Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Erilaiset perhetaustat suhteessa?
07.02.2016 |
Olemme molemmat parikymppisiä, tapailua on nyt takana kuukauden verran. Olemme samanhenkisiä ja keskusteltavaa riittää, eikä kenenkään kanssa ole koskaan aiemmin ollut yhtä hyvä ja turvallinen olo. Uskallan olla miehen seurassa täysin oma itseni eikä tarvitse esittää mitään.
Minua kuitenkin häiritsee, että tulemme aivan erilaisista lähtökohdista. Oma perheeni on alempaa keskiluokkaa, vanhemmillani on opisto-/amk-tasoinen koulutus ja he tienaavat ehkä juuri ja juuri suomalaisen keskipalkan verran. Miehen vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja ja ansaitsevat moninkertaisesti omiin vanhempiini verrattuna. Ei rahalla sinänsä ole väliä, mutta tuntuu, että sen ja koulutuserojen myötä kokemuspiirimme ovat erilaiset. Olen matkustanut jonkin verran pienellä budjetilla lähinnä Euroopassa, vanhempani eivät ole vieneet kulttuuriharrastuksiin, olen liikkunut vain omaksi ilokseni, en ole oppinut juomaan erilaisia viinejä, herkuttelemme huolella valmistetulla kotiruualla, olen saanut tehdä omat valintani koulutuksen suhteen... Mies on tottunut kalliisiin matkoihin, on entinen kilpaurheilija, käy perheensä kanssa hienoissa ravintoloissa joissa lasku yhdeltä illalta on enemmän kuin koko viikon ruokabudjettimme, varakkaat vanhemmat ovat painostaneet opiskeluvalinnoissa... En häpeä perhettäni, mutta tunnen välillä itseni aivan juntiksi mieheni seurassa. En minä ymmärrä hienoista viineistä mitään tai tunne kaikkia etikettisääntöjä. :( Mies ei tosin tunnu minulta sitä olettavankaan ja tietää vanhempieni koulutuksen ja ammatit, ja ongelma taitaa olla enimmäkseen pääni sisällä. Opiskelemamme alat liippaavat läheltä ja elämänarvoissamme on paljon yhtäläisyyksiä, joten siltä kannalta menee kai ihan hyvin. Silti jokin asiassa häiritsee.
Onko av-mammoilla kokemusta vastaavasta, ihan kumpana osapuolena tahansa? Voiko suhde kaatua tälläiseen? Onko toisen tavoille vaikea oppia?
Kommentit (4)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se häiritsee ainoastaan jos itse annat sen häiritä. Voin siitä toisesta suunnasta asiaa katselevana kertoa, että niin kauan kun olet itse omillasi toimeentuleva ja normaali fiksu ihminen niin harvassa ne ovat jotka sinun taustastasi välittävät. On toki niitäkin, mutta aika usein ovat nousukkaita jotka kuvittelevat että heillä on jotain todistettavaa. Ainoastaan jos rupeat kokemaan alemmuudentunnetta ja käyttäytymään sen mukaisesti niin ongelmia voi tulla - itse olen vierestä joutunut katselemaan kuinka hyvän ystäväni lähtökohtaisesti mukava tyttöystävä tuhosi lopulta suhteensa ystävääni sillä että keksi kaikenlaisia harhoja siitä miten häntä ylenkatsottiin ym ystäväpiirin taholta ja rupesi puhumaan pahaa ihmisistä ja pistämään välejä poikki, vaikka mitään tällaista ei tapahtunut.
Tottakai tietty kultturitausta saattaa hieman sokaista ihmistä sen suhteen mikä on "normaalia", mutta eivät ihmiset yleensä silkkaa ilkeyttään esim. keskustele oopperasta tai maailmanpolitiikasta vain hieroakseen sen taviksen naamaa siihen ettei hän näitä asiota niin hyvin tiedä. Itsekin usein kuvittelen monien asioiden olevan ihan yleistietoa, ja aina välillä paljastuukin etteivät ne sitä olekaan.
Tietysti aina kannattaa lähestyä esim. niitä etikettisääntöjä sillä periaatteella että oppii jotain uutta, eivät nekään nyt mitään salatiedettä ole. Mielummin ottaa rennosti ja opettelee kuin että rupeaa retostelemaan sillä ettei osaa ja että se olisi jotenkin arvokkaampaa ja aidompaa. Näitäkin on nähty.
Kiitos rohkaisusta. :)
Olen kyllä perillä ympäröivästä maailmasta ja kouluttautumassa yhtä korkealle kuin mieskin, joten sikäli olemme suurimassa osassa aiheista samalla aaltopituudella ja tasaveroisia keskustelukumppaneita. Ulkoiset puitteet eivät onneksi tunnu olevan miehelle mitenkään hirvittävän tärkeitä eikä hän korosta taustaansa joka välissä (sellaistakin miestä tapailin, hrrrr), joten kaipa tämä tästä.
Alue: Aihe vapaa
Hämmentää, että joudun edes miettimään tällaista, eihän Suomi kai mikään luokkayhteiskunta ole. Ap.