Minä voin tehdä parisuhteessani kaikkia niitä asioita kuin sinkkunakin!

En todellakaan voi enää parisuhteessa samalla tavalla kuin sinkkuna. Eikä mieskään voi. Mun mielestäni on itsestään selvää, että puolisot ovat jonkin verran erilaisia eivätkä identtisiä, joten molempien on pakko tehdä kompromisseja ja tinkiä joistakin vapauksista.

Asiaa tietysti helpottaa, jos asutaan erillään, mutta kun parisuhteessa yleensä asutaan samassa asunnossa ja nukutasn samassa sängyssä, niin onhan se arki väistämättä erilaista kuin yksin asuessa. Mikä esimerkiksi nukun paremmin silloin, kun puoliso on pois kotoa. Minäkin häiritsen hänen untaan, koska kuorsaan. Kun nukkuu yksin, saa kuorsata rauhassa ja ottaa itselleen koko sänkytilan.

Parisuhde onkin vaikea vain niille jotka eivät ole rehellisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä voisi parisuhteessa tehdä mitä haluan (ja siksi en olekaan parisuhteessa).

Haluan asua kodissani yksin. Kodissa pitää olla täysi rauha ja useimmiten ihan hiljaista. Ehdottomasti nukkua yksin. Päättää yksin siitä, mitä syödään, milloin syödään, miten sisustetaan, milloin siivotaan ja miten siivotaan, mitä musiikkia kuunnellaan (ja mitä ei kuunnella), milloin vietetään koti-iltaa ja milloin käydään konsertissa tai teatterissa, mihin leffaan mennään, mihin ja milloin matkustetaan ja niin edelleen.

Tietenkin tiedän, että kaikki eivät tarvitse niin paljon yksinoloa ja tilaa kuin minä. Mutta silti kysyn ap:lta: saatko tosiaankin parisuhteessa olla ihan yksinäsi niin paljon kuin sait sinkkuna?

Ois kauheeta olla näin jäykkä asioiden suhteen :X Onko sulle kukaan sanonut, että se on vika sinussa? Tai että älä ainakaan mene parisuhteeseen? Eikö ole ikävää?

En mielestäni ole jäykkä vaan hyvinkin joustava ja spontaani. Päätökseni haluan kuitenkin tehdä ihan itse. Mutta kyllä muutama mies (sellainen, joka on halunnut kanssani parisuhteeseen) on tätä kieltämättä vikana pitänyt... :)  Ja he siis eivät ole kieltäneet minua menemästä parisuhteeseen vaan päinvastoin aika voimakkaastikin houkutelleet minua parisuhteeseen.

En tiedä, mihin viittaat tuolla "ikävällä", mutta ainakaan päätösten tekeminen itse ei ole ikävää eikä yksin asuminen ole lainkaan ikävää vaan todella mukavaa.

No et ole ainakaan joustava siinä, miten sinun kanssasi voi asua.

Tarkoitin ikävällä, että eikö ole ikävää, kun jäykkyytesi rajaa monia kivoja miehiä parisuhteen ulkopuolelle? Et voi rakastua sellaiseen, joka haluaa asua yhdessä. Sellainen mies voi lisäksi pitää sua huonona sitten, kun et kyennyt toimimaan kuin normaalit.

Olet oikeassa, siinä asumisessa en jousta. Asun vain yksin. Valitettavasti tässä asiassa kompromissi ei ole mahdollinen (kuten ei ole siinäkään tapauksessa, että toinen puoliso haluaa lapsia ja toinen ei).

Se mua ei haittaa millään tavoin, että "jäykkyyteni" rajaa monia kivoja miehiä parisuhteen ulkopuolelle. Minähän siis rajaan joka tapauksessa kaikki miehet parisuhteen ulkopuolelle, kun en sitä parisuhdetta ylipäätään halua. Eikä sekään haittaa, jos joku mies sitten sattuu pitämään minua tämän takia "huonona". Harmillista, mutta jokaisellahan on aina on joku, joka ei tykkää.

Ylläolevasta huolimatta pidän itseäni ihan normaalina - ja niin tuntuvat sekä ystäväni, sukulaiseni että työkaverini pitävän. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä voisi parisuhteessa tehdä mitä haluan (ja siksi en olekaan parisuhteessa).

Haluan asua kodissani yksin. Kodissa pitää olla täysi rauha ja useimmiten ihan hiljaista. Ehdottomasti nukkua yksin. Päättää yksin siitä, mitä syödään, milloin syödään, miten sisustetaan, milloin siivotaan ja miten siivotaan, mitä musiikkia kuunnellaan (ja mitä ei kuunnella), milloin vietetään koti-iltaa ja milloin käydään konsertissa tai teatterissa, mihin leffaan mennään, mihin ja milloin matkustetaan ja niin edelleen.

Tietenkin tiedän, että kaikki eivät tarvitse niin paljon yksinoloa ja tilaa kuin minä. Mutta silti kysyn ap:lta: saatko tosiaankin parisuhteessa olla ihan yksinäsi niin paljon kuin sait sinkkuna?

Juuri noin. Vaikka asuisi eri osoitteessa kumppaninsa kanssa, ei silti voi tehdä kaikkea, mitä sinkkuna voi. Useimmat parisuhteessa olevat ihmiset eivät ymmärrä elämänsä olevan kompromisseja ja tilivelvollisuutta sen vuoksi, että heille ei edes tule mieleen tehdä sinkkujuttuja, koska heillä se partneri on. Voihan sitä vaikka vankisellissä sanoa, että saa tehdä ihan juuri niitä juttuja kuin vapaallakin halutessaan sai: lukea rauhassa, käydä ulkona kävelemässä, katsella telkkaria ja käydä salilla.

Eräs samantyyppinen keskustelu sai alkunsa siitä, kun nuorehko mies alkoi pohtia sitä, millaista olisi olla suhteessa yksinhuoltajaäidin kanssa. Eräs keskustelija oli kiivaasti sitä mieltä, että yksinhuoltajaäidin tai -isän kanssa voi tehdä täsmälleen samoja juttuja kuin lapsettomankin kanssa: käydä kuutamokävelyllä, elokuvissa, baarissa, ja lomailla, patikoida, nukkua aamulla pitkään, rakastella iltapäivällä ja vaikka mitä kivaa, koska kaikki on ihan vain järjestelykysymys. Hän paheksui kovasti aloittajaa ja tämän lailla ajattelevia eikä suostunut millään ymmärtämään sitä, että juuri tuo järjestelemisen pakko oli se ero ja ongelma.

Mä en kyllä rehellisesti sanottuna keksi mitään, mitä en voisi tehdä nytkin, mitä haluaisin tehdä, kun olen parisuhteessa. Ei mun mies vaadi minulta mitään. Sitä en tiedä, onko hänellä tässä suhteessa sama tunne, mutta eipä ole muuta vaatinut, niin... Se on hänen asiansa pitää huolta omista tarpeistaan viime kädessä tässä suhteessa, kuten yksinkin eläessä.

Niinpä. Avainsanoina "mitä haluaisin tehdä". Jos haluaisit lähteä tällä sekunnilla kaverisi kanssa hänen mökilleen viikonlopuksi, vaihtaa makuuhuoneen verhot keskellä yötä tai nukkua koko päivän, ihan takuulla joutuisit selittämään miehellesi, miksi ja kenen kanssa. Parisuhteessa, katsos, on juuri tuo selitysvelvollisuus.

No siis osaanhan mä puhua. Sitten mä selittäisin. Miten se on niin vaikeaa? Jos miehelle ei käy, niin sit mulle ei enää käy tää meidän parisuhde. Siksi mies on valinnut minut, eikä verhoja. Mutta en mä halua tehdä asioita, jotka sotivat suoraan toisen elämää vastaan, koska mäkin haluan pysyä tässä parisuhteessa. Mutta en sitten halua tehdä semmoisia, ei mulla todellakaan ole mitään asioita, joita en voisi tehdä, koska mulla on mies.

Pystyn kyllä mainitsemissa esimerkeissä kompromisseihin ihan omasta halustani, en haluaisi olla noin vammainen, että jos en verhoja saa vaihtaa keskellä yötä ja siis häiritä toisen perusoikeuksia nukkua rauhassa omassa kodissaan ja sanoa sanansa sen ulkonäköön edes, niin sitten joutuisin luopumaan miehestäni, joka tuo elämääni paljon enemmän asioita, kuin joista mä joudun "luopumaan". Kun en ehkä sitten halua mitään muuta kuin elää itse rauhassa, en komennella toisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä voisi parisuhteessa tehdä mitä haluan (ja siksi en olekaan parisuhteessa).

Haluan asua kodissani yksin. Kodissa pitää olla täysi rauha ja useimmiten ihan hiljaista. Ehdottomasti nukkua yksin. Päättää yksin siitä, mitä syödään, milloin syödään, miten sisustetaan, milloin siivotaan ja miten siivotaan, mitä musiikkia kuunnellaan (ja mitä ei kuunnella), milloin vietetään koti-iltaa ja milloin käydään konsertissa tai teatterissa, mihin leffaan mennään, mihin ja milloin matkustetaan ja niin edelleen.

Tietenkin tiedän, että kaikki eivät tarvitse niin paljon yksinoloa ja tilaa kuin minä. Mutta silti kysyn ap:lta: saatko tosiaankin parisuhteessa olla ihan yksinäsi niin paljon kuin sait sinkkuna?

Ois kauheeta olla näin jäykkä asioiden suhteen :X Onko sulle kukaan sanonut, että se on vika sinussa? Tai että älä ainakaan mene parisuhteeseen? Eikö ole ikävää?

En mielestäni ole jäykkä vaan hyvinkin joustava ja spontaani. Päätökseni haluan kuitenkin tehdä ihan itse. Mutta kyllä muutama mies (sellainen, joka on halunnut kanssani parisuhteeseen) on tätä kieltämättä vikana pitänyt... :)  Ja he siis eivät ole kieltäneet minua menemästä parisuhteeseen vaan päinvastoin aika voimakkaastikin houkutelleet minua parisuhteeseen.

En tiedä, mihin viittaat tuolla "ikävällä", mutta ainakaan päätösten tekeminen itse ei ole ikävää eikä yksin asuminen ole lainkaan ikävää vaan todella mukavaa.

No et ole ainakaan joustava siinä, miten sinun kanssasi voi asua.

Tarkoitin ikävällä, että eikö ole ikävää, kun jäykkyytesi rajaa monia kivoja miehiä parisuhteen ulkopuolelle? Et voi rakastua sellaiseen, joka haluaa asua yhdessä. Sellainen mies voi lisäksi pitää sua huonona sitten, kun et kyennyt toimimaan kuin normaalit.

Olet oikeassa, siinä asumisessa en jousta. Asun vain yksin. Valitettavasti tässä asiassa kompromissi ei ole mahdollinen (kuten ei ole siinäkään tapauksessa, että toinen puoliso haluaa lapsia ja toinen ei).

Se mua ei haittaa millään tavoin, että "jäykkyyteni" rajaa monia kivoja miehiä parisuhteen ulkopuolelle. Minähän siis rajaan joka tapauksessa kaikki miehet parisuhteen ulkopuolelle, kun en sitä parisuhdetta ylipäätään halua. Eikä sekään haittaa, jos joku mies sitten sattuu pitämään minua tämän takia "huonona". Harmillista, mutta jokaisellahan on aina on joku, joka ei tykkää.

Ylläolevasta huolimatta pidän itseäni ihan normaalina - ja niin tuntuvat sekä ystäväni, sukulaiseni että työkaverini pitävän. :)

Miksi sitten tulit ketjuun, jos et edes halua parisuhdetta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä voisi parisuhteessa tehdä mitä haluan (ja siksi en olekaan parisuhteessa).

Haluan asua kodissani yksin. Kodissa pitää olla täysi rauha ja useimmiten ihan hiljaista. Ehdottomasti nukkua yksin. Päättää yksin siitä, mitä syödään, milloin syödään, miten sisustetaan, milloin siivotaan ja miten siivotaan, mitä musiikkia kuunnellaan (ja mitä ei kuunnella), milloin vietetään koti-iltaa ja milloin käydään konsertissa tai teatterissa, mihin leffaan mennään, mihin ja milloin matkustetaan ja niin edelleen.

Tietenkin tiedän, että kaikki eivät tarvitse niin paljon yksinoloa ja tilaa kuin minä. Mutta silti kysyn ap:lta: saatko tosiaankin parisuhteessa olla ihan yksinäsi niin paljon kuin sait sinkkuna?

Juuri noin. Vaikka asuisi eri osoitteessa kumppaninsa kanssa, ei silti voi tehdä kaikkea, mitä sinkkuna voi. Useimmat parisuhteessa olevat ihmiset eivät ymmärrä elämänsä olevan kompromisseja ja tilivelvollisuutta sen vuoksi, että heille ei edes tule mieleen tehdä sinkkujuttuja, koska heillä se partneri on. Voihan sitä vaikka vankisellissä sanoa, että saa tehdä ihan juuri niitä juttuja kuin vapaallakin halutessaan sai: lukea rauhassa, käydä ulkona kävelemässä, katsella telkkaria ja käydä salilla.

Eräs samantyyppinen keskustelu sai alkunsa siitä, kun nuorehko mies alkoi pohtia sitä, millaista olisi olla suhteessa yksinhuoltajaäidin kanssa. Eräs keskustelija oli kiivaasti sitä mieltä, että yksinhuoltajaäidin tai -isän kanssa voi tehdä täsmälleen samoja juttuja kuin lapsettomankin kanssa: käydä kuutamokävelyllä, elokuvissa, baarissa, ja lomailla, patikoida, nukkua aamulla pitkään, rakastella iltapäivällä ja vaikka mitä kivaa, koska kaikki on ihan vain järjestelykysymys. Hän paheksui kovasti aloittajaa ja tämän lailla ajattelevia eikä suostunut millään ymmärtämään sitä, että juuri tuo järjestelemisen pakko oli se ero ja ongelma.

Mä en kyllä rehellisesti sanottuna keksi mitään, mitä en voisi tehdä nytkin, mitä haluaisin tehdä, kun olen parisuhteessa. Ei mun mies vaadi minulta mitään. Sitä en tiedä, onko hänellä tässä suhteessa sama tunne, mutta eipä ole muuta vaatinut, niin... Se on hänen asiansa pitää huolta omista tarpeistaan viime kädessä tässä suhteessa, kuten yksinkin eläessä.

Niinpä. Avainsanoina "mitä haluaisin tehdä". Jos haluaisit lähteä tällä sekunnilla kaverisi kanssa hänen mökilleen viikonlopuksi, vaihtaa makuuhuoneen verhot keskellä yötä tai nukkua koko päivän, ihan takuulla joutuisit selittämään miehellesi, miksi ja kenen kanssa. Parisuhteessa, katsos, on juuri tuo selitysvelvollisuus.

No siis osaanhan mä puhua. Sitten mä selittäisin. Miten se on niin vaikeaa? Jos miehelle ei käy, niin sit mulle ei enää käy tää meidän parisuhde. Siksi mies on valinnut minut, eikä verhoja. Mutta en mä halua tehdä asioita, jotka sotivat suoraan toisen elämää vastaan, koska mäkin haluan pysyä tässä parisuhteessa. Mutta en sitten halua tehdä semmoisia, ei mulla todellakaan ole mitään asioita, joita en voisi tehdä, koska mulla on mies.

Pystyn kyllä mainitsemissa esimerkeissä kompromisseihin ihan omasta halustani, en haluaisi olla noin vammainen, että jos en verhoja saa vaihtaa keskellä yötä ja siis häiritä toisen perusoikeuksia nukkua rauhassa omassa kodissaan ja sanoa sanansa sen ulkonäköön edes, niin sitten joutuisin luopumaan miehestäni, joka tuo elämääni paljon enemmän asioita, kuin joista mä joudun "luopumaan". Kun en ehkä sitten halua mitään muuta kuin elää itse rauhassa, en komennella toisia.

Olet juuri asian ytimessä: et voi tehdä parisuhteessa kaikkea sitä, mitä sinkkuna voit. Mikä näin yksinkertaisessa asiassa voi olla noin vaikea ymmärtää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä voisi parisuhteessa tehdä mitä haluan (ja siksi en olekaan parisuhteessa).

Haluan asua kodissani yksin. Kodissa pitää olla täysi rauha ja useimmiten ihan hiljaista. Ehdottomasti nukkua yksin. Päättää yksin siitä, mitä syödään, milloin syödään, miten sisustetaan, milloin siivotaan ja miten siivotaan, mitä musiikkia kuunnellaan (ja mitä ei kuunnella), milloin vietetään koti-iltaa ja milloin käydään konsertissa tai teatterissa, mihin leffaan mennään, mihin ja milloin matkustetaan ja niin edelleen.

Tietenkin tiedän, että kaikki eivät tarvitse niin paljon yksinoloa ja tilaa kuin minä. Mutta silti kysyn ap:lta: saatko tosiaankin parisuhteessa olla ihan yksinäsi niin paljon kuin sait sinkkuna?

Juuri noin. Vaikka asuisi eri osoitteessa kumppaninsa kanssa, ei silti voi tehdä kaikkea, mitä sinkkuna voi. Useimmat parisuhteessa olevat ihmiset eivät ymmärrä elämänsä olevan kompromisseja ja tilivelvollisuutta sen vuoksi, että heille ei edes tule mieleen tehdä sinkkujuttuja, koska heillä se partneri on. Voihan sitä vaikka vankisellissä sanoa, että saa tehdä ihan juuri niitä juttuja kuin vapaallakin halutessaan sai: lukea rauhassa, käydä ulkona kävelemässä, katsella telkkaria ja käydä salilla.

Eräs samantyyppinen keskustelu sai alkunsa siitä, kun nuorehko mies alkoi pohtia sitä, millaista olisi olla suhteessa yksinhuoltajaäidin kanssa. Eräs keskustelija oli kiivaasti sitä mieltä, että yksinhuoltajaäidin tai -isän kanssa voi tehdä täsmälleen samoja juttuja kuin lapsettomankin kanssa: käydä kuutamokävelyllä, elokuvissa, baarissa, ja lomailla, patikoida, nukkua aamulla pitkään, rakastella iltapäivällä ja vaikka mitä kivaa, koska kaikki on ihan vain järjestelykysymys. Hän paheksui kovasti aloittajaa ja tämän lailla ajattelevia eikä suostunut millään ymmärtämään sitä, että juuri tuo järjestelemisen pakko oli se ero ja ongelma.

Mä en kyllä rehellisesti sanottuna keksi mitään, mitä en voisi tehdä nytkin, mitä haluaisin tehdä, kun olen parisuhteessa. Ei mun mies vaadi minulta mitään. Sitä en tiedä, onko hänellä tässä suhteessa sama tunne, mutta eipä ole muuta vaatinut, niin... Se on hänen asiansa pitää huolta omista tarpeistaan viime kädessä tässä suhteessa, kuten yksinkin eläessä.

Niinpä. Avainsanoina "mitä haluaisin tehdä". Jos haluaisit lähteä tällä sekunnilla kaverisi kanssa hänen mökilleen viikonlopuksi, vaihtaa makuuhuoneen verhot keskellä yötä tai nukkua koko päivän, ihan takuulla joutuisit selittämään miehellesi, miksi ja kenen kanssa. Parisuhteessa, katsos, on juuri tuo selitysvelvollisuus.

No siis osaanhan mä puhua. Sitten mä selittäisin. Miten se on niin vaikeaa? Jos miehelle ei käy, niin sit mulle ei enää käy tää meidän parisuhde. Siksi mies on valinnut minut, eikä verhoja. Mutta en mä halua tehdä asioita, jotka sotivat suoraan toisen elämää vastaan, koska mäkin haluan pysyä tässä parisuhteessa. Mutta en sitten halua tehdä semmoisia, ei mulla todellakaan ole mitään asioita, joita en voisi tehdä, koska mulla on mies.

Pystyn kyllä mainitsemissa esimerkeissä kompromisseihin ihan omasta halustani, en haluaisi olla noin vammainen, että jos en verhoja saa vaihtaa keskellä yötä ja siis häiritä toisen perusoikeuksia nukkua rauhassa omassa kodissaan ja sanoa sanansa sen ulkonäköön edes, niin sitten joutuisin luopumaan miehestäni, joka tuo elämääni paljon enemmän asioita, kuin joista mä joudun "luopumaan". Kun en ehkä sitten halua mitään muuta kuin elää itse rauhassa, en komennella toisia.

Olet juuri asian ytimessä: et voi tehdä parisuhteessa kaikkea sitä, mitä sinkkuna voit. Mikä näin yksinkertaisessa asiassa voi olla noin vaikea ymmärtää?

No kyllä voin, koska mulle ei tulis mieleenkään ripustaa verhoja sinkkunakaan keskellä yötä. Enkä ole lähttenyt minnekään äkisti paitsi korkeintaan pakoon sinkkuuttani :) Siis kun ei ole asioita, joita ha-lu-ai-sin tehdä parisuhteessa, joita en voi tehdä.

Ja joita sinkkuna olisin voinut tehdä. Paitsi vieraiden paneminen, mikä olikin jo rajattu pois aloituksessa. (En ole ap)

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä voisi parisuhteessa tehdä mitä haluan (ja siksi en olekaan parisuhteessa).

Haluan asua kodissani yksin. Kodissa pitää olla täysi rauha ja useimmiten ihan hiljaista. Ehdottomasti nukkua yksin. Päättää yksin siitä, mitä syödään, milloin syödään, miten sisustetaan, milloin siivotaan ja miten siivotaan, mitä musiikkia kuunnellaan (ja mitä ei kuunnella), milloin vietetään koti-iltaa ja milloin käydään konsertissa tai teatterissa, mihin leffaan mennään, mihin ja milloin matkustetaan ja niin edelleen.

Tietenkin tiedän, että kaikki eivät tarvitse niin paljon yksinoloa ja tilaa kuin minä. Mutta silti kysyn ap:lta: saatko tosiaankin parisuhteessa olla ihan yksinäsi niin paljon kuin sait sinkkuna?

---------

Muuten koen samoin, ja haluan asua yksin, mutta sanon nyt silti, että se ei tarkoita etteikö voisi olla parisuhteessa jos/kun hyvä kumppani löytyy (ja olenkin). Ei kaikkien ole pakko leikkiä kotileikkiä ja muuttaa yhteisen katon alle. Jos toinen ei kestäisi haluani asua yksin, hän ei olisi oikea ihminen mulle. 

Tunnistan itseni vähän sellaisesta muita miellyttävästä naisesta. Paapon ja varmaan melkein jumaloin lastani ihan liikaa.

Olen joutunut luopumaan jostain asioista miehen takia, esim liikkumaan vapaammin vapaa-ajalla, tavassa puhua jne, on lievästi kontrolloiva mies. Välillä olen miettinyt, että pitäisikö erota jossain vaiheessa, mutta se mikä pitää mut suhteessa on seksi. Tarkemmin sanottuna miehellä on ihan käsittämätön sekauaalinen valta muhun ja hirveästi kemiaa välillämme, siitä olisi tosi vaikea luopua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä voisi parisuhteessa tehdä mitä haluan (ja siksi en olekaan parisuhteessa).

Haluan asua kodissani yksin. Kodissa pitää olla täysi rauha ja useimmiten ihan hiljaista. Ehdottomasti nukkua yksin. Päättää yksin siitä, mitä syödään, milloin syödään, miten sisustetaan, milloin siivotaan ja miten siivotaan, mitä musiikkia kuunnellaan (ja mitä ei kuunnella), milloin vietetään koti-iltaa ja milloin käydään konsertissa tai teatterissa, mihin leffaan mennään, mihin ja milloin matkustetaan ja niin edelleen.

Tietenkin tiedän, että kaikki eivät tarvitse niin paljon yksinoloa ja tilaa kuin minä. Mutta silti kysyn ap:lta: saatko tosiaankin parisuhteessa olla ihan yksinäsi niin paljon kuin sait sinkkuna?

Juuri noin. Vaikka asuisi eri osoitteessa kumppaninsa kanssa, ei silti voi tehdä kaikkea, mitä sinkkuna voi. Useimmat parisuhteessa olevat ihmiset eivät ymmärrä elämänsä olevan kompromisseja ja tilivelvollisuutta sen vuoksi, että heille ei edes tule mieleen tehdä sinkkujuttuja, koska heillä se partneri on. Voihan sitä vaikka vankisellissä sanoa, että saa tehdä ihan juuri niitä juttuja kuin vapaallakin halutessaan sai: lukea rauhassa, käydä ulkona kävelemässä, katsella telkkaria ja käydä salilla.

Eräs samantyyppinen keskustelu sai alkunsa siitä, kun nuorehko mies alkoi pohtia sitä, millaista olisi olla suhteessa yksinhuoltajaäidin kanssa. Eräs keskustelija oli kiivaasti sitä mieltä, että yksinhuoltajaäidin tai -isän kanssa voi tehdä täsmälleen samoja juttuja kuin lapsettomankin kanssa: käydä kuutamokävelyllä, elokuvissa, baarissa, ja lomailla, patikoida, nukkua aamulla pitkään, rakastella iltapäivällä ja vaikka mitä kivaa, koska kaikki on ihan vain järjestelykysymys. Hän paheksui kovasti aloittajaa ja tämän lailla ajattelevia eikä suostunut millään ymmärtämään sitä, että juuri tuo järjestelemisen pakko oli se ero ja ongelma.

Mä en kyllä rehellisesti sanottuna keksi mitään, mitä en voisi tehdä nytkin, mitä haluaisin tehdä, kun olen parisuhteessa. Ei mun mies vaadi minulta mitään. Sitä en tiedä, onko hänellä tässä suhteessa sama tunne, mutta eipä ole muuta vaatinut, niin... Se on hänen asiansa pitää huolta omista tarpeistaan viime kädessä tässä suhteessa, kuten yksinkin eläessä.

Niinpä. Avainsanoina "mitä haluaisin tehdä". Jos haluaisit lähteä tällä sekunnilla kaverisi kanssa hänen mökilleen viikonlopuksi, vaihtaa makuuhuoneen verhot keskellä yötä tai nukkua koko päivän, ihan takuulla joutuisit selittämään miehellesi, miksi ja kenen kanssa. Parisuhteessa, katsos, on juuri tuo selitysvelvollisuus.

Höpö höpö. Tietysti asioista voi neuvotella, tai kohteliaasti kertoa ennalta, mutta hyvässä suhteessa yksikään mainitsemistasi asioista ei olisi mahdoton eikä niitä tarvitse "selitellä" saati pyytää niihin lupaa, siis HYVÄSSÄ suhteessa. 

Niin siis mä en kaipaa kyllä sinkkuajoiltani mitään. Ehkä mä oon onnekas.

t. Se, joka ei laittais verhoja keskellä yötä

Vierailija kirjoitti:

Niin siis mä en kaipaa kyllä sinkkuajoiltani mitään. Ehkä mä oon onnekas.

t. Se, joka ei laittais verhoja keskellä yötä

Rehellisyyden nimissä voin sanoa, että joskus kaipaisin sitä, että mulla ois vielä parempi mies, mutta se ei tarkoita sitä, että mä kaipaisin mitään sinkkuajoilta :D

Ja toive paremmasta miehestä olisi kyllä kohdallani melko epärealistinen :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä voisi parisuhteessa tehdä mitä haluan (ja siksi en olekaan parisuhteessa).

Haluan asua kodissani yksin. Kodissa pitää olla täysi rauha ja useimmiten ihan hiljaista. Ehdottomasti nukkua yksin. Päättää yksin siitä, mitä syödään, milloin syödään, miten sisustetaan, milloin siivotaan ja miten siivotaan, mitä musiikkia kuunnellaan (ja mitä ei kuunnella), milloin vietetään koti-iltaa ja milloin käydään konsertissa tai teatterissa, mihin leffaan mennään, mihin ja milloin matkustetaan ja niin edelleen.

Tietenkin tiedän, että kaikki eivät tarvitse niin paljon yksinoloa ja tilaa kuin minä. Mutta silti kysyn ap:lta: saatko tosiaankin parisuhteessa olla ihan yksinäsi niin paljon kuin sait sinkkuna?

Juuri noin. Vaikka asuisi eri osoitteessa kumppaninsa kanssa, ei silti voi tehdä kaikkea, mitä sinkkuna voi. Useimmat parisuhteessa olevat ihmiset eivät ymmärrä elämänsä olevan kompromisseja ja tilivelvollisuutta sen vuoksi, että heille ei edes tule mieleen tehdä sinkkujuttuja, koska heillä se partneri on. Voihan sitä vaikka vankisellissä sanoa, että saa tehdä ihan juuri niitä juttuja kuin vapaallakin halutessaan sai: lukea rauhassa, käydä ulkona kävelemässä, katsella telkkaria ja käydä salilla.

Eräs samantyyppinen keskustelu sai alkunsa siitä, kun nuorehko mies alkoi pohtia sitä, millaista olisi olla suhteessa yksinhuoltajaäidin kanssa. Eräs keskustelija oli kiivaasti sitä mieltä, että yksinhuoltajaäidin tai -isän kanssa voi tehdä täsmälleen samoja juttuja kuin lapsettomankin kanssa: käydä kuutamokävelyllä, elokuvissa, baarissa, ja lomailla, patikoida, nukkua aamulla pitkään, rakastella iltapäivällä ja vaikka mitä kivaa, koska kaikki on ihan vain järjestelykysymys. Hän paheksui kovasti aloittajaa ja tämän lailla ajattelevia eikä suostunut millään ymmärtämään sitä, että juuri tuo järjestelemisen pakko oli se ero ja ongelma.

Mä en kyllä rehellisesti sanottuna keksi mitään, mitä en voisi tehdä nytkin, mitä haluaisin tehdä, kun olen parisuhteessa. Ei mun mies vaadi minulta mitään. Sitä en tiedä, onko hänellä tässä suhteessa sama tunne, mutta eipä ole muuta vaatinut, niin... Se on hänen asiansa pitää huolta omista tarpeistaan viime kädessä tässä suhteessa, kuten yksinkin eläessä.

Niinpä. Avainsanoina "mitä haluaisin tehdä". Jos haluaisit lähteä tällä sekunnilla kaverisi kanssa hänen mökilleen viikonlopuksi, vaihtaa makuuhuoneen verhot keskellä yötä tai nukkua koko päivän, ihan takuulla joutuisit selittämään miehellesi, miksi ja kenen kanssa. Parisuhteessa, katsos, on juuri tuo selitysvelvollisuus.

Höpö höpö. Tietysti asioista voi neuvotella, tai kohteliaasti kertoa ennalta, mutta hyvässä suhteessa yksikään mainitsemistasi asioista ei olisi mahdoton eikä niitä tarvitse "selitellä" saati pyytää niihin lupaa, siis HYVÄSSÄ suhteessa. 

Toisin sanoen et voi tehdä parisuhteessa kaikkea sitä, mitä sinkkuna voit tehdä.