Naurettavin juoru, mitä olet itsestäsi kuullut?
Olin koulukiusattu 7- ja 8-luokat, ysillä sain vihdoin yhden ystävän. Tästä hyvästä alkoi kiertää juoru että olen oksettava lesbo. (en nyt tarkoira että lesboissa olisi mitään vikaa)
Lukion toisella luokalla ollessani mummuni kuoli. Näistä kiusaajista osa oli valitettavasti päässyt rimaa hipoen samaan lukioon. En tiedä vieläkään mitä kautta he saivat tietää asiasta mutta alkoi liikkua ilkeitä huhuja että olin vain tyytyväinen kun pääsin perintöön käsiksi. Johtui siitä että näytin kuulemma liian pirteältä että olisin voinut surra. En tiedä sitte, olisiko pitänyt keskellä koulua itkeä niin olisivat olleet tyytyväisiä.
Kommentit (151)
Kehtasivat väittää että vietän liikaa aikaa netissä kommentoimassa turhanpäiväisyyksiä.
Kuudennella luokalla olin ihan normaalisti pissalla vessassa ja pyyhin sen jälkeen huolella paikat. Pari tyttöä rinnakkaisluokalta oli tietämättäni tirkistelemässä ja levitti huhua, että olin muka masturboinut vessassa. Kuultuani tästä menin tyttöjen luo ja sanoin, että taidatte itse olla sairaita, kun pitää tirkistellä muiden vessareissuja. Siihen loppui.
Entiset opiskelukaverit kuulivt minusta juorun, että olisin valmistimisen jälkeen muuttanut tallinnaan ja työskentelin bordellissa.. Sain tietää tämän, kun törmäsin kadulla yhteen kaveriin joka kysyi paljonko maksan..
Että olen saatananpalvoja ja lesbo. No olin seurakuntanuori ja lesbouteni tajusin vasta vuosia myöhemmin...
Olin hyvä koulussa, mut silti aika rakkari. Paransin tapani kuitenki ysillä ja aloin "kiltiksi". Silti sain tietää, että yläasteen jälkeen oli alkanut kiertää huhu, että olin joutunut nuorisovankilaan tms, koska hävisin kuvioista ja paikkakunnalta. Oikeasti lähdin kristilliseen opistoon toiselle paikkakunnalle :)
Vierailija kirjoitti:
Kuudennella luokalla olin ihan normaalisti pissalla vessassa ja pyyhin sen jälkeen huolella paikat. Pari tyttöä rinnakkaisluokalta oli tietämättäni tirkistelemässä ja levitti huhua, että olin muka masturboinut vessassa. Kuultuani tästä menin tyttöjen luo ja sanoin, että taidatte itse olla sairaita, kun pitää tirkistellä muiden vessareissuja. Siihen loppui.
Ja sait lempinimen Sormi-xxxxxx? :D Jos et, niin sit meidän koulussa kävi yhdelle tytölle aivan samalla tavalla.
Otin parikymppisenä loparit kesätyöpaikasta, jossa oli ongelmia palkanmaksun ja työvuorojen kanssa. Pomo alkoi levittämään huhua, että olin saanut potkut varastettuani rahaa kassasta.
Minusta liikkui juttu että joku ulkomaalainen raiskasi minut, tulin raskaaksi ja tein abortin ja toinen juoru oli että odotin kaksosia ja annoin heidät adoptioon. Vieläkin jaksan kuittailla niille juoruilijoille. Kyselen missähän ne kaksoset nyt ovat ja mitähän heille kuuluu. :D
Kylillä huhuttiin, että olen peliongelmainen, koska pelasin paikallisessa pelikonetta ja hetkellisesti innostuin loton ja kenon pelaamisestakin. Tuohon aikaan asuin kotona ja olin töissä, ja sattui siksi olemaan ylimääräistä pelailemiseen. Pelasin pienillä panoksilla siitäkin huolimatta...
Nykyisinkään en käytä rahaa peleihin kuin ehkä kerran kaksi vuodessa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
VAnhemmat omistaa vähän metsää ja kaikki luulee että ollaan jotain sikarikkaita kitupiikkejä. Aika moni taitaa suomessa omistaa metsää. :D
Eikä :D. Mulla tismalleen samat. Asun kaupungissa (tai siis vanhempani asuvat, tämä tapahtui kun asuin vielä vanhemmillani), mutta kaupungin laitamilla jossa meillä on vanha maatila. Isovanhemmilla siis ollut joskus kymmeniä vuosia sitten jokunen lehmä ja pari hehtaaria peltoa. Todella pieni tila, jolla ei nykypäivänä eläisi mitenkään maataloutta harjoittamalla. Meillä on myös hieman metsää. Koska asun siis kaupungissa, niin kaupunkilaisilla on luonnollisesti vähän hukassa maatalouden perusjutut.
Niin niistä juoruista. Kaikki jotenkin kuvittelivat yläasteella ja lukiossa että perheeni on överi-rikas, koska meillä on oma vanha parin hehtaarin maatila. Olen kuullut että monesti on päivitelty miten mekin saamme maataloustukia aivan helvetisti. Miksi me edes saisimme maataloustukia, ei meillä ole eläimiä emmekä viljele peltoja :D? Metsistä saamme kuulemma kanssa paljon rahaa, vaikka emme edes koskaan hakanneet niitä kouluaikoinani. Perheemme siis kylpi loputtomassa rahassa, ja kaikki tämä raha oli saatu "tekemättä mitään".
Muuten ehkä ihan vaaraton huhu, mutta lukioiässä alkoi menemään jo yli. Sain kitupiikin maineen, koska en maksanut kavereideni osuuksia mistään. Tyyliin jos lähdettiin baariin, niin olin kusipää kun en suostunut tarjoamaan kaikille iltaa, koska olihan meillä aivan hirveästi rahaa. Maksoin kyllä aina osuuteni kaikesta yhteisestä, ja usein vieläpä hieman ylimääräistä, mutta tämäkään ei riittänyt kaikille kavereille. Harmitti, koska emme olleet oikeasti yhtään muita rikkaampia, ja toisekseen tuli vähän sellainen olo että kaikki kaverit halusivat hyötyä minusta rahallisesti. Onneksi lukion jälkeen muutin opiskelemaan toiseen kaupunkiin, ja sain uudet kaveriporukat elämääni. Sen verran jäi kuitenkin "traumoja" noista kokemuksista, että otan vieläkin 5 vuotta tapahtumien jälkeen hirveitä paineita rahan käyttämisestäni ja ahdistaa aina kuulla kun joku sanoo pihiksi. Tästä "oppineena" en itse kommentoi koskaan muiden rahankäyttöä.
No osataan sitä muuallakin Suomessa. Vähän eri tavalla tosin. Vanhempani rakensivat 90-luvun lamavuosina talon ja yrityksen uudet tilat. Siitä lähtien huhuttiin, että velkaa on niin paljon että joudumme minä hetkenä hyvänsä lähtemään.
Se huhu jatkui siihen asti kun investointeja vain tehtiin eikä loppua näkynyt. Itse asun nykyään pk-seudulla enkä ole kertonut yhdellekään vanhoista koulukavereista että asun erittäin hyvällä asuinalueella omistusasunnossa. Luulen että huhut alkaisivat elää omaa elämäänsä..
Täällä tuntuu olevan aika paljon lesboja ja saatananpalvojia :D
Terveisin se yksi joka uhraa kissoja saatanalle
Olen kuulemma saatananpalvoja, koska värjäsin vaaleat elovenahiukset mustiksi 10 vuotta sitten. Olen myös masentunut tai muuten mielenterveysongelmainen, koska käytän paljon mustia ja tummia vaatteita. Herramunjee. :D Totuus on se, että minä vain satun tykkäämään mustasta ja tummista väreistä, koen ne eniten omakseni, enkä ole myöskään gootti.
Ala-asteella luokkatoveri levitti juorua että lintsaan koulusta, koska olin ulkoiluttanut koiraa kipeänä ollessani.
Työpaikalla juoruttiin että minulla on suhde vaikka kenen miespuolisen collegan kanssa, tämä johtunee siitä että olen kaunis ja tulen miesten kanssa toimeen. Olen naimisissa eikä minulla ole koskaan ollut sutinaa kenenkään kanssa, olin aivan äimänä kun kuulin mitä minusta puhutaan. Nykyään en luota enää kehenkään.
Olen minäkin kuulemma lesbo ja lisäksi mulla on sekä anoreksia että bulimia. Mitään viitteitä tuollaisiin asioihin ei ollut.
Surullista mutta samalla myös lohduttavaa lukea, että en ole ainut. Minäkin hankin elantoni myymällä itseäni ja tietenkin narkkaan, kuulema on todisteitakin. Ja tämä huhu kiertää kotiseudullani sitkeästi, aikaa on kulunut jo parikymmentä vuotta. Ja ei, aihetta näihin juttuihin ei ole, ehkä "rokimpi" ulkonäkö on se paljon puhuttu todiste. ;)
Mulla kuulemma oli / on anoreksia. Tämä juoru levisi yläasteella, mutta itse kuulin siitä vasta äskettäin (olen nyt 30+). Olen aina ollut hoikka, mutta syön normaalisti ja jopa herkkujakin (mielelläni!). Koulussa en vaan halunnut syömään muiden kanssa, kun ei oikein tultu toimeen eikä teinarina kouluruoka oikein kiinnostanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Töissä kolmikymppisenä, että olen lesbo. No oon vaan hiljainen enkä koskaan selitä miesasioita kahvitauolla kuten jotkut. Tykkään yksityisyydestä
Mä olen kans about sun ikäinen ja sinkkumies. Luulevat tämän takia homoksi. Huvittaa.
Tämä on kai aika yleistä. Olen eronnut mies, asun yksin eli olen siis homo.
Naapuritalossa tai jossain lähistöllä asuva täti-ihminen kaappasi pikkuisen koiransa syliin ja puheli sille vihaisesti minua mulkaten "otetaan syliin turvaan ettei tuo kauhea mustiin pukeutunut ihminen tee sinulle pahaa".
Kyse täytyi olla jostain mielenterveysongelmasta, mutta olihan se uskomatonta. Minulla oli musta paita, housut ja kengät. Olen meikitön ja vaaleatukkainen tavallinen eloveena. Mutta kamoon, mustiin pukeutunut! Syön pieniä koiria!
Viidennellä tai kuudennella luokalla uuden koulun tytöt levittivät minusta juoruja kuinka täytän rintsikat sukilla (olivat kuulemma itse nähneet pukkarissa). Todellisuudessa olin vain todella aikaisin kehittynyt, menkat alkoi 10 vuotiaana ja muuta kivaa. Olisin tehnyt kaikkeni että rintani olisivat olleet pienemmät..nykyään olen oikein tyytyväinen itseeni. :)
Nyt v*tuttaa! Kuulin juuri kavereilta että Soldiers Of Odinin tyypit olivat levittäneet isämmaallisessa tapahtumassa huhua että minä ja muu rinki ollaan homoja. Totuushan on että yritin saada nuo piirit luopumaan väkivalta fantasioista ja siirtymään meidän runkkurinki porukoihin, toimintaan joka on tuottanut todistettvasti tulosta. Taitaa nuo piirit olla oikeasti vain väkivaltaisia idiootteja niinkuin väitettän, kun ei väkivallaton tehokas keino kelpaa. Pakko sanoa että olen aika pettynyt vaikka en itekkään mikääsn pasifisti ole.