Lue keskustelun säännöt.
Mitä tekisit tilanteessani? Tulevaisuus ahdistaa.
16.02.2016 |
Olen muutaman vuoden päästä 30. Seurustelen, asun poikaystäväni kanssa. Lapsia ei ole.
Minulla on vain toisen asteen ammatillinen koulutus ja määräaikainen työsopimus kaupan alalla.
Ala ei tunnu omalta. Paljon olen ollut vuosien varrella vaan kotona ja minulla on diagnosoitu pitkäaikainen masennus. Välillä erilaisissa työkokeiluissa ja harjotteluissa.
Opintolainaa n. 10000€, koska muutin omilleni ollessani 18 ja töitä en saanut. Työkokemusta ei ole paljon.
Lähdenkö opiskelemaan? Mitä? Hyvä en ole oikein missään, huono monessakin asiassa. (matikka, fysiikassa, kemia)
Matkustaminen ja eläimet kiinnostaa paljon, mutta opiskelun kannalta en tiedä, onko kumpikaan alana järkevä ja työllistävä. Tuota lainaa en myöskään haluaisi kartuttaa yhtään enempää.
Alkaa olla aika epätoivoinen olo, kun "kaikilla" on tulevaisuus ihan selvä ja mulla ei ole mitään tietoa, mitä haluaisin tehdä.
Monta vuotta haaveilin töistä ja etenkin pidempiaikaisesta sopimuksesta (edes vuosi), mutta nyt tuntuu kun olisin oravanpyörässä. Sunnuntaina alkaa masentaa tuleva viikko ja odotan vaan viikonloppua. Ja kesälomaa. Töiden loppumista. Toisaalta, kotona oleskelu ja sinne jumahtaminen ilman rahaa vasta perseestä onkin.
Alkaa olla vaikea uskoa siihen, että kyllä kaikki järjestyy ja selviää, kun talous on mitä on ja töitä on tarjolla niin vähän. Pitääkö oikeasti vaan sinnitellä työssä jota vihaa koko elämänsä? Mitähän sitä tekisi?
Kommentit (8)
Ihan aluksi sanoisin, että suurin virhe mitä tehdään on, että lähdetään opiskelemaan jo tuttua ja turvallista. Opiskelemaanhan pitäisi lähteä oppiakseen uutta! Eli opiskele rohkeasti sitä, mikä kiinnostaa. Vaikka et ole siinä nyt hyvä, sinusta tulee, kunhan opiskelet kunnolla. Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on eri asia olla luovuttaja, kuin masentunut, vaikka en ole varma kuinka tuon asian tarkoitit tai vertasitko noita asioita edes :)
Itse ainakin jäin aika tyhjän päälle kun lopetin koulun, johon alunperin hain opiskelemaan ja tajusin, että ei tämä ole millään tavalla oma ala. Myös omassa elämässä oli moni asia pielessä, enkä edes ajatellut olevani masentunut, hieman alakuloinen vain.
KUITENKIN, seuraavaan kouluunkin hain opiskelemaan siksi, että joku koulu nyt vaan pitää käydä, vaikkei tietäisi mikä. Lukio ei ollut mulle ikävä kyllä mikään vaihtoehto...
Nämä asiat olisin toki voinut mainita aloitusviestissä :)
Mitä opiskeluun tulee, lähinnä mietin seuraavia asioita;
- millä kustannan sen, jos en saa töitä
- että jos opiskelen monta vuotta, enkä saa töitä
- Miten voin ikinä maksaa lainani.
Moni tuttuni miettii opiskelua tasan sen perusteella, että millä alalla on todennäköisesti töitä. Itse koen, että minun on hyvin vaikea opiskella jotain vain sen takia ja alan pitää olla oikeasti kiinnostava. Silti epävarma tulevaisuus ahdistaa ja paljon. Jos minulla olisi lainaa vain muutama tonni, tilanne olisi aivan erilainen...
Kiitos kommenteista kuitenkin, sain paljon ajattelemisen aihetta :)
Itse varmaan tekisin töitä, jos niitä olisi kunnes lainasta on iso osa maksettu. Sitten opiskelemaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootko miettinyt oppisopimuskoulutusta? Lapseni kummitäti, muiden mielestä ikuinen hienohelma räväytti ja haki LVI-alan oppisopimuskoulutukseen ja työllistyi puolen vuoden sisään, niin että vakipaikka tiedossa kun tutkinto on taskussa.
Älä mieti mukavuusalueelta, susta voi tulla vaikka pilotti jos vaan tahtoa riittää!
Olen miettinyt oppisopimusta, mutta ala vaan mietityttää :D lapset eivät tunnu kovin ajankohtaiselta. Ap
"Olen muutaman vuoden päästä 30." Heh, voit sanoa ihan: "Olen 27 v" -tyyliin.
Jos minä olisin sinä, hakisin opiskelemaan ja tekisin siinä ohella vimmatusti niitä töitä, joita on tarjolla. Itsekin tein vuosia suorastaan vihaamani työtä ihan vain sen takia, että ei tarvinut ottaa opintolainaa ja muita töitä en saanut. Vaikka minulla oli taustalla jo paljon enemmän koulutusta kuin sinulla (yo-tutkinto + toinen tutkinto). Minäkin olisin voinut jämähtää silloin kotiin, jos olisin ollut luovuttaja. Minäkin olin huono matikassa. Minäkin jouduin irtisanomisen kohteeksi siitä huolimatta, että tein kaikkeni. Itkin pari päivää silmät pihalle. Uusissa opinnoissani opiskelin myös mm. matikkaa, ja pärjäsinkin erinomaisesti. Miten se on mahdollista? Ihan vain sataprosenttista työtä tekemällä. Ei kukaan ole hyvä asioissa, joihin ei ole tarpeeksi perehtynyt. Ja harvoin asiat tippuvat syliin noin vain. Kyllä tässä itse kukin on saanut taistella. Vaikka kuinka montaa kertaa epäonnistuu, niin tietää, että tilastollisesti jossain vaiheessa seuraa onnistuminen. Mutta ei kannata hakata päätään seinään ikuisesti, vaan laajentaa omaa osaamistaan.