Lue keskustelun säännöt.
Ainoan sisaruksenne menettäneet, miten olette pärjänneet?
12.02.2016 |
Menetin oman siskoni aikuisuuden kynnyksellä (olin 20, siskoni 17). Siskoni teki itsemurhan ilman mitään "ennakkovaroituksia", ei ollut siis masentunut yms. Koko perhe oli shokissa ensimmäisen vuoden, minä otin roolin vahvana ja vanhempiani tukevana. He kävivät myös pitkän suruterapian läpi ja selvisivät onneksi takaisin elämään.
Itse kävin asiaa läpi ilman ammattitukiverkkoa, näin jälkeen päin ajatellen olisi ollut hyvä jos myös minä olisin saanut ulkopuolista tukea, sillä suruprosessi ja asian käsitteleminen kaikkine tuntemuksineen (suru, viha, syyllisyys) vei vuosia.
Kaikesta huolimatta pystyin hoitamaan opinnot kunnialla päätökseen ja olen selvinnyt elämässä muutenkin hyvin. Päällepäin en usko, että kukaan ulkopuolinen osaisi arvata mitä olen käynyt läpi.
Nyt kun siskoni kuolemasta on jo lähes 20 vuotta on hän kaunis muisto sydämessäni. Aina silloin tällöin mietin, millainen elämä siskolleni olisi muodostunut ja millaista olisi, jos sisko vielä eläisi. Lapsillani olisi täti ja todennäköisesti enemmän serkkuja. Vanhempieni vanhetessa olisi myös kiva, jos joku olisi jakamassa vastuuta heistä huolehtimisessa (ei vielä ajankohtaista, mutta jossain vaiheessa). Joskus joku muisto (esim. siskon lempibiisi, hänen käyttämänsä hajuveden tuoksu, yms.) tuo vieläkin kyyneleet, jopa itkun. Mutta suurimmaksi osaksi ajasta en enää aktiivisesti häntä ajattele, paitsi tietysti esim. hänen syntymäpäivinään, jouluna, kuolinpäivänä, jne. Aika on armollinen . Kun siskoni kuoli, minulle sanottiin että aika auttaa - en uskonut sitä. Mutta nyt jälkeenpäin tajuan, että se itseasiassa on ainoa mikä minua on auttanut.
Tsemppiä kaikille kohtalotovereille!
Kommentit (11)
Vierailija kirjoitti:
En ole ollut missään yhteydessä väkivaltaiseen veljeeni melkein kahteen vuoteen nyt, olen 22. Joskus muistan hänet silloin kun hän oli vielä lapsi ja tulee ikävä, mutta en voi olla tekemisissä oman turvallisuuteni vuoksi.
Veljesi ei siis ole kuollut? Tässä haettiin kokemuksia sisaruksensa menettäneiltä ihmisiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole ollut missään yhteydessä väkivaltaiseen veljeeni melkein kahteen vuoteen nyt, olen 22. Joskus muistan hänet silloin kun hän oli vielä lapsi ja tulee ikävä, mutta en voi olla tekemisissä oman turvallisuuteni vuoksi.
Eihän se oo kuollut
Olen ainoa lapsi ja aina miettinyt noita täti- ja serkkuasioita. Mutta voin vain kuvitella miten kauheaa on menettää joku jonka kanssa on kasvanut. Olen aina niin kovasti toivonut sisaruksia..
Kyllä ihmisuhteen voi menettää ilman kuolemaakin. Itse katkaisin välit veljeeni joka vuosia myöhemmin tästä teki itsemurhan. Enkä koe että menetin veljeni kuolemansa myöta enkä edes silloin kun lakkasin olemasta tekemisissä vaan jo lapsena/nuorena sairaiden perhekuvioiden vuoksi. Äitimme oli riidankylväjätyyppiä ja suosi veljeäni sekä salli tämän harjoittaa väkivaltaa ellei peräti kannustanut siihen. Itsemurhauutinen ei tuntunut miltään (olin jo vuosikaudet käsitellyt traumojani ja muistojani) enkä ollut edes hautajaisissa.
Niin kovin eri tavoin me ihmiset koetaan ja käydään läpi näitä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ihmisuhteen voi menettää ilman kuolemaakin. Itse katkaisin välit veljeeni joka vuosia myöhemmin tästä teki itsemurhan. Enkä koe että menetin veljeni kuolemansa myöta enkä edes silloin kun lakkasin olemasta tekemisissä vaan jo lapsena/nuorena sairaiden perhekuvioiden vuoksi. Äitimme oli riidankylväjätyyppiä ja suosi veljeäni sekä salli tämän harjoittaa väkivaltaa ellei peräti kannustanut siihen. Itsemurhauutinen ei tuntunut miltään (olin jo vuosikaudet käsitellyt traumojani ja muistojani) enkä ollut edes hautajaisissa.
Niin kovin eri tavoin me ihmiset koetaan ja käydään läpi näitä asioita.
.
Olen kyllä asiasta eri mieltä. Olit itse vapaaehtoisesti katkaissut välit veljesi, eli näin katsottuna veljesi menetti sinut. Syyt, minkä vuoksi näin toimit ovat kyllä ymmärrettävät.Siihen saakka kun veljesi eli sinulla olisi kuitenkin (halutessasi) ollut ainakin mahdollisuus yrittää parantaa välejä.Siihen olisiko se ollut mielekästä tai järkevää, en ota kantaa. Mutta veli sinulla kuitenkin oli niin kauan, kunnes hän kuoli.Tähän asiaan ei Riidankylväjä äitikään pysty vaikuttamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ihmisuhteen voi menettää ilman kuolemaakin. Itse katkaisin välit veljeeni joka vuosia myöhemmin tästä teki itsemurhan. Enkä koe että menetin veljeni kuolemansa myöta enkä edes silloin kun lakkasin olemasta tekemisissä vaan jo lapsena/nuorena sairaiden perhekuvioiden vuoksi. Äitimme oli riidankylväjätyyppiä ja suosi veljeäni sekä salli tämän harjoittaa väkivaltaa ellei peräti kannustanut siihen. Itsemurhauutinen ei tuntunut miltään (olin jo vuosikaudet käsitellyt traumojani ja muistojani) enkä ollut edes hautajaisissa.
Niin kovin eri tavoin me ihmiset koetaan ja käydään läpi näitä asioita..
Olen kyllä asiasta eri mieltä. Olit itse vapaaehtoisesti katkaissut välit veljesi, eli näin katsottuna veljesi menetti sinut. Syyt, minkä vuoksi näin toimit ovat kyllä ymmärrettävät.Siihen saakka kun veljesi eli sinulla olisi kuitenkin (halutessasi) ollut ainakin mahdollisuus yrittää parantaa välejä.Siihen olisiko se ollut mielekästä tai järkevää, en ota kantaa. Mutta veli sinulla kuitenkin oli niin kauan, kunnes hän kuoli.Tähän asiaan ei Riidankylväjä äitikään pysty vaikuttamaan.
Totta. Ei kuolemaa ja huonoja välejä voi verrata toisiinsa.
Veljeni kuoli onnettomuudessa ja olin suoraan sanottuna helpottunut. Hän oli kamala ihminen joka teki koko perheemme elämästä täyttä helvettiä terrorisoimalla meitä ja olemalla väkivaltainen sekä arvaamaton. Koko lapsuuteni oli paskaa kiitos isoveljeni ja tuntuu että elämäni lähti nousuun kun hän kuoli. Muistan lapsuudestani pelkkiä negatiivisia muistoja enkä oikein muuta. En tiedä oliko tämä nyt vääränlainen viesti tähän kejuun, mutta kirjotimpa nyt kumminkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Veljeni kuoli onnettomuudessa ja olin suoraan sanottuna helpottunut. Hän oli kamala ihminen joka teki koko perheemme elämästä täyttä helvettiä terrorisoimalla meitä ja olemalla väkivaltainen sekä arvaamaton. Koko lapsuuteni oli paskaa kiitos isoveljeni ja tuntuu että elämäni lähti nousuun kun hän kuoli. Muistan lapsuudestani pelkkiä negatiivisia muistoja enkä oikein muuta. En tiedä oliko tämä nyt vääränlainen viesti tähän kejuun, mutta kirjotimpa nyt kumminkin.
Kokemuksia on niin paljon erilaisia, ei kukaan ole oikeutettu sanomaan mikä on oikein/väärin. Sinun tapauksessai ymmärrän täysin, että olo on helpottunut, eikä ikävää ole!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ihmisuhteen voi menettää ilman kuolemaakin. Itse katkaisin välit veljeeni joka vuosia myöhemmin tästä teki itsemurhan. Enkä koe että menetin veljeni kuolemansa myöta enkä edes silloin kun lakkasin olemasta tekemisissä vaan jo lapsena/nuorena sairaiden perhekuvioiden vuoksi. Äitimme oli riidankylväjätyyppiä ja suosi veljeäni sekä salli tämän harjoittaa väkivaltaa ellei peräti kannustanut siihen. Itsemurhauutinen ei tuntunut miltään (olin jo vuosikaudet käsitellyt traumojani ja muistojani) enkä ollut edes hautajaisissa.
Niin kovin eri tavoin me ihmiset koetaan ja käydään läpi näitä asioita..
Olen kyllä asiasta eri mieltä. Olit itse vapaaehtoisesti katkaissut välit veljesi, eli näin katsottuna veljesi menetti sinut. Syyt, minkä vuoksi näin toimit ovat kyllä ymmärrettävät.Siihen saakka kun veljesi eli sinulla olisi kuitenkin (halutessasi) ollut ainakin mahdollisuus yrittää parantaa välejä.Siihen olisiko se ollut mielekästä tai järkevää, en ota kantaa. Mutta veli sinulla kuitenkin oli niin kauan, kunnes hän kuoli.Tähän asiaan ei Riidankylväjä äitikään pysty vaikuttamaan.
Alapeukuttajat, voitteko tähdentää mitä kohtaa ette allekirjoita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ollut missään yhteydessä väkivaltaiseen veljeeni melkein kahteen vuoteen nyt, olen 22. Joskus muistan hänet silloin kun hän oli vielä lapsi ja tulee ikävä, mutta en voi olla tekemisissä oman turvallisuuteni vuoksi.