Introvertti sosiaalisella alalla

Juu kouluttautunut alalle myös, ja ihmettelen miksi en tajunnut pysähtyä miettimään asiaa aiemmin. Nyt en ota enää paineita siitä, että olisi pakko hakeutua koulutuksen mukaisiin töihin. Turha rypistää kun...

Mieluummin teen edes nyt sitä, mikä tuntuu hyvältä kuin yritän edelleen väkinäisesti ja jaksamisen äärirajoilla painaa töissä, joihin en sovi ja joissa koen koko ajan olevani ihan vääränlainen ja joutuvani teeskentelemään jotain muuta mitä olen.

Itse olen myös selkeesti introvertti ja sairaanhoitajana työskentelen. Toisaalta töissä on työminä ja monesti tutut potilaat ja työkaverit, niin ihan hyvin on mennyt. Iltaisin olen kyllä ihan poikki, mutta niin on moni ekstroverttikin samalla alalla.

Mitä teet työksesi ap?

Opetushommia. Ap.

Täällä myös yksi. On henkisesti kuluttavaa pitää jatkuvasti yllä sosiaalista työminää. Mieluiten en olisi tekemisissä ihmisten kanssa ollenkaan, siis muiden kuin perheen ja niiden harvojen ystävien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Opetushommia. Ap.

Vai niin.

Hei ap,

täällä myös yksi introvertti opettaja. Kokemus varmaan auttaa tässä väsymisessä. Pikku hiljaa olen alkanut hyväksymään itseni tällaisena ja kokouksissa yritän puolustaa hiljaisempia lapsia, kun toiset haukkuu. Monilla opettajilla on sellainen käsitys, että vain "jyrät" on normaaleja ihmisiä. Kapinoin heitä vastaan eri tavoilla, mikä tuottaa tyydytystä, kun on koko elämänsä saanut tuntea olevansa vähän huonompi. "Miks oot noin hiljaa?"  "Mikä sua vaivaa" "Miksi haluat lukea?" "Miksi tarvitset hiljaisuutta?" Ja tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, ettenkö nauttisi ihmisten seurasta. On monia tapoja olla normaalisti vuorovovaikutuksessa toiseen ihmiseen. Sen ei tarvitse tarkoittaa älytöntä päsmäröintiä, kuten monilla opettajilla on tapana. Voit järjestää luontevasti laadukasta opetusta, jossa et itse ole kaiken keskipisteenä.

Vierailija kirjoitti:

Hei ap,

täällä myös yksi introvertti opettaja. Kokemus varmaan auttaa tässä väsymisessä. Pikku hiljaa olen alkanut hyväksymään itseni tällaisena ja kokouksissa yritän puolustaa hiljaisempia lapsia, kun toiset haukkuu. Monilla opettajilla on sellainen käsitys, että vain "jyrät" on normaaleja ihmisiä. Kapinoin heitä vastaan eri tavoilla, mikä tuottaa tyydytystä, kun on koko elämänsä saanut tuntea olevansa vähän huonompi. "Miks oot noin hiljaa?"  "Mikä sua vaivaa" "Miksi haluat lukea?" "Miksi tarvitset hiljaisuutta?" Ja tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, ettenkö nauttisi ihmisten seurasta. On monia tapoja olla normaalisti vuorovovaikutuksessa toiseen ihmiseen. Sen ei tarvitse tarkoittaa älytöntä päsmäröintiä, kuten monilla opettajilla on tapana. Voit järjestää luontevasti laadukasta opetusta, jossa et itse ole kaiken keskipisteenä.

Olen huomannut samaa (ei opetusala mutta lähellä). Siinä missä minun mielestäni pitäisi huolestua lapsesta, joka on arvaamaton ja väkivaltainen muita kohtaan eikä kestä olla hetkeäkään paikallaan eikä kunnioita ketään, näkevät jotkut muut tällaisen ihanan avoimena ja reippaana. Sitten taas minun mielestäni rauhallinen, arka ja kiltti lapsi tarvitsee lähinnä hyväksyntää ja hienovaraista rohkaisua olla oma itsensä (ja uskaltaa tahtoa), ja jotkut muut kauhistelevat "aneemisuutta" ja passiivisuutta. Niin paljon ne temperamentit vaikuttaa, liikaakin. Olen aika varma, että joidenkin alan ihmisten mielestä minä olisin terapian tarpeessa rauhallisuuteni ja varovaisuuteni vuoksi. Ekstroverttiuden normi ottaa päähän.

Tätä olen joskus miettinyt. Nykyisessä työssäni voin olla vaikka koko päivän tuppisuuna, mutta jos tulee alanvaihto eteen niin olisikohan minusta edes sosiaaliselle alalle. Ehken edes läpäisisi pääsykokeita.

Sama homma, introverttinä sosiaalisella alalla minäkin olen. Suurimpana ongelmana mielestäni ovat työyhteisön asenteet, ajatellaan että pitäisi olla puhelias persoona pärjätäkseen työssä ihmisten parissa. Ei muuten pidä paikkaansa. Itse teen suurimmaksi osaksi potilastyötä joka on kahdenkeskisiä keskusteluja, siinä pärjään kyllä oikein hyvin ja introvertin hyvistä kuuntelutaidoista on etua ja kyvystä paneutua rauhassa toisen ihmisen asiaan. Oman kokemuksen mukaan kouluyhteisöt ovat työpaikkoina pahimmasta päästä, introvertti on todellakin kummajainen. 

Töiden jälkeen olen yksin ja lataudun. Nautin vapaa-ajasta ja arvostan sitä yli kaiken.

Olet vienyt työpaikan joltain sosiaaliselta tyypiltä, joka sopisi alalle paremmin :( Mikset tee jotain missä ei tarvitse sosiaalisia kykyjä esim. siivousta?

Täällä kans i ope. Ilmoittaudun vain kohtalotoverilistaan.

Vierailija kirjoitti:

Olet vienyt työpaikan joltain sosiaaliselta tyypiltä, joka sopisi alalle paremmin :( Mikset tee jotain missä ei tarvitse sosiaalisia kykyjä esim. siivousta?

Sosiaaliset taidot ja introverttius ovat kaksi eri asiaa. Usein introvereilla on hyvät sosiaaliset taidot,  he vain kuormittuvat sosiaalisista kontakteista enemmän kuin ekstrovertit. 

Se, että ihmisellä on voimakas halua olla toisten kanssa, ei automaattisesti tarkoita, että hän osaa olla toisten kanssa, eläytyä heidän tarpeisiinsa ja olla kunnioittava, empaattinen ja vuorovaikuttava ihminen. Kaikkien on nämä taidot opeteltava elämän myötä joka tapauksessa.

Minä olin ennen, sairaanhoitajana. Mutta kolmekymppisenä alkoi tuntua jo että burnout tulee liian sosiaalisesta työstä, joten lähdin yliopistoon opiskelemaan tietojenkäsittelyoppia ja minusta tuli koodari. Kyllä on muuten valtava helpotus kun saa tehdä luonteelleen sopivaa, yksinäistä työtä! 

Olen introvertti opettaja ja viihdyn työssäni hyvin. Minusta on ehdottoman tärkeää, että opettajakunnassa on myös introvertteja, koska muuten introverttien lasten ja nuorten tarpeet jäävät helposti huomiotta. Pidän tärkeänä antaa nuorille rauhallisen, ajattelevan aikuisen mallia ja huolehtia siitä, että työtapoja vaihdellaan niin, että ryhmätöiden lisäksi harjoitellaan myös itsenäistä työtä yksin.

En koe työtäni raskaaksi, koska olen löytänyt itselleni toimivat työtavat. Luokkahuonetyöskentelyä enemmän minua rasittaa opettajainhuoneen sosialiseeraus, ja mahdollisuuksien mukaan vietänkin välitunnit yksin rauhoittuen. Iltaisin riittää kyllä virtaa puuhata omia juttujani ja jopa tavata kavereita. Minulla ei ole omia lapsia enkä sellaisia varmasti jaksaisikaan. Meditointi ja kävelylenkit palauttavat.

nuoska, niisto, nasta... nosto!

Olen introvertti ja kouluttautumassa sosiaaliselle alalle. Olen huomannut, että monilla ekstroverteilla menevät käsitteet suloisesti sekaisin: introvertti rinnastetaan sosiaalisesti ahdistuneeseen tai jopa antisosiaaliseen ihmiseen. Samaten käsitteet "sosiaalisuus" ja "sosiaaliset taidot" sotkeutuvat monilla, vaikka aika monella ekstrovertilla olisi hiottavaa jälkimmäisissä. Päsmäröinti, huono tilannetaju ja puutteellinen erilaisuuden sietokyky eivät ole yhtä kuin hyvä johtajuus, rehellisyys ja yhteisöllisyyden vaaliminen. Toisaalta hyvillä sosiaalisilla taidoilla varustetut ekstrovertit ovat mainioita työkavereita ja alani asiakaskunnan monimuotoisuudesta johtuen myös reippaampia tyyppejä tarvitaan. Veikkaisin myös, että introverttien hyvää kuuntelutaitoa, kykyä keskittyä olennaiseen sekä maltillista lähestymistapaa opitaan ennen pitkää arvostamaan ihmisläheisillä aloilla.

Kyllä, introvertteja tarvitaan kipeästi ihmisläheiseen työhön, meidän vahvuudet ihmisten kohtaamisessa ovat omanlaisensa ja sitä puolta kyllä tarvitaan. Tuntuu vain, ettei tätä tällä hetkellä työyhteisöissä oikein ymmärretä, vaan pintapuolinen "sosiaalisuus" ja luonteva kahvihuonerupattelutaito ratkaisee. Itsekin jatkuvasti mietin työpaikan vaihtoa, vaikka varsinainen työ sujuu. Tuntuu että pitäisi muuttua luonteeltaan aivan erilaiseksi että tulisi työpaikalla ymmärretyksi ja arvostetuksi. Itse asiassa määräaikaista sopparia viimeksi jatkettaessa sain suoraan palautetta, että olisi tärkeää tuoda itseään esiin reilusti esiin ja näkyviin ja höpötellä ihmisille jatkuvasti ilman asiaakin, koska tähän on aiempien työntekijöiden kanssa totuttu. Myös Isoissa palavereissa olen se hiljainen hiirulainen ja varmaan muut saavat vaikutelman, etten osaa mitään/saa suutani auki muissakaan tilanteissa, vaikkei se pidä paikkaansa ollenkaan. Oikeastaan olen aika varma ammattitaidostani varsinaisessa työssä  koska olen saanut siitä hyvää palautetta.

Vierailija kirjoitti:

Hei ap,

täällä myös yksi introvertti opettaja. Kokemus varmaan auttaa tässä väsymisessä. Pikku hiljaa olen alkanut hyväksymään itseni tällaisena ja kokouksissa yritän puolustaa hiljaisempia lapsia, kun toiset haukkuu. Monilla opettajilla on sellainen käsitys, että vain "jyrät" on normaaleja ihmisiä. Kapinoin heitä vastaan eri tavoilla, mikä tuottaa tyydytystä, kun on koko elämänsä saanut tuntea olevansa vähän huonompi. "Miks oot noin hiljaa?"  "Mikä sua vaivaa" "Miksi haluat lukea?" "Miksi tarvitset hiljaisuutta?" Ja tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, ettenkö nauttisi ihmisten seurasta. On monia tapoja olla normaalisti vuorovovaikutuksessa toiseen ihmiseen. Sen ei tarvitse tarkoittaa älytöntä päsmäröintiä, kuten monilla opettajilla on tapana. Voit järjestää luontevasti laadukasta opetusta, jossa et itse ole kaiken keskipisteenä.

Kiitos, että puolustat hiljaisia lapsia! Sun kaltaisia tarvitaan lisää opettajiksi.

T. Lapsena tosi ujo oppilas