Miltä tuntui palauttaa lopputyö?

Aloittaja itse aloittaa: tuntuu kuin katsoisi ympärilleen ensimmäistä kertaa viikkoon, ja niin siis itse asiassa taidan katsoakin. :D Täällä on hirveä siivo, aivan kammottava kaaos, olen antanut kaikkien perheessä mellastaa mielensä mukaan kunhan antavat minun olla rauhassa.  Mun täytyy varmaan alkaa siivota ja käydä kaupassa. Mut hyvältä tuntuu, onhan yksi homma vähempänä. :)

Hyvältä. Hieno tunne kun pääsee opintotuelta työttömyystuelle

Olisin odottanut juhlavaa tunnetta mutta se tuntui enemmän väliaikaiselta tauolta. Edeltävät pari viikkoa olivat yhtä gradun viilausta. Ohjaajan kanssa, kaverin kanssa, yksin, taas ohjaajan kanssa, professorin kanssa... Ja siinä välissä aina valvottu yö ja väsyneenä aamulla käymään muutoksia läpi. Pari kertaa olin jo ehtinyt antaa ohjaajalle "viimeisen version" mutta sieltä tuli aina vielä jotain "otatko sittenkin pois nuo kappaleet ja laajenna osaa y". Viimeistä versiota palauttaessa tavallaan tiesin että nyt ei vain enää ehdi viilata enempää jos haluan valmistua ensi kuussa, mutta alitajuisesti odotin että kai se vielä sieltä palaa.

Kotiin mennessä nukuin ensin muutaman tunnin ja sitten tiskasin, siivosin ja keräsin kaikki gradumateriaalit isoon laatikkoon. Koti näytti tosi siistiltä kun ei ollut jokainen pöytä, tuoli ja sängynpäällys täynnä kirjoja ja papereita.

Seuraavana yönä heräsin pari kertaa miettimään mitä kaikkia virheitä graduun oli jäänyt. 

Kohta alkoi tuntua oudon tyhjältä kun vapaa-ajan oli tottunut jo käyttämään siihen. Helpotus ja tyytyväisyys alkoi ottaa vallan vasta sitten kun opintopisteet napsahtivat rekisteriin ja näki konkreettisesti että se on nyt tehty.

Samat fiilikset kuin edelliselläkin. Viimeisinä hetkinä tuntui, ettei gradua halua ollenkaan palauttaa, koska tekstiä olisi voinut viilailla viimeisinä päivinä ihan loputtomasti. Palautettava se kuitenkin oli, minkä jälkeen alkoi jännittää työstä saatava palaute ja jopa arvosana. Gradun palauttamisen jälkeen ei siis tuntunut vielä oikein miltään. Ehkä vähän erikoisella tavalla tyhjältä vain. Aina sanotaan, ettei gradun arvosanalla ole väliä, mutta sitä oli kuitenkin työstänyt täysipäiväisesti melkein puoli vuotta, joten keskinkertainen arvosana olisi tuntunut pettymykseltä :( Opiskeluaikanani yleensäkin panostin aina mm. kandintöihin ja muihin merkittäviin seminaaritöihin, jotta sain todistukseen aina paremman keskiarvon ko. kokonaisuudesta, jos se oli muuten kahden vaiheilla. Loppujen lopuksi sain gradustani 5:n, mikä oli todellinen yllätys. Sen jälkeen onnistumisen ja helpotuksen tunne oli kyllä melkoinen :) 

Maisteriksi valmistuminen sinänsä ei kyllä tuntunut erityisen juhlalliselta, koska epävarmuus töiden saamisesta oli niin suuri. Lisäksi täydensin tutkintoani vielä heti valmistumisen jälkeenkin, joten opinnot eivät päättyneet vielä ihan siinä vaiheessa. Onneksi työpaikka löytyi jo muutaman viikon sisällä valmistumisesta, ensin määräaikaisena ja sittemmin vakinaisena, joten sitten sai olla tyytyväinen kaikkeen kokemaansa.

Yli vuoden toivon ja epätoivon vaihtelun jälkeen tuntui täysin käsittämättömältä ja mahtavalta ja kevyeltä ja huh, sanoinko jo MahtaValta (!!), että yhtäkkiä työ olikin valmis ja lähti esilukuun. Olin pari viikkoa paahtanut sitä kasaan kaikki liikenevät hetket ja sitä edeltävän reilun vuoden olin kauhunsekaisin tuntein näpertänyt työtäni päivä päivältä hiukan valmiimmaksi, vaikka takaraivossa naputti kaiken aikaa ajatus "en saa tätä koskaan valmiiksi, en saa tätä koskaan valmiiksi". Työtä tuntui olevan loputtoman paljon ja minusta tuntui, että olen täysin väärä henkilö sitä tekemään. Mutta niin vain osasin ja pystyin ja sain työni valmiiksi, vaikka usko itseen oli monta kertaa todella koetuksella.

Siispä kun työ oli lopulta palautettu, mieleen tulvivat kaikki ne mahdollisuudet ja rästityöt, joita olin VUODEN ajan siirtänyt eteenpäin: Pesenpäs ikkunat! Vien vaatteita kirppikselle, siivoan vaatekaapin, vessan, auton, jääkaapin. Urheilen ja palkkaan PT:n! Juoksen maan ääreen ja takaisin! Energiaa vapautui valtava määrä ja hymy oli herkässä muutaman päivän. Hartiat laskeutui pari pykälää alemmaksi ja olo rentoutui. Päällimmäinen tunne oli suuri helpotus. Nyt, viikkoa myöhemmin, alkaa olo olla jo tasaantunut ja jonkinlainen jälkikäteinen väsymys meinaa puskea päälle; tekee mieli nukkua paljon ja silti päivisin tekee mieli relailla ja väsykin painaa. Mutta ei se mitään, viimeistään syksyllä sitten oman alan hommia katselemaan. Elämä on niin maukasta! <3 :D:D:D

Kiva, että sait viikossa valmiiksi.

Ei miltään. Tein tradeonomin opinnot kokopäivätyön ohella. Lopputyötä viilasin vielä kesän yli syksyyn, koska halusin siitä hyvän arvosanan. Palautin työn, pidin esitykseni, kirjoitin samalla kypsärin ja jäin odottelemaan tarkistuskierroksia ym. Sain haluamani arvosanan ja sähköposti-ilmoituksen, että valmistut xx.xx.xxxx. Lähdin kyseisenä päivänä aamupäivällä töistä käymään opintotoimistossa. Kovasti onnittelivat, otin todistuskansion, kiitin ja menin jatkamaan työpäivääni. Vasta muutaman viikon päästä aloin huomata mikä määrä vapaa-aikaa minulla on käytettävissäni heti töiden jälkeen. Kaikki illat ja viikonloput, kolme vuotta oli mennyt aika sumussa. Nyt ehtii tehdä lastenkin kanssa vaikka mitä :)

Oli kauhea kiire palauttaa, työkkäri oli antanut aikarajan johon mennessä pitää valmistua tai on keskeytettävä opinnot. Valvoin kolme vuorokautta yhtä kyytiä ja ryyppäsin koko ajan kun kirjoitin. Juuri ja juuri ehdin ajoissa. Vielä tulostusvaiheessa oli ollut jotain häikkää, sivunumerot unohtui tms. (elettiin vielä paperiaikaa). Olin lähinnä vain helpottunut, kun sain sen paperipinkan oikealla tiskillä pois käsistäni. Kotimatkalla keskityin siihen, että en tokkuraltani kävele auton alle, ja sitten varmaan vain nukuin (en muista enää).