Lue keskustelun säännöt.
15-vuotias koirani lopetetaan huomenna, aion tappaa itseni
26.02.2016 |
Minulla ei ole sen jälkeen yhtäkään ystävää, kukaan ei välitä minusta. Älkää ehdottako uuden koiran hankkimista, se olisi sama kuin lapsensa menettäneelle äidille "tee uusi lapsi" sanoma.
En jaksa enää.
Kommentit (42)
Heippa. Muista että lääkkeet on vähän riskaabeli valinta, on suuri mahdollisuus että päädytkin vammaiseksi tai pahimmillaan vihannekseksi ja sekös vasta masentaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhasta ystävästä luopuminen on hirveää ja aivan perseestä, ei siitä pääse mihinkään, mutta 15-vuotias koira saanut elää pitkän ja hienon elämän. Aikansa se ottaa, ennen kuin siitäkin surusta ja tuskasta pääsee yli mutta pääset siitä yli aivan varmasti. Ja ehkä jossain vaiheessa, ei välttämättä pitkään aikaan, mutta sitten joskus alkaa ajatus seuraavasta koirasta tuntua mielekkäältä. Ja siinä onkin taas uusi ihana matka koettavaksi elämässä koiran kanssa. Voimia sulle kovasti!
Uusi lemmikki ei korvaa vanhaa, mutta palauttaa ne rutiinit joita edellisenkin kanssa on tehty. Ajan myötä siitäkin tulee tärkeä.
Vierailija kirjoitti:
Koira elää vähemmän aikaa kuin ihminen joten luopumisen tuska on aina tulossa omistajalle.
Ööö... niin paitsi jos omistaja sattuu kuolemaan ennen koiraa?!?! Siis kuinka vitun tyhmä sinäkin olet? :D Kiitos päivän nauruista.
Minä olin samassa tilanteessa aika kohta vuosi sitten. 15.3.2015 jouduin saattamaan 14-vuotiaan koirani eläinlääkärille ja ikiuneen. Aivokasvain ja vähän kaikkea muutakin, lopulta ei koira jaksanut enää nousta ylös pedistään ja teki tarpeet allensa, vaikka vielä ihan pari kk aiemmin olimme tehneet helposti 10km lenkkejä. Niin nopeasti meni huonoksi :/
Olin tuolloin aivan varma siitä, että minä tapan itseni. Että minä en pysty elämään ilman koiraani, koska koira on ainoa, joka minulla on. Minua kiusattiin koko ala- ja yläaste, eikä minulla ikinä ole ollut kavereita. Tai edes tuttuja. Vain perheeni ja koirani. Koira tuli meille, kun olin noin 3v, eli olen lähes koko elämäni ollut koiran kanssa. Me kaksi kasvettiin yhdessä ja oltiin yhdessä niin huonoina, kuin hyvinäkin päivinä.
Masennuin koiran menettämisen jälkeen pahemmin, mitä olin jo. Masennuslääkkeeni tuplattiin ja ahdistuslääkkeeni lähes triplattiin. Itkin. Itken vieläkin välillä yhä.
Aika parantaa. Ihan oikeasti. Nyt alan olla pikkuhiljaa sitä mieltä, että oli oikea päätös jatkaa elämää, vaikka se ei helppoa ollut. Koiran menettäminen sattuu vieläkin ja se muuten sattuu todella kovaa. Ja se tulee sattumaan myös sinuun. Sinuun tulee sattumaan kovaa ja pitkään. En edes yritä valehdella siitä. Mutta aika parantaa, eikä koiraa tarvitse unohtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Koirat eivät oikeasti kuole koskaan"
Koirat eivät kuole koskaan. Ne eivät osaa. Ne väsyvät ja tulevat hyvin vanhoiksi, mutta kuolevat? Eivät ne osaa. Jos ne aikoisivat kuolla, eivät ne haluaisi jatkuvasti kävelylle. Ja vaikka niiden lenkki olisi vain yksi askel, kunnes kipu pakottaisi pysähtymään, ne haluavat lenkille silti. Koska kävelyllä on kaikki, mitä ne kaipaavat: hajuja, kenties mädäntynyt kananluu, toisten koirien jälkiä - ja sinä. Koska se, että ne saavat kävellä siinä, rinnallasi, tekee niiden elämästä täydellistä. Ja täydelliseen elämään ei mahdu kuolemaa.
Kun sinä luulet, että koirasi on kuollut, olet väärässä. Koirasi vain nukkuu, sinun rinnassasi, sydämesi vieressä. Ja kun se on nukahtanut sinne, sinua itkettää koko ajan. Miksikö? Koska koirasi heiluttaa häntäänsä rinnassasi. Ja se sattuu. Tottakai se sattuu, kun häntä heiluu siellä, rintasi sisällä. Ja se heiluu usein, koska se heiluu aina, kun koira herää. Se haluaa kiittää sinua. "Kiitos, että annoit minulle lämpimän paikan, jossa nukkua, aivan sydämesi vieressä."
Ajan myötä häntä heiluu yhä harvemmin. Koirasi saattaa olla väsynyt, onhan se ollut kiltti koira koko ikänsä. Se on ollut kiltti, ja sinä ja se tiedätte sen molemmat. Se on ollut kiltti silloinkin, kun sen luihin on sattunut niin paljon, että se kaatuu kävellessään ja silloinkin, kun se ei haluaisi lähteä pissalle kaatosateeseen. Se on ollut kiltti koira.
Ajan myötä häntä siis heiluu yhä harvemmin, mutta älä hetkeäkään luule, että koirasi on kuollut. Se heiluttaa taas häntäänsä - yleensä kun sitä vähiten odotat. Sillä sellaisiahan koirat ovat.
Olen oikeastaan pahoillani jokaisen sellaisen puolesta, jonka sydämen vieressä yksikään koira ei nuku. Te olette jääneet paitsi niin paljosta.
Vierailija kirjoitti:
1, lonkka meni sijoiltaan ja syöpä on jo edennyt niin että nännit muistuttavat pesäpalloja. Saa vahvaa kipulääkettä mutta en voi itsekkyyttäni häntä elossakaan pitää.
En vaan selviä tästä, en kestä. Ajattelin ottaa koko purkillisen unilääkkeitä ja nukahtaa.
En voi sanoa että tiedän miltä sinusta tuntuu,koska eihän toisen tunteita voi tietää,mutta olen ollut samantapaisessa tilanteessa.Kissani,joka ei edes ollut vanha,jouduttiin lopettamaan pari vuotta sitten liian myöhään havaitun syöpäkasvaimen takia.Kissa oli vaikeina aikoina paras ystävä ja ja vieläkin itkettää aina kun ajattelen edesmennyttä kissaani.Nyt on kaksi uutta kisssaa,joista toisella on hyvin samantapainen seurallinen luonne kuin sillä edesmenneellä.Vaikka kukaan tai mikään ei voi ottaa vanha kissan paikkaa sydämessäni,uudesta on kuitenkin lohtua ja seuraa.Ei kannatakaan heti ottaa uutta koiraa,mutta ei myöskään päättää omaa elämäänsä,vaikka se juuri nyt synkältä tuntuisikin.Ei menetystä voi mikään korvata ,mutta elämä jatkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen myös, että koirasi ilahtuisi ikihyviksi, jos jonain päivänä avaat sydämesi ja kotisi oven jollekulle kodittomalle karvanaamalle.
Joo siis koirathan osaa ajatella just tuolla tavalla... Ainakin Disneyn piirretyissä! Huhhuh, mä varmaan tempaisisin kuonoon jos joku tulisi lohduttamaan mua tuollaisella ääliömäisellä lässytyksellä.
Tästä ketjusta huomaa varsin hyvin, kuinka joidenkin taito lohduttaa on 0.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
34, kiitos. Ajattelin jo että selviän tästä mutta en näköjään sittenkään. Olen nyt niin herkillä, että jos joku sanoo minulle että hyppää parvekkeelta niin minähän hyppään.
Muille kiitokset.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koira elää vähemmän aikaa kuin ihminen joten luopumisen tuska on aina tulossa omistajalle.
Ööö... niin paitsi jos omistaja sattuu kuolemaan ennen koiraa?!?! Siis kuinka vitun tyhmä sinäkin olet? :D Kiitos päivän nauruista.
Hyvä että nauratti. Uskalsin yleistää sillä keskimäärin koira elää vähemmän aikaa kuin ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koira olisi pitänyt lopettaa jo aiemmin. On väärin että mielenterveyspotilaat ripustautuvat lemmikkiinsä niin että antavat niiden mieluummin kärsiä kun raaskivat luopua niistä, koska eivät ole kyenneet käsittelemään ongelmiansa muilla keinoin ennen sitä. Ymmärtäisivät edes olla laittamatta koiran harteille vastuuta paranemisestaan ja koko elämänsä laadusta. Se on kuitenkin vain koira, ja ansaitsee olla vain koira. Koira voi olla yksi tukipilari elämässä, mutta ei kannatella koko rakennusta. Vähän reippautta ja kovuutta nyt kehiin! Hyvästele ystäväsi kunniallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen myös, että koirasi ilahtuisi ikihyviksi, jos jonain päivänä avaat sydämesi ja kotisi oven jollekulle kodittomalle karvanaamalle.
Joo siis koirathan osaa ajatella just tuolla tavalla... Ainakin Disneyn piirretyissä! Huhhuh, mä varmaan tempaisisin kuonoon jos joku tulisi lohduttamaan mua tuollaisella ääliömäisellä lässytyksellä.
Jännä miten me ihmiset ollaan erilaisia.Mua tuollainen "lässytys" olisi lohduttanut hyvin,jos olisin sellaista kuullut vietyäni kissan piikille,koska sitä ei voitu parantaa.
Itse asiassa,vaikkka kukaan ei tullutkaan "lässyttämään",siinä kävi jotakuinkin noin.Jouduin luopumaan kissaystävästäni syksyllä ja vähän ennen joulua sain kissan,joka oli jäänyt kodittomaksi.Se tarvitsi kodin ja minulla "tarve" lemmikille,joten tuntui kohtalon johdatukselta että sain uuden kissakaverin.Olemme nykyään uuden kanssa yhtä läheisiä kuin vanhan,vaikka en vanhaa koskaan unohdakaan.Nytkin valuu kyyneleet pitkin poskia,osittain ikävästä,osittain siksi että vituttaa lukea näitä kusipäisiä kommentteja.Lemmikistä luopuja ei halua kuulla "tee siitä salamipötkö"-tyyppisiä juttuja,kyllä se tilanne on tarpeeksi hirveä ilman idioottimaisuuksiakin.Itselleni kisssan vieminen lopetettavaksi on toiseksi kauheinta mitä minulle on sattunut koko elämän aikana.Kauhein oli isän itsemurha.
AP,älä tee sitä,se on kuitenkin peruuttamaton ratkaisu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän surusi. Minulla on ikääntyvä kissa, joka on alkanut kärsiä vatsaoireista. Nyt kokeillaan paria lääkettä ja jos ei auta, niin pitää varmaan kuvata koko kissa. Toivottavasti ei ole kasvainta missään tms :(
Tuntuu kyllä karulle myöntää: kissa on minulle paljon tärkeämpi kuin useimmat ystävät. Se on aina läsnä kun tarvitsen seuraa. Ja tällainen introvertti ei jaksa kenelle tahansa surujansa tilittää.
Olen lohduttautunut sillä, että kun aika tulee niin eläin ei enää tunne kipua eikä kärsimystä. Ja ihan rehellisesti sanottuna olen miettinyt uuden lemmikin (kissa, koira tai fretti) hankkimista mahdollisimman pian sitten kun tästä rakkaasta ystävästä aika jättää. Koti ei tunnu kodille jos siellä ei joku karvatassu tepsuttele.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän surusi. Minulla on ikääntyvä kissa, joka on alkanut kärsiä vatsaoireista. Nyt kokeillaan paria lääkettä ja jos ei auta, niin pitää varmaan kuvata koko kissa. Toivottavasti ei ole kasvainta missään tms :(
Tuntuu kyllä karulle myöntää: kissa on minulle paljon tärkeämpi kuin useimmat ystävät. Se on aina läsnä kun tarvitsen seuraa. Ja tällainen introvertti ei jaksa kenelle tahansa surujansa tilittää.
Olen lohduttautunut sillä, että kun aika tulee niin eläin ei enää tunne kipua eikä kärsimystä. Ja ihan rehellisesti sanottuna olen miettinyt uuden lemmikin (kissa, koira tai fretti) hankkimista mahdollisimman pian sitten kun tästä rakkaasta ystävästä aika jättää. Koti ei tunnu kodille jos siellä ei joku karvatassu tepsuttele.
Näin minäkin koen,eikä se tunnu edes karulle myöntäää :D Käy kissakin joskus hermoille(sillä tuntuu olevan riippuvuus kissan nameihin ja tulee aina keittiöön rääkymään kun kun käyn siellä,ja on joskus turhankin sylinkipeä),kissa tietää koska tarvitsen lohdutusta ja tulee kehräten paijattavaksi.Sen kanssa minulla ei ole koskaan erimielisyyksiä,toisin kuin ihmisystävieni.Kissa antaa hellyyttä silloin kun miesystävä ei ehdi tai piittaa tehdä niin.
Vituttaa lukea näitä epäempaattisten kusipäiden vähättelyviestejä,tietysti jos ei ole koskaan välittänyt eläimestä,voi olla vaikea samaistua siihen suruun,jota lemmikistä luopuja kokee.Siltikin fiksu aikuinen pitää päänsä kiinni,jos ei ole mitään järkevää sanottavaa.Kaikki menetykset sattuvat,mutta rakkaan lemmikin vieminen lopetettavaksi on vielä hirveämpää kuin jos se kuolisi muulla tavalla.Joutuu itse tekemään sen päätöksen,että lemmikin kärsimykset lopetetaan.Ja vaikka se on oikein,ja lemmikin parhaaksi,se on hirveän raskas päätös.
Siitä on melkein kolme vuotta kun veimme oudosti käyttäytyvän kissan eläinlääkäriin.Eläinlääkäri sanoi heti,että kissalla on selvästi kovat kivut,röntgenkuvassa löytyi vatsasta nyrkin kokoinen kasvain.Eläinlääkääri jätti minut ja miessystävän hetkeksi miettimään vaihtoehtoja,mutta ei siinä ollut mielestäni vaihtoehtoja.Jos olisi yritetty leikkausta,sitä ei olisi voitu tehdä heti ja se ei olisi välttämättä onnistunut ollenkaan.En voinut antaa rakkaan kissan kärsiä enempää,mutta kun jouduin päättämään että se lopetetaan ja olemaan itse läsnä kun kissa sai piikin,se oli jotain niin sanoinkuvaattoman hirveää että jotenkin ymmärrän täysin ap:n itsemurhatunnelman.
Vierailija kirjoitti:
34, kiitos. Ajattelin jo että selviän tästä mutta en näköjään sittenkään. Olen nyt niin herkillä, että jos joku sanoo minulle että hyppää parvekkeelta niin minähän hyppään.
Muille kiitokset.
Ap
Kuule ap, älä nyt todellakaan kuuntele noita. Aina on olemassa niitä ihmisperseitä jotka joukolla huutelee alhaalta että hyppää. Niiden pään sisälle ei todellakaan kukaan halua katsoa.
Älä vahingoita itseäsi. Teet koirallesi viimeisen palveluksen. Vaikka mikään ei voi koiraasi korvata niin kyllä uuttakin lemmikkiä alkaisi rakastamaan. Kissat elävät koiria pidempään. Itse jouduin luopumaan ainoasta ystävästäni 5 vuoden jälkeen, kun sen eroahdistus kasvoi valtavaksi, enkä millään keinoilla saanut helpotettua tilannetta. Etsin sitten uuden ihanteellisen kodin, jossa se ei joudu olemaan lainkaan yksin. Ikävä on silti kamala ja ymmärrän miten pahalta sinusta tuntuu.
Facebookissa on yksinäisten ryhmiä, on olemassa kirjekaveri sivusto ja vapaaehtoisjärjestöt kaipaavat vapaaehtoisia ystäväpalveluun ja tukihenkilöiksi, olisiko noista mikään sellainen, että saisit niistä lisää sisältöä elämään? Voisit myös tarjoutua eläinsuojelujärjestölle sijaiskodiksi, jos uuden oman lemmikin ottaminen ei tunnu oikealta. Kaikkea hyvää sinulle.
Voimia ap huomiselle! Rakkaasta ystävästä luopuminen on aina rankkaa, mutta koirasi on elänyt pitkän elämän. 15 vuotta on koiralle todella korkea ja kunnioitettava ikä. Iloitse että olet saanut viettää elämästäsi noinkin pitkän ajan upean eläimen kanssa. Äläkä näytä surua koirallesi vaan iloitkaa vielä tämä päivä, syökää yhdessä herkkuja, halikaa, nukkukaa viimeinen yö yhdessä. Ja huomenna kun aika koittaa niin hymyile koiralle. Itse aina lemmikistä luopuessa olen hymyillyt ja ollut rauhallinen. Sillä yrittänyt viestittää että ei minulla ole hätää, pärjään kyllä. Ja juuri ennen nukahtamista toivottanut hyvää matkaa. Itkenyt olen vasta kun koira ei sitä enää voi aistia.
Luopuminen on vaikeaa ja sen käsittely vie aikaa. Älä kuitenkaan sulje mahdollisuutta uudesta ystävästä ja luovuta oman elämäsi suhteen.
No justiinsa.
Miks tällainen huomiopiip aloitus? No teepä se jos siltä tuntuu...
vierestä itsemurhan tehneen omaisia seuranneena en oikein pysty edes empatisoimaan. Onko sun kaikki omaiset kuolleet, ei mitään välejä vanhempiin, ei sisaruksia? Jos sä suret koiraasi noin niin mieti miten muut surevat sinua. Et voi tietää mitä hyvää elämäsi tuo tulevaisuudessa, jos et sinne asti katso kortteja.