Introvertin ominaisuus

Olen aika pitkälle samanlainen kuin sinä,sillä erotuksella vaan ,että olen perheellinen.

Kuulostipa vanhukselta vaikka oon vasta vähän päälle parikymppinen;D

Ap

juuri laitoin miehelle viestin, että "elän mieluummin yksin, kuin satutan toista omalla omituisuudellani"---  mies kokee, että välittäminen näkyy puhumisena, sosiaalisena kanssakäymisenä ym, ja minä on introvertti, ei onnistu, en osaa.

Hinta on kova, mutta en osaa muuttaa itseäni:(

Mulla on myös se, että haluan pohtia asiat omassa päässäni ennenkuin sanon niistä ääneen. Esimerkiksi töissä olisi kamalaa, jos pitäisi isossa ryhmässä saada aikaiseksi jotain. Mieluummin käperryn omiin oloihin miettimään ja tekemään töitä ja vasta sen jälkeen voin keskustella niistä muiden kanssa. Enkä ole ujo tai hiljainen; vaadin vain tilaa ympärilleni :)

Sama tilanne itsellä, enkä oikeen osaa näyttää tunteita, vaikka haluisin, koska oon estoinen jäkittäjä, itseä tää ominaisuus alkaa vituttaa, koska haluaisin elää täysillä, mut ku päässä jumittaa, ni ei mahda mitää, pillerit vähän helpottaa, mutta ei nekään pysty mua täysin muuttamaan.

Minäkin olen omissa oloissani, mutta se ei kyllä johdu introverttiydestä vaan sitä että en tule kenenkään kanssa toimeen.

Näin on. Itselläni seuran kaipuu menee kausissa, koska olen ambivertti, mutta juuri tuollainen olo on rauhallisina kausina.

Vierailija kirjoitti:

juuri laitoin miehelle viestin, että "elän mieluummin yksin, kuin satutan toista omalla omituisuudellani"---  mies kokee, että välittäminen näkyy puhumisena, sosiaalisena kanssakäymisenä ym, ja minä on introvertti, ei onnistu, en osaa.

Hinta on kova, mutta en osaa muuttaa itseäni:(

Eikä tarvitsekaan. Hiljaisuudesta ja omasta seurastaan nautiskelu on yhtä lailla luonteenpiirre kuin se, että viihtyy hyvin ihmisten kanssa. Tai no ei intoverttius tarkoita sitä ettei olisi sosiaalinen, vaan sitä että sosiaalisuuden jälkeen haluaa 'ladata akkuja' olemalla rauhassa.

Minäkin olen introvertti vaikkeivat ihmiset sitä uskokkaan. Jaksan max 2 päivää muita ihmisiä yhteen menoon ja sen jälkeen olen niin tajuttoman poikki, että ensin nukun hyvin ennen kuin voin ajatellakkaan esim tvn avaamista. Moni ihmissuhde on mennyt poikki, koska oman ajan tarpeeni on niin valtava. Kun sanon tarvitsevani omaa aikaa, tarkoittaa se käytännössä useita päiviä ilman minkäänlaisia ihmiskontakteja. Ihmiset joiden "oma aika" tarkoittaa päikäreitä, eivät tätä ymmärrä. Onnekseni olen löytänyt puolison, joka ymmärtää, vaikka ekstrovertti onkin. Asuimme 7 vuotta erillämme, molemmat kerrostalossa. Suostuin yhteenmuuttoon vasta kun meillä oli varaa omakotitaloon. Sosiaalisissa tilanteissa olen hyvin puhelias, siksi ehkä väsyn niin pian.

minun miesystävä  on ekstrovertti-- ja en kyllä näe tässä mitään tulevaisuutta. toinen janoaa kanssakäymistä, minä en. t.3

Itse olen vasta hiljattain ruvennut arvostamaan omaa introverttiutta. Nuorena aina toitotettiin joka paikassa, että pitää olla ulospäinsuuntautuneempi, rohkeempi, puheliaampi enemmän sitä enemmän tätä. Koulussa, terkkarit, plääplääplää...

Rohkeutta ja itsevarmuutta on tullut hiljalleen lisää oman elämänlokemuksen ja oman hyväksynnän myötä kun ei yritä muuttaa itseään vaan ymmärtää ja hyväksyy itsesä sellaisena kuin on. Itsensä hyväksymisen tiellä varmasti jatkan loppuelämän ei se päivässä eikä vuodessakaan muutu mutta askel kerrallaan:)

Olenko minä introvertti luonne kun juttelen kylillä ihmisten kanssa mutta kotona viihdyn yksisteni ja nautin hiljaisuudesta.

Sinkku

Minä en jaksa olla silleen sosiaalinen, että pitäisi olla jossain tuttujen kanssa ja seurustella. Pidän kyllä ihmisistä ympärillä, mutta en jaksa aina keskustella. Siksi mieluusti käyn vaikka kaupoilla yksikseni, siellä saan olla ihmisten keskellä, mutta kuitenkin mennä omia aikojani paikasta toiseen, eikä tarvitse olla kuitenkaan sosiaalisesti aktiivinen jutellen toisen kanssa.

Viihdyn kuitenkin kaikkein parhaiten ihan yksin. En kaipaa seuraa juuri koskaan. Olen perheellinen ja se perheen kanssa seurustelu riittää minulle. Kaikki perheen ulkopuolinen sosiaalinen kanssakäyminen on todella uuvuttavaa. Pahinta on se, jos joku kutsuu itsensä meille kylään. Tulen töistä kotiin muutenkin väsyneenä ja sitten keittiössä istuu joku tuttava, jonka mieheni on ottanut vastaan ja laittanut hänelle kahvit pöytään. Itse haluaisin vain mennä suihkuun ja sitten vaikka nukkumaan, mutta ei kun ensin pitää hankkiutua kyläilijästä eroon jotenkin kohteliaasti.