Muutaman sekunnin tunnemyrsky kun selailin erään ihmisen Facebookia
Niin epämääräinen otsikko etten oikein edes oleta että tämö avaus saa vastaukdia, mutta kunhan kirjoitan silti..
Näin että isäni oli kommentoinut erään ihmisen päivitystä, ja siirryin sen ihmisen sivuille.
Lueskelin päivityksiään, ja melkein kuulin sen äänen, miten se nauraisi samalla kun kertoo hyviä juttujaan.
Tämä ihminen oli minulle yksi maailman tärkeimmistä ihmisistä.
Onko teilläkin ollut ns. varavanhempia?
Minulle tämä mies oli kuin varaisä, ja vaimonsa (tätini) kuin varaäiti.
Jo lapsena vietin melkein kaikki lomani heillä. (He eivät saaneet ikinä omia lapsia).
Tätini sairastui, ja kuoli n. 10v. sitten. Tädin mies sanoi silloin minulle että olin ollut tädille (ja hänelle itselleen) aina kuin oma tytär.
Nähtiin edelleen aika usein tämän miehen kanssa.
Noin pari vuotta tätini kuoleman jälkeen mies pilasi kaiken.
Yhdellä lauseella romutti kaiken.
Kysyi haluaisinko tienata parisataa euroa menemällä sänkyyn hänen kanssaan.
Kieltäydyin "kunniasta", enkä ole tämän jälkeen puhunut hänelle sanaakaan.
Kun katsoin nyt hänen juttujaan iski ihan kamala ikävä, ja samalla se inho jota tunsin viimeisrllä kerralla kun nähtiin.
Mistä lähtien se oli ajatellut minusta niin?
Miten voi sanoa että olen kuin oma tytär, jos haluaa sänkyyn?
Kaikki ihanat muistot, pilalla.
En minä edes voisi puhua sen kanssa enää.
En, vaikka ikävöin sitä, mitä luulin että se oli.
Kiitos jos jaksoit lukea sekavaa, tylsää juttuani.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tuntuisi vaikealta, voisi olla hyvä että puhuisit asiasta vanhempiesi kanssa, myös äitisi kanssa vaikka hän vaikeni. Et ole velvollinen suojelemaan sellaisen miehen mainetta.
Siinäkin on aina se riski olemassa, että sitten pettyy perusteellisesti vanhempiinkin. Kehottaisin miettimään tarkkaan.
Se on totta. Reaktio ei välttämättä ole toivotunlainen. Ajattelisin kuitenkin, että heillä olisi oikeus tietää millaiseen ihmiseen pitävät yhteyksiä. En ole vielä kenenkään vanhempi, mutta en haluaisi olla tekemisissä ihmisen kanssa joka on niin pahasti loukannut läheistäni tai lastani. Toki se valinta on sitten jokaisella itsellään.
Vierailija kirjoitti:
Otan osaa Ap :( Olisin minäkin loukkaantunut, jos vain pari sataa olisi tarjottu!
Olet niin hauska että sun kannattaisi hakea töitä SNL-sketsien käsikirjoittajana.
Ymmärrän kyllä... Täti kun ei voi enää itse asialle mitää. On halu pitää hänen kunniansa ja muistonsa puhtaana, niin kuin ne sinänsä ovatkin. Hyvä että olet serkkusi kanssa puhunut.