Miksi naiset eivät lisäänny esimerkiksi 20-vuotiaina?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska parhaan nuoruuden voi elää muullakin tavoin kuin kärryjä lykkäämällä ja ilman seksiä 3 lapsen kanssa kotona.

Eikö lapset olisi nuorena juuri ihmeellistä ja ihanaa ja vanhana, kyynisenä varhaiskeski-ikäisenä taas melkein kuin välttämätön paha? Miksi "paras nuoruus" on aina kännistä seksiä?

Miksi ajattelet että naisten nuoruus olisi aina kännistä seksiä? Haiskahtaa trollille ja misogynialle.

Nuorena pitää olla villi ja vapaa ja sitten kun on kasvanut aikuiseksi voi alkaa ajatella vaikka sitä perhettä.

Nykymaailmassa ei niin vaan tehdä niitä lapsia ja jäädä niiden kanssa kotiin.

Ja sitten kun se "liian nuorena isäksi pakotettu" mies pettää aletaankin ihmettelemään että miksi nuorilla naisilla on niin kamala kiire saada lapsia ja miksi pitää painostaa nuoret miehet perheidylliin kun eivät ole siihen valmiita :D

En halua olla nyt 20-vuotiaana vastuussa mistään avuttomasta kakarasta, haluan elää omaa elämää ja tehdä haluamiani asioita sillon kuin itselleni sopii. Haluan käyttää omat rahani itseeni, opiskella, matkustella, bilettää, nähdä kavereita ja vaikka sitten panna ihan ketä haluan ja milloin haluan. Ei kiinnosta ollenkaan vaikka olisinkin jonkun mielestä itsekäs, lutka, lapsellinen tai ihan mitä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika harva mies muuten haluaa niin nuorena parisuhdetta ja lapsia. Varsinkaan niitä lapsia...

Ja harvempi 20-vuotias tyttö haluaa seurustella jonkun kolmekymppisen kanssa ja ryhtyä miehelle vaimoksi ja vauvakoneeksi.

Eli yrität siis sanoa, että naiset kyllä haluaisi lapset 20-vuotiaana? 

Missä niin väitin?

Tuo oli vain semmoinen lisäys tähän ketjuun, en ajatellut toistaa samaa mitä muut ovat jo aiemmin kirjoittaneet.

Todella harva 20-vuotias haluaa lapsia ja vakavaa suhdetta. Miksi pitäisi haluta?

Mikä "nuoressa äidissä" on niin maagisen hienoa?

Kenenhän kanssa sen/ne olisin tuon ikäisenä hankkinut?

Kyllä siinä vaiheessa on vähän muut jutut mielessä kuin kakarat ja pitkät parisuhteet. Olen itse ainakin ikuisesti kiitollinen, että elin nuoruuteni, kokeilin paria huonompaa parisuhdetta, rakensin hienon uran ja näin maailmaa. Ei ole ollut ongelmia "jaksaa" näinkin vanhava kuin 33  vuotiaana tehdä sitä lasta. Kaikkia äitejä väsyttää. 

Mutta ennenkaikkea, kuka tuossa iässä jaksaa etsiä sille lapselle hyvän isän ja käytännössä valmistautua YH.ksi?

Kerropa ap, että kenen kanssa niiden nuorten tyttöjen ja naisten pitäisi ne lapset tehdä?

Tämä aloitus on selvä rölli.

Ap haluaa lietsoa täällä naiset raivoon ja sitten ilmestyä ilkkumaan että menikö tunteisiin.

Niiiiin nähty juttu.

Me ollaan mieheni kanssa 20-vuotiaita, ollaan oltu yhdessä 7 vuotta ja ollaan varmaan aina. Lapsia halutaan kovasti molemmat, mutta vasta niin että voidaan tarjota heille kunnon vakaa ja varakas lapsuus. Molemmilla on korkeakoulu-opinnot vasta edessä, joten jos nyt alettaisiin lisääntymään, joutuisivat lapset kitkuttelemaan köyhyydessä opiskelujen ajan.

Lapset tehdään sitten kun olemme noin 8 vuoden päästä suorittaneet yliopisto-opinnot loppuun, olleet vakitöissä muutaman vuoden ja alkaneet kerryttää omaisuutta, jotta heillä on sitten mahdollisuus elää koko elämänsä 'yltäkylläisesti' :)

Ap voisi selittää että miten tuo lasten tekeminen 20-vuotiaana käytännössä onnistuisi?

Millä nuori äiti lapsensa elättäisi? Entä lapsen/lasten isä?

Vierailija kirjoitti:

öööö ... lisääntymisen jälkeen tulee lasten hoito ... pauttiarallaa >15 vuotta

Kyllä minä ainakin pärjäsin ilman suurempia hoitotoimenpiteitä varmaan jostain ekaluokkalaisesta lähtien. En tarvinnut kuin ruokaa ja kotiintuloajat, joita noudattaa.

Minä lisäännyin mutta ainoastaan siitä syystä että meillä oi poikkeusolot: velaton asunto ja muutaman vuoden vanhempi puoliso, joka kävi jo töissä. Jos me oltaisiin oltu molemmat varattomia opiskelijoita niin lasta ei olisi varmasti tullut vaan menty perinteisen kaavan mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

öööö ... lisääntymisen jälkeen tulee lasten hoito ... pauttiarallaa >15 vuotta

Kyllä minä ainakin pärjäsin ilman suurempia hoitotoimenpiteitä varmaan jostain ekaluokkalaisesta lähtien. En tarvinnut kuin ruokaa ja kotiintuloajat, joita noudattaa.

Se, että sinulla on ollut kurja lapsuus ei tarkoita että kaikilla pitäisi olla.

Vanhemmuus on aika paljon enemmän kuin ruokaa ja kotiintuloajat.

En minä todellakaan olisi tässä iässä ja elämänvaiheessa kenenkään äidiksi, jos edes koskaan tulen olemaankaan.

T: 20v

Vierailija kirjoitti:

En minä todellakaan olisi tässä iässä ja elämänvaiheessa kenenkään äidiksi, jos edes koskaan tulen olemaankaan.

T: 20v

valmis*

Vierailija kirjoitti:

Minä lisäännyin mutta ainoastaan siitä syystä että meillä oi poikkeusolot: velaton asunto ja muutaman vuoden vanhempi puoliso, joka kävi jo töissä. Jos me oltaisiin oltu molemmat varattomia opiskelijoita niin lasta ei olisi varmasti tullut vaan menty perinteisen kaavan mukaan.

Ja siis tietenkin olimme ehtineet jo reilu 4v olla yhdessä ennen lapsen syntymää, kun nuorina alettiin seurustelemaan. Harvallapa näin nyt asiat menevät. Nyt me ollaan nuoria, vakavaraisia pian kahden lapsen vanhempia, joilla on yhteistä elämää takana 10v. Molemmat ovat haluamansa koulut käyneet ja töissä. Mutta mitkä mahikset??

Minä en ainakaan lisäänny lisääntymisen ilosta tai pakosta.

Olin parikymppisenä vielä opiskelija, sama mies oli silloinkin, joka oli myös opiskelija. Elettiin opintotuilla, kesätyötienesteillä ja keikkatöillä. Ei tullut mieleenkään tehdä siihen saumaan lapsia kituuttamaan, kun muutenkin oli rahasta pula. Opiskelin vielä AMK-tutkinnon perään FM-tutkinnon, en varmasti olisi sitä tehnyt 4 vuodessa, jos olisi ollut lapsia huollettavana.

Lapset tehtiin vasta kolmekymppisenä, kun molemmilla oli koulut ohi ja vakityö, ensiasunto ostettuna. Saimme kaksi lasta, enempään ei ole varaa, koska tulevat niin kalliiksi ja onhan lapsista toki vaivaakin vaikka ihania ovat. Mitään tukia emme saa, ainoastaan lapsilisä, joten tukien kannalta olisi kannattanut tehdä opiskelijoina. ;)

Toisaalta nyt olen koulutusta vastaavassa työssä, pystyin alkuun tekemään pitkää päivää (ennen lapsia) ja etenin mukavaan asemaan, teen uraa, on varaa matkustella näiden kahden lapsen kanssa, kohtuulliset työmatkat. Ehdimme kahdestaan viettää aikaa riittävästi, saimme matkustella kahdestaan jne ennen lapsia. Nyt ei ole hinkua päästä lapsista eroon, tai lykätä mummolaan hoivattavaksi. Viihdyn nyt lasteni kanssa eikä menojalka vipata.

Siksi emme halunneet parikymppisinä lapsia.

Oma elämäntilanteeni 20-vuotiaana:

- Amk-opintojen eka vuosi käynnissä

- Osa-aikatyö, noin kolme työvuoroa viikossa (vaihtoehtona olisi ollut opintolaina, pelkillä tuilla en olisi asumiskustannuksista selvinnyt)

- Aluksi asuntona tavallinen vuokrayksiö, sittemmin miehen kanssa jaettu isompi vuokra-asunto

- Tuore suhde 25-vuotiaaseen mieheen. Muutimme yhteen puolen vuoden seurustelun jälkeen ja menimme naimisiin vuoden seurustelun jälkeen.

- Mies suoritti opintojensa viimeisiä osia ja valmistui keskelle vaikeaa työllistymistilannetta.

Eli siis: parisuhteen osalta olosuhteet olivat jo tuolloin aika hyvät perheen perustamiselle. Taloudellinen tilanne sen sijaan ei. Itselläni olivat opinnot aivan kesken ja miehen alalla huono työllisyys. Tuilla eläminen ei olisi ollut oikein. Nyt viisi vuotta myöhemmin odotamme vauvaa :) mies on vakityössä ja minulla on hyvät saumat jatkaa työelämässä myöhemmin koulutuksen ja työkokemuksen ansiosta. Vaikka jo tuolloin aiemmin olimme varmoja parisuhteestamme, uskon että oli hyvä olla ihan vaan kaksin aluksi. Vaikka perheen perustamisesta jo aiemmin puhuimmekin.

Näin on hyvä.

Nuoren naisen vartalo varmasti palautuukin nopeasti synnytyksestä ja olisi fyysisesti ideaalia tehdä lapsi parikymppisenä. Henkisesti kuitenkin todella moni parikymppinen on aivan lapsen kengissä. Paremman pohjan lapsen henkiseen tasapainoon antaa yleensä hieman vanhempi nainen, joka on käsitellyt omia issukoitaan ja tuntee itsensä. Yleensä kolmenkympin ikään tullessa on myös niitä kumppaneitakin ehtinyt olemaan sen verran, ettei tule kiire vaihtamaan. Lapsella kun ois kiva olla se isäkin olemassa.