeustapauksissa. meillä tosin mies haluaa useammin.
8-10 x kuukaudessa, ihan miehen työajoista johtuvaa että noin "vähän".
Keskimäärin 2 kertaa viikossa. 2 lasta, joista toinen alle 2v.
Olen tietääkseni viiden alle kaksivuotiaan isä ja harrastan seksiä pari kertaa viikossa :)
Vähän vaihtelee. Pyritään siihen että edes kerran viikossa. Välillä useammin, n. 4 kertaa viikossa, välillä taas meinaa viikko mennä että ei ehditä, jakseta tai ei ole tilaisuutta. Kaksi pientä lasta ja kaksi teiniä eli siihen nähden aika hyvinkin kuitenkin seksiä pystytään harrastamaan.
Meillä kuoli seksielämä ihan totaalisesti kun lapsi syntyi. Ehkä kerran kuussa tai harvemmin :(
Mitenköhän saisin miehen innostumaan useammin? 4-5 kertaa viikossa olisi hyvä... Tai edes 3-4... Ap
Miesten libidoon ei auta mikään. Lepo ehkä korkeintaan. Niin surullista.
Vierailija kirjoitti:
meillä alle 6kk vauva ja just 2v on vanhempi. muutaman kerran viikossa, pari iltaa voi mennä että ei jaksa. viikkoa pidempään tuskin oltu ilman muuta kuin poikkeustapauksissa. meillä tosin mies haluaa useammin.
Oon kade! Meillä 2v ja lisäksi 3kk vauva, edellisestä seksikerrasta yli 3kk. Vauva on iltavirkku ja taapero aamuvirkku, eikä enää nuku päiväunia. Eipä ole ennen näin pitkää taukoa ollut.
Meillä noin kerran kuussa. Ihan liian harvoin. Harmittaa.
Onko kukaan käynyt vieraissa ton vauvaa seuraavan seksittömyyden seurauksena?
Aiemmin melko useasti, mutta mies vaihtoi vähän aikaa sitten työpaikkaa (työajat muuttuivat), jonka takia nykyään noin kerran viikossa, joskus useammin.
ovulaatioviikolla joka toinen päivä, muuten ei harrasteta