Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ihastun AINA sellaisiin miehiin, joita en voi saada!!!
13.02.2016 |
Ja tätä on tapahtunut jo ala-asteelta alkaen. Ihastun miehiin (ja silloin joskus poikiin), jotka eivät ole kiinnostuneen oloisia minusta. Ja minuun taas ihastuu aina sellaiset miehet, joista itse en ole laisinkaan kiinnostunut, heidän ihastuksensa minuun on tuntunut vain todella vastenmieliseltä usein. Siis kaikki sellaiset pölkkypäät, joista mietin, että miten he luulevat itsellään olevan varaa minuun, kiinnostuvat minusta ja tulevat yrittämään. Siis ihan kauheeta. Ja miehet joihin itse olen lääpälläni, eivät oikein katsokaan minua päin ja joissain tapauksissa ovat ihastuneita naisiin, jotka ovat mielestäni itseäni huonompia (sorry, kuulostaa ehkä lapselliselta tää tilitys, mut ei voi nyt mitään), heikompia, säälittävämpiä ja rumempia. Oon ikisinkku tämän ongelman vuoksi. En oo koskaan kunnolla vielä seurustellut. Joskus oon yrittänyt jonkun sellaisen minusta kiinnostuneen miehen kanssa olemista, mutta omat tunteet olleet niin laimeat, että eihän siitä mitään ole tullut. Siis ihan kamalaa tällainen, ikääkin on kohta 25.v, eikä vielä ketään ole löytynyt. Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia tai antaa jotain viisaita sanoja? <3
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali prinsessaharhainen suomalaisnainen. Mikään muu kuin paksuin lompakko, status, isoin muna ja kaupungin komein mies ei kelpaa.
Mitä prinsessaharhaa siihen tarvitaan? Itse olen loppujen lopuksi aika tavallinen pulliainen, ihan perusnätti, mutten mikään kaunotar. En mm. osaa meikata ollenkaan, joten en käytä meikkiä, pukeudun aika mukavasti kun saan valita, eli en missään korkkareissa. Olin vieläpä mamu.
Tästä huolimatta minulla on mies, joka on kaupungin komein, jolla on isoin status (ja vehje) ja paksuin lompakko. Minä olen varmaan niitä, joita AP ihmettelee itseään huonompina.
Ap, monikaan nainen ei edes tunne itseään alle 25-vuotiaana. Et sinä vielä mikään vanhapiika ole. Itselläni kävi ennen kaikkea tuuri, että mies johon rakastuin 21-vuotiaana oli mies, joka on minun kanssani yhteensopiva. Kemiat toimivat, eikä elämissämme ole isoja ristiriitaisuuksia (uskonto, ajankäyttö, politiikka yms). Voin kertoa, ettei miehen ulkonäkö ole niin tärkeä asia näin 10 vuoden jälkeen. Ei niitä abseja tai täydellistä leukalinjaa tule enää ihailtua :D kuin ennen.
Kartoita mitä haluat. Oletko itse akateeminen? Onko se sinulle tärkeää? Uskovainen? Haluatko perustaa perheen? Haluatko uskollisen ja vakaan miehen vai jännittävämmän? Jos kartoituksesi ja ihastuksesi ovat ristiriidassa, mieti miksi ja miltä kohdin. Onko kyse ulkonäöstä vai luonteesta näiden miesten kanssa, jotka sinua lähestyvät?
Miehet joihin sinä ihastut, ovatko he ennen kaikkea hyvännäköisiä, vai ihania tyyppejä? Ihastutko kokonaisuuteen vai yksityiskohtiin? Tunnetko niitä miehiä, joihin ihastut vai ihastutko "kaukaa"?
Kiitos kauniista viestistäsi. Tuskin olet niitä, joita minä tarkoitin niillä itseäni "huonommilla" naisilla. En oikeasti ajattele niin kenestäkään, mutta ihastuksen ja pettymyksen, sekä mustasukkaisuuden ja ehkä kateudenkin tunteiden vallassa ajattelen niistä ihastuksieni naisista rumia ja lapsellisia juttuja, jotka sitten ihastuneisuuden laannuttua tietysti hälvenee ja realistisoituu. - Ap
Eivätköhän kaikki ajattele. Olen minäkin joskus nuorempana ajatellut, että olisin jollekin paljon parempi tyttöystävä ;). Ja kyllä minultakin on ihan suoraan tullut sellaiset mallin näköiset naiset muutamankin kerran kysymään, että miksi mieheni on minun kanssani. Oletus on yleensä, että nalkitin hänet yllätysraskaudella suhteeseen yhden känni-illan päätteeksi... Mutta kaikkeen tottuu.
Olet vasta 25-vuotias. Parisuhteelle on vielä hyvin aikaa. Entä jos pyrkisit keskittymään tahallasi johonkin ihan muuhun? Ota vuosi ja lähde reppureissaamaan maailmalle. Kirjoita kirja. Keskity kouluttautumaan niin hyvin kuin rahkeet riittää ja tule parhaaksi työssäsi.
Minäkin löysin mieheni työpaikaltani. Olin työssä firmassa, jossa mieheni kävi parissa neuvottelussa. Viimein suostuin treffeille hänen kanssaan. En meinannut suostua, koska miehellä oli maine aika naistenkaatajana. Ja koska naiset, joiden kanssa hän meni yleensä ulos, olivat oikeita kaunottaria, ihan lehdistäkin tuttuja. Onneksi kuitenkin suostuin!
Sun tarinasihan ei liity mitenkään otsikkoon, vaan on sille täysin päinvastainen. Et oikeastaan edes ihastunut mieheen, joka halusi sinut.
Totta kai ihastuin! Herranjestas, älyttömän komea, raamikas ja karismaattinen mies. Jo miehen ääni sai polvet lyömään loukkua! En vain uskaltanut luottaa siihen, että halusi minut, koska kuvittelin että on olemassa jotain ihme tasoja.
Mutta pointti oli siinä, että hyvä parisuhde voi löytyä yllättävästä paikasta ja juurikin se, ettei ole mitään tasoja. Ei ylempiä eikä alempia. On vain kemioita ja joidenkin kanssa ne synkkaavat ja joidenkin kanssa eivät. Ei parisuhteita tarvitse etsiä, ja niin kamalalta kuin se tuntuu, ei kannata jäädä harmittelemaan, jos toinen ei ihastunutkaan, vaikka itse ihastui. Se on jo aika varma merkki siitä, ettei suhde olisi ikinä tullut toimimaan hyvin. Eikä kannata harmitella sitäkään, ettei itse ihastunut johonkin mieheen, kemia ei selkeästi toiminut.
No ei kai tässä se ongelmana olekaan, ettei uskallettaisi sanoa kyllä miehille jotka kiinnostaa, vaan se, ettei sellaisia miehiä kiinnosta takaisinpäin. Jos luit aloituksen tai edes otsikon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali prinsessaharhainen suomalaisnainen. Mikään muu kuin paksuin lompakko, status, isoin muna ja kaupungin komein mies ei kelpaa.
Mitä prinsessaharhaa siihen tarvitaan? Itse olen loppujen lopuksi aika tavallinen pulliainen, ihan perusnätti, mutten mikään kaunotar. En mm. osaa meikata ollenkaan, joten en käytä meikkiä, pukeudun aika mukavasti kun saan valita, eli en missään korkkareissa. Olin vieläpä mamu.
Tästä huolimatta minulla on mies, joka on kaupungin komein, jolla on isoin status (ja vehje) ja paksuin lompakko. Minä olen varmaan niitä, joita AP ihmettelee itseään huonompina.
Ap, monikaan nainen ei edes tunne itseään alle 25-vuotiaana. Et sinä vielä mikään vanhapiika ole. Itselläni kävi ennen kaikkea tuuri, että mies johon rakastuin 21-vuotiaana oli mies, joka on minun kanssani yhteensopiva. Kemiat toimivat, eikä elämissämme ole isoja ristiriitaisuuksia (uskonto, ajankäyttö, politiikka yms). Voin kertoa, ettei miehen ulkonäkö ole niin tärkeä asia näin 10 vuoden jälkeen. Ei niitä abseja tai täydellistä leukalinjaa tule enää ihailtua :D kuin ennen.
Kartoita mitä haluat. Oletko itse akateeminen? Onko se sinulle tärkeää? Uskovainen? Haluatko perustaa perheen? Haluatko uskollisen ja vakaan miehen vai jännittävämmän? Jos kartoituksesi ja ihastuksesi ovat ristiriidassa, mieti miksi ja miltä kohdin. Onko kyse ulkonäöstä vai luonteesta näiden miesten kanssa, jotka sinua lähestyvät?
Miehet joihin sinä ihastut, ovatko he ennen kaikkea hyvännäköisiä, vai ihania tyyppejä? Ihastutko kokonaisuuteen vai yksityiskohtiin? Tunnetko niitä miehiä, joihin ihastut vai ihastutko "kaukaa"?
Kiitos kauniista viestistäsi. Tuskin olet niitä, joita minä tarkoitin niillä itseäni "huonommilla" naisilla. En oikeasti ajattele niin kenestäkään, mutta ihastuksen ja pettymyksen, sekä mustasukkaisuuden ja ehkä kateudenkin tunteiden vallassa ajattelen niistä ihastuksieni naisista rumia ja lapsellisia juttuja, jotka sitten ihastuneisuuden laannuttua tietysti hälvenee ja realistisoituu. - Ap
Eivätköhän kaikki ajattele. Olen minäkin joskus nuorempana ajatellut, että olisin jollekin paljon parempi tyttöystävä ;). Ja kyllä minultakin on ihan suoraan tullut sellaiset mallin näköiset naiset muutamankin kerran kysymään, että miksi mieheni on minun kanssani. Oletus on yleensä, että nalkitin hänet yllätysraskaudella suhteeseen yhden känni-illan päätteeksi... Mutta kaikkeen tottuu.
Olet vasta 25-vuotias. Parisuhteelle on vielä hyvin aikaa. Entä jos pyrkisit keskittymään tahallasi johonkin ihan muuhun? Ota vuosi ja lähde reppureissaamaan maailmalle. Kirjoita kirja. Keskity kouluttautumaan niin hyvin kuin rahkeet riittää ja tule parhaaksi työssäsi.
Minäkin löysin mieheni työpaikaltani. Olin työssä firmassa, jossa mieheni kävi parissa neuvottelussa. Viimein suostuin treffeille hänen kanssaan. En meinannut suostua, koska miehellä oli maine aika naistenkaatajana. Ja koska naiset, joiden kanssa hän meni yleensä ulos, olivat oikeita kaunottaria, ihan lehdistäkin tuttuja. Onneksi kuitenkin suostuin!
Sun tarinasihan ei liity mitenkään otsikkoon, vaan on sille täysin päinvastainen. Et oikeastaan edes ihastunut mieheen, joka halusi sinut.
Totta kai ihastuin! Herranjestas, älyttömän komea, raamikas ja karismaattinen mies. Jo miehen ääni sai polvet lyömään loukkua! En vain uskaltanut luottaa siihen, että halusi minut, koska kuvittelin että on olemassa jotain ihme tasoja.
Mutta pointti oli siinä, että hyvä parisuhde voi löytyä yllättävästä paikasta ja juurikin se, ettei ole mitään tasoja. Ei ylempiä eikä alempia. On vain kemioita ja joidenkin kanssa ne synkkaavat ja joidenkin kanssa eivät. Ei parisuhteita tarvitse etsiä, ja niin kamalalta kuin se tuntuu, ei kannata jäädä harmittelemaan, jos toinen ei ihastunutkaan, vaikka itse ihastui. Se on jo aika varma merkki siitä, ettei suhde olisi ikinä tullut toimimaan hyvin. Eikä kannata harmitella sitäkään, ettei itse ihastunut johonkin mieheen, kemia ei selkeästi toiminut.
No ei kai tässä se ongelmana olekaan, ettei uskallettaisi sanoa kyllä miehille jotka kiinnostaa, vaan se, ettei sellaisia miehiä kiinnosta takaisinpäin. Jos luit aloituksen tai edes otsikon.
Luitko sinä viestejäni ollenkaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali prinsessaharhainen suomalaisnainen. Mikään muu kuin paksuin lompakko, status, isoin muna ja kaupungin komein mies ei kelpaa.
Mitä prinsessaharhaa siihen tarvitaan? Itse olen loppujen lopuksi aika tavallinen pulliainen, ihan perusnätti, mutten mikään kaunotar. En mm. osaa meikata ollenkaan, joten en käytä meikkiä, pukeudun aika mukavasti kun saan valita, eli en missään korkkareissa. Olin vieläpä mamu.
Tästä huolimatta minulla on mies, joka on kaupungin komein, jolla on isoin status (ja vehje) ja paksuin lompakko. Minä olen varmaan niitä, joita AP ihmettelee itseään huonompina.
Ap, monikaan nainen ei edes tunne itseään alle 25-vuotiaana. Et sinä vielä mikään vanhapiika ole. Itselläni kävi ennen kaikkea tuuri, että mies johon rakastuin 21-vuotiaana oli mies, joka on minun kanssani yhteensopiva. Kemiat toimivat, eikä elämissämme ole isoja ristiriitaisuuksia (uskonto, ajankäyttö, politiikka yms). Voin kertoa, ettei miehen ulkonäkö ole niin tärkeä asia näin 10 vuoden jälkeen. Ei niitä abseja tai täydellistä leukalinjaa tule enää ihailtua :D kuin ennen.
Kartoita mitä haluat. Oletko itse akateeminen? Onko se sinulle tärkeää? Uskovainen? Haluatko perustaa perheen? Haluatko uskollisen ja vakaan miehen vai jännittävämmän? Jos kartoituksesi ja ihastuksesi ovat ristiriidassa, mieti miksi ja miltä kohdin. Onko kyse ulkonäöstä vai luonteesta näiden miesten kanssa, jotka sinua lähestyvät?
Miehet joihin sinä ihastut, ovatko he ennen kaikkea hyvännäköisiä, vai ihania tyyppejä? Ihastutko kokonaisuuteen vai yksityiskohtiin? Tunnetko niitä miehiä, joihin ihastut vai ihastutko "kaukaa"?
Kiitos kauniista viestistäsi. Tuskin olet niitä, joita minä tarkoitin niillä itseäni "huonommilla" naisilla. En oikeasti ajattele niin kenestäkään, mutta ihastuksen ja pettymyksen, sekä mustasukkaisuuden ja ehkä kateudenkin tunteiden vallassa ajattelen niistä ihastuksieni naisista rumia ja lapsellisia juttuja, jotka sitten ihastuneisuuden laannuttua tietysti hälvenee ja realistisoituu. - Ap
Eivätköhän kaikki ajattele. Olen minäkin joskus nuorempana ajatellut, että olisin jollekin paljon parempi tyttöystävä ;). Ja kyllä minultakin on ihan suoraan tullut sellaiset mallin näköiset naiset muutamankin kerran kysymään, että miksi mieheni on minun kanssani. Oletus on yleensä, että nalkitin hänet yllätysraskaudella suhteeseen yhden känni-illan päätteeksi... Mutta kaikkeen tottuu.
Olet vasta 25-vuotias. Parisuhteelle on vielä hyvin aikaa. Entä jos pyrkisit keskittymään tahallasi johonkin ihan muuhun? Ota vuosi ja lähde reppureissaamaan maailmalle. Kirjoita kirja. Keskity kouluttautumaan niin hyvin kuin rahkeet riittää ja tule parhaaksi työssäsi.
Minäkin löysin mieheni työpaikaltani. Olin työssä firmassa, jossa mieheni kävi parissa neuvottelussa. Viimein suostuin treffeille hänen kanssaan. En meinannut suostua, koska miehellä oli maine aika naistenkaatajana. Ja koska naiset, joiden kanssa hän meni yleensä ulos, olivat oikeita kaunottaria, ihan lehdistäkin tuttuja. Onneksi kuitenkin suostuin!
Sun tarinasihan ei liity mitenkään otsikkoon, vaan on sille täysin päinvastainen. Et oikeastaan edes ihastunut mieheen, joka halusi sinut.
Totta kai ihastuin! Herranjestas, älyttömän komea, raamikas ja karismaattinen mies. Jo miehen ääni sai polvet lyömään loukkua! En vain uskaltanut luottaa siihen, että halusi minut, koska kuvittelin että on olemassa jotain ihme tasoja.
Mutta pointti oli siinä, että hyvä parisuhde voi löytyä yllättävästä paikasta ja juurikin se, ettei ole mitään tasoja. Ei ylempiä eikä alempia. On vain kemioita ja joidenkin kanssa ne synkkaavat ja joidenkin kanssa eivät. Ei parisuhteita tarvitse etsiä, ja niin kamalalta kuin se tuntuu, ei kannata jäädä harmittelemaan, jos toinen ei ihastunutkaan, vaikka itse ihastui. Se on jo aika varma merkki siitä, ettei suhde olisi ikinä tullut toimimaan hyvin. Eikä kannata harmitella sitäkään, ettei itse ihastunut johonkin mieheen, kemia ei selkeästi toiminut.
No ei kai tässä se ongelmana olekaan, ettei uskallettaisi sanoa kyllä miehille jotka kiinnostaa, vaan se, ettei sellaisia miehiä kiinnosta takaisinpäin. Jos luit aloituksen tai edes otsikon.
Luitko sinä viestejäni ollenkaan?
Luin. Missä kohtaa ongelmasi oli se, että ihastuit mieheen, jota et voinut saada?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali prinsessaharhainen suomalaisnainen. Mikään muu kuin paksuin lompakko, status, isoin muna ja kaupungin komein mies ei kelpaa.
Mitä prinsessaharhaa siihen tarvitaan? Itse olen loppujen lopuksi aika tavallinen pulliainen, ihan perusnätti, mutten mikään kaunotar. En mm. osaa meikata ollenkaan, joten en käytä meikkiä, pukeudun aika mukavasti kun saan valita, eli en missään korkkareissa. Olin vieläpä mamu.
Tästä huolimatta minulla on mies, joka on kaupungin komein, jolla on isoin status (ja vehje) ja paksuin lompakko. Minä olen varmaan niitä, joita AP ihmettelee itseään huonompina.
Ap, monikaan nainen ei edes tunne itseään alle 25-vuotiaana. Et sinä vielä mikään vanhapiika ole. Itselläni kävi ennen kaikkea tuuri, että mies johon rakastuin 21-vuotiaana oli mies, joka on minun kanssani yhteensopiva. Kemiat toimivat, eikä elämissämme ole isoja ristiriitaisuuksia (uskonto, ajankäyttö, politiikka yms). Voin kertoa, ettei miehen ulkonäkö ole niin tärkeä asia näin 10 vuoden jälkeen. Ei niitä abseja tai täydellistä leukalinjaa tule enää ihailtua :D kuin ennen.
Kartoita mitä haluat. Oletko itse akateeminen? Onko se sinulle tärkeää? Uskovainen? Haluatko perustaa perheen? Haluatko uskollisen ja vakaan miehen vai jännittävämmän? Jos kartoituksesi ja ihastuksesi ovat ristiriidassa, mieti miksi ja miltä kohdin. Onko kyse ulkonäöstä vai luonteesta näiden miesten kanssa, jotka sinua lähestyvät?
Miehet joihin sinä ihastut, ovatko he ennen kaikkea hyvännäköisiä, vai ihania tyyppejä? Ihastutko kokonaisuuteen vai yksityiskohtiin? Tunnetko niitä miehiä, joihin ihastut vai ihastutko "kaukaa"?
Kiitos kauniista viestistäsi. Tuskin olet niitä, joita minä tarkoitin niillä itseäni "huonommilla" naisilla. En oikeasti ajattele niin kenestäkään, mutta ihastuksen ja pettymyksen, sekä mustasukkaisuuden ja ehkä kateudenkin tunteiden vallassa ajattelen niistä ihastuksieni naisista rumia ja lapsellisia juttuja, jotka sitten ihastuneisuuden laannuttua tietysti hälvenee ja realistisoituu. - Ap
Eivätköhän kaikki ajattele. Olen minäkin joskus nuorempana ajatellut, että olisin jollekin paljon parempi tyttöystävä ;). Ja kyllä minultakin on ihan suoraan tullut sellaiset mallin näköiset naiset muutamankin kerran kysymään, että miksi mieheni on minun kanssani. Oletus on yleensä, että nalkitin hänet yllätysraskaudella suhteeseen yhden känni-illan päätteeksi... Mutta kaikkeen tottuu.
Olet vasta 25-vuotias. Parisuhteelle on vielä hyvin aikaa. Entä jos pyrkisit keskittymään tahallasi johonkin ihan muuhun? Ota vuosi ja lähde reppureissaamaan maailmalle. Kirjoita kirja. Keskity kouluttautumaan niin hyvin kuin rahkeet riittää ja tule parhaaksi työssäsi.
Minäkin löysin mieheni työpaikaltani. Olin työssä firmassa, jossa mieheni kävi parissa neuvottelussa. Viimein suostuin treffeille hänen kanssaan. En meinannut suostua, koska miehellä oli maine aika naistenkaatajana. Ja koska naiset, joiden kanssa hän meni yleensä ulos, olivat oikeita kaunottaria, ihan lehdistäkin tuttuja. Onneksi kuitenkin suostuin!
Sun tarinasihan ei liity mitenkään otsikkoon, vaan on sille täysin päinvastainen. Et oikeastaan edes ihastunut mieheen, joka halusi sinut.
Totta kai ihastuin! Herranjestas, älyttömän komea, raamikas ja karismaattinen mies. Jo miehen ääni sai polvet lyömään loukkua! En vain uskaltanut luottaa siihen, että halusi minut, koska kuvittelin että on olemassa jotain ihme tasoja.
Mutta pointti oli siinä, että hyvä parisuhde voi löytyä yllättävästä paikasta ja juurikin se, ettei ole mitään tasoja. Ei ylempiä eikä alempia. On vain kemioita ja joidenkin kanssa ne synkkaavat ja joidenkin kanssa eivät. Ei parisuhteita tarvitse etsiä, ja niin kamalalta kuin se tuntuu, ei kannata jäädä harmittelemaan, jos toinen ei ihastunutkaan, vaikka itse ihastui. Se on jo aika varma merkki siitä, ettei suhde olisi ikinä tullut toimimaan hyvin. Eikä kannata harmitella sitäkään, ettei itse ihastunut johonkin mieheen, kemia ei selkeästi toiminut.
No ei kai tässä se ongelmana olekaan, ettei uskallettaisi sanoa kyllä miehille jotka kiinnostaa, vaan se, ettei sellaisia miehiä kiinnosta takaisinpäin. Jos luit aloituksen tai edes otsikon.
Luitko sinä viestejäni ollenkaan?
Luin. Missä kohtaa ongelmasi oli se, että ihastuit mieheen, jota et voinut saada?
Jatkan, koska aika harvoin voi saada miehen, jota sinä et kiinnosta. Se oli ongelma tässä ketjussa. Ap ei kiinnosta miehiä, joihin hän ihastuu. Sama minulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali prinsessaharhainen suomalaisnainen. Mikään muu kuin paksuin lompakko, status, isoin muna ja kaupungin komein mies ei kelpaa.
Mitä prinsessaharhaa siihen tarvitaan? Itse olen loppujen lopuksi aika tavallinen pulliainen, ihan perusnätti, mutten mikään kaunotar. En mm. osaa meikata ollenkaan, joten en käytä meikkiä, pukeudun aika mukavasti kun saan valita, eli en missään korkkareissa. Olin vieläpä mamu.
Tästä huolimatta minulla on mies, joka on kaupungin komein, jolla on isoin status (ja vehje) ja paksuin lompakko. Minä olen varmaan niitä, joita AP ihmettelee itseään huonompina.
Ap, monikaan nainen ei edes tunne itseään alle 25-vuotiaana. Et sinä vielä mikään vanhapiika ole. Itselläni kävi ennen kaikkea tuuri, että mies johon rakastuin 21-vuotiaana oli mies, joka on minun kanssani yhteensopiva. Kemiat toimivat, eikä elämissämme ole isoja ristiriitaisuuksia (uskonto, ajankäyttö, politiikka yms). Voin kertoa, ettei miehen ulkonäkö ole niin tärkeä asia näin 10 vuoden jälkeen. Ei niitä abseja tai täydellistä leukalinjaa tule enää ihailtua :D kuin ennen.
Kartoita mitä haluat. Oletko itse akateeminen? Onko se sinulle tärkeää? Uskovainen? Haluatko perustaa perheen? Haluatko uskollisen ja vakaan miehen vai jännittävämmän? Jos kartoituksesi ja ihastuksesi ovat ristiriidassa, mieti miksi ja miltä kohdin. Onko kyse ulkonäöstä vai luonteesta näiden miesten kanssa, jotka sinua lähestyvät?
Miehet joihin sinä ihastut, ovatko he ennen kaikkea hyvännäköisiä, vai ihania tyyppejä? Ihastutko kokonaisuuteen vai yksityiskohtiin? Tunnetko niitä miehiä, joihin ihastut vai ihastutko "kaukaa"?
Kiitos kauniista viestistäsi. Tuskin olet niitä, joita minä tarkoitin niillä itseäni "huonommilla" naisilla. En oikeasti ajattele niin kenestäkään, mutta ihastuksen ja pettymyksen, sekä mustasukkaisuuden ja ehkä kateudenkin tunteiden vallassa ajattelen niistä ihastuksieni naisista rumia ja lapsellisia juttuja, jotka sitten ihastuneisuuden laannuttua tietysti hälvenee ja realistisoituu. - Ap
Eivätköhän kaikki ajattele. Olen minäkin joskus nuorempana ajatellut, että olisin jollekin paljon parempi tyttöystävä ;). Ja kyllä minultakin on ihan suoraan tullut sellaiset mallin näköiset naiset muutamankin kerran kysymään, että miksi mieheni on minun kanssani. Oletus on yleensä, että nalkitin hänet yllätysraskaudella suhteeseen yhden känni-illan päätteeksi... Mutta kaikkeen tottuu.
Olet vasta 25-vuotias. Parisuhteelle on vielä hyvin aikaa. Entä jos pyrkisit keskittymään tahallasi johonkin ihan muuhun? Ota vuosi ja lähde reppureissaamaan maailmalle. Kirjoita kirja. Keskity kouluttautumaan niin hyvin kuin rahkeet riittää ja tule parhaaksi työssäsi.
Minäkin löysin mieheni työpaikaltani. Olin työssä firmassa, jossa mieheni kävi parissa neuvottelussa. Viimein suostuin treffeille hänen kanssaan. En meinannut suostua, koska miehellä oli maine aika naistenkaatajana. Ja koska naiset, joiden kanssa hän meni yleensä ulos, olivat oikeita kaunottaria, ihan lehdistäkin tuttuja. Onneksi kuitenkin suostuin!
Sun tarinasihan ei liity mitenkään otsikkoon, vaan on sille täysin päinvastainen. Et oikeastaan edes ihastunut mieheen, joka halusi sinut.
Totta kai ihastuin! Herranjestas, älyttömän komea, raamikas ja karismaattinen mies. Jo miehen ääni sai polvet lyömään loukkua! En vain uskaltanut luottaa siihen, että halusi minut, koska kuvittelin että on olemassa jotain ihme tasoja.
Mutta pointti oli siinä, että hyvä parisuhde voi löytyä yllättävästä paikasta ja juurikin se, ettei ole mitään tasoja. Ei ylempiä eikä alempia. On vain kemioita ja joidenkin kanssa ne synkkaavat ja joidenkin kanssa eivät. Ei parisuhteita tarvitse etsiä, ja niin kamalalta kuin se tuntuu, ei kannata jäädä harmittelemaan, jos toinen ei ihastunutkaan, vaikka itse ihastui. Se on jo aika varma merkki siitä, ettei suhde olisi ikinä tullut toimimaan hyvin. Eikä kannata harmitella sitäkään, ettei itse ihastunut johonkin mieheen, kemia ei selkeästi toiminut.
No ei kai tässä se ongelmana olekaan, ettei uskallettaisi sanoa kyllä miehille jotka kiinnostaa, vaan se, ettei sellaisia miehiä kiinnosta takaisinpäin. Jos luit aloituksen tai edes otsikon.
Luitko sinä viestejäni ollenkaan?
Niin, siis sinähän oikein tulit hieromaan puukkoa meidän muiden haavassa, joihin ei ole se mieluisa mies ihastunut, että sinäpä sait tällaisen joka kiinnosti, ja että oli oikein varaa olla vastentahtoinenkin aluksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali prinsessaharhainen suomalaisnainen. Mikään muu kuin paksuin lompakko, status, isoin muna ja kaupungin komein mies ei kelpaa.
Mitä prinsessaharhaa siihen tarvitaan? Itse olen loppujen lopuksi aika tavallinen pulliainen, ihan perusnätti, mutten mikään kaunotar. En mm. osaa meikata ollenkaan, joten en käytä meikkiä, pukeudun aika mukavasti kun saan valita, eli en missään korkkareissa. Olin vieläpä mamu.
Tästä huolimatta minulla on mies, joka on kaupungin komein, jolla on isoin status (ja vehje) ja paksuin lompakko. Minä olen varmaan niitä, joita AP ihmettelee itseään huonompina.
Ap, monikaan nainen ei edes tunne itseään alle 25-vuotiaana. Et sinä vielä mikään vanhapiika ole. Itselläni kävi ennen kaikkea tuuri, että mies johon rakastuin 21-vuotiaana oli mies, joka on minun kanssani yhteensopiva. Kemiat toimivat, eikä elämissämme ole isoja ristiriitaisuuksia (uskonto, ajankäyttö, politiikka yms). Voin kertoa, ettei miehen ulkonäkö ole niin tärkeä asia näin 10 vuoden jälkeen. Ei niitä abseja tai täydellistä leukalinjaa tule enää ihailtua :D kuin ennen.
Kartoita mitä haluat. Oletko itse akateeminen? Onko se sinulle tärkeää? Uskovainen? Haluatko perustaa perheen? Haluatko uskollisen ja vakaan miehen vai jännittävämmän? Jos kartoituksesi ja ihastuksesi ovat ristiriidassa, mieti miksi ja miltä kohdin. Onko kyse ulkonäöstä vai luonteesta näiden miesten kanssa, jotka sinua lähestyvät?
Miehet joihin sinä ihastut, ovatko he ennen kaikkea hyvännäköisiä, vai ihania tyyppejä? Ihastutko kokonaisuuteen vai yksityiskohtiin? Tunnetko niitä miehiä, joihin ihastut vai ihastutko "kaukaa"?
Kiitos kauniista viestistäsi. Tuskin olet niitä, joita minä tarkoitin niillä itseäni "huonommilla" naisilla. En oikeasti ajattele niin kenestäkään, mutta ihastuksen ja pettymyksen, sekä mustasukkaisuuden ja ehkä kateudenkin tunteiden vallassa ajattelen niistä ihastuksieni naisista rumia ja lapsellisia juttuja, jotka sitten ihastuneisuuden laannuttua tietysti hälvenee ja realistisoituu. - Ap
Eivätköhän kaikki ajattele. Olen minäkin joskus nuorempana ajatellut, että olisin jollekin paljon parempi tyttöystävä ;). Ja kyllä minultakin on ihan suoraan tullut sellaiset mallin näköiset naiset muutamankin kerran kysymään, että miksi mieheni on minun kanssani. Oletus on yleensä, että nalkitin hänet yllätysraskaudella suhteeseen yhden känni-illan päätteeksi... Mutta kaikkeen tottuu.
Olet vasta 25-vuotias. Parisuhteelle on vielä hyvin aikaa. Entä jos pyrkisit keskittymään tahallasi johonkin ihan muuhun? Ota vuosi ja lähde reppureissaamaan maailmalle. Kirjoita kirja. Keskity kouluttautumaan niin hyvin kuin rahkeet riittää ja tule parhaaksi työssäsi.
Minäkin löysin mieheni työpaikaltani. Olin työssä firmassa, jossa mieheni kävi parissa neuvottelussa. Viimein suostuin treffeille hänen kanssaan. En meinannut suostua, koska miehellä oli maine aika naistenkaatajana. Ja koska naiset, joiden kanssa hän meni yleensä ulos, olivat oikeita kaunottaria, ihan lehdistäkin tuttuja. Onneksi kuitenkin suostuin!
Sun tarinasihan ei liity mitenkään otsikkoon, vaan on sille täysin päinvastainen. Et oikeastaan edes ihastunut mieheen, joka halusi sinut.
Totta kai ihastuin! Herranjestas, älyttömän komea, raamikas ja karismaattinen mies. Jo miehen ääni sai polvet lyömään loukkua! En vain uskaltanut luottaa siihen, että halusi minut, koska kuvittelin että on olemassa jotain ihme tasoja.
Mutta pointti oli siinä, että hyvä parisuhde voi löytyä yllättävästä paikasta ja juurikin se, ettei ole mitään tasoja. Ei ylempiä eikä alempia. On vain kemioita ja joidenkin kanssa ne synkkaavat ja joidenkin kanssa eivät. Ei parisuhteita tarvitse etsiä, ja niin kamalalta kuin se tuntuu, ei kannata jäädä harmittelemaan, jos toinen ei ihastunutkaan, vaikka itse ihastui. Se on jo aika varma merkki siitä, ettei suhde olisi ikinä tullut toimimaan hyvin. Eikä kannata harmitella sitäkään, ettei itse ihastunut johonkin mieheen, kemia ei selkeästi toiminut.
No ei kai tässä se ongelmana olekaan, ettei uskallettaisi sanoa kyllä miehille jotka kiinnostaa, vaan se, ettei sellaisia miehiä kiinnosta takaisinpäin. Jos luit aloituksen tai edes otsikon.
Luitko sinä viestejäni ollenkaan?
Luin. Missä kohtaa ongelmasi oli se, että ihastuit mieheen, jota et voinut saada?
Missä vaiheessa pyydettiin kertomaan ainoastaan kokemuksia siitä, että on ihastunut mieheen jota ei voi saada?
AP koki, että hän ihastuu miehiin jotka ovat ehkä ylemmällä tasolla häntä alemmalla tasolla olevat miehet ihastuvat häneen. Annoin oman esimerkkini siitä, että a) tasoja ei ole b) suhteet voivat alkaa kummista paikoista.
Ja totta kai olen ihastunut miehiin joita en ole voinut saada! Kaikki ovat! Silloin vähän päälle 20-vuotiaana minäkin ihastuin miehiin, jotka eivät ihastuneet minuun. Ja kaikki miehet, jotka olivat ihastuneet minuun, koin sellaisina, joiden kanssa en halunnut olla. Sittemmin lakkasin kokonaan ajattelemasta parisuhteita, lähdin ulkomaille, löysin mukavan työn ja samalla löytyi ihminen jonka kanssa kemiat kohtasivat. Tasoista viis. AP on vasta 25, ja niin typerältä kuin se kuulostaa, niin se ei ole vielä paljonkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali prinsessaharhainen suomalaisnainen. Mikään muu kuin paksuin lompakko, status, isoin muna ja kaupungin komein mies ei kelpaa.
Mitä prinsessaharhaa siihen tarvitaan? Itse olen loppujen lopuksi aika tavallinen pulliainen, ihan perusnätti, mutten mikään kaunotar. En mm. osaa meikata ollenkaan, joten en käytä meikkiä, pukeudun aika mukavasti kun saan valita, eli en missään korkkareissa. Olin vieläpä mamu.
Tästä huolimatta minulla on mies, joka on kaupungin komein, jolla on isoin status (ja vehje) ja paksuin lompakko. Minä olen varmaan niitä, joita AP ihmettelee itseään huonompina.
Ap, monikaan nainen ei edes tunne itseään alle 25-vuotiaana. Et sinä vielä mikään vanhapiika ole. Itselläni kävi ennen kaikkea tuuri, että mies johon rakastuin 21-vuotiaana oli mies, joka on minun kanssani yhteensopiva. Kemiat toimivat, eikä elämissämme ole isoja ristiriitaisuuksia (uskonto, ajankäyttö, politiikka yms). Voin kertoa, ettei miehen ulkonäkö ole niin tärkeä asia näin 10 vuoden jälkeen. Ei niitä abseja tai täydellistä leukalinjaa tule enää ihailtua :D kuin ennen.
Kartoita mitä haluat. Oletko itse akateeminen? Onko se sinulle tärkeää? Uskovainen? Haluatko perustaa perheen? Haluatko uskollisen ja vakaan miehen vai jännittävämmän? Jos kartoituksesi ja ihastuksesi ovat ristiriidassa, mieti miksi ja miltä kohdin. Onko kyse ulkonäöstä vai luonteesta näiden miesten kanssa, jotka sinua lähestyvät?
Miehet joihin sinä ihastut, ovatko he ennen kaikkea hyvännäköisiä, vai ihania tyyppejä? Ihastutko kokonaisuuteen vai yksityiskohtiin? Tunnetko niitä miehiä, joihin ihastut vai ihastutko "kaukaa"?
Kiitos kauniista viestistäsi. Tuskin olet niitä, joita minä tarkoitin niillä itseäni "huonommilla" naisilla. En oikeasti ajattele niin kenestäkään, mutta ihastuksen ja pettymyksen, sekä mustasukkaisuuden ja ehkä kateudenkin tunteiden vallassa ajattelen niistä ihastuksieni naisista rumia ja lapsellisia juttuja, jotka sitten ihastuneisuuden laannuttua tietysti hälvenee ja realistisoituu. - Ap
Eivätköhän kaikki ajattele. Olen minäkin joskus nuorempana ajatellut, että olisin jollekin paljon parempi tyttöystävä ;). Ja kyllä minultakin on ihan suoraan tullut sellaiset mallin näköiset naiset muutamankin kerran kysymään, että miksi mieheni on minun kanssani. Oletus on yleensä, että nalkitin hänet yllätysraskaudella suhteeseen yhden känni-illan päätteeksi... Mutta kaikkeen tottuu.
Olet vasta 25-vuotias. Parisuhteelle on vielä hyvin aikaa. Entä jos pyrkisit keskittymään tahallasi johonkin ihan muuhun? Ota vuosi ja lähde reppureissaamaan maailmalle. Kirjoita kirja. Keskity kouluttautumaan niin hyvin kuin rahkeet riittää ja tule parhaaksi työssäsi.
Minäkin löysin mieheni työpaikaltani. Olin työssä firmassa, jossa mieheni kävi parissa neuvottelussa. Viimein suostuin treffeille hänen kanssaan. En meinannut suostua, koska miehellä oli maine aika naistenkaatajana. Ja koska naiset, joiden kanssa hän meni yleensä ulos, olivat oikeita kaunottaria, ihan lehdistäkin tuttuja. Onneksi kuitenkin suostuin!
Sun tarinasihan ei liity mitenkään otsikkoon, vaan on sille täysin päinvastainen. Et oikeastaan edes ihastunut mieheen, joka halusi sinut.
Totta kai ihastuin! Herranjestas, älyttömän komea, raamikas ja karismaattinen mies. Jo miehen ääni sai polvet lyömään loukkua! En vain uskaltanut luottaa siihen, että halusi minut, koska kuvittelin että on olemassa jotain ihme tasoja.
Mutta pointti oli siinä, että hyvä parisuhde voi löytyä yllättävästä paikasta ja juurikin se, ettei ole mitään tasoja. Ei ylempiä eikä alempia. On vain kemioita ja joidenkin kanssa ne synkkaavat ja joidenkin kanssa eivät. Ei parisuhteita tarvitse etsiä, ja niin kamalalta kuin se tuntuu, ei kannata jäädä harmittelemaan, jos toinen ei ihastunutkaan, vaikka itse ihastui. Se on jo aika varma merkki siitä, ettei suhde olisi ikinä tullut toimimaan hyvin. Eikä kannata harmitella sitäkään, ettei itse ihastunut johonkin mieheen, kemia ei selkeästi toiminut.
No ei kai tässä se ongelmana olekaan, ettei uskallettaisi sanoa kyllä miehille jotka kiinnostaa, vaan se, ettei sellaisia miehiä kiinnosta takaisinpäin. Jos luit aloituksen tai edes otsikon.
Luitko sinä viestejäni ollenkaan?
Luin. Missä kohtaa ongelmasi oli se, että ihastuit mieheen, jota et voinut saada?
Missä vaiheessa pyydettiin kertomaan ainoastaan kokemuksia siitä, että on ihastunut mieheen jota ei voi saada?
AP koki, että hän ihastuu miehiin jotka ovat ehkä ylemmällä tasolla häntä alemmalla tasolla olevat miehet ihastuvat häneen. Annoin oman esimerkkini siitä, että a) tasoja ei ole b) suhteet voivat alkaa kummista paikoista.
Ja totta kai olen ihastunut miehiin joita en ole voinut saada! Kaikki ovat! Silloin vähän päälle 20-vuotiaana minäkin ihastuin miehiin, jotka eivät ihastuneet minuun. Ja kaikki miehet, jotka olivat ihastuneet minuun, koin sellaisina, joiden kanssa en halunnut olla. Sittemmin lakkasin kokonaan ajattelemasta parisuhteita, lähdin ulkomaille, löysin mukavan työn ja samalla löytyi ihminen jonka kanssa kemiat kohtasivat. Tasoista viis. AP on vasta 25, ja niin typerältä kuin se kuulostaa, niin se ei ole vielä paljonkaan.
Eihän aloittaja puhunut mistään tasoista, vaan ettei saa miestä, joka häntä kiinnostaa, koska sellaiset miehet eivät kiinnostu hänestä. Ja selkeästi niitä tasoja on, jos ne, ketkä aloittajasta ovat olleet kiinnostuneita aiheuttavat aloittajassa kuvotuksen tunteen, ja tunteen, että "miten he edes kuvittelevat saavansa minut". Miten sellaisen ihmisen VOISI tuntea olevan samalla tasolla itsensä kanssa?
Sinähän se tulit ketjuun kertomaan, miten sait parhaan miehen, aivan sama olitko mielestäsi miehesi arvoinen vai et, kun pointti on siinä, että sinä sait hänet. Me emme saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali prinsessaharhainen suomalaisnainen. Mikään muu kuin paksuin lompakko, status, isoin muna ja kaupungin komein mies ei kelpaa.
Mitä prinsessaharhaa siihen tarvitaan? Itse olen loppujen lopuksi aika tavallinen pulliainen, ihan perusnätti, mutten mikään kaunotar. En mm. osaa meikata ollenkaan, joten en käytä meikkiä, pukeudun aika mukavasti kun saan valita, eli en missään korkkareissa. Olin vieläpä mamu.
Tästä huolimatta minulla on mies, joka on kaupungin komein, jolla on isoin status (ja vehje) ja paksuin lompakko. Minä olen varmaan niitä, joita AP ihmettelee itseään huonompina.
Ap, monikaan nainen ei edes tunne itseään alle 25-vuotiaana. Et sinä vielä mikään vanhapiika ole. Itselläni kävi ennen kaikkea tuuri, että mies johon rakastuin 21-vuotiaana oli mies, joka on minun kanssani yhteensopiva. Kemiat toimivat, eikä elämissämme ole isoja ristiriitaisuuksia (uskonto, ajankäyttö, politiikka yms). Voin kertoa, ettei miehen ulkonäkö ole niin tärkeä asia näin 10 vuoden jälkeen. Ei niitä abseja tai täydellistä leukalinjaa tule enää ihailtua :D kuin ennen.
Kartoita mitä haluat. Oletko itse akateeminen? Onko se sinulle tärkeää? Uskovainen? Haluatko perustaa perheen? Haluatko uskollisen ja vakaan miehen vai jännittävämmän? Jos kartoituksesi ja ihastuksesi ovat ristiriidassa, mieti miksi ja miltä kohdin. Onko kyse ulkonäöstä vai luonteesta näiden miesten kanssa, jotka sinua lähestyvät?
Miehet joihin sinä ihastut, ovatko he ennen kaikkea hyvännäköisiä, vai ihania tyyppejä? Ihastutko kokonaisuuteen vai yksityiskohtiin? Tunnetko niitä miehiä, joihin ihastut vai ihastutko "kaukaa"?
Kiitos kauniista viestistäsi. Tuskin olet niitä, joita minä tarkoitin niillä itseäni "huonommilla" naisilla. En oikeasti ajattele niin kenestäkään, mutta ihastuksen ja pettymyksen, sekä mustasukkaisuuden ja ehkä kateudenkin tunteiden vallassa ajattelen niistä ihastuksieni naisista rumia ja lapsellisia juttuja, jotka sitten ihastuneisuuden laannuttua tietysti hälvenee ja realistisoituu. - Ap
Eivätköhän kaikki ajattele. Olen minäkin joskus nuorempana ajatellut, että olisin jollekin paljon parempi tyttöystävä ;). Ja kyllä minultakin on ihan suoraan tullut sellaiset mallin näköiset naiset muutamankin kerran kysymään, että miksi mieheni on minun kanssani. Oletus on yleensä, että nalkitin hänet yllätysraskaudella suhteeseen yhden känni-illan päätteeksi... Mutta kaikkeen tottuu.
Olet vasta 25-vuotias. Parisuhteelle on vielä hyvin aikaa. Entä jos pyrkisit keskittymään tahallasi johonkin ihan muuhun? Ota vuosi ja lähde reppureissaamaan maailmalle. Kirjoita kirja. Keskity kouluttautumaan niin hyvin kuin rahkeet riittää ja tule parhaaksi työssäsi.
Minäkin löysin mieheni työpaikaltani. Olin työssä firmassa, jossa mieheni kävi parissa neuvottelussa. Viimein suostuin treffeille hänen kanssaan. En meinannut suostua, koska miehellä oli maine aika naistenkaatajana. Ja koska naiset, joiden kanssa hän meni yleensä ulos, olivat oikeita kaunottaria, ihan lehdistäkin tuttuja. Onneksi kuitenkin suostuin!
Sun tarinasihan ei liity mitenkään otsikkoon, vaan on sille täysin päinvastainen. Et oikeastaan edes ihastunut mieheen, joka halusi sinut.
Totta kai ihastuin! Herranjestas, älyttömän komea, raamikas ja karismaattinen mies. Jo miehen ääni sai polvet lyömään loukkua! En vain uskaltanut luottaa siihen, että halusi minut, koska kuvittelin että on olemassa jotain ihme tasoja.
Mutta pointti oli siinä, että hyvä parisuhde voi löytyä yllättävästä paikasta ja juurikin se, ettei ole mitään tasoja. Ei ylempiä eikä alempia. On vain kemioita ja joidenkin kanssa ne synkkaavat ja joidenkin kanssa eivät. Ei parisuhteita tarvitse etsiä, ja niin kamalalta kuin se tuntuu, ei kannata jäädä harmittelemaan, jos toinen ei ihastunutkaan, vaikka itse ihastui. Se on jo aika varma merkki siitä, ettei suhde olisi ikinä tullut toimimaan hyvin. Eikä kannata harmitella sitäkään, ettei itse ihastunut johonkin mieheen, kemia ei selkeästi toiminut.
No ei kai tässä se ongelmana olekaan, ettei uskallettaisi sanoa kyllä miehille jotka kiinnostaa, vaan se, ettei sellaisia miehiä kiinnosta takaisinpäin. Jos luit aloituksen tai edes otsikon.
Luitko sinä viestejäni ollenkaan?
Niin, siis sinähän oikein tulit hieromaan puukkoa meidän muiden haavassa, joihin ei ole se mieluisa mies ihastunut, että sinäpä sait tällaisen joka kiinnosti, ja että oli oikein varaa olla vastentahtoinenkin aluksi!
En todellakaan. Ei minulla ole ollut mitään listaa miehistä valittavana! Toki kävi niin, että mies jonka löysin, oli hyvännäköinen. Mutta mitä sittemmin olen tajunnut iän karttuessa, on, että olisin rakastunut häneen ulkonäöstä huolimatta. Kemiat kohtasivat. Tätä ennen kemiat eivät olleet kohdanneet oikein kenenkään kanssa.
Ja minulla oli varaa olla vastentahtoinen, koska mies todella halusi minut. Niin kuin minäkin hänet. Ihan tyhmästä syystä olin vastentahtoinen ja aivan täysin turhaan. En tykkää mistään ihmissuhdepeleistä, joissa täytyy näytellä tarpeeksi salaperäistä eikä saa harrastaa seksiä ennen kolmansia treffejä yms. Eikä sellaiselle ollut tarvetta kun vastaan tuli joku, jonka kanssa kemiat kohtasivat. Siitä se on kiinni. Yhteensopivuudesta. Olin jo antanut periksi suhteiden kanssa ja latasin senkin energian itseeni. Jos en olisi mieheen törmännyt, olisin ehkä löytänyt jonkun toisen, jonka kanssa kemiat olisivat kohdanneet. Ehkä en. Olisin vain jatkanut itseni kehittämistä, itseni vuoksi.
Ihastumiset on niin luonnollinen osa elämää, että niitä on lähes kaikilla, ja useita. Suurimman osan ajasta kohde ei vastaa samoin. Se, ettei se ole ennen vastannut, ei meinaa, ettei se voisi vastata tulevaisuudessa. Ei AP ole ihastunut tosiasiassa miehiin joita ei voi saada, vaan miehiin, jonka kanssa kemiat eivät ole kohdanneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali prinsessaharhainen suomalaisnainen. Mikään muu kuin paksuin lompakko, status, isoin muna ja kaupungin komein mies ei kelpaa.
Mitä prinsessaharhaa siihen tarvitaan? Itse olen loppujen lopuksi aika tavallinen pulliainen, ihan perusnätti, mutten mikään kaunotar. En mm. osaa meikata ollenkaan, joten en käytä meikkiä, pukeudun aika mukavasti kun saan valita, eli en missään korkkareissa. Olin vieläpä mamu.
Tästä huolimatta minulla on mies, joka on kaupungin komein, jolla on isoin status (ja vehje) ja paksuin lompakko. Minä olen varmaan niitä, joita AP ihmettelee itseään huonompina.
Ap, monikaan nainen ei edes tunne itseään alle 25-vuotiaana. Et sinä vielä mikään vanhapiika ole. Itselläni kävi ennen kaikkea tuuri, että mies johon rakastuin 21-vuotiaana oli mies, joka on minun kanssani yhteensopiva. Kemiat toimivat, eikä elämissämme ole isoja ristiriitaisuuksia (uskonto, ajankäyttö, politiikka yms). Voin kertoa, ettei miehen ulkonäkö ole niin tärkeä asia näin 10 vuoden jälkeen. Ei niitä abseja tai täydellistä leukalinjaa tule enää ihailtua :D kuin ennen.
Kartoita mitä haluat. Oletko itse akateeminen? Onko se sinulle tärkeää? Uskovainen? Haluatko perustaa perheen? Haluatko uskollisen ja vakaan miehen vai jännittävämmän? Jos kartoituksesi ja ihastuksesi ovat ristiriidassa, mieti miksi ja miltä kohdin. Onko kyse ulkonäöstä vai luonteesta näiden miesten kanssa, jotka sinua lähestyvät?
Miehet joihin sinä ihastut, ovatko he ennen kaikkea hyvännäköisiä, vai ihania tyyppejä? Ihastutko kokonaisuuteen vai yksityiskohtiin? Tunnetko niitä miehiä, joihin ihastut vai ihastutko "kaukaa"?
Kiitos kauniista viestistäsi. Tuskin olet niitä, joita minä tarkoitin niillä itseäni "huonommilla" naisilla. En oikeasti ajattele niin kenestäkään, mutta ihastuksen ja pettymyksen, sekä mustasukkaisuuden ja ehkä kateudenkin tunteiden vallassa ajattelen niistä ihastuksieni naisista rumia ja lapsellisia juttuja, jotka sitten ihastuneisuuden laannuttua tietysti hälvenee ja realistisoituu. - Ap
Eivätköhän kaikki ajattele. Olen minäkin joskus nuorempana ajatellut, että olisin jollekin paljon parempi tyttöystävä ;). Ja kyllä minultakin on ihan suoraan tullut sellaiset mallin näköiset naiset muutamankin kerran kysymään, että miksi mieheni on minun kanssani. Oletus on yleensä, että nalkitin hänet yllätysraskaudella suhteeseen yhden känni-illan päätteeksi... Mutta kaikkeen tottuu.
Olet vasta 25-vuotias. Parisuhteelle on vielä hyvin aikaa. Entä jos pyrkisit keskittymään tahallasi johonkin ihan muuhun? Ota vuosi ja lähde reppureissaamaan maailmalle. Kirjoita kirja. Keskity kouluttautumaan niin hyvin kuin rahkeet riittää ja tule parhaaksi työssäsi.
Minäkin löysin mieheni työpaikaltani. Olin työssä firmassa, jossa mieheni kävi parissa neuvottelussa. Viimein suostuin treffeille hänen kanssaan. En meinannut suostua, koska miehellä oli maine aika naistenkaatajana. Ja koska naiset, joiden kanssa hän meni yleensä ulos, olivat oikeita kaunottaria, ihan lehdistäkin tuttuja. Onneksi kuitenkin suostuin!
Sun tarinasihan ei liity mitenkään otsikkoon, vaan on sille täysin päinvastainen. Et oikeastaan edes ihastunut mieheen, joka halusi sinut.
Totta kai ihastuin! Herranjestas, älyttömän komea, raamikas ja karismaattinen mies. Jo miehen ääni sai polvet lyömään loukkua! En vain uskaltanut luottaa siihen, että halusi minut, koska kuvittelin että on olemassa jotain ihme tasoja.
Mutta pointti oli siinä, että hyvä parisuhde voi löytyä yllättävästä paikasta ja juurikin se, ettei ole mitään tasoja. Ei ylempiä eikä alempia. On vain kemioita ja joidenkin kanssa ne synkkaavat ja joidenkin kanssa eivät. Ei parisuhteita tarvitse etsiä, ja niin kamalalta kuin se tuntuu, ei kannata jäädä harmittelemaan, jos toinen ei ihastunutkaan, vaikka itse ihastui. Se on jo aika varma merkki siitä, ettei suhde olisi ikinä tullut toimimaan hyvin. Eikä kannata harmitella sitäkään, ettei itse ihastunut johonkin mieheen, kemia ei selkeästi toiminut.
No ei kai tässä se ongelmana olekaan, ettei uskallettaisi sanoa kyllä miehille jotka kiinnostaa, vaan se, ettei sellaisia miehiä kiinnosta takaisinpäin. Jos luit aloituksen tai edes otsikon.
Luitko sinä viestejäni ollenkaan?
Luin. Missä kohtaa ongelmasi oli se, että ihastuit mieheen, jota et voinut saada?
Missä vaiheessa pyydettiin kertomaan ainoastaan kokemuksia siitä, että on ihastunut mieheen jota ei voi saada?
AP koki, että hän ihastuu miehiin jotka ovat ehkä ylemmällä tasolla häntä alemmalla tasolla olevat miehet ihastuvat häneen. Annoin oman esimerkkini siitä, että a) tasoja ei ole b) suhteet voivat alkaa kummista paikoista.
Ja totta kai olen ihastunut miehiin joita en ole voinut saada! Kaikki ovat! Silloin vähän päälle 20-vuotiaana minäkin ihastuin miehiin, jotka eivät ihastuneet minuun. Ja kaikki miehet, jotka olivat ihastuneet minuun, koin sellaisina, joiden kanssa en halunnut olla. Sittemmin lakkasin kokonaan ajattelemasta parisuhteita, lähdin ulkomaille, löysin mukavan työn ja samalla löytyi ihminen jonka kanssa kemiat kohtasivat. Tasoista viis. AP on vasta 25, ja niin typerältä kuin se kuulostaa, niin se ei ole vielä paljonkaan.
Eli yritätkö selittää, että sinä aiheutit miehesi mielessä kuvotuksen tunnetta ja tunteen, että miten toi rumanaama edes voi kuvitella saavansa minut, mutta koska tasoja ei ole, niin miehesi ylitti nämä tunne-esteet ja halusi sinut? Tuskinpa. Vaan hän piti sinua tasoisenaan, aivan sama, mitä sinä ajattelit asiasta, eikö niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali prinsessaharhainen suomalaisnainen. Mikään muu kuin paksuin lompakko, status, isoin muna ja kaupungin komein mies ei kelpaa.
Mitä prinsessaharhaa siihen tarvitaan? Itse olen loppujen lopuksi aika tavallinen pulliainen, ihan perusnätti, mutten mikään kaunotar. En mm. osaa meikata ollenkaan, joten en käytä meikkiä, pukeudun aika mukavasti kun saan valita, eli en missään korkkareissa. Olin vieläpä mamu.
Tästä huolimatta minulla on mies, joka on kaupungin komein, jolla on isoin status (ja vehje) ja paksuin lompakko. Minä olen varmaan niitä, joita AP ihmettelee itseään huonompina.
Ap, monikaan nainen ei edes tunne itseään alle 25-vuotiaana. Et sinä vielä mikään vanhapiika ole. Itselläni kävi ennen kaikkea tuuri, että mies johon rakastuin 21-vuotiaana oli mies, joka on minun kanssani yhteensopiva. Kemiat toimivat, eikä elämissämme ole isoja ristiriitaisuuksia (uskonto, ajankäyttö, politiikka yms). Voin kertoa, ettei miehen ulkonäkö ole niin tärkeä asia näin 10 vuoden jälkeen. Ei niitä abseja tai täydellistä leukalinjaa tule enää ihailtua :D kuin ennen.
Kartoita mitä haluat. Oletko itse akateeminen? Onko se sinulle tärkeää? Uskovainen? Haluatko perustaa perheen? Haluatko uskollisen ja vakaan miehen vai jännittävämmän? Jos kartoituksesi ja ihastuksesi ovat ristiriidassa, mieti miksi ja miltä kohdin. Onko kyse ulkonäöstä vai luonteesta näiden miesten kanssa, jotka sinua lähestyvät?
Miehet joihin sinä ihastut, ovatko he ennen kaikkea hyvännäköisiä, vai ihania tyyppejä? Ihastutko kokonaisuuteen vai yksityiskohtiin? Tunnetko niitä miehiä, joihin ihastut vai ihastutko "kaukaa"?
Kiitos kauniista viestistäsi. Tuskin olet niitä, joita minä tarkoitin niillä itseäni "huonommilla" naisilla. En oikeasti ajattele niin kenestäkään, mutta ihastuksen ja pettymyksen, sekä mustasukkaisuuden ja ehkä kateudenkin tunteiden vallassa ajattelen niistä ihastuksieni naisista rumia ja lapsellisia juttuja, jotka sitten ihastuneisuuden laannuttua tietysti hälvenee ja realistisoituu. - Ap
Eivätköhän kaikki ajattele. Olen minäkin joskus nuorempana ajatellut, että olisin jollekin paljon parempi tyttöystävä ;). Ja kyllä minultakin on ihan suoraan tullut sellaiset mallin näköiset naiset muutamankin kerran kysymään, että miksi mieheni on minun kanssani. Oletus on yleensä, että nalkitin hänet yllätysraskaudella suhteeseen yhden känni-illan päätteeksi... Mutta kaikkeen tottuu.
Olet vasta 25-vuotias. Parisuhteelle on vielä hyvin aikaa. Entä jos pyrkisit keskittymään tahallasi johonkin ihan muuhun? Ota vuosi ja lähde reppureissaamaan maailmalle. Kirjoita kirja. Keskity kouluttautumaan niin hyvin kuin rahkeet riittää ja tule parhaaksi työssäsi.
Minäkin löysin mieheni työpaikaltani. Olin työssä firmassa, jossa mieheni kävi parissa neuvottelussa. Viimein suostuin treffeille hänen kanssaan. En meinannut suostua, koska miehellä oli maine aika naistenkaatajana. Ja koska naiset, joiden kanssa hän meni yleensä ulos, olivat oikeita kaunottaria, ihan lehdistäkin tuttuja. Onneksi kuitenkin suostuin!
Sun tarinasihan ei liity mitenkään otsikkoon, vaan on sille täysin päinvastainen. Et oikeastaan edes ihastunut mieheen, joka halusi sinut.
Totta kai ihastuin! Herranjestas, älyttömän komea, raamikas ja karismaattinen mies. Jo miehen ääni sai polvet lyömään loukkua! En vain uskaltanut luottaa siihen, että halusi minut, koska kuvittelin että on olemassa jotain ihme tasoja.
Mutta pointti oli siinä, että hyvä parisuhde voi löytyä yllättävästä paikasta ja juurikin se, ettei ole mitään tasoja. Ei ylempiä eikä alempia. On vain kemioita ja joidenkin kanssa ne synkkaavat ja joidenkin kanssa eivät. Ei parisuhteita tarvitse etsiä, ja niin kamalalta kuin se tuntuu, ei kannata jäädä harmittelemaan, jos toinen ei ihastunutkaan, vaikka itse ihastui. Se on jo aika varma merkki siitä, ettei suhde olisi ikinä tullut toimimaan hyvin. Eikä kannata harmitella sitäkään, ettei itse ihastunut johonkin mieheen, kemia ei selkeästi toiminut.
No ei kai tässä se ongelmana olekaan, ettei uskallettaisi sanoa kyllä miehille jotka kiinnostaa, vaan se, ettei sellaisia miehiä kiinnosta takaisinpäin. Jos luit aloituksen tai edes otsikon.
Luitko sinä viestejäni ollenkaan?
Niin, siis sinähän oikein tulit hieromaan puukkoa meidän muiden haavassa, joihin ei ole se mieluisa mies ihastunut, että sinäpä sait tällaisen joka kiinnosti, ja että oli oikein varaa olla vastentahtoinenkin aluksi!
En todellakaan. Ei minulla ole ollut mitään listaa miehistä valittavana! Toki kävi niin, että mies jonka löysin, oli hyvännäköinen. Mutta mitä sittemmin olen tajunnut iän karttuessa, on, että olisin rakastunut häneen ulkonäöstä huolimatta. Kemiat kohtasivat. Tätä ennen kemiat eivät olleet kohdanneet oikein kenenkään kanssa.
Ja minulla oli varaa olla vastentahtoinen, koska mies todella halusi minut. Niin kuin minäkin hänet. Ihan tyhmästä syystä olin vastentahtoinen ja aivan täysin turhaan. En tykkää mistään ihmissuhdepeleistä, joissa täytyy näytellä tarpeeksi salaperäistä eikä saa harrastaa seksiä ennen kolmansia treffejä yms. Eikä sellaiselle ollut tarvetta kun vastaan tuli joku, jonka kanssa kemiat kohtasivat. Siitä se on kiinni. Yhteensopivuudesta. Olin jo antanut periksi suhteiden kanssa ja latasin senkin energian itseeni. Jos en olisi mieheen törmännyt, olisin ehkä löytänyt jonkun toisen, jonka kanssa kemiat olisivat kohdanneet. Ehkä en. Olisin vain jatkanut itseni kehittämistä, itseni vuoksi.
Ihastumiset on niin luonnollinen osa elämää, että niitä on lähes kaikilla, ja useita. Suurimman osan ajasta kohde ei vastaa samoin. Se, ettei se ole ennen vastannut, ei meinaa, ettei se voisi vastata tulevaisuudessa. Ei AP ole ihastunut tosiasiassa miehiin joita ei voi saada, vaan miehiin, jonka kanssa kemiat eivät ole kohdanneet.
"Ei AP ole ihastunut tosiasiassa miehiin joita ei voi saada, vaan miehiin, jonka kanssa kemiat eivät ole kohdanneet."
No se on aivan sama asia. Sanottuna eri tavalla. Mitä sen tietäminen auttaa? Entä sitten? Jos en herätä kemioita enkä tunteita kuin näköhampaisissa idioottiluusereissa, joita en voisi sänkyyni kuvitellakaan, niin miten se asiaa auttaa?
Oletpa jalo, että saadessasi komean, jalat alta vievän mutta vientiä omaavan miehen jouduit nyt hieman tinkimään haluamastasi.
Minä joutuisin konttaamaan sen asian yli, että mies oksettaa, jos päättäisin nyt kaikesta huolimatta ihastua johonkuhun, joka haluaa minut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali prinsessaharhainen suomalaisnainen. Mikään muu kuin paksuin lompakko, status, isoin muna ja kaupungin komein mies ei kelpaa.
Mitä prinsessaharhaa siihen tarvitaan? Itse olen loppujen lopuksi aika tavallinen pulliainen, ihan perusnätti, mutten mikään kaunotar. En mm. osaa meikata ollenkaan, joten en käytä meikkiä, pukeudun aika mukavasti kun saan valita, eli en missään korkkareissa. Olin vieläpä mamu.
Tästä huolimatta minulla on mies, joka on kaupungin komein, jolla on isoin status (ja vehje) ja paksuin lompakko. Minä olen varmaan niitä, joita AP ihmettelee itseään huonompina.
Ap, monikaan nainen ei edes tunne itseään alle 25-vuotiaana. Et sinä vielä mikään vanhapiika ole. Itselläni kävi ennen kaikkea tuuri, että mies johon rakastuin 21-vuotiaana oli mies, joka on minun kanssani yhteensopiva. Kemiat toimivat, eikä elämissämme ole isoja ristiriitaisuuksia (uskonto, ajankäyttö, politiikka yms). Voin kertoa, ettei miehen ulkonäkö ole niin tärkeä asia näin 10 vuoden jälkeen. Ei niitä abseja tai täydellistä leukalinjaa tule enää ihailtua :D kuin ennen.
Kartoita mitä haluat. Oletko itse akateeminen? Onko se sinulle tärkeää? Uskovainen? Haluatko perustaa perheen? Haluatko uskollisen ja vakaan miehen vai jännittävämmän? Jos kartoituksesi ja ihastuksesi ovat ristiriidassa, mieti miksi ja miltä kohdin. Onko kyse ulkonäöstä vai luonteesta näiden miesten kanssa, jotka sinua lähestyvät?
Miehet joihin sinä ihastut, ovatko he ennen kaikkea hyvännäköisiä, vai ihania tyyppejä? Ihastutko kokonaisuuteen vai yksityiskohtiin? Tunnetko niitä miehiä, joihin ihastut vai ihastutko "kaukaa"?
Kiitos kauniista viestistäsi. Tuskin olet niitä, joita minä tarkoitin niillä itseäni "huonommilla" naisilla. En oikeasti ajattele niin kenestäkään, mutta ihastuksen ja pettymyksen, sekä mustasukkaisuuden ja ehkä kateudenkin tunteiden vallassa ajattelen niistä ihastuksieni naisista rumia ja lapsellisia juttuja, jotka sitten ihastuneisuuden laannuttua tietysti hälvenee ja realistisoituu. - Ap
Eivätköhän kaikki ajattele. Olen minäkin joskus nuorempana ajatellut, että olisin jollekin paljon parempi tyttöystävä ;). Ja kyllä minultakin on ihan suoraan tullut sellaiset mallin näköiset naiset muutamankin kerran kysymään, että miksi mieheni on minun kanssani. Oletus on yleensä, että nalkitin hänet yllätysraskaudella suhteeseen yhden känni-illan päätteeksi... Mutta kaikkeen tottuu.
Olet vasta 25-vuotias. Parisuhteelle on vielä hyvin aikaa. Entä jos pyrkisit keskittymään tahallasi johonkin ihan muuhun? Ota vuosi ja lähde reppureissaamaan maailmalle. Kirjoita kirja. Keskity kouluttautumaan niin hyvin kuin rahkeet riittää ja tule parhaaksi työssäsi.
Minäkin löysin mieheni työpaikaltani. Olin työssä firmassa, jossa mieheni kävi parissa neuvottelussa. Viimein suostuin treffeille hänen kanssaan. En meinannut suostua, koska miehellä oli maine aika naistenkaatajana. Ja koska naiset, joiden kanssa hän meni yleensä ulos, olivat oikeita kaunottaria, ihan lehdistäkin tuttuja. Onneksi kuitenkin suostuin!
Sun tarinasihan ei liity mitenkään otsikkoon, vaan on sille täysin päinvastainen. Et oikeastaan edes ihastunut mieheen, joka halusi sinut.
Totta kai ihastuin! Herranjestas, älyttömän komea, raamikas ja karismaattinen mies. Jo miehen ääni sai polvet lyömään loukkua! En vain uskaltanut luottaa siihen, että halusi minut, koska kuvittelin että on olemassa jotain ihme tasoja.
Mutta pointti oli siinä, että hyvä parisuhde voi löytyä yllättävästä paikasta ja juurikin se, ettei ole mitään tasoja. Ei ylempiä eikä alempia. On vain kemioita ja joidenkin kanssa ne synkkaavat ja joidenkin kanssa eivät. Ei parisuhteita tarvitse etsiä, ja niin kamalalta kuin se tuntuu, ei kannata jäädä harmittelemaan, jos toinen ei ihastunutkaan, vaikka itse ihastui. Se on jo aika varma merkki siitä, ettei suhde olisi ikinä tullut toimimaan hyvin. Eikä kannata harmitella sitäkään, ettei itse ihastunut johonkin mieheen, kemia ei selkeästi toiminut.
No ei kai tässä se ongelmana olekaan, ettei uskallettaisi sanoa kyllä miehille jotka kiinnostaa, vaan se, ettei sellaisia miehiä kiinnosta takaisinpäin. Jos luit aloituksen tai edes otsikon.
Luitko sinä viestejäni ollenkaan?
Luin. Missä kohtaa ongelmasi oli se, että ihastuit mieheen, jota et voinut saada?
Missä vaiheessa pyydettiin kertomaan ainoastaan kokemuksia siitä, että on ihastunut mieheen jota ei voi saada?
AP koki, että hän ihastuu miehiin jotka ovat ehkä ylemmällä tasolla häntä alemmalla tasolla olevat miehet ihastuvat häneen. Annoin oman esimerkkini siitä, että a) tasoja ei ole b) suhteet voivat alkaa kummista paikoista.
Ja totta kai olen ihastunut miehiin joita en ole voinut saada! Kaikki ovat! Silloin vähän päälle 20-vuotiaana minäkin ihastuin miehiin, jotka eivät ihastuneet minuun. Ja kaikki miehet, jotka olivat ihastuneet minuun, koin sellaisina, joiden kanssa en halunnut olla. Sittemmin lakkasin kokonaan ajattelemasta parisuhteita, lähdin ulkomaille, löysin mukavan työn ja samalla löytyi ihminen jonka kanssa kemiat kohtasivat. Tasoista viis. AP on vasta 25, ja niin typerältä kuin se kuulostaa, niin se ei ole vielä paljonkaan.
Eihän aloittaja puhunut mistään tasoista, vaan ettei saa miestä, joka häntä kiinnostaa, koska sellaiset miehet eivät kiinnostu hänestä. Ja selkeästi niitä tasoja on, jos ne, ketkä aloittajasta ovat olleet kiinnostuneita aiheuttavat aloittajassa kuvotuksen tunteen, ja tunteen, että "miten he edes kuvittelevat saavansa minut". Miten sellaisen ihmisen VOISI tuntea olevan samalla tasolla itsensä kanssa?
Sinähän se tulit ketjuun kertomaan, miten sait parhaan miehen, aivan sama olitko mielestäsi miehesi arvoinen vai et, kun pointti on siinä, että sinä sait hänet. Me emme saa.
Sinun mielestäsi se on selkeä todiste tasoista, kun AP on kokenut häntä lähestyneet miehet vastenmielisiksi? Minusta se taas kertoo, ettei kemiat selkeästikään ole kohdanneet. Tuo, "miten he edes kuvittelevat saavansa minut" kertoo juurikin siitä tasoajattelusta, joka meinasi maksaa minulle parisuhteen. Kuvittelin olevani jollain alemmalla tasolla ja annoin hänelle pakit. Jos en olisi uskonut tasoihin silloin, olisin lähtenyt miehen mukaan sillä sekunnilla.
Te, aivan kuin minä, ette ole saaneet niitä miehiä, joihin olette ihastuneet, mutta joiden kanssa kemiat eivät vain ole kohdanneet. Tekin, aivan kuin minä, saatte sen miehen johon ihastutte, jonka kanssa ne kemiat kohtaavat. Tasoista viis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali prinsessaharhainen suomalaisnainen. Mikään muu kuin paksuin lompakko, status, isoin muna ja kaupungin komein mies ei kelpaa.
Mitä prinsessaharhaa siihen tarvitaan? Itse olen loppujen lopuksi aika tavallinen pulliainen, ihan perusnätti, mutten mikään kaunotar. En mm. osaa meikata ollenkaan, joten en käytä meikkiä, pukeudun aika mukavasti kun saan valita, eli en missään korkkareissa. Olin vieläpä mamu.
Tästä huolimatta minulla on mies, joka on kaupungin komein, jolla on isoin status (ja vehje) ja paksuin lompakko. Minä olen varmaan niitä, joita AP ihmettelee itseään huonompina.
Ap, monikaan nainen ei edes tunne itseään alle 25-vuotiaana. Et sinä vielä mikään vanhapiika ole. Itselläni kävi ennen kaikkea tuuri, että mies johon rakastuin 21-vuotiaana oli mies, joka on minun kanssani yhteensopiva. Kemiat toimivat, eikä elämissämme ole isoja ristiriitaisuuksia (uskonto, ajankäyttö, politiikka yms). Voin kertoa, ettei miehen ulkonäkö ole niin tärkeä asia näin 10 vuoden jälkeen. Ei niitä abseja tai täydellistä leukalinjaa tule enää ihailtua :D kuin ennen.
Kartoita mitä haluat. Oletko itse akateeminen? Onko se sinulle tärkeää? Uskovainen? Haluatko perustaa perheen? Haluatko uskollisen ja vakaan miehen vai jännittävämmän? Jos kartoituksesi ja ihastuksesi ovat ristiriidassa, mieti miksi ja miltä kohdin. Onko kyse ulkonäöstä vai luonteesta näiden miesten kanssa, jotka sinua lähestyvät?
Miehet joihin sinä ihastut, ovatko he ennen kaikkea hyvännäköisiä, vai ihania tyyppejä? Ihastutko kokonaisuuteen vai yksityiskohtiin? Tunnetko niitä miehiä, joihin ihastut vai ihastutko "kaukaa"?
Kiitos kauniista viestistäsi. Tuskin olet niitä, joita minä tarkoitin niillä itseäni "huonommilla" naisilla. En oikeasti ajattele niin kenestäkään, mutta ihastuksen ja pettymyksen, sekä mustasukkaisuuden ja ehkä kateudenkin tunteiden vallassa ajattelen niistä ihastuksieni naisista rumia ja lapsellisia juttuja, jotka sitten ihastuneisuuden laannuttua tietysti hälvenee ja realistisoituu. - Ap
Eivätköhän kaikki ajattele. Olen minäkin joskus nuorempana ajatellut, että olisin jollekin paljon parempi tyttöystävä ;). Ja kyllä minultakin on ihan suoraan tullut sellaiset mallin näköiset naiset muutamankin kerran kysymään, että miksi mieheni on minun kanssani. Oletus on yleensä, että nalkitin hänet yllätysraskaudella suhteeseen yhden känni-illan päätteeksi... Mutta kaikkeen tottuu.
Olet vasta 25-vuotias. Parisuhteelle on vielä hyvin aikaa. Entä jos pyrkisit keskittymään tahallasi johonkin ihan muuhun? Ota vuosi ja lähde reppureissaamaan maailmalle. Kirjoita kirja. Keskity kouluttautumaan niin hyvin kuin rahkeet riittää ja tule parhaaksi työssäsi.
Minäkin löysin mieheni työpaikaltani. Olin työssä firmassa, jossa mieheni kävi parissa neuvottelussa. Viimein suostuin treffeille hänen kanssaan. En meinannut suostua, koska miehellä oli maine aika naistenkaatajana. Ja koska naiset, joiden kanssa hän meni yleensä ulos, olivat oikeita kaunottaria, ihan lehdistäkin tuttuja. Onneksi kuitenkin suostuin!
Sun tarinasihan ei liity mitenkään otsikkoon, vaan on sille täysin päinvastainen. Et oikeastaan edes ihastunut mieheen, joka halusi sinut.
Totta kai ihastuin! Herranjestas, älyttömän komea, raamikas ja karismaattinen mies. Jo miehen ääni sai polvet lyömään loukkua! En vain uskaltanut luottaa siihen, että halusi minut, koska kuvittelin että on olemassa jotain ihme tasoja.
Mutta pointti oli siinä, että hyvä parisuhde voi löytyä yllättävästä paikasta ja juurikin se, ettei ole mitään tasoja. Ei ylempiä eikä alempia. On vain kemioita ja joidenkin kanssa ne synkkaavat ja joidenkin kanssa eivät. Ei parisuhteita tarvitse etsiä, ja niin kamalalta kuin se tuntuu, ei kannata jäädä harmittelemaan, jos toinen ei ihastunutkaan, vaikka itse ihastui. Se on jo aika varma merkki siitä, ettei suhde olisi ikinä tullut toimimaan hyvin. Eikä kannata harmitella sitäkään, ettei itse ihastunut johonkin mieheen, kemia ei selkeästi toiminut.
No ei kai tässä se ongelmana olekaan, ettei uskallettaisi sanoa kyllä miehille jotka kiinnostaa, vaan se, ettei sellaisia miehiä kiinnosta takaisinpäin. Jos luit aloituksen tai edes otsikon.
Luitko sinä viestejäni ollenkaan?
Niin, siis sinähän oikein tulit hieromaan puukkoa meidän muiden haavassa, joihin ei ole se mieluisa mies ihastunut, että sinäpä sait tällaisen joka kiinnosti, ja että oli oikein varaa olla vastentahtoinenkin aluksi!
En todellakaan. Ei minulla ole ollut mitään listaa miehistä valittavana! Toki kävi niin, että mies jonka löysin, oli hyvännäköinen. Mutta mitä sittemmin olen tajunnut iän karttuessa, on, että olisin rakastunut häneen ulkonäöstä huolimatta. Kemiat kohtasivat. Tätä ennen kemiat eivät olleet kohdanneet oikein kenenkään kanssa.
Ja minulla oli varaa olla vastentahtoinen, koska mies todella halusi minut. Niin kuin minäkin hänet. Ihan tyhmästä syystä olin vastentahtoinen ja aivan täysin turhaan. En tykkää mistään ihmissuhdepeleistä, joissa täytyy näytellä tarpeeksi salaperäistä eikä saa harrastaa seksiä ennen kolmansia treffejä yms. Eikä sellaiselle ollut tarvetta kun vastaan tuli joku, jonka kanssa kemiat kohtasivat. Siitä se on kiinni. Yhteensopivuudesta. Olin jo antanut periksi suhteiden kanssa ja latasin senkin energian itseeni. Jos en olisi mieheen törmännyt, olisin ehkä löytänyt jonkun toisen, jonka kanssa kemiat olisivat kohdanneet. Ehkä en. Olisin vain jatkanut itseni kehittämistä, itseni vuoksi.
Ihastumiset on niin luonnollinen osa elämää, että niitä on lähes kaikilla, ja useita. Suurimman osan ajasta kohde ei vastaa samoin. Se, ettei se ole ennen vastannut, ei meinaa, ettei se voisi vastata tulevaisuudessa. Ei AP ole ihastunut tosiasiassa miehiin joita ei voi saada, vaan miehiin, jonka kanssa kemiat eivät ole kohdanneet.
"Ei AP ole ihastunut tosiasiassa miehiin joita ei voi saada, vaan miehiin, jonka kanssa kemiat eivät ole kohdanneet."
No se on aivan sama asia. Sanottuna eri tavalla. Mitä sen tietäminen auttaa? Entä sitten? Jos en herätä kemioita enkä tunteita kuin näköhampaisissa idioottiluusereissa, joita en voisi sänkyyni kuvitellakaan, niin miten se asiaa auttaa?
Oletpa jalo, että saadessasi komean, jalat alta vievän mutta vientiä omaavan miehen jouduit nyt hieman tinkimään haluamastasi.
Minä joutuisin konttaamaan sen asian yli, että mies oksettaa, jos päättäisin nyt kaikesta huolimatta ihastua johonkuhun, joka haluaa minut.
Mielestäni ero tasoissa ja kemioissa on siinä, että kemiat voivat oikeasti kohdata myös ihmisen kanssa, joka ei ehkä vastaa aiempaa käsitystä komeasta miehestä. Ei nyt ehkä mikään 130-kiloinen rasvatukkainen mies, jonka takapuoli vilkkuu housuista. Mutta mies, jonka ulkonäkö ei ainakaan ole paha, vaikkei ehkä komeakaan, mutta muuten ihana, hauska ja oudolla tapaa seksikäs. Tämähän ei onnistu, jos sinä olet tasolla 9 ja mies tasolla 7.
En usko, että ihastumista voi päättää. Uskon, että se kertoo nopeasti onko kemiaa vai ei. Ja jos ei ole, ei kannata yrittää sitä virittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali prinsessaharhainen suomalaisnainen. Mikään muu kuin paksuin lompakko, status, isoin muna ja kaupungin komein mies ei kelpaa.
Mitä prinsessaharhaa siihen tarvitaan? Itse olen loppujen lopuksi aika tavallinen pulliainen, ihan perusnätti, mutten mikään kaunotar. En mm. osaa meikata ollenkaan, joten en käytä meikkiä, pukeudun aika mukavasti kun saan valita, eli en missään korkkareissa. Olin vieläpä mamu.
Tästä huolimatta minulla on mies, joka on kaupungin komein, jolla on isoin status (ja vehje) ja paksuin lompakko. Minä olen varmaan niitä, joita AP ihmettelee itseään huonompina.
Ap, monikaan nainen ei edes tunne itseään alle 25-vuotiaana. Et sinä vielä mikään vanhapiika ole. Itselläni kävi ennen kaikkea tuuri, että mies johon rakastuin 21-vuotiaana oli mies, joka on minun kanssani yhteensopiva. Kemiat toimivat, eikä elämissämme ole isoja ristiriitaisuuksia (uskonto, ajankäyttö, politiikka yms). Voin kertoa, ettei miehen ulkonäkö ole niin tärkeä asia näin 10 vuoden jälkeen. Ei niitä abseja tai täydellistä leukalinjaa tule enää ihailtua :D kuin ennen.
Kartoita mitä haluat. Oletko itse akateeminen? Onko se sinulle tärkeää? Uskovainen? Haluatko perustaa perheen? Haluatko uskollisen ja vakaan miehen vai jännittävämmän? Jos kartoituksesi ja ihastuksesi ovat ristiriidassa, mieti miksi ja miltä kohdin. Onko kyse ulkonäöstä vai luonteesta näiden miesten kanssa, jotka sinua lähestyvät?
Miehet joihin sinä ihastut, ovatko he ennen kaikkea hyvännäköisiä, vai ihania tyyppejä? Ihastutko kokonaisuuteen vai yksityiskohtiin? Tunnetko niitä miehiä, joihin ihastut vai ihastutko "kaukaa"?
Kiitos kauniista viestistäsi. Tuskin olet niitä, joita minä tarkoitin niillä itseäni "huonommilla" naisilla. En oikeasti ajattele niin kenestäkään, mutta ihastuksen ja pettymyksen, sekä mustasukkaisuuden ja ehkä kateudenkin tunteiden vallassa ajattelen niistä ihastuksieni naisista rumia ja lapsellisia juttuja, jotka sitten ihastuneisuuden laannuttua tietysti hälvenee ja realistisoituu. - Ap
Eivätköhän kaikki ajattele. Olen minäkin joskus nuorempana ajatellut, että olisin jollekin paljon parempi tyttöystävä ;). Ja kyllä minultakin on ihan suoraan tullut sellaiset mallin näköiset naiset muutamankin kerran kysymään, että miksi mieheni on minun kanssani. Oletus on yleensä, että nalkitin hänet yllätysraskaudella suhteeseen yhden känni-illan päätteeksi... Mutta kaikkeen tottuu.
Olet vasta 25-vuotias. Parisuhteelle on vielä hyvin aikaa. Entä jos pyrkisit keskittymään tahallasi johonkin ihan muuhun? Ota vuosi ja lähde reppureissaamaan maailmalle. Kirjoita kirja. Keskity kouluttautumaan niin hyvin kuin rahkeet riittää ja tule parhaaksi työssäsi.
Minäkin löysin mieheni työpaikaltani. Olin työssä firmassa, jossa mieheni kävi parissa neuvottelussa. Viimein suostuin treffeille hänen kanssaan. En meinannut suostua, koska miehellä oli maine aika naistenkaatajana. Ja koska naiset, joiden kanssa hän meni yleensä ulos, olivat oikeita kaunottaria, ihan lehdistäkin tuttuja. Onneksi kuitenkin suostuin!
Sun tarinasihan ei liity mitenkään otsikkoon, vaan on sille täysin päinvastainen. Et oikeastaan edes ihastunut mieheen, joka halusi sinut.
Totta kai ihastuin! Herranjestas, älyttömän komea, raamikas ja karismaattinen mies. Jo miehen ääni sai polvet lyömään loukkua! En vain uskaltanut luottaa siihen, että halusi minut, koska kuvittelin että on olemassa jotain ihme tasoja.
Mutta pointti oli siinä, että hyvä parisuhde voi löytyä yllättävästä paikasta ja juurikin se, ettei ole mitään tasoja. Ei ylempiä eikä alempia. On vain kemioita ja joidenkin kanssa ne synkkaavat ja joidenkin kanssa eivät. Ei parisuhteita tarvitse etsiä, ja niin kamalalta kuin se tuntuu, ei kannata jäädä harmittelemaan, jos toinen ei ihastunutkaan, vaikka itse ihastui. Se on jo aika varma merkki siitä, ettei suhde olisi ikinä tullut toimimaan hyvin. Eikä kannata harmitella sitäkään, ettei itse ihastunut johonkin mieheen, kemia ei selkeästi toiminut.
No ei kai tässä se ongelmana olekaan, ettei uskallettaisi sanoa kyllä miehille jotka kiinnostaa, vaan se, ettei sellaisia miehiä kiinnosta takaisinpäin. Jos luit aloituksen tai edes otsikon.
Luitko sinä viestejäni ollenkaan?
Luin. Missä kohtaa ongelmasi oli se, että ihastuit mieheen, jota et voinut saada?
Missä vaiheessa pyydettiin kertomaan ainoastaan kokemuksia siitä, että on ihastunut mieheen jota ei voi saada?
AP koki, että hän ihastuu miehiin jotka ovat ehkä ylemmällä tasolla häntä alemmalla tasolla olevat miehet ihastuvat häneen. Annoin oman esimerkkini siitä, että a) tasoja ei ole b) suhteet voivat alkaa kummista paikoista.
Ja totta kai olen ihastunut miehiin joita en ole voinut saada! Kaikki ovat! Silloin vähän päälle 20-vuotiaana minäkin ihastuin miehiin, jotka eivät ihastuneet minuun. Ja kaikki miehet, jotka olivat ihastuneet minuun, koin sellaisina, joiden kanssa en halunnut olla. Sittemmin lakkasin kokonaan ajattelemasta parisuhteita, lähdin ulkomaille, löysin mukavan työn ja samalla löytyi ihminen jonka kanssa kemiat kohtasivat. Tasoista viis. AP on vasta 25, ja niin typerältä kuin se kuulostaa, niin se ei ole vielä paljonkaan.
Eihän aloittaja puhunut mistään tasoista, vaan ettei saa miestä, joka häntä kiinnostaa, koska sellaiset miehet eivät kiinnostu hänestä. Ja selkeästi niitä tasoja on, jos ne, ketkä aloittajasta ovat olleet kiinnostuneita aiheuttavat aloittajassa kuvotuksen tunteen, ja tunteen, että "miten he edes kuvittelevat saavansa minut". Miten sellaisen ihmisen VOISI tuntea olevan samalla tasolla itsensä kanssa?
Sinähän se tulit ketjuun kertomaan, miten sait parhaan miehen, aivan sama olitko mielestäsi miehesi arvoinen vai et, kun pointti on siinä, että sinä sait hänet. Me emme saa.Sinun mielestäsi se on selkeä todiste tasoista, kun AP on kokenut häntä lähestyneet miehet vastenmielisiksi? Minusta se taas kertoo, ettei kemiat selkeästikään ole kohdanneet. Tuo, "miten he edes kuvittelevat saavansa minut" kertoo juurikin siitä tasoajattelusta, joka meinasi maksaa minulle parisuhteen. Kuvittelin olevani jollain alemmalla tasolla ja annoin hänelle pakit. Jos en olisi uskonut tasoihin silloin, olisin lähtenyt miehen mukaan sillä sekunnilla.
Te, aivan kuin minä, ette ole saaneet niitä miehiä, joihin olette ihastuneet, mutta joiden kanssa kemiat eivät vain ole kohdanneet. Tekin, aivan kuin minä, saatte sen miehen johon ihastutte, jonka kanssa ne kemiat kohtaavat. Tasoista viis.
Siis miten sä voit edes verrata tilannetta, jossa SINÄ kuvittelet, ettet kelpaa miehelle, joka haluaa sinut siihen, että ilmaiset miehelle kiinnostuksesi, eikä sitä miestä kiinnosta? Ei siihen mitään tasoja tarvitse miettiä, miksi niitä miehiä EI kiinnosta. Tajuatko: EI kiinnosta. Miksi sä jauhat siitä, miten sun miestä KIINNOSTI ja kaikki, mitä sun täytyi tehdä oli vain suostua? Oliko aloittajan tilanne sellainen, oliko?
Pitäisikö siis sinun, komean miehen saanut otsikon olla siis:
Ihastun aina miehiin, joiden kanssa ei ole kemiaa?
Tai: ihastun aina miehiin, jotka eivät tunne kemiaa minuun?
Millä lailla tilanne näissä otsikoissa olisi sen parempi?
Miten on parempaa olla nainen, jota kohtaan itseä kiinnostava mies ei tunne kemiaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali prinsessaharhainen suomalaisnainen. Mikään muu kuin paksuin lompakko, status, isoin muna ja kaupungin komein mies ei kelpaa.
Mitä prinsessaharhaa siihen tarvitaan? Itse olen loppujen lopuksi aika tavallinen pulliainen, ihan perusnätti, mutten mikään kaunotar. En mm. osaa meikata ollenkaan, joten en käytä meikkiä, pukeudun aika mukavasti kun saan valita, eli en missään korkkareissa. Olin vieläpä mamu.
Tästä huolimatta minulla on mies, joka on kaupungin komein, jolla on isoin status (ja vehje) ja paksuin lompakko. Minä olen varmaan niitä, joita AP ihmettelee itseään huonompina.
Ap, monikaan nainen ei edes tunne itseään alle 25-vuotiaana. Et sinä vielä mikään vanhapiika ole. Itselläni kävi ennen kaikkea tuuri, että mies johon rakastuin 21-vuotiaana oli mies, joka on minun kanssani yhteensopiva. Kemiat toimivat, eikä elämissämme ole isoja ristiriitaisuuksia (uskonto, ajankäyttö, politiikka yms). Voin kertoa, ettei miehen ulkonäkö ole niin tärkeä asia näin 10 vuoden jälkeen. Ei niitä abseja tai täydellistä leukalinjaa tule enää ihailtua :D kuin ennen.
Kartoita mitä haluat. Oletko itse akateeminen? Onko se sinulle tärkeää? Uskovainen? Haluatko perustaa perheen? Haluatko uskollisen ja vakaan miehen vai jännittävämmän? Jos kartoituksesi ja ihastuksesi ovat ristiriidassa, mieti miksi ja miltä kohdin. Onko kyse ulkonäöstä vai luonteesta näiden miesten kanssa, jotka sinua lähestyvät?
Miehet joihin sinä ihastut, ovatko he ennen kaikkea hyvännäköisiä, vai ihania tyyppejä? Ihastutko kokonaisuuteen vai yksityiskohtiin? Tunnetko niitä miehiä, joihin ihastut vai ihastutko "kaukaa"?
Kiitos kauniista viestistäsi. Tuskin olet niitä, joita minä tarkoitin niillä itseäni "huonommilla" naisilla. En oikeasti ajattele niin kenestäkään, mutta ihastuksen ja pettymyksen, sekä mustasukkaisuuden ja ehkä kateudenkin tunteiden vallassa ajattelen niistä ihastuksieni naisista rumia ja lapsellisia juttuja, jotka sitten ihastuneisuuden laannuttua tietysti hälvenee ja realistisoituu. - Ap
Eivätköhän kaikki ajattele. Olen minäkin joskus nuorempana ajatellut, että olisin jollekin paljon parempi tyttöystävä ;). Ja kyllä minultakin on ihan suoraan tullut sellaiset mallin näköiset naiset muutamankin kerran kysymään, että miksi mieheni on minun kanssani. Oletus on yleensä, että nalkitin hänet yllätysraskaudella suhteeseen yhden känni-illan päätteeksi... Mutta kaikkeen tottuu.
Olet vasta 25-vuotias. Parisuhteelle on vielä hyvin aikaa. Entä jos pyrkisit keskittymään tahallasi johonkin ihan muuhun? Ota vuosi ja lähde reppureissaamaan maailmalle. Kirjoita kirja. Keskity kouluttautumaan niin hyvin kuin rahkeet riittää ja tule parhaaksi työssäsi.
Minäkin löysin mieheni työpaikaltani. Olin työssä firmassa, jossa mieheni kävi parissa neuvottelussa. Viimein suostuin treffeille hänen kanssaan. En meinannut suostua, koska miehellä oli maine aika naistenkaatajana. Ja koska naiset, joiden kanssa hän meni yleensä ulos, olivat oikeita kaunottaria, ihan lehdistäkin tuttuja. Onneksi kuitenkin suostuin!
Sun tarinasihan ei liity mitenkään otsikkoon, vaan on sille täysin päinvastainen. Et oikeastaan edes ihastunut mieheen, joka halusi sinut.
Totta kai ihastuin! Herranjestas, älyttömän komea, raamikas ja karismaattinen mies. Jo miehen ääni sai polvet lyömään loukkua! En vain uskaltanut luottaa siihen, että halusi minut, koska kuvittelin että on olemassa jotain ihme tasoja.
Mutta pointti oli siinä, että hyvä parisuhde voi löytyä yllättävästä paikasta ja juurikin se, ettei ole mitään tasoja. Ei ylempiä eikä alempia. On vain kemioita ja joidenkin kanssa ne synkkaavat ja joidenkin kanssa eivät. Ei parisuhteita tarvitse etsiä, ja niin kamalalta kuin se tuntuu, ei kannata jäädä harmittelemaan, jos toinen ei ihastunutkaan, vaikka itse ihastui. Se on jo aika varma merkki siitä, ettei suhde olisi ikinä tullut toimimaan hyvin. Eikä kannata harmitella sitäkään, ettei itse ihastunut johonkin mieheen, kemia ei selkeästi toiminut.
No ei kai tässä se ongelmana olekaan, ettei uskallettaisi sanoa kyllä miehille jotka kiinnostaa, vaan se, ettei sellaisia miehiä kiinnosta takaisinpäin. Jos luit aloituksen tai edes otsikon.
Luitko sinä viestejäni ollenkaan?
Luin. Missä kohtaa ongelmasi oli se, että ihastuit mieheen, jota et voinut saada?
Missä vaiheessa pyydettiin kertomaan ainoastaan kokemuksia siitä, että on ihastunut mieheen jota ei voi saada?
AP koki, että hän ihastuu miehiin jotka ovat ehkä ylemmällä tasolla häntä alemmalla tasolla olevat miehet ihastuvat häneen. Annoin oman esimerkkini siitä, että a) tasoja ei ole b) suhteet voivat alkaa kummista paikoista.
Ja totta kai olen ihastunut miehiin joita en ole voinut saada! Kaikki ovat! Silloin vähän päälle 20-vuotiaana minäkin ihastuin miehiin, jotka eivät ihastuneet minuun. Ja kaikki miehet, jotka olivat ihastuneet minuun, koin sellaisina, joiden kanssa en halunnut olla. Sittemmin lakkasin kokonaan ajattelemasta parisuhteita, lähdin ulkomaille, löysin mukavan työn ja samalla löytyi ihminen jonka kanssa kemiat kohtasivat. Tasoista viis. AP on vasta 25, ja niin typerältä kuin se kuulostaa, niin se ei ole vielä paljonkaan.
Eli yritätkö selittää, että sinä aiheutit miehesi mielessä kuvotuksen tunnetta ja tunteen, että miten toi rumanaama edes voi kuvitella saavansa minut, mutta koska tasoja ei ole, niin miehesi ylitti nämä tunne-esteet ja halusi sinut? Tuskinpa. Vaan hän piti sinua tasoisenaan, aivan sama, mitä sinä ajattelit asiasta, eikö niin.
En yritä selittää sitä. Mieheni rehellisesti pitää minua kauneimpana naisena jonka on koskaan nähnyt. Hän ei myöskään usko mihinkään tasoihin, mutta jos uskoisi, olisimme hänen mielestään varmaan samalla tasolla.
Muu maailma ei asiaa nähnyt aivan samalla tavalla. Ja aika pitkälti muu maailma, sosiaaliset koodit, media yms. määrittelevät tasoja, jos niihin uskoo. Minä olen hyvin tavallinen, en meikkaa, pukeudun farkkuihin ja collegeihin. Mies tapaili huippumalleja. Mutta hänellä ei kemiat kohdanneet muiden kanssa. Minun kanssani taas kohtasi.
Tasot perustuvat ennen kaikkea ajanhenkiseen hyvään ulkonäköön, ehkä myös statukseen. Se ei kerro paljoakaan ihmisestä. Onko tuo se ihminen, jonka kanssa pystyisin vetämään samaa köyttä keskellä Amazonin viidakkoa lautan kaaduttua? Tai kolmen pienen lapsen kanssa arjen älyttömässä kiireessä? Ulkonäöllä ei ole arjessa niin suurta merkitystä, kunhan toinen nyt ei kuvota. Jos kemiat eivät kohtaa, ei suhdekaan toimisi.
Siis piti sanoa, että pitäisikö sinun _mielestäsi_ otsikon olla...
56
Siinä vaiheessa kun pitää miettiä tasoa ihastuessaan ei ole oikeasti ihastunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali prinsessaharhainen suomalaisnainen. Mikään muu kuin paksuin lompakko, status, isoin muna ja kaupungin komein mies ei kelpaa.
Mitä prinsessaharhaa siihen tarvitaan? Itse olen loppujen lopuksi aika tavallinen pulliainen, ihan perusnätti, mutten mikään kaunotar. En mm. osaa meikata ollenkaan, joten en käytä meikkiä, pukeudun aika mukavasti kun saan valita, eli en missään korkkareissa. Olin vieläpä mamu.
Tästä huolimatta minulla on mies, joka on kaupungin komein, jolla on isoin status (ja vehje) ja paksuin lompakko. Minä olen varmaan niitä, joita AP ihmettelee itseään huonompina.
Ap, monikaan nainen ei edes tunne itseään alle 25-vuotiaana. Et sinä vielä mikään vanhapiika ole. Itselläni kävi ennen kaikkea tuuri, että mies johon rakastuin 21-vuotiaana oli mies, joka on minun kanssani yhteensopiva. Kemiat toimivat, eikä elämissämme ole isoja ristiriitaisuuksia (uskonto, ajankäyttö, politiikka yms). Voin kertoa, ettei miehen ulkonäkö ole niin tärkeä asia näin 10 vuoden jälkeen. Ei niitä abseja tai täydellistä leukalinjaa tule enää ihailtua :D kuin ennen.
Kartoita mitä haluat. Oletko itse akateeminen? Onko se sinulle tärkeää? Uskovainen? Haluatko perustaa perheen? Haluatko uskollisen ja vakaan miehen vai jännittävämmän? Jos kartoituksesi ja ihastuksesi ovat ristiriidassa, mieti miksi ja miltä kohdin. Onko kyse ulkonäöstä vai luonteesta näiden miesten kanssa, jotka sinua lähestyvät?
Miehet joihin sinä ihastut, ovatko he ennen kaikkea hyvännäköisiä, vai ihania tyyppejä? Ihastutko kokonaisuuteen vai yksityiskohtiin? Tunnetko niitä miehiä, joihin ihastut vai ihastutko "kaukaa"?
Kiitos kauniista viestistäsi. Tuskin olet niitä, joita minä tarkoitin niillä itseäni "huonommilla" naisilla. En oikeasti ajattele niin kenestäkään, mutta ihastuksen ja pettymyksen, sekä mustasukkaisuuden ja ehkä kateudenkin tunteiden vallassa ajattelen niistä ihastuksieni naisista rumia ja lapsellisia juttuja, jotka sitten ihastuneisuuden laannuttua tietysti hälvenee ja realistisoituu. - Ap
Eivätköhän kaikki ajattele. Olen minäkin joskus nuorempana ajatellut, että olisin jollekin paljon parempi tyttöystävä ;). Ja kyllä minultakin on ihan suoraan tullut sellaiset mallin näköiset naiset muutamankin kerran kysymään, että miksi mieheni on minun kanssani. Oletus on yleensä, että nalkitin hänet yllätysraskaudella suhteeseen yhden känni-illan päätteeksi... Mutta kaikkeen tottuu.
Olet vasta 25-vuotias. Parisuhteelle on vielä hyvin aikaa. Entä jos pyrkisit keskittymään tahallasi johonkin ihan muuhun? Ota vuosi ja lähde reppureissaamaan maailmalle. Kirjoita kirja. Keskity kouluttautumaan niin hyvin kuin rahkeet riittää ja tule parhaaksi työssäsi.
Minäkin löysin mieheni työpaikaltani. Olin työssä firmassa, jossa mieheni kävi parissa neuvottelussa. Viimein suostuin treffeille hänen kanssaan. En meinannut suostua, koska miehellä oli maine aika naistenkaatajana. Ja koska naiset, joiden kanssa hän meni yleensä ulos, olivat oikeita kaunottaria, ihan lehdistäkin tuttuja. Onneksi kuitenkin suostuin!
Sun tarinasihan ei liity mitenkään otsikkoon, vaan on sille täysin päinvastainen. Et oikeastaan edes ihastunut mieheen, joka halusi sinut.
Totta kai ihastuin! Herranjestas, älyttömän komea, raamikas ja karismaattinen mies. Jo miehen ääni sai polvet lyömään loukkua! En vain uskaltanut luottaa siihen, että halusi minut, koska kuvittelin että on olemassa jotain ihme tasoja.
Mutta pointti oli siinä, että hyvä parisuhde voi löytyä yllättävästä paikasta ja juurikin se, ettei ole mitään tasoja. Ei ylempiä eikä alempia. On vain kemioita ja joidenkin kanssa ne synkkaavat ja joidenkin kanssa eivät. Ei parisuhteita tarvitse etsiä, ja niin kamalalta kuin se tuntuu, ei kannata jäädä harmittelemaan, jos toinen ei ihastunutkaan, vaikka itse ihastui. Se on jo aika varma merkki siitä, ettei suhde olisi ikinä tullut toimimaan hyvin. Eikä kannata harmitella sitäkään, ettei itse ihastunut johonkin mieheen, kemia ei selkeästi toiminut.
No ei kai tässä se ongelmana olekaan, ettei uskallettaisi sanoa kyllä miehille jotka kiinnostaa, vaan se, ettei sellaisia miehiä kiinnosta takaisinpäin. Jos luit aloituksen tai edes otsikon.
Luitko sinä viestejäni ollenkaan?
Luin. Missä kohtaa ongelmasi oli se, että ihastuit mieheen, jota et voinut saada?
Missä vaiheessa pyydettiin kertomaan ainoastaan kokemuksia siitä, että on ihastunut mieheen jota ei voi saada?
AP koki, että hän ihastuu miehiin jotka ovat ehkä ylemmällä tasolla häntä alemmalla tasolla olevat miehet ihastuvat häneen. Annoin oman esimerkkini siitä, että a) tasoja ei ole b) suhteet voivat alkaa kummista paikoista.
Ja totta kai olen ihastunut miehiin joita en ole voinut saada! Kaikki ovat! Silloin vähän päälle 20-vuotiaana minäkin ihastuin miehiin, jotka eivät ihastuneet minuun. Ja kaikki miehet, jotka olivat ihastuneet minuun, koin sellaisina, joiden kanssa en halunnut olla. Sittemmin lakkasin kokonaan ajattelemasta parisuhteita, lähdin ulkomaille, löysin mukavan työn ja samalla löytyi ihminen jonka kanssa kemiat kohtasivat. Tasoista viis. AP on vasta 25, ja niin typerältä kuin se kuulostaa, niin se ei ole vielä paljonkaan.
Eli yritätkö selittää, että sinä aiheutit miehesi mielessä kuvotuksen tunnetta ja tunteen, että miten toi rumanaama edes voi kuvitella saavansa minut, mutta koska tasoja ei ole, niin miehesi ylitti nämä tunne-esteet ja halusi sinut? Tuskinpa. Vaan hän piti sinua tasoisenaan, aivan sama, mitä sinä ajattelit asiasta, eikö niin.
En yritä selittää sitä. Mieheni rehellisesti pitää minua kauneimpana naisena jonka on koskaan nähnyt. Hän ei myöskään usko mihinkään tasoihin, mutta jos uskoisi, olisimme hänen mielestään varmaan samalla tasolla.
Muu maailma ei asiaa nähnyt aivan samalla tavalla. Ja aika pitkälti muu maailma, sosiaaliset koodit, media yms. määrittelevät tasoja, jos niihin uskoo. Minä olen hyvin tavallinen, en meikkaa, pukeudun farkkuihin ja collegeihin. Mies tapaili huippumalleja. Mutta hänellä ei kemiat kohdanneet muiden kanssa. Minun kanssani taas kohtasi.
Tasot perustuvat ennen kaikkea ajanhenkiseen hyvään ulkonäköön, ehkä myös statukseen. Se ei kerro paljoakaan ihmisestä. Onko tuo se ihminen, jonka kanssa pystyisin vetämään samaa köyttä keskellä Amazonin viidakkoa lautan kaaduttua? Tai kolmen pienen lapsen kanssa arjen älyttömässä kiireessä? Ulkonäöllä ei ole arjessa niin suurta merkitystä, kunhan toinen nyt ei kuvota. Jos kemiat eivät kohtaa, ei suhdekaan toimisi.
Mutta kun tässä ei nyt kukaan muu kuin sinä jauha noista tasoista, vaan puhutaan ihan siitä, että kun kiinnostusta aloittajaan ei löydy niiltä miehiltä, joihin hän on ihastunut.
Niin miten se sun tilanne oli samanlainen sinun miehesi taholta sinuun päin? Ei mitenkään.
Sinulla itselläsi oli joku luulo, ettet sä kelpaa jollekin, mutta sit sä kelpasitkin. Mä ottaisin heti miehen, jonka haluaisin, jos vain kelpaisin joskus kellekään sellaiselle, eli TULISI SE TREFFIPYYNTÖ. Tai ei tulisi pakit kun mä kerron, että olen ihastunut.
Alue: Aihe vapaa
Totta kai ihastuin! Herranjestas, älyttömän komea, raamikas ja karismaattinen mies. Jo miehen ääni sai polvet lyömään loukkua! En vain uskaltanut luottaa siihen, että halusi minut, koska kuvittelin että on olemassa jotain ihme tasoja.
Mutta pointti oli siinä, että hyvä parisuhde voi löytyä yllättävästä paikasta ja juurikin se, ettei ole mitään tasoja. Ei ylempiä eikä alempia. On vain kemioita ja joidenkin kanssa ne synkkaavat ja joidenkin kanssa eivät. Ei parisuhteita tarvitse etsiä, ja niin kamalalta kuin se tuntuu, ei kannata jäädä harmittelemaan, jos toinen ei ihastunutkaan, vaikka itse ihastui. Se on jo aika varma merkki siitä, ettei suhde olisi ikinä tullut toimimaan hyvin. Eikä kannata harmitella sitäkään, ettei itse ihastunut johonkin mieheen, kemia ei selkeästi toiminut.