Lue keskustelun säännöt.
Selittäkää, mikä niissä vauvoista muka on ihanaa?
14.02.2016 |
Terveisin
En ole vielä 30 vuoden aikana ymmärtänyt
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin 30-vuotias enkä ole koskaan halunnut edes pitää vauvaa sylissä. Minusta vauvat ovat, anteeksi vain, vähän inhottavia eivätkä varsinkaan hellyttäviä ja söpöjä. (Koiranpennuista sen sijaan hurmaannun.)
Mielenkiintoista miettiä, onko tämä käytös ehdollistunutta vai evoluution heikko linkki. Mutta toisaalta, toisen ihmisen vauva on teoreettinen, oma on jo hormonaalisista syistä eri asia. Tämä ei ole kehotus sinulle lisääntyä, jos niin tulkitsit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
A.p ei hyväksy myöskään ystävikseen ylipainoisia henkilöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei vois vähempää muiden vauvat kiinnostaa. Mutta omat kaksi ovat koko maailmani eikä mistään löydy suloisempia vauvoja.
Mua suorastaan ärsyttää ihmiset, jotka ovat joka ikisen vauvan kohdalla ihailemassa ja huokailemassa. Ihme touhua, miten voi vieraiden vauvat kiinnostaa ketään niin paljon? Tietysti kohteliaasti kehun esim. kavereiden vauvoja jne.
Ja nyt alapeukkua tulemaan...Tiedoksi; jotkut ihmiset ovat kiinnostuneet maailmasta myös oman napansa ulkopuolella. Ja usko tai älä, se on ihan normaalia. On aivan sallittua olla kiinnostunut toisesta ihmisestä. Ja vauvakin on ihminen. Ja on aivan sallittua eläytyä siihen tuoreen äidin maailmaa, kysellä kuulumiset ja jaksamiset ja jakaa ilo vauvasta. Varsinkin väsyneet äidit, ja yksinäiset äidit joiden suku on kaukana ja kaverit lapsettomia, tai riittämättömyyttä tuntevat äidit ilahtuvat siitä, että jonkun mielestä hänellä on ihana lapsi - se tarkoittaa myös äidille sitä että hän äitinä on jossain onnistunut. ;) Sitä sanotaan toisen ihmisen tukemiseksi sellaisessa elämänvaiheessa, joka yleisesti tiedetään työlääksi ja joskus ihan rankaksikin. Se on tietoista toimintaa. Jos sen jälkeen on saanut äidin ja vauvan hymyilemään, on hetken tehnyt asioita jotka on ihan tässä ihmisyyden ytimessä.
Tässä on hyvä esimerkki siitä, miten asiat voi halutessaan ymmärtää tahallaan väärin. Tai sitten on ongelmia lukemisen ymmärtämisessä.
En tosiaan missään kohtaa kirjoittanut, että olen moukka, joka ei osaa olla normaalissa kanssakäymisessä ihmisten kanssa. Se, että omissa ajatuksissani en ole kympillä mukana ihailemassa toisten lapsia ei tarkoita, sitä että tuon nämä ajatukseni julki sille toiselle osapuolelle eli äidille. Että näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei vois vähempää muiden vauvat kiinnostaa. Mutta omat kaksi ovat koko maailmani eikä mistään löydy suloisempia vauvoja.
Mua suorastaan ärsyttää ihmiset, jotka ovat joka ikisen vauvan kohdalla ihailemassa ja huokailemassa. Ihme touhua, miten voi vieraiden vauvat kiinnostaa ketään niin paljon? Tietysti kohteliaasti kehun esim. kavereiden vauvoja jne.
Ja nyt alapeukkua tulemaan...Tiedoksi; jotkut ihmiset ovat kiinnostuneet maailmasta myös oman napansa ulkopuolella. Ja usko tai älä, se on ihan normaalia. On aivan sallittua olla kiinnostunut toisesta ihmisestä. Ja vauvakin on ihminen. Ja on aivan sallittua eläytyä siihen tuoreen äidin maailmaa, kysellä kuulumiset ja jaksamiset ja jakaa ilo vauvasta. Varsinkin väsyneet äidit, ja yksinäiset äidit joiden suku on kaukana ja kaverit lapsettomia, tai riittämättömyyttä tuntevat äidit ilahtuvat siitä, että jonkun mielestä hänellä on ihana lapsi - se tarkoittaa myös äidille sitä että hän äitinä on jossain onnistunut. ;) Sitä sanotaan toisen ihmisen tukemiseksi sellaisessa elämänvaiheessa, joka yleisesti tiedetään työlääksi ja joskus ihan rankaksikin. Se on tietoista toimintaa. Jos sen jälkeen on saanut äidin ja vauvan hymyilemään, on hetken tehnyt asioita jotka on ihan tässä ihmisyyden ytimessä.
Juurikin näin! Vauvoissa on ihanaa elämän ihme. Pitääkö ap itseään ihanana ja hyväksyttävänä vain tietyn ikäisenä? Vai onko se asia, joka elää ja muuttuu vanhetessasi? Elämä itsessään on ihanaa. Iloineen ja suruineen. Vaikkakin välillä se on käsittämättömän vaikeaa ja tuskallista, se on lahja. Aivan kuten jokainen meistä. Valoa ja rakkautta aapeelle! :)
Miksi elämä olisi "ihme" tai "lahja"? Tietoinen elämä on itsessään pelkkä evoluution vahnko, eikä kukaan meistä ole pyytänyt syntyä tänne. Vaikka minusta on ihan kivaa olla olemassa (kiitos itsesäilytysvaiston) ja vaikka olisi kamala kuolla, tiedostan kyllä, että objektiivisesti olisi parempi olla koskaan syyntymättä. Autuas olemattomuus on varmasti parempi tila kuin elämä, vaikka olisi kuinka hyväosainen.
Miten tuo kommenttisi liittyi aloittajan kysymykseen, sitä on vaikea sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin 30-vuotias enkä ole koskaan halunnut edes pitää vauvaa sylissä. Minusta vauvat ovat, anteeksi vain, vähän inhottavia eivätkä varsinkaan hellyttäviä ja söpöjä. (Koiranpennuista sen sijaan hurmaannun.)
Mielenkiintoista miettiä, onko tämä käytös ehdollistunutta vai evoluution heikko linkki. Mutta toisaalta, toisen ihmisen vauva on teoreettinen, oma on jo hormonaalisista syistä eri asia. Tämä ei ole kehotus sinulle lisääntyä, jos niin tulkitsit.
Mielenkiintoinen ihmiskuva sinulla, jos kaikki mieltymyksiä ohjaavat seikat ovat joko sosiaalista ehdollistumista tai epämääräistä evoluutiobiologiaa. Noiden kahden välillä arpomisessa ei minusta ole mitään mielenkiintoista, kun huomiotta jää vaikkapa se huomio, että ihmisillä on paljon yksilöllisiä piirteitä, arvoja ja mieltymyksiä, joilla ei sinänsä ole sen kummempaa evolutionaarista taustaa. Asiantuntematon evoluutiopsykologia on jo keskustelupalstaklisee.
Sen sijaan olet ihan oikeassa siinä, että hormonit (etenkin oksitosiini) ja pitkä raskausaika auttavat kiintymään omaan vauvaan aivan eri tavalla kuin muihin. Tästä ei ollut kuitenaan kysymys vaan vauvojen yleisestä ihanuudesta ja söpöydestä. Miksi jotkut (naiset) pitävät toistenkin vauvoja ihanina, vaikka heillä ei olisi edes omia lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei vois vähempää muiden vauvat kiinnostaa. Mutta omat kaksi ovat koko maailmani eikä mistään löydy suloisempia vauvoja.
Mua suorastaan ärsyttää ihmiset, jotka ovat joka ikisen vauvan kohdalla ihailemassa ja huokailemassa. Ihme touhua, miten voi vieraiden vauvat kiinnostaa ketään niin paljon? Tietysti kohteliaasti kehun esim. kavereiden vauvoja jne.
Ja nyt alapeukkua tulemaan...Tiedoksi; jotkut ihmiset ovat kiinnostuneet maailmasta myös oman napansa ulkopuolella. Ja usko tai älä, se on ihan normaalia. On aivan sallittua olla kiinnostunut toisesta ihmisestä. Ja vauvakin on ihminen. Ja on aivan sallittua eläytyä siihen tuoreen äidin maailmaa, kysellä kuulumiset ja jaksamiset ja jakaa ilo vauvasta. Varsinkin väsyneet äidit, ja yksinäiset äidit joiden suku on kaukana ja kaverit lapsettomia, tai riittämättömyyttä tuntevat äidit ilahtuvat siitä, että jonkun mielestä hänellä on ihana lapsi - se tarkoittaa myös äidille sitä että hän äitinä on jossain onnistunut. ;) Sitä sanotaan toisen ihmisen tukemiseksi sellaisessa elämänvaiheessa, joka yleisesti tiedetään työlääksi ja joskus ihan rankaksikin. Se on tietoista toimintaa. Jos sen jälkeen on saanut äidin ja vauvan hymyilemään, on hetken tehnyt asioita jotka on ihan tässä ihmisyyden ytimessä.
Juurikin näin! Vauvoissa on ihanaa elämän ihme. Pitääkö ap itseään ihanana ja hyväksyttävänä vain tietyn ikäisenä? Vai onko se asia, joka elää ja muuttuu vanhetessasi? Elämä itsessään on ihanaa. Iloineen ja suruineen. Vaikkakin välillä se on käsittämättömän vaikeaa ja tuskallista, se on lahja. Aivan kuten jokainen meistä. Valoa ja rakkautta aapeelle! :)
Miksi elämä olisi "ihme" tai "lahja"? Tietoinen elämä on itsessään pelkkä evoluution vahnko, eikä kukaan meistä ole pyytänyt syntyä tänne. Vaikka minusta on ihan kivaa olla olemassa (kiitos itsesäilytysvaiston) ja vaikka olisi kamala kuolla, tiedostan kyllä, että objektiivisesti olisi parempi olla koskaan syyntymättä. Autuas olemattomuus on varmasti parempi tila kuin elämä, vaikka olisi kuinka hyväosainen.
Miten tuo kommenttisi liittyi aloittajan kysymykseen, sitä on vaikea sanoa.
No sehän on ihan perspektiivistä kiinni, haluaako nähdä syntymättömyyden vai syntymisen ihanteena. Mutta vaikka syntymän, elämän ja kuoleman luonnontieteelliset ominaisuudet tunnetaan, sikiäminen, syntyminen ja kasvaminen on aina ihmeellistä sille, joka sen kokee. Nämä ovat kaikki luonnollisia ilmiöitä, aivan kuten monet muutkin luonnon hienot ilmiöt, kuten nyt vaikkapa sateenkaari tai ukkosmyrsky, tavallisia lähes kaikille maapallon ihmisille, mutta silti niiden ääressä moni kokee tunteen siitä, että tämä on ihme. Niin minäkin, kun olen esim. seurannut kehon toimintaa raskauden aikana tai todistanut syntymän jälkeisiä hormonaalisia muutoksia. Ihmeellistä on se, että kaikki tämä toimii ja on vuosituhansian, tai -miljoonien, aikana muodostautunut juuri tällaiseksi. Näiden asioiden todistaminen on hienoa, en ole ihan vakuuttunut, että "autuas olemattomuus" (miksi se olisi juuri sitä?) olisi sitä parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin 30-vuotias enkä ole koskaan halunnut edes pitää vauvaa sylissä. Minusta vauvat ovat, anteeksi vain, vähän inhottavia eivätkä varsinkaan hellyttäviä ja söpöjä. (Koiranpennuista sen sijaan hurmaannun.)
Mielenkiintoista miettiä, onko tämä käytös ehdollistunutta vai evoluution heikko linkki. Mutta toisaalta, toisen ihmisen vauva on teoreettinen, oma on jo hormonaalisista syistä eri asia. Tämä ei ole kehotus sinulle lisääntyä, jos niin tulkitsit.
Mielenkiintoinen ihmiskuva sinulla, jos kaikki mieltymyksiä ohjaavat seikat ovat joko sosiaalista ehdollistumista tai epämääräistä evoluutiobiologiaa. Noiden kahden välillä arpomisessa ei minusta ole mitään mielenkiintoista, kun huomiotta jää vaikkapa se huomio, että ihmisillä on paljon yksilöllisiä piirteitä, arvoja ja mieltymyksiä, joilla ei sinänsä ole sen kummempaa evolutionaarista taustaa. Asiantuntematon evoluutiopsykologia on jo keskustelupalstaklisee.
Sen sijaan olet ihan oikeassa siinä, että hormonit (etenkin oksitosiini) ja pitkä raskausaika auttavat kiintymään omaan vauvaan aivan eri tavalla kuin muihin. Tästä ei ollut kuitenaan kysymys vaan vauvojen yleisestä ihanuudesta ja söpöydestä. Miksi jotkut (naiset) pitävät toistenkin vauvoja ihanina, vaikka heillä ei olisi edes omia lapsia?
Kun toit mielipiteesi esille, altistat sen spekulaatiolle.
-
Vauvan ominaisuudet eivät vetoa vain hormoneihin, vaan ihmisen hoivaviettiin ylipäätään, siihen, johon sinulla koiranpennut vetoavat. Empatia on kuitenkin ihmiselle luonnollinen olotila (ja lajin säilymisen kannalta olennainen), sen puuttuminen on poikkeustila (ASP, narsismi, psykopatia).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meitä äitejä, jotka eivät erityisemmin välitä vauvoista on pilvin pimein.
Minullakin on kolme lasta. Toisten vauvat eivät herätä juuri mitään tunteita suuntaan tai toiseen. Ihan vastasyntyneessä on tietysti oma nostalgiansa. Mutta sekään tunnetila ei kohdistu vauvaan sinänsä, vaan muistoihini.
Ei vauvoja tehdä sen takia, että olisi vauva.... vaan sen takia, että olisi lapsi ja sitä myöten nuori ja sitä myöten aikuinen lapsi. Lapsia tehdään, jotta elämässä olisi omalla kohdalla jatkuvuutta ja myös hetken merkitystä toisela tasolla kuin mistään muualta saa. Lapsia tehdään, jotta kohdattaisiin sellaista rakkautta, joka on aivan omanlaistaan.
Kyllä jotkut tekee vauvan ihan siinä vauvakuume huumassaan miettimättä sitä, että vauvasta tulee oikea ihminen. Minäkin olen ihan vauvahullu mutten välttämättä ole vielä valmis kasvattamaan oikeaa ihmistä. Haluaisin vain sen ihanan suloisen vauvan syliini ja tuijottaa sen nukkumista huumaantuneena :) ja monet tekee sen takia vaikka viisi lasta, että haluavat sen vauvan eivätkä oikeastaan muuta.
Vauvat ovat jotenkin ihanan pyöreitä ja niiden liikkeet sellaisia huteria ja nykiviä :) mä olen ihan hurahtanut vauvoihin nykyään, melkein lähden seuraamaan vaunuja kauppakeskuksissa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei vois vähempää muiden vauvat kiinnostaa. Mutta omat kaksi ovat koko maailmani eikä mistään löydy suloisempia vauvoja.
Mua suorastaan ärsyttää ihmiset, jotka ovat joka ikisen vauvan kohdalla ihailemassa ja huokailemassa. Ihme touhua, miten voi vieraiden vauvat kiinnostaa ketään niin paljon? Tietysti kohteliaasti kehun esim. kavereiden vauvoja jne.
Ja nyt alapeukkua tulemaan...Tiedoksi; jotkut ihmiset ovat kiinnostuneet maailmasta myös oman napansa ulkopuolella. Ja usko tai älä, se on ihan normaalia. On aivan sallittua olla kiinnostunut toisesta ihmisestä. Ja vauvakin on ihminen. Ja on aivan sallittua eläytyä siihen tuoreen äidin maailmaa, kysellä kuulumiset ja jaksamiset ja jakaa ilo vauvasta. Varsinkin väsyneet äidit, ja yksinäiset äidit joiden suku on kaukana ja kaverit lapsettomia, tai riittämättömyyttä tuntevat äidit ilahtuvat siitä, että jonkun mielestä hänellä on ihana lapsi - se tarkoittaa myös äidille sitä että hän äitinä on jossain onnistunut. ;) Sitä sanotaan toisen ihmisen tukemiseksi sellaisessa elämänvaiheessa, joka yleisesti tiedetään työlääksi ja joskus ihan rankaksikin. Se on tietoista toimintaa. Jos sen jälkeen on saanut äidin ja vauvan hymyilemään, on hetken tehnyt asioita jotka on ihan tässä ihmisyyden ytimessä.
Juurikin näin! Vauvoissa on ihanaa elämän ihme. Pitääkö ap itseään ihanana ja hyväksyttävänä vain tietyn ikäisenä? Vai onko se asia, joka elää ja muuttuu vanhetessasi? Elämä itsessään on ihanaa. Iloineen ja suruineen. Vaikkakin välillä se on käsittämättömän vaikeaa ja tuskallista, se on lahja. Aivan kuten jokainen meistä. Valoa ja rakkautta aapeelle! :)
Miksi elämä olisi "ihme" tai "lahja"? Tietoinen elämä on itsessään pelkkä evoluution vahnko, eikä kukaan meistä ole pyytänyt syntyä tänne. Vaikka minusta on ihan kivaa olla olemassa (kiitos itsesäilytysvaiston) ja vaikka olisi kamala kuolla, tiedostan kyllä, että objektiivisesti olisi parempi olla koskaan syyntymättä. Autuas olemattomuus on varmasti parempi tila kuin elämä, vaikka olisi kuinka hyväosainen.
Miten tuo kommenttisi liittyi aloittajan kysymykseen, sitä on vaikea sanoa.
Lue kommenttini uudestaan: Vauvoissa on ihanaa elämän ihme. Surullista, ettet osaa tämän maailman kaoottisuuden taustalla nähdä maailmankaikkeuden viisautta ja kauneutta. Kaikkea hyvää ja syviä oivalluksia sinulle!
Vauvat ovat niin vastustamattomia , että niitä on pakko saada.
Rakastan vauvoissa hymyä ,jokeltelua, pörräämistä, pään/puklan tuoksua ja pyöreyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vauvat ovat niin vastustamattomia , että niitä on pakko saada.
Rakastan vauvoissa hymyä ,jokeltelua, pörräämistä, pään/puklan tuoksua ja pyöreyttä.
Se vauvatuoksu on niin huumaava! Nykyään yritän vähän varoa etten saa nenääni sitä :x pitäisi vielä väitöskirja tehdä ennen vauvan tuloa, mutta mun vauvakuume yltyy välillä niin vahvaksi, että olen aivan sekoamassa. Jos vaikka tunnin pitelen ystävän vauvaa niin se tuoksu jää mun vaatteisiinkin ja meen sellaiseen transsitilaan loppupäiväksi enkä pysty enää toimimaan järkevästi. Tai jos kuulen jossain vauvan itkevän niin tuntuu, että mun on ihan pakko mennä lohduttamaan sitä ja koen ettei sen huoltaja osaa tehtäväänsä ja mun pitäisi pelastaa se vauva. Kaikki vauvat on tykännyt musta ja rauhoittuneet paremmin kuin isiensä syleissä :D koen olevani täydellinen äiti vaikken ole edes äiti vielä! Hullua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä vauvat on lähinnä säälittäviä kaikessa avuttomuudessaan. Tykkään enemmän isommista lapsista. Ja yksi oma on.
Meitä on joka junaan - musta vauvat ovat suloisia avuttomuudessaan, leikki-ikäiset ärsyttäviä. Yksi oma täälläkin, teini.
Eli olet niitä, joiden mielestä lapsi muuttuu ärsyttäväksi, kun sille alkaa kehittyä oma tahto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei vois vähempää muiden vauvat kiinnostaa. Mutta omat kaksi ovat koko maailmani eikä mistään löydy suloisempia vauvoja.
Mua suorastaan ärsyttää ihmiset, jotka ovat joka ikisen vauvan kohdalla ihailemassa ja huokailemassa. Ihme touhua, miten voi vieraiden vauvat kiinnostaa ketään niin paljon? Tietysti kohteliaasti kehun esim. kavereiden vauvoja jne.
Ja nyt alapeukkua tulemaan...Tiedoksi; jotkut ihmiset ovat kiinnostuneet maailmasta myös oman napansa ulkopuolella. Ja usko tai älä, se on ihan normaalia. On aivan sallittua olla kiinnostunut toisesta ihmisestä. Ja vauvakin on ihminen. Ja on aivan sallittua eläytyä siihen tuoreen äidin maailmaa, kysellä kuulumiset ja jaksamiset ja jakaa ilo vauvasta. Varsinkin väsyneet äidit, ja yksinäiset äidit joiden suku on kaukana ja kaverit lapsettomia, tai riittämättömyyttä tuntevat äidit ilahtuvat siitä, että jonkun mielestä hänellä on ihana lapsi - se tarkoittaa myös äidille sitä että hän äitinä on jossain onnistunut. ;) Sitä sanotaan toisen ihmisen tukemiseksi sellaisessa elämänvaiheessa, joka yleisesti tiedetään työlääksi ja joskus ihan rankaksikin. Se on tietoista toimintaa. Jos sen jälkeen on saanut äidin ja vauvan hymyilemään, on hetken tehnyt asioita jotka on ihan tässä ihmisyyden ytimessä.
Juurikin näin! Vauvoissa on ihanaa elämän ihme. Pitääkö ap itseään ihanana ja hyväksyttävänä vain tietyn ikäisenä? Vai onko se asia, joka elää ja muuttuu vanhetessasi? Elämä itsessään on ihanaa. Iloineen ja suruineen. Vaikkakin välillä se on käsittämättömän vaikeaa ja tuskallista, se on lahja. Aivan kuten jokainen meistä. Valoa ja rakkautta aapeelle! :)
Miksi elämä olisi "ihme" tai "lahja"? Tietoinen elämä on itsessään pelkkä evoluution vahnko, eikä kukaan meistä ole pyytänyt syntyä tänne. Vaikka minusta on ihan kivaa olla olemassa (kiitos itsesäilytysvaiston) ja vaikka olisi kamala kuolla, tiedostan kyllä, että objektiivisesti olisi parempi olla koskaan syyntymättä. Autuas olemattomuus on varmasti parempi tila kuin elämä, vaikka olisi kuinka hyväosainen.
Miten tuo kommenttisi liittyi aloittajan kysymykseen, sitä on vaikea sanoa.
Lue kommenttini uudestaan: Vauvoissa on ihanaa elämän ihme. Surullista, ettet osaa tämän maailman kaoottisuuden taustalla nähdä maailmankaikkeuden viisautta ja kauneutta. Kaikkea hyvää ja syviä oivalluksia sinulle!
Rationaalisena ihmisenä en "osaa nähdä" huteria ja perusteettomia väitteitä totena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvat ovat niin vastustamattomia , että niitä on pakko saada.
Rakastan vauvoissa hymyä ,jokeltelua, pörräämistä, pään/puklan tuoksua ja pyöreyttä.Se vauvatuoksu on niin huumaava! Nykyään yritän vähän varoa etten saa nenääni sitä :x pitäisi vielä väitöskirja tehdä ennen vauvan tuloa, mutta mun vauvakuume yltyy välillä niin vahvaksi, että olen aivan sekoamassa. Jos vaikka tunnin pitelen ystävän vauvaa niin se tuoksu jää mun vaatteisiinkin ja meen sellaiseen transsitilaan loppupäiväksi enkä pysty enää toimimaan järkevästi. Tai jos kuulen jossain vauvan itkevän niin tuntuu, että mun on ihan pakko mennä lohduttamaan sitä ja koen ettei sen huoltaja osaa tehtäväänsä ja mun pitäisi pelastaa se vauva. Kaikki vauvat on tykännyt musta ja rauhoittuneet paremmin kuin isiensä syleissä :D koen olevani täydellinen äiti vaikken ole edes äiti vielä! Hullua!
Mitä helvettiä juuri luin?
En tajua miksi vauvoja verrataan koiran- tai kissanpentuihin, kun kaikki vauvat ovat rumia ja jälkimmäiset oikeasti suloisia. Vaikka äideille tietenkin myöntelen, että juu onhan tuo (avaruusolennolta näyttävä kaljupää, anteeksi tarkka kuvaus) söpö ja ihana ja maailman ihmeellisin, kun kerran sitä mieltä olet. Ehkä omaa vauvaa ei pitäisi rumana (hormonit), mutta jos vauva-ajasta selviäisi niin siitähän ne ongelmat, huoli, rahanmeno ja vastuu vasta alkaisivat, kun lapsi kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei vois vähempää muiden vauvat kiinnostaa. Mutta omat kaksi ovat koko maailmani eikä mistään löydy suloisempia vauvoja.
Mua suorastaan ärsyttää ihmiset, jotka ovat joka ikisen vauvan kohdalla ihailemassa ja huokailemassa. Ihme touhua, miten voi vieraiden vauvat kiinnostaa ketään niin paljon? Tietysti kohteliaasti kehun esim. kavereiden vauvoja jne.
Ja nyt alapeukkua tulemaan...Tiedoksi; jotkut ihmiset ovat kiinnostuneet maailmasta myös oman napansa ulkopuolella. Ja usko tai älä, se on ihan normaalia. On aivan sallittua olla kiinnostunut toisesta ihmisestä. Ja vauvakin on ihminen. Ja on aivan sallittua eläytyä siihen tuoreen äidin maailmaa, kysellä kuulumiset ja jaksamiset ja jakaa ilo vauvasta. Varsinkin väsyneet äidit, ja yksinäiset äidit joiden suku on kaukana ja kaverit lapsettomia, tai riittämättömyyttä tuntevat äidit ilahtuvat siitä, että jonkun mielestä hänellä on ihana lapsi - se tarkoittaa myös äidille sitä että hän äitinä on jossain onnistunut. ;) Sitä sanotaan toisen ihmisen tukemiseksi sellaisessa elämänvaiheessa, joka yleisesti tiedetään työlääksi ja joskus ihan rankaksikin. Se on tietoista toimintaa. Jos sen jälkeen on saanut äidin ja vauvan hymyilemään, on hetken tehnyt asioita jotka on ihan tässä ihmisyyden ytimessä.
Juurikin näin! Vauvoissa on ihanaa elämän ihme. Pitääkö ap itseään ihanana ja hyväksyttävänä vain tietyn ikäisenä? Vai onko se asia, joka elää ja muuttuu vanhetessasi? Elämä itsessään on ihanaa. Iloineen ja suruineen. Vaikkakin välillä se on käsittämättömän vaikeaa ja tuskallista, se on lahja. Aivan kuten jokainen meistä. Valoa ja rakkautta aapeelle! :)
Miksi elämä olisi "ihme" tai "lahja"? Tietoinen elämä on itsessään pelkkä evoluution vahnko, eikä kukaan meistä ole pyytänyt syntyä tänne. Vaikka minusta on ihan kivaa olla olemassa (kiitos itsesäilytysvaiston) ja vaikka olisi kamala kuolla, tiedostan kyllä, että objektiivisesti olisi parempi olla koskaan syyntymättä. Autuas olemattomuus on varmasti parempi tila kuin elämä, vaikka olisi kuinka hyväosainen.
Miten tuo kommenttisi liittyi aloittajan kysymykseen, sitä on vaikea sanoa.
Lue kommenttini uudestaan: Vauvoissa on ihanaa elämän ihme. Surullista, ettet osaa tämän maailman kaoottisuuden taustalla nähdä maailmankaikkeuden viisautta ja kauneutta. Kaikkea hyvää ja syviä oivalluksia sinulle!
Rationaalisena ihmisenä en "osaa nähdä" huteria ja perusteettomia väitteitä totena.
Ympärilläsi tapahtuu jatkuvasti asioita mitä et voi nähdä. Ei se tee niistä huteria tai perusteettomia. Ihania ovat myös itseään rationaaliseksi kutsuvat ihmiset. :)
Enkä usko, että hormonipöllyissä vuosia sitten ajateltu "tämä on täydellinen, nyt tiedän mitä rakkaus on" auttaisi jaksamaan silloin, kun se murkku tulee kännissä kotiin, on kokeillut huumeita, sairastuu masennukseen tai syömishäiriöön, on hajottanut talon kotibileissä, paiskoo ovia jne jne jne. En oikeasti ymmärrä miten ihmiset uskaltavat tehdä lapsia, kun minä näen, että vaikka lasta rakastaisikin niin lasten tekemisessä huonoja puolia on noin 100 kertaa enennän kuin hyviä puolia.
Kyllä mä taas tykkään enemmän pienistä. Ne on niin sulosia että pakahdun. Saa hoivata ja helliä.
Isot on rumia, tylsiä, kiukuttelevia, vastahakosia kaikkeen mitä vanhemmaksi tulevat, tekevät pahojaan ja keksivät jäyniä. Eivät usko mitään ja paiskovat tavaroita. Haluavat kaiken vimpan päälle härvelit ja kalliit vaatteet.
Mikä kohta tekstissäni kielii epäempaattisuudesta? :)