Pelkään ettei suhteeni kestä pitkiä erossaolojaksoja :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miesystäväni on työnsä vuoksi usein poissa kotoa, jopa viikkokausia kerrallaan ulkomailla. Tilanne ei ole väliaikainen, vaan tulee jatkumaan pitkälle tulevaisuuteen. Mies nauttii työstään ja menestyy siinä, joten en edes pyytäisi siirtymään muihin tehtäviin. Minä myös tietoisesti hyväksyin tällaisen elämän, kun kaksi vuotta sitten aloimme seurustella.

Olemme molemmat n. 30-vuotiaita, ja asumme yhdessä. Olin ennen ajatellut etten suostuisi olemaan omasta miehestäni näin paljon erossa, mutta tosielämä tuli vastaan minullakin. Olen deittaillut huonoja miehiä ja ollut huonoissa suhteissa, ja tiedän ettei hyviä miehiä ole tarjolla joka nurkan takana. Löysin itselleni sopivan puolison, ja pidän sitä pienenä lottovoittona. Ainut miinuspuoli on tuo erossaolo.

Asia huolestuttaa minua, sillä pelkään mieheni kyllästyvän. Tietenkin voin kyllästyä itsekin, mutta uskon että miehen osalta se on todennäköisempää. Minä nimittäin olen aika huono puoliso silloin kun hän on poissa. Puhumme päivittäin puhelimessa ja viestittelemme, ja minä vain kiukuttelen aivan liian usein. Tai en vain jaksa puhua. Mies soittaa huonoon aikaan, en jaksaisi näpytellä viestejä, on kauhea ikävä; aina on syitä miksi en pysty vastaamaan iloisesti, rakastavasti ja pirteästi vaikka yrittäisin. Kaukana kotoa olevaa miestä sellainen ei taatusti ilostuta. En epäile häntä mistään, mutta olen varsin tietoinen siitä, että siellä kaukana hänellä on aina ympärillään muita iloisia ihmisiä, naisiakin, ja on aivan mahdollista että tulevaisuudessa häntä ei vain enää jaksa innostaa se kiukkuinen nainen kotona.

Osittaisetkin etäsuhteet ovat vaikeita varmasti kaikilla. Minulle kuitenkin vielä vähän normaalia vaikeampia, sillä olen hieman negatiivinen ja kyyninen ihminen, enkä selvästikään ole kovin taitava pitämään yllä positiivista yhteydenpitoa mieheni kanssa kun hän on poissa. Joskus tietenkin, mutta aivan liian usein lopetettuani puhelun iskee kauhea syyllisyys siitä, että olin taas pahalla tuulella. Kun hän on kotona, on tilanne aivan eri. Silloin meillä menee aivan loistavasti, aina. Emmekä riitele koskaan.

Mies ei ole koskaan vielä sanonut poikkipuolista sanaa minulle, mutta jos elämä jatkuu näin vielä vuosia ja vuosia, niin ei hän voi olla kyllästymättä. Olen siitä hyvin huolissani.

Kokemuksia aiheesta kellään?

Se että toinen on ulkomailla töissä voi tehdä suhteelle hyvääkin. Siinä oppii arvostamaan toista ihan eri lailla. Miellä suhde suorastaan puhkesi kukkaan ja täytyy sanoa että jos tuota aikaa ei olisi ollu niin minkälainen meidän avioliitosta olisikkaan tullu. Nyt kiiitän siitä ajasta. Kumpikin oppi sen mikä on tärkeää eli juuri se toinen ihminen.

Tosin voihan siinä käydä niinkin että huomaa ettei se toinen nyt niin tärkeä olekkaan, on oltu yhdessä tottumuksesta.

Aika näyttää.

Miehen palatessa kotiin kyllä huomaa, että erilläänolo tekee myös hyvää. Miten ihanaa meillä onkaan kun hän on kotona :) Silloin ei yhtään sekuntia oteta itsestäänselvyytenä. Silti unelmoin siitä tavallisesta, tasaisesta arjesta... Ehkä vielä joskus.

Ap

En lukenut kaikkia viestejä, joten en tiedä kuinka pitkään olette olleet yhdessä. Itselläni on vähän tuollaista samaa ongelmaa, että en oikein osaa olla erossa. Mieheni tekee paljon reissutöitä, joten vähitellen olen siihen oppinut ja nykyisin osaan jo nauttiakin siitä, että saan olla yksin. Meillä tosin on lapsia, joten arki on hyvin hektistä. Ennen lapsia kaipasin miehen läheisyyttä, nykyisin enemmänkin konkreettista apua arjessa. Iltaisin iskee ikävä, mutta silloin katson leffoja ja yöksi haen vähintään yhden lapsista viereeni nukkumaan. 

Joten jos olette olleet vasta alle pari vuotta yhdessä, en vielä heittäisi hanskoja tiskiin. Kaikkeen sopeutuu kyllä ajan kanssa. Ymmärrän tietysti että kiukuttelet, teen sitä itsekin liian usein, mutta pidemmän päälle se ei ole hyvä juttu. Yritä siis kanavoida negatiivisuus jonnekin muualle. Minusta kannattaa myös avoimesti puhua siitä, miten vaikeaa etäsuhde sinulle on ja siihen opettelu vie paljon aikaa ja energiaasi. Minusta toiselle voi toisinaan myös itkeä puhelimeen omaa ikäväänsä. Itseäni joskus helpottaa, kun työn ja kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa yksin puurtaessa väsyn, että saan soittaa miehelle ja itkeä kaikki kurjuus pois.