Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ihastun AINA sellaisiin miehiin, joita en voi saada!!!
13.02.2016 |
Ja tätä on tapahtunut jo ala-asteelta alkaen. Ihastun miehiin (ja silloin joskus poikiin), jotka eivät ole kiinnostuneen oloisia minusta. Ja minuun taas ihastuu aina sellaiset miehet, joista itse en ole laisinkaan kiinnostunut, heidän ihastuksensa minuun on tuntunut vain todella vastenmieliseltä usein. Siis kaikki sellaiset pölkkypäät, joista mietin, että miten he luulevat itsellään olevan varaa minuun, kiinnostuvat minusta ja tulevat yrittämään. Siis ihan kauheeta. Ja miehet joihin itse olen lääpälläni, eivät oikein katsokaan minua päin ja joissain tapauksissa ovat ihastuneita naisiin, jotka ovat mielestäni itseäni huonompia (sorry, kuulostaa ehkä lapselliselta tää tilitys, mut ei voi nyt mitään), heikompia, säälittävämpiä ja rumempia. Oon ikisinkku tämän ongelman vuoksi. En oo koskaan kunnolla vielä seurustellut. Joskus oon yrittänyt jonkun sellaisen minusta kiinnostuneen miehen kanssa olemista, mutta omat tunteet olleet niin laimeat, että eihän siitä mitään ole tullut. Siis ihan kamalaa tällainen, ikääkin on kohta 25.v, eikä vielä ketään ole löytynyt. Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia tai antaa jotain viisaita sanoja? <3
Kommentit (85)
20 jatkaa että mitään pornorunkkua formulaääliötä ei todellakaan kannata ottaa! Tähtää niin korkealle että pystyt sitten sen miehen kanssa myös elämään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko lapsuus ollut hyvä ja isä kivasti kuvioissa?
Oletan, että sun alitajunta tekee sun edestä työtä, ihastut sellaisiin, joita et voi saada, eli se on turvallista.
Näin voi olla. Voivoi. Toivottavasti nyt pienten lasten ja teinien isät, sekä tulevat isät, ymmärtäisivät olla lastensa elämässä mukana, tyttöjenkin, kunnolla tukea heitä, antaa hyväksyntää yms., niin ei tarvitse kärsiä tällaisesta sitten vanhempana. Mutta miten tällaisesta kaltaisestani tilanteesta sitten eteenpäin? Onko mitään toivoa? Eheytyä joskus tai jotain sellaista? -Ap
Useimmat ihmiset eivät kiinnostu helpoista, se on vaan niin.
Niin itsekin aina ajattelen, että tämä on se mies jonka kanssa haluan olla ja olen valmis tekemään töitä sen eteen, että juuri tämän miehen saan. Tää on varmasti se OIKEA! Harmi vaan, että kun sen saan, niin tunteet vaan katoaa johonkin ja koko mies alkaa oksettamaan.
Vierailija kirjoitti:
Niin itsekin aina ajattelen, että tämä on se mies jonka kanssa haluan olla ja olen valmis tekemään töitä sen eteen, että juuri tämän miehen saan. Tää on varmasti se OIKEA! Harmi vaan, että kun sen saan, niin tunteet vaan katoaa johonkin ja koko mies alkaa oksettamaan.
Limerenssi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ihmettelen, että miksi tarvitsee pelata? Kuka saa siitä kiksejä? Ja onko sellainen sitten tervettä, aikuismaista suhdetta? Kaikissa ihmissuhteissani "pelaisin" aina mielelläni avoimin kortein, jos vaan mahdollista. Etenkin parisuhde jutuissa. -Ap
P.s. Ihmissuhde pelailut ovat mielestäni rumia, enkä haluaisi sellaiseen alentua, myönnän sitä kyllä joskus tehneeni. Avoimet kortit vaan tuntuisi aina niin paljon paremmalta. Suoraa, rehellistä, mutkatonta ja lämminhenkistä kanssakäyntiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Limerenssi?
http://www.vauva.fi/keskustelu/2469327/limerenssi_viimeinkin_tiedan_mik…
Vierailija kirjoitti:
Useimmat ihmiset eivät kiinnostu helpoista, se on vaan niin.
Vainiin? Mikä tällaisen takana sitten on? Joku halu pelata ja tuntea itsensä jotenkin erityiseksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Limerenssi?
http://www.vauva.fi/keskustelu/2469327/limerenssi_viimeinkin_tiedan_mik…
Itse olen saanut kaikki miehet jotka olen halunnut mutta kiinnostus vaan lopahtaa heti kun aletaan virallisesti seurustelemaan.
Ap:lle eihän Sellanen pelailu aina tarkoita mitään pahaa ja rumaa kunhan hetken leikitään kissa hiiri leikkiä eikä suoraan rynnätä suhteeseen muutamien treffien jälkeen.
Itselläni ainakin aina on pidempää tapailua ja tiivistä yhteydenpitoa, mutta ei heti sellaista, että nyt ollaan yhdessä koko loppuelämän.
Kuitenkin molemmat on selkeesti kiinnostuneita toisistaan ja haluaa olla yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali prinsessaharhainen suomalaisnainen. Mikään muu kuin paksuin lompakko, status, isoin muna ja kaupungin komein mies ei kelpaa.
Mitä prinsessaharhaa siihen tarvitaan? Itse olen loppujen lopuksi aika tavallinen pulliainen, ihan perusnätti, mutten mikään kaunotar. En mm. osaa meikata ollenkaan, joten en käytä meikkiä, pukeudun aika mukavasti kun saan valita, eli en missään korkkareissa. Olin vieläpä mamu.
Tästä huolimatta minulla on mies, joka on kaupungin komein, jolla on isoin status (ja vehje) ja paksuin lompakko. Minä olen varmaan niitä, joita AP ihmettelee itseään huonompina.
Ap, monikaan nainen ei edes tunne itseään alle 25-vuotiaana. Et sinä vielä mikään vanhapiika ole. Itselläni kävi ennen kaikkea tuuri, että mies johon rakastuin 21-vuotiaana oli mies, joka on minun kanssani yhteensopiva. Kemiat toimivat, eikä elämissämme ole isoja ristiriitaisuuksia (uskonto, ajankäyttö, politiikka yms). Voin kertoa, ettei miehen ulkonäkö ole niin tärkeä asia näin 10 vuoden jälkeen. Ei niitä abseja tai täydellistä leukalinjaa tule enää ihailtua :D kuin ennen.
Kartoita mitä haluat. Oletko itse akateeminen? Onko se sinulle tärkeää? Uskovainen? Haluatko perustaa perheen? Haluatko uskollisen ja vakaan miehen vai jännittävämmän? Jos kartoituksesi ja ihastuksesi ovat ristiriidassa, mieti miksi ja miltä kohdin. Onko kyse ulkonäöstä vai luonteesta näiden miesten kanssa, jotka sinua lähestyvät?
Miehet joihin sinä ihastut, ovatko he ennen kaikkea hyvännäköisiä, vai ihania tyyppejä? Ihastutko kokonaisuuteen vai yksityiskohtiin? Tunnetko niitä miehiä, joihin ihastut vai ihastutko "kaukaa"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse ihmettelen, että miksi tarvitsee pelata? Kuka saa siitä kiksejä? Ja onko sellainen sitten tervettä, aikuismaista suhdetta? Kaikissa ihmissuhteissani "pelaisin" aina mielelläni avoimin kortein, jos vaan mahdollista. Etenkin parisuhde jutuissa. -Ap
P.s. Ihmissuhde pelailut ovat mielestäni rumia, enkä haluaisi sellaiseen alentua, myönnän sitä kyllä joskus tehneeni. Avoimet kortit vaan tuntuisi aina niin paljon paremmalta. Suoraa, rehellistä, mutkatonta ja lämminhenkistä kanssakäyntiä.
Olen myös kokeillut tätä rehellistä ja mutkatonta viestintää, ja aina on lopulta tullut takkiin. Eikä se kai kuitenkaan ihan kamalaa ole jos vähän hillitsee innostustaan alkuvaiheessa niin että toinen saa myös vähän saalistaa? Alitajunta toimii niin ihmeellisesti sekä miehillä että naisilla. Itse olen nainen ja monella muullakin tavalla miehekäs luonteeltani, joten on ollut hyväksi tiedostaa, että itselleni luontaisella lähestymistavalla karkotan ns. tavalliset miehet. Naisellista vetäytymistä esittämällä saa miehet helpommin kiinnostumaan. Jää sellaista "naisellista" arvoituksellisuutta ilmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali prinsessaharhainen suomalaisnainen. Mikään muu kuin paksuin lompakko, status, isoin muna ja kaupungin komein mies ei kelpaa.
Mitä prinsessaharhaa siihen tarvitaan? Itse olen loppujen lopuksi aika tavallinen pulliainen, ihan perusnätti, mutten mikään kaunotar. En mm. osaa meikata ollenkaan, joten en käytä meikkiä, pukeudun aika mukavasti kun saan valita, eli en missään korkkareissa. Olin vieläpä mamu.
Tästä huolimatta minulla on mies, joka on kaupungin komein, jolla on isoin status (ja vehje) ja paksuin lompakko. Minä olen varmaan niitä, joita AP ihmettelee itseään huonompina.
Ap, monikaan nainen ei edes tunne itseään alle 25-vuotiaana. Et sinä vielä mikään vanhapiika ole. Itselläni kävi ennen kaikkea tuuri, että mies johon rakastuin 21-vuotiaana oli mies, joka on minun kanssani yhteensopiva. Kemiat toimivat, eikä elämissämme ole isoja ristiriitaisuuksia (uskonto, ajankäyttö, politiikka yms). Voin kertoa, ettei miehen ulkonäkö ole niin tärkeä asia näin 10 vuoden jälkeen. Ei niitä abseja tai täydellistä leukalinjaa tule enää ihailtua :D kuin ennen.
Kartoita mitä haluat. Oletko itse akateeminen? Onko se sinulle tärkeää? Uskovainen? Haluatko perustaa perheen? Haluatko uskollisen ja vakaan miehen vai jännittävämmän? Jos kartoituksesi ja ihastuksesi ovat ristiriidassa, mieti miksi ja miltä kohdin. Onko kyse ulkonäöstä vai luonteesta näiden miesten kanssa, jotka sinua lähestyvät?
Miehet joihin sinä ihastut, ovatko he ennen kaikkea hyvännäköisiä, vai ihania tyyppejä? Ihastutko kokonaisuuteen vai yksityiskohtiin? Tunnetko niitä miehiä, joihin ihastut vai ihastutko "kaukaa"?
Kiitos kauniista viestistäsi. Tuskin olet niitä, joita minä tarkoitin niillä itseäni "huonommilla" naisilla. En oikeasti ajattele niin kenestäkään, mutta ihastuksen ja pettymyksen, sekä mustasukkaisuuden ja ehkä kateudenkin tunteiden vallassa ajattelen niistä ihastuksieni naisista rumia ja lapsellisia juttuja, jotka sitten ihastuneisuuden laannuttua tietysti hälvenee ja realistisoituu. - Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useimmat ihmiset eivät kiinnostu helpoista, se on vaan niin.
Vainiin? Mikä tällaisen takana sitten on? Joku halu pelata ja tuntea itsensä jotenkin erityiseksi?
Ottaisitko itse mieluummin miehen, joka tunnustaisi tunteensa ja hakisi kuun taivaalta vaikkette vielä edes tunne toisianne kovin hyvin, vai miehen, joka olisi kohtelias ja ystävällinen, mutta pitäisi vähän etäisyyttä ja olla olisi jotain toiveitakin sinua kohtaan? Veikkaanpa, että ainakin ap ottaisi herra B:n.
Vierailija kirjoitti:
Itse ihmettelen, että miksi tarvitsee pelata? Kuka saa siitä kiksejä? Ja onko sellainen sitten tervettä, aikuismaista suhdetta? Kaikissa ihmissuhteissani "pelaisin" aina mielelläni avoimin kortein, jos vaan mahdollista. Etenkin parisuhde jutuissa. -Ap
P.s. Ihmissuhde pelailut ovat mielestäni rumia, enkä haluaisi sellaiseen alentua, myönnän sitä kyllä joskus tehneeni. Avoimet kortit vaan tuntuisi aina niin paljon paremmalta. Suoraa, rehellistä, mutkatonta ja lämminhenkistä kanssakäyntiä.
Ihan samaa mieltä. Mulla on myös tuo ihan sama ongelma kuin sulla, että ne miehet joista kiinnostun ei kiinnostu musta. Tosin se yleensä johtuu siitä, että ne sopivat miehet ja joiden kanssa synkkaa paljastuu varatuiksi ja samalla katoaa se kiinnostus multakin. Mulla ei ole varsinaisesti mitään ulkonäkökriteerejä miehelle, sama aaltopituus ja kiinnostuksen kohteet on ne mitkä merkkaa. Itse liikun ja ulkoilen paljon, tykkään luonnosta ja olen koti- ja perhekeskeinen ja jostain syystä vastaavanlaiset miehet on järjestään varattuja. Ei mulla ole mitään yhteistä tupakoivan ja kaljanjuontia harrastavan sohvaperunan kanssa. Kokeiltu on.
N39
Mulla on samanlaista taustaa kuin aloittajalla sillä erotuksella, että ajattelen oikeasti muiden naisten sitten varmaan olevan miehille jotain mitä minä en ole, enkä siksi voi ketään sellaista miestä saadakaan, joka pyöräyttäisi sukkia jaloissani.
Eli minä en ajattele, että haluan tulla torjutuksi, en todellakaan halua, mutta kai se on niin, että uskon ennemmin tai myöhemmin suhteessa (jos ihanan miehen kanssa sellaiseen päätyisin) tulevani torjutuksi.
En siis ole koskaan saanut minkäänlaista juttua kokea mieheen, joka on minun mielestäni tavoittelemisen arvoinen. Ylin aste on sellainen, että jonkin aikaa tunsin vastakaikua tämmöiseltä mieheltä, juttelimme ja näin, mutta kun menin ilmaisemaan ihastumiseni, niin mies sanoi ettei tunne samoin. Eli minkäänlaista suhdetta ei siinäkään ollut. Särjin vain täysin sydämeni.
Olen sittemmin tajunnut, että en yksinkertaisesti uskalla hylkäämisen pelossa edes ihastua. Se on aivan turhaa, koska en kai sitten vain voi olla miehille edes oikein nainen.
Hulluinta on, että minulla silti on mies, ja suhteestamme ei ole (minun) ongelmia puuttunut. Odotan koko ajan että mies haluaa jättää minut. Ihastuin, ei, rakastuin toiseen. Ei mies halua jättää minua. (En tietenkään saanut tätä toista, koska se olinkin minä, joka olin ihastunut).
Mietin vain, että ehkä mulla on jokin trauma hylkäämisen suhteen ja testaan nyt kelpaavuuttani mieheni kanssa. Aina kun tulee jokin uusi "vika" minussa, minkä takia voin ajatella, että mies jättää minut, hän ei teekään niin ja mun pitää olla ihan että mitä? Voiko mun kanssa haluta ollakin? En tiedä, opinko ikinä. Että voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali prinsessaharhainen suomalaisnainen. Mikään muu kuin paksuin lompakko, status, isoin muna ja kaupungin komein mies ei kelpaa.
Mitä prinsessaharhaa siihen tarvitaan? Itse olen loppujen lopuksi aika tavallinen pulliainen, ihan perusnätti, mutten mikään kaunotar. En mm. osaa meikata ollenkaan, joten en käytä meikkiä, pukeudun aika mukavasti kun saan valita, eli en missään korkkareissa. Olin vieläpä mamu.
Tästä huolimatta minulla on mies, joka on kaupungin komein, jolla on isoin status (ja vehje) ja paksuin lompakko. Minä olen varmaan niitä, joita AP ihmettelee itseään huonompina.
Ap, monikaan nainen ei edes tunne itseään alle 25-vuotiaana. Et sinä vielä mikään vanhapiika ole. Itselläni kävi ennen kaikkea tuuri, että mies johon rakastuin 21-vuotiaana oli mies, joka on minun kanssani yhteensopiva. Kemiat toimivat, eikä elämissämme ole isoja ristiriitaisuuksia (uskonto, ajankäyttö, politiikka yms). Voin kertoa, ettei miehen ulkonäkö ole niin tärkeä asia näin 10 vuoden jälkeen. Ei niitä abseja tai täydellistä leukalinjaa tule enää ihailtua :D kuin ennen.
Kartoita mitä haluat. Oletko itse akateeminen? Onko se sinulle tärkeää? Uskovainen? Haluatko perustaa perheen? Haluatko uskollisen ja vakaan miehen vai jännittävämmän? Jos kartoituksesi ja ihastuksesi ovat ristiriidassa, mieti miksi ja miltä kohdin. Onko kyse ulkonäöstä vai luonteesta näiden miesten kanssa, jotka sinua lähestyvät?
Miehet joihin sinä ihastut, ovatko he ennen kaikkea hyvännäköisiä, vai ihania tyyppejä? Ihastutko kokonaisuuteen vai yksityiskohtiin? Tunnetko niitä miehiä, joihin ihastut vai ihastutko "kaukaa"?
Kiitos kauniista viestistäsi. Tuskin olet niitä, joita minä tarkoitin niillä itseäni "huonommilla" naisilla. En oikeasti ajattele niin kenestäkään, mutta ihastuksen ja pettymyksen, sekä mustasukkaisuuden ja ehkä kateudenkin tunteiden vallassa ajattelen niistä ihastuksieni naisista rumia ja lapsellisia juttuja, jotka sitten ihastuneisuuden laannuttua tietysti hälvenee ja realistisoituu. - Ap
Eivätköhän kaikki ajattele. Olen minäkin joskus nuorempana ajatellut, että olisin jollekin paljon parempi tyttöystävä ;). Ja kyllä minultakin on ihan suoraan tullut sellaiset mallin näköiset naiset muutamankin kerran kysymään, että miksi mieheni on minun kanssani. Oletus on yleensä, että nalkitin hänet yllätysraskaudella suhteeseen yhden känni-illan päätteeksi... Mutta kaikkeen tottuu.
Olet vasta 25-vuotias. Parisuhteelle on vielä hyvin aikaa. Entä jos pyrkisit keskittymään tahallasi johonkin ihan muuhun? Ota vuosi ja lähde reppureissaamaan maailmalle. Kirjoita kirja. Keskity kouluttautumaan niin hyvin kuin rahkeet riittää ja tule parhaaksi työssäsi.
Minäkin löysin mieheni työpaikaltani. Olin työssä firmassa, jossa mieheni kävi parissa neuvottelussa. Viimein suostuin treffeille hänen kanssaan. En meinannut suostua, koska miehellä oli maine aika naistenkaatajana. Ja koska naiset, joiden kanssa hän meni yleensä ulos, olivat oikeita kaunottaria, ihan lehdistäkin tuttuja. Onneksi kuitenkin suostuin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useimmat ihmiset eivät kiinnostu helpoista, se on vaan niin.
Vainiin? Mikä tällaisen takana sitten on? Joku halu pelata ja tuntea itsensä jotenkin erityiseksi?
Ottaisitko itse mieluummin miehen, joka tunnustaisi tunteensa ja hakisi kuun taivaalta vaikkette vielä edes tunne toisianne kovin hyvin, vai miehen, joka olisi kohtelias ja ystävällinen, mutta pitäisi vähän etäisyyttä ja olla olisi jotain toiveitakin sinua kohtaan? Veikkaanpa, että ainakin ap ottaisi herra B:n.
Mun nykyinen mies on juuri tyyppiä Herra A. En kyllä näe siinä sinänsä mitään vikaa, että hän haluaa ja halusi hakea vaikka kuun taivaalta minulle, vaikkei oikein edes tuntenut minua. Mulle olis kauhistus, jos miehellä on joitain toiveita mua kohtaan. Miten mä voisin ne täyttää? Enhän mä mitään toiveita pysty täyttämään. Ellei se sit ois tasoa "tumma tukka". (Koska oon brunette). Mutta sekin harmaantuu aikanaan. Enkä ole varma jaksanko värjätä. Eli mahdollisesti liiallinen vaatimus :(
37
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali prinsessaharhainen suomalaisnainen. Mikään muu kuin paksuin lompakko, status, isoin muna ja kaupungin komein mies ei kelpaa.
Mitä prinsessaharhaa siihen tarvitaan? Itse olen loppujen lopuksi aika tavallinen pulliainen, ihan perusnätti, mutten mikään kaunotar. En mm. osaa meikata ollenkaan, joten en käytä meikkiä, pukeudun aika mukavasti kun saan valita, eli en missään korkkareissa. Olin vieläpä mamu.
Tästä huolimatta minulla on mies, joka on kaupungin komein, jolla on isoin status (ja vehje) ja paksuin lompakko. Minä olen varmaan niitä, joita AP ihmettelee itseään huonompina.
Ap, monikaan nainen ei edes tunne itseään alle 25-vuotiaana. Et sinä vielä mikään vanhapiika ole. Itselläni kävi ennen kaikkea tuuri, että mies johon rakastuin 21-vuotiaana oli mies, joka on minun kanssani yhteensopiva. Kemiat toimivat, eikä elämissämme ole isoja ristiriitaisuuksia (uskonto, ajankäyttö, politiikka yms). Voin kertoa, ettei miehen ulkonäkö ole niin tärkeä asia näin 10 vuoden jälkeen. Ei niitä abseja tai täydellistä leukalinjaa tule enää ihailtua :D kuin ennen.
Kartoita mitä haluat. Oletko itse akateeminen? Onko se sinulle tärkeää? Uskovainen? Haluatko perustaa perheen? Haluatko uskollisen ja vakaan miehen vai jännittävämmän? Jos kartoituksesi ja ihastuksesi ovat ristiriidassa, mieti miksi ja miltä kohdin. Onko kyse ulkonäöstä vai luonteesta näiden miesten kanssa, jotka sinua lähestyvät?
Miehet joihin sinä ihastut, ovatko he ennen kaikkea hyvännäköisiä, vai ihania tyyppejä? Ihastutko kokonaisuuteen vai yksityiskohtiin? Tunnetko niitä miehiä, joihin ihastut vai ihastutko "kaukaa"?
Kiitos kauniista viestistäsi. Tuskin olet niitä, joita minä tarkoitin niillä itseäni "huonommilla" naisilla. En oikeasti ajattele niin kenestäkään, mutta ihastuksen ja pettymyksen, sekä mustasukkaisuuden ja ehkä kateudenkin tunteiden vallassa ajattelen niistä ihastuksieni naisista rumia ja lapsellisia juttuja, jotka sitten ihastuneisuuden laannuttua tietysti hälvenee ja realistisoituu. - Ap
Eivätköhän kaikki ajattele. Olen minäkin joskus nuorempana ajatellut, että olisin jollekin paljon parempi tyttöystävä ;). Ja kyllä minultakin on ihan suoraan tullut sellaiset mallin näköiset naiset muutamankin kerran kysymään, että miksi mieheni on minun kanssani. Oletus on yleensä, että nalkitin hänet yllätysraskaudella suhteeseen yhden känni-illan päätteeksi... Mutta kaikkeen tottuu.
Olet vasta 25-vuotias. Parisuhteelle on vielä hyvin aikaa. Entä jos pyrkisit keskittymään tahallasi johonkin ihan muuhun? Ota vuosi ja lähde reppureissaamaan maailmalle. Kirjoita kirja. Keskity kouluttautumaan niin hyvin kuin rahkeet riittää ja tule parhaaksi työssäsi.
Minäkin löysin mieheni työpaikaltani. Olin työssä firmassa, jossa mieheni kävi parissa neuvottelussa. Viimein suostuin treffeille hänen kanssaan. En meinannut suostua, koska miehellä oli maine aika naistenkaatajana. Ja koska naiset, joiden kanssa hän meni yleensä ulos, olivat oikeita kaunottaria, ihan lehdistäkin tuttuja. Onneksi kuitenkin suostuin!
Sun tarinasihan ei liity mitenkään otsikkoon, vaan on sille täysin päinvastainen. Et oikeastaan edes ihastunut mieheen, joka halusi sinut.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä mäkin oon niillä linjoilla kuin tuo yksi toinen vastaaja, että alitajuisesti ihastut turvallisiin kohteisiin. Mulla oli ennen tuota myös, että ahdisti tosi paljon jos musta oli joku kiinnostunut, joku sellainen josta en itse ollut. Sitten taas omat kiinnostuksen kohteet parhaimmillaankin vain hetken olivat kiinnostuneita. Jossain vaiheessa se vaan sitten muuttui, sattui tulemaan sopiva henkilö vastaan. Ja olin elellyt pari vuotta niin, etten edes halunnut suhdetta, oli niin hauskaa olla villi ja vapaa. Niin ja osin kyse voi olla myös sattumasta. Ei vaan ole tullut vielä sellaista henkilöä vastaan, jonka kanssa natsaisi.